Olen 46-v. nainen ja mieheni kanssa olemme olleet yhdessä 26 vuotta, josta naimisissa 24 vuotta.
Meillä on kaksi lasta, poika 19-v. ja tyttö 16-v. Poika asuu omillaan ja on kihloissa, tosin ammatin etsiminen on vielä kesken, mutta muuten hän tuntuu olevan onnellinen normaali arki huolineen.Tyttäremme on päihdekuntoutuja, menneisyyteen kuuluu huumeita ja viinaa, vierotusta, lastensuojulua jne.
Eli huolia meillä on ollut ja rankkoja sellaisia. Huolien listaan voi lisätä mieheni sairastaman eturauhassyövän. Tällä hetkellä syöpä on kuosissa. Mieheni on antanut minun ymmärtää ettei saa koskaan terveen papereita. Hän oli 42-v. sairastuessaan, nyt 48.
Olimme nuoruudessa tosi rakastuneita, minä rakastin ja rakastan kyllä vieläkin miestäni ja hän rakasti minua tulisesti, mutta enää en ole mieheni tunteista kovin varma. On meillä ennenkin ollut viileitä kausia. Minulle ne on olleet kauhun paikkoja/aikoja.
Nykyinen tilanne tuli jotenkin yllättäen. Mieheni harrastaa erillaisia kursseja, jotka mahdollistaa työn puolesta järjestö. No, merimiespalvelutoimisto, siis mieheni on merimies. (Nyt työkyvyttömyyseläkkeellä.) Yhden tälläisen kurssin jälkeen mieheni alkoi iltamyöhän viestitellä ja hän sai viestejä. Oli joskus nukahtanutkin puhelin rinnan päälle sohvalle, kun menin herättämään sänkyyn.
Heti kurssin jälkeen mieheni kertoi tavanneensa naisen nuoruudestaan ja jutelleensa tämän kanssa. Silloin en kiinnittänyt asiaan ihmeemmin huomiota, mutta kun tekstiviesti juttu alkoi, minulla alkoi päässä kauhea helvetti. Olin varma jostain suhteesta. Ja surkuhupaisinta asiassa on etten koskaan hänen aktiivi merityövuosinaan ollut mustasukkainen. Uskoin mieheni olevan minulle uskollinen.
Kysyin häneltä melko pian oliko hänellä joku toinen ja mieheni vastasi: ”tunnethan sinä minut” ja juttu jäi siihen.
Tosin viestejä tuli edellen ilta-aikaan. En uskaltaisi koskea mieheni puhelimeen lukeakseni mitään, mutta joskus katsoin ruutua ja viestimerkkihän se siellä. Puhelin oli näet äänettömällä.
Juttu vaan kasvoi ja kasvoi päässäni. Kuvittelin kaikenlaista ja pengoin mieheni tavaroita. Välillä sain kasattua itseni, mutta tyttäremme koulusta ilmoitettiin ettei tyttö ole käynyt koulussa säännöllisesti, on paljon poissaoloa. Tämä romahdutti minut ja samalla aloin taas epäillä miestäni. Joku kummallinen sekoaminen päässä, itkeskelin ja olin tuskainen.
Mieheni sai jossain vaiheessa potenssilääkettä lääkäriltä syövän takia, mutta olin jotenkin ymmärtänyt ettei hän sitten tarvinnutkaan niitä. Seksiä meillä on ollut, tosin hyvin erillaista ja harvemmin syöpään sairastumisen jälkeen.
Kun aloin uudelleen epäillä suhdetta, jatkoin myös mieheni tavaroden penkomista. Silloin löysin erillaisia potenssilääkkeitä, lääkärin määräämää ja venäjältä ostettua viegraa. Tämän jäkeen otin asian taas puheeksi mieheni kanssa. Tosin en kertonut löydöistäni, vaan sanoin että minusta tuntuu hänellä olevan suhde ja tuntuu että sekoan sen ajatuksen kanssa, tarviin hänen apua ja tottahan se onkin. En ole varma onko miehelläni suhdetta tai mitään, mutta en saa sitä ajatusta päästä pois.
Mieheni loukkaantui ensin, mutta piteli sitten minua lähellään ja sanoi ettei ole suhdetta. Seuraavana päivänä hän alkoi mököttää. Nyt ei sitten juurikaan puhuta ja olen ymmälläni. Tosin tiedän loukanneeni, jos suhdetta ei ole, mutta pyysin jo anteeksi ja oudoksuttaa tämä myöhästynyt mökötys.
Eli olisiko pitänyt vaan olla hiljaa ja yrittää niellä koko juttu, vai mitä? Tuntui vain siltä, että en jaksanut pitää sitä sissällä.
Älä pidä asiaa sisälläsi vaan ota asia puheeksi miehesi kanssa ja varatkaa kunnolla aikaa keskusteluun.
Minä olen ollut naimisissa lähes 20 vuotta ja suhde alkoi olla enemmän ja enmmän arkea eikä yhteistä laatuaikaa ollut. Olimme molemmat ns. lokeroituneet emmekä näyttäneet tunteitamme toisillemme, josta seurasi se että vaimoni menneisyydestä tuli mies joka otti yhteyttä vaimooni ja he tapasivat, vaihtoivat suudelmia. Tämän jälkeen alkoi tekstailu, soittelu ja sähköpostiviestien lähetys. Viestit olivat luuokkaa kultaseni, rakkaani, suukkoja, muruseni jne. Viime tiistaina minulle tuli tosi outo tunne töissä ja lähdin kotiin. Vaimoni oli kotona ja kysyin häneltä suoraan onko välillämme toinen mies. Vastaus oli myöntävä, jolloin tuntui etää maailma romahtaa ja tämäkö oli meidän suhteemme loppu. Saman päivän aikana vaimo ilmoitti toiselle miehelle, että heidän suhteensa on loppu ja hän laittaa kaikkens jotta meidän suhde tulisi kuntoon ja voisimme vaikka rakastua uudelleen. Olemme nyt 5 päivää käyneet asiaa läpi siten, että öisin kun en saa unta kirjoitan tuntojani paperille ja sitten keskustelemme niistä seuraavana päivänä.
Vaimoni tapasi tuon toisen miehen vain kerran ja silloinkin he "vain" suutelivat, loppu 3 kuukautta on sitten ollut noita helliä ja viime aikoina kuumiksi käyneitä viestejä. Sain nimittäin lukea viimeisimmät sähköpostit ja tekstiviestit. Jos asia ei olisi paljastunut nyt, niin se olisi mitä todennäköisemmin johtanut pidemmälle ja silloin olisi anteeksi antaminen paljon vaikeampaa. Nytkin tämä on jo minulle sellainen shokki, josta toipuminen vie aikaa.
Tällä omalla tarinalla haluan kertoasinulle, että älä missään nimessä jätä asiaa siihen etkä ole mokannut. Jos te molemmat haluatte jatkaa yhdessä, niin käykää asia läpi jutelkaa ja ottakaa aikaa, sillä sitä tarvitaan. Selvittely vaatii molempien osallistumista ja myös miehesi myöntämistä mitä on tehnyt. Hänen pitää myös tajuta tekonsa ja miten paljon hän on loukannut sinua.
Toivon voimia sinulle asioiden selvittelyyn ja kerro kuinka pääsette eteenpäin. En nimittäin itsekään pistäisi pahitteeksi muutamasta neuvosta.
Se taitaa olla niin, että paras tapa pitää parisuhteesta huolta, on ensin huolehtia omasta hyvinvoinnistaan. Elämässähän se sitten menee välillä niin, ettei siihen ole oikein voimia ja mahdollisuuksia, kun tarpeeksi osuu jaksettavia asioita kohdalle, mutta yhdestä palikasta voi aloittaa, vaikkei se aina niin helppoa ole.
Vaikeahan tuosta kertomastasi on mennä sanomaan, onko miehelläsi suhde vai ei. Tietysti itse haluaa luottaa toisen sanaan. Tosin teot ja käyttäytyminen on yleensä se, mihin sitä ensin tulee uskoneeksi ja mikä näyttää meille asioita. Kuitenkin niistäkin voi toisinaan saada vääränlaista viestiä.
Kyllähän se rankka syytös on, epäillä toisella olevan suhde, jos sitä ei sitten vielä ole. En tiedä, onko uteleminen jokatapauksessa hedelmällistä. Enemmän kai sitä olisi keskittyä oman arkisen elämän mielenkiinnoistamiseen ja tosiaan siihen oman hyvän olon vaalimiseen.
Tuossa kerrot, ettet ollut aiemmin mustasukkainen. Ehkä sinulla oli silloin elämä laajemmalla ympyrällä ja oma olo noin muutoinkin parempi?
Kyllähän mokailut kuuluvat elämään, niinkuin onnistumisetkin. Itseasiassa ne jopa liittyvät usein toisiinsa. Onneksi päivän voi aina aloittaa alusta, Sanoa itselleen; Moi kulta! ja siinä se on taas uusi päivä, uudet mahdollisuudet 🙂
Voimia sinulle!
Evenyn sanoissa taitaa olla perää. Olen pahasti laiminlyönnyt itseni kaiken näiden perhemurheiden keskellä.
Hain eilen sairaslomaa ja tänään menen psyk.polille, onneksi pääsin. Selkeinä hetkinä mietin miten voin edes epäillä miestäni. Järki sanoo minun tekevän kummallisia kehäpäätelmiä havainnoista, mistä voisi periaatteessa päätellä mitä vaan, jos asioita yhdistelisi toisin.
Tunteilleenhan ei voi mitään , mutta toiminta jotenkin hävettää.