miten voisin pehmetä jälleen ja uskaltaa luottaa ihmisiin
tässä on nyt tullut vähän kylmää vettä niskaan viime aikoina ihmissuhteissa.Olen tehnyt vääriä valintoja ja kärsinyt sitten niistä. Suurin syy ehkä on itsessäni se,että olen erittäin huomionkipeä ja hellyydenkipeä, joka ajaa sitten helposti siihen että olen hypännyt liian nopeaa seuraavaan suhteeseen edellisen päätyttyä.
miehiä on ollut seuraavanlaisia
ensimmäinen joka joi liikaa,ja se vaikutti tosiaan jo arkeenkin. Olin tuolloin vielä vasta parikymppinen ja naivi, oletin että yhdessä pitää pysyä vaikka sydän märkänis.Rakastin tuota miestä kyllä kovasti ja hänkin minua,mutta hänellä oli itsetunto-ongelmia jotka kärjistyivät alkoholin kanssa.Kännissä hänestä tuli ilkeä reuhaaja joka usein joutui tekemisiin virkavallan kanssa tai hajotti muuten omaisuutta.
Erosin hänestä pitkän harkinnan jälkeen, vaikka tunteita oli vielä,mutta tajusin että mies ei voi muuttua.Ihastuin erittäin nopeasti uuteen mieheen joka oli ”niin erilainen” kuin edellinen..menimme liian nopeasti yhteen ja kihloihin ja naimisiin…ja kuuden vuoden jälkeen tajusin että ei tästä tule enää mitään.
tämä mies oli muuten todella kiltti minulle ja välitimme toisistamme mutta hän ei osannut näyttää tunteitaan ja ahdistui läheisyydestä.Puhuminen oli erittäin hankalaa,joskin mahdotonta.
Itse tuona aikana kävin paljon ulkona ja hain sieltä hyväksyntää ja se tuntui pahalta, että kotona en sitä hellyyttä saanut mitä niin oisin halunnut.Ehdotin terapiaa,kirjoitin hänelle kirjeitä ja koitin purkaa tunteita siinä hänelle ja myös meilasimme sähköpostilla töistä toisillemme ja purimme siinä tuntoja koska kasvokkain keskustelu niistä oli liian vaikeaa molemmille. Hän ei osannut sanoa mitään, ja minä olin puheliaampana liikaa äänessä ja hiljensin senkin vähän mitä hän olisi voinut sanoa.
Erosimme lopulta aloitteestani,koska mies petti minua ja jäi kiinni. En ollut pettämisestä loukkaantunut,vaan siitä miten hän valehteli minulle siitä vaikka jäi verekseltään kiinni.Tämän jälkeen olin taas liian vähän aikaa yksin ja tapasin nuoremman miehen jonka kanssa nyt olin 2,5v ja tuo suhde kaatui sitten miehen mustasukkaisuuteen ja siihen etten enää jaksanut hänen jatkuvia epäilyjään siitä mitä teen hänen poissaollessaan.Ikäero oli myös yksi suuri tekijä joka vaikutti.
Nyt olen koittanut summata näitä suhteita ja miettiä miksi hakemalla haen tällaisia suhteita,joissa miehet ovat vähän hissukoita,eivätkä välttämättä uskalla sanoa minulle vastaan, tai sitten ovat mustasukkaisia tai muuten eivät pysty keskustelemaan.(Vai ovatko miehet yleensäkin tuollaisia,ja olenko ehkä vai liian vaativa,mitä varmaan olen) 🤕
Koitankin nyt tutustua itseeni ja miettiä miksi olen tällainen kuin olen,annan itsestäni hyvinkin kovan ulkokuoren näkyä,moni mies on sanonut että olen jätkämäinen, enkä naisellinen vaikka ulkonäköni kertookin ihan muuta.
Kauniiksi on kehuttu ja haukuttu,mutta kun aukaisen suuni nin puhun kuin tukkijätkä.ehkä sekin on jokin keino peittää sitä että en halua vaikuttaa heikolta,ja se ei ole järkevää.Kiroilen myös paljon, ja se häiritsee minua koska en oikeasti haluaisi olla sellainen.
Nyt pelkään entistä enemmän että kuljen baarissa nenä pystyssä korskeana, ja kaikki miehet jotka uskaltavat lähestyä,saavat kylmää vettä niskaan..Olen tehnyt niin ennenkin, ja tuon mustasukkaisen suhteen jälkeen erehdyin uskomaan ja luottamaan erääseen tuttuun mieheen joka sitten osoittautuikin ihan playboyksi..
Nyt lukevia jo varmasti naurattaa että kyllä tyttö on sekaisin ja mitähän se luulee itsestään.
Haluaisin vain neuvoja mitä minun kannattaisi tehdä,ja myös jos toisilla on jotain samantyyppisiä kokemuksia niin olisi kiva tietää miten olette selvinneet.
Nyt on todella vaikeaa miettiä että voisi luottaa enää keneenkään, mielessä pyörii vain ajatus,että ehkä mua ei oo luotu kenenkään sielunkumppaniksi, ja äidiksi tai vaimoksi, että elelen tästälähtien ihan itsekseni lemmikkien kanssa.(tosi pateettista itsesääliä, tiedän)
mutta olen oikeasti aika herkkä, tunteellinen ja romantikko,mutta se nainen on haudattu erittäin syvälle sisälle,koska sydämeni on särjetty näiden edellämainittujen miesten toimesta useaan kertaan..
unohdin mainita myös että osaan tarvittaessa olla erittäin julma ja inhottava,mikä vahingoittaa myös itseäni, koska en haluaisi olla sellainen. Kieleni on erittäin terävä ja en epäröi käyttää sitä loukattuna..
Jos joku jaksoi lukea, olisi hienoa ja jos joku vielä vastaisi,se olisi ihan mieletöntä.
Kauniita pakkaspäiviä kaikille tukinetin ihmisille.
T:Erittäin kovettunut Luutu-tyttönen
Hei Luutu,
lyhyesti vastaan (lähdettävä kotiin, työ-aika loppuu 🙂):
ensimmäinen asia on: kasvata luottamus itseesi maksimiin, näin selviät kaikesta, ja osaat myös erottaa paremmin keneen voi luottaa ja keneen ei. Ja itsevarmuudella ja luottamuksella myös vedät puoleesi saman ominaisuuden omaavia vastakkaisen sukupuolen henkilöitä.
Niin se vaan on että kaikkiin ihmisiin ei voi luottaa mutta yritettävä on.
Olen aika pitkälle samanlainen kuin sinä, huomasin jutuistasi.
Sielunkumppanuuteen ei välttämättä kannata uskoa! Se on kuin joulupukki...
Mieti asioita ja ota rauhallisesti, kyllä me selvitään!
Hei Luutu,
kertomastasi tunnistin piirteitä itsestäni. Luin tekstisi kaksi kertaa ja tuntemus vain kasvoi.
Itse olen herkkä kovakuorinen leijona-ihminen. Viimeisin suhteeni, liki seitsemän vuoden mittainen päättyi vuoden vaihteessa. Syy päättymiseen, hänhän sen päätti, on nyt reilun kuukauden ajan jälkeen selvinnyt, toki tätä jo uumoilinkin: olen liian puhelias, asioitani tarvittaessa kärkkäästikin esille tuova, teräväkielinenkin tarvittaessa.
Kerroit, että yksi entisistäsi oli ihminen joka ei osannut kommunikoida puhumalla. Tämä oli se, mikä tuntui minusta tutulta. Mies jonka kanssa tuli juuri ero oli aivan samanlainen. Kirjoittelimme sähköpostia työaikaan, tekstiviestejä ja kaiken huipuksi meillä oli sellainen A3-kokoinen vihko minkä paikka on keittiön pöydällä. Tähän vihkoon on kertynyt vuosien varrella monia asioita. Minä kykenen puhumaan ja monasti yritinkin, mutta hän ei, näin kommunikointi jäi kirjalliseksi (jäipähän todisteet 😀).
Myös minä olen viettänyt liian lyhyen aikaa miehien välillä. Pisin aika minkä olen viettänyt yksi on ollut 7 kuukautta. Tämänkin miehen tapasin aikoinani maaliskuun lopulla ja heinäkuun alussa muutin toiselle paikkakunnalle hänen perässään. Edellinen suhteeni oli päättynyt joulukuussa.
Se on vain niin helppoa läheisyyden kaipuussa kiintyä johonkin ja luottaa siihen että kaikki jatkuu elämän loppuun saakka. Nyt olen päättänyt, ainakin vuoden katsella itseäni. Oikeasti oppia tuntemaan itseni.
Ulospäin olen kova, sen myönnän jopa työni takia minun täytyy olla kova ja määrätietoinen, mutta kuten sinäkin, todellisuus on toista.
Tämä ero vie minut todellisiin taloudellisiin vaikeuksiin kotielämän sinisilmäisyyden vuoksi, mutta nyt vaikean alun jälkeen olen huomannut, että nyt pitää haukata happea ja oikeasti olla yksin. Vaikka minua pelottaa olla yksin, onneksi on apuna kaksi koiraa 😋
Olen huono kirjoittamaan, mutta tunnen sielunsisaruutta sinun kanssasi.
Olkaamme vahvanhelliä ihmisiä, kyllä tämä tästä! Tiedän, että se ei nyt tunnu siltä, en itsekään uskonut tuohon kuukausi sitten mutta nyt uskon,
itsetunto kuntoon ja takaisin elämään, uusiin tuuliin 😎
Ensinnäkin kiitos teille Blue Eye ja Nyyh kun vastasitte.
Nyt tuntuu jo hetkittäin ihan hyvältä,itsellänikin on kaksi koiraa jotka pitävät kiinni arkisissa asioissa.
Olen yrittänyt ottaa yhteyttä näihin ex miehiin keskustelun toivossa, että selvittäisimme asioita. Molemmat vastasivat, mutta tämä nuori kaveri josta erosin juuri, on vielä todella katkera eikä pysty siihen vielä.
Ehkäpä entinen aviomieheni kykenisi (en kyllä toivo liikoja)
Olen miettinyt sitäkin, että asenteessani on varmaan vikaa. Olen usein huomannut ihmissuhteissani, siis parisuhteissa ajattelevani siten, että kestää jos kestää, ja että jos toinen osapuoli löytää paremman niin eihän sille voi mitään..
Jotenkin tuo ajattelutapa on iskostunut päähäni voimakkaasti.Olen valitettavasti sen verran huomiotaherättävän näköinen, että vastakkainen sukupuoli kiinnittää huomiota vaikka menisin tuulipuvussa pipo syvällä päässä..Se tietenkin on toisaalta hyvä juttu,pönkittää itsetuntoa toisaalta, mutta saa epäilemään että kuka oikeasti haluaisi tutustua minuun muuten kuin ulkonäön vuoksi. On minua myös sanottu ylpeäksi ja leuhkaksi ja se johtuu ns yleisilmeestäni, mikä on aika vakava, siis naama peruslukemilla.
_Usein ajattelen jos vastakkainen sukupuoli on lähestynyt, että jaahas, taas yksi joka haluaa vaan kaataa sänkyyn ja laittaa ruksin edellisen viereen.Jotenkin tuntuu että olen ihan järjettömän kylmä ja en uskalla tuoda pehmeää puoltani esille.
Moni mies onkin sanonut että oletpa sinä kova luu. Hyväksi jätkäksikin on kehuttu!!(mikä on hälyttävää toisaalta,koska haluaisin olla nainen ja että minua pidettäisiin naisena)
Toisaalta tuohon voi vaikuttaa sekin, että olen aina ollut isän tyttö, ja leikkinyt lapsena veljeni ja serkkujeni kanssa jotka ovat kaikki poikia. Nuorimmaisena ja vielä tyttönä piti pitää todellakin puolensa että minut hyväksyttiin leikkeihin. Oli minulla tietenkin tyttökavereitakin, mutta paljon olen viihtynyt poikien kanssa, jotenkin tulen toimeen usein paremmin miesten kanssa kuin naisten, ja ehkä kanamaiset naiset jotka peilailevat itseään ja korostavat naisellisuuttaan tuntuvat minusta vierailta ja teennäisiltä.
Nyt todellakin toivon että pysyisin ja pystyisin olemaan yksin, koska sitä todellakin haluan.Olen ajatellut myös että ehkäpä terapiassa käynti olisi suotavaa, voisi purkaa ajatuksiaan vielä jollekin ammattilaiselle.
JOs näkisitte minut ja kotini, ette uskoisi kuinka kovapintainen olen, kotini on lämpimästi sisustettu ja erittäin naisellisesti..tuntuu että olen täynnä ristiriitoja.
Se pitää vielä lisätä, että tuo playboy johon ihastuinkin (mitä nyt jälkeenpäin ajattelen että se oli vain eron jälkeinen hairahdus, halusin huomiota ja sitä todella sain)
niin tämä playboy muistutti paljon itseäni, hän sanoa töksäytti asioita päin naamaa ja kirkkain silmin kertoi olevansa vain rehellinen vaikka loukkasikin minua.MYkistyin siinä tilanteessa,ja eniten siksi koska näin hänessä itseni ja jotenkin tuo tilanne avasi silmiäni.Olen tainnut kantaa aika isoa sokeaa pistettä silmieni edessä tähän asti,vaikka olen tiedostanut osaltani asioita millainen olen.NYt ainakin tiedän millainen en halua todellakaan olla, ja toivon että pystyisin nyt muuttumaan paremmaksi ihmiseksi.En tietenkään voi muuttaa perusluonnettani, mutta kyllähän särmiä voi hioa, eikö vaan?
Toivon todellakin kaikille teille jotka vastasitte rohkeutta päästää pienen herkän ihmisen esiin sieltä kuoren alta, ja annan luvan itkeä myöskin itselleni, se ei ole heikkoutta.
Muistakaa että parasta mitä voit käteesi ottaa on toisen ihmisen käsi!
T:Luutu🙂🌻
Hei vielä,
mistä haluaisit keskustella ex-miestesi kanssa? Itse mietin tätä vaihto-ehtoa myös, mutta päätin jättää sen kortin käyttämättä. Olisin tiedustellut käytöstäni ja heidän ajatuksiaan minusta ja näin pois päin. Päädyin kuitenkin siihen että selvitän asiat itse että heiltä kuitenkin oisin saanut vain yhden ihmisen mielipiteen.
Tuo ajatuksesi parisuhteesta että kestää jos kestää on tuttu myös. Liittyi mulla ainakin huonoon omanarvontuntoon. Kyllähän sitä pitäisi aina luottaa mutta omat epävarmuudet ajaa ajattelemaan noin, että ei uskalla täysin olla mukana kun se toinen ehkä kuitenkin saattaa jättää. ja niinhän se on, mutta onhan se myös toisinpäin ja luuletko että miehet tuota ajattelee? ja ok, vaikka jättäisikin, oisihan se kamalaa MUTTA elämä aina kuitenkin jatkuu. Olen oppinut vihdoinkin että ei kannata perustaa koko elämäänsä poika-ystävän ympärille vaan ystävät, harrastukset ja muut mielenkiinnon kohteet on myös elämää. Oletan että sinäkin olet yhtä rakkauden, hellyyden ja huomionkipeä kuin minäkin, sillä silloin "syyllistyy" siihen että mies on koko elämä...
Ulkonäöstäsi, olet siis ilmeisen kaunis? Se on hyvä asia, mutta varmasti myös vaikeaa. Koeta silti olla välittämättä mitä muut ajattelee. Luoja on sinut sen näköiseksi luonut ja käytä sitä hyväksesi, jos itse haluat. Mutta oletan että tahdot että sinusta huomataan se sisäinenkin kauneus? Ainakin mulla on niin. Kyllä sä nopeasti huomaat että kuka on kiinnostunut sinusta vain ulkonäkösi vuoksi. Ja hei, älä anna kaataa itseäsi sänkyyn jos et halua. Miehet on miehiä ja aina tulee olemaan niitä jotka niin haluaa tehdä, halusit tai et. Se on sun asenteesta kiinni miten siihen suhtaudut. Kylmyys tai siis välinpitämättömyys on pakollista aina joskus!
Olen elämäni aikana todennut että miehet pitävät "hyvistä jätkä-naisista" mutta harva haluaa seurustella sellaisen kanssa. Mutta poikkeuksia on joka paikassa.
Koeta nyt vain olla sellainen kuin olet, ilman rooleja, olet sitten naisellinen tai jätkällinen, tai toisena päivänä toista, fiiliksen mukaan, niin minä teen!
Miesten seura on mullekin tuntunut aina paremmalta, naiset ovat kateellisia ja vaikeita (ja niinhän me olemmekin).
Elämä ja fiilikset on ristiriitaisia minullakin. Parempia päiviä ja huonoja päiviä, rankkaa!
Minä itseasiassa selvisin yksin paremmin. Nyt parisuhteessa kaikki fiilikset mitä jo aiemmissa parisuhteissa tuli ilmi, nousi taas pintaan. ja nyt ne on pakko käsitellä. Tällä kertaa. Vaikka vaikeaa on.
Sä olet hyvällä tiellä. Ajattelet asioita. Oivallat. Niin se menee! Hyvää matkaa itsesi tuntemiseen!
Aurinkoista viikonloppua! 🙂🌻
Blue Eyelle vastauksia.
Halusin keskustella ihan vain kuulumisista ja siitä miten heillä tällä hetkellä menee ja onko asiat hyvin.
Ne entiset miehet ovat kuitenkin osa aiempaa elämänvaihettani, ja haluaisin että heillä menee kaikki hyvin.Katkeruus kun on niin turhaa, lähinnä olen katkera itselleni mikä on myös typerää,mutta jotenkin olen aina antanut luvan itselleni syyttää itseäni. Tuo oman käytöksen tiedustelu ei kuulunut siihen ajatukseeni,koska luulen että tiedän mitä mieltä he minusta ovat.
Juttelinkin tässä ex aviomieheni kanssa toissapäivänä pitkästä aikaa,ja se tuntui ihan mukavalta.Tunteita häntä kohtaan ei ole,eikä siis mitään halua palata yhteen tms, molemmilla on omat kuviot ja hyvä niin. Kuulin myös että hänellä menee mukavasti, on seurustellut nyt vuoden verran,ja olen onnellinen hänen puolestaan.
Omasta mielestäni olen kyllä näissä suhteissa ollut täysillä mukana (lukuunottamatta tuota viimeistä suhdetta,koska se oli jo alusta asti niin vaikea,että jotenkin vaan ajauduin siihen enkä älynnyt lähteä pois aiemmin). Olen näyttänyt avoimesti tunteeni ja kertonut että rakastan, mutta se ei ole aina riittänyt,luonteet ehkä liian erilaisia, ei voimia ja järkeä kummallakaan tehdä ongelmille ajoissa jotain vaan ollaan menty "perse edellä puuhun" vaikka toisinkinpäin olisi ollut mahdollisuus..
Kuitenkin olen ajatellut tuosta parisuhteesta siten, että "kestää jos kestää" ja perustelisin sen näin:
En koskaan ole ollut mustasukkainen luonne, ja olen ajatellut että jos toista määräilee ja kahlitsee niin vapaus alkaa houkuttamaan yhä enemmän ja enemmän.Samoin ajattelen niin, että jos todella toinen ihastuu johonkin ihmiseen ja ei voi tunteilleen mitään, silloin pitää rehellisesti kertoa toiselle vaikka se tekeekin kipeää,kamalinta mitä tiedän on valheessa eläminen ja peittely.Olen itse ollut rehellinen suhteessa,(myös joutunut peittelemään toisessa suhteessa) ja rehellisyys tekee usein kipeää,mutta silti valheessa eläminen on viimeinen vaihtoehto.
En koe olevani ihminen joka eläisi vain toista varten, olen hyvin hellyydenkipeä ja huomionkipeä,mutta annan kyllä tilaa toiselle sekä minulla on omakin elämä, ystävät ja harrastukset jotka vievät kyllä aikaa töiden lisäksi suhteelta.En ole koskaan ollut kotona nyhjääjä, joka vain haluaisi koko ajan toisen läheisyyttä,vaikka se onkin minulle tärkeää.Enemmänkin näen itseni seuralliseksi,ulospäinsuuntautuneeksi iloiseksi ihmiseksi, joka haluaa parisuhteeltaan tasapainoa,tasavertaisuutta sekä yhdessä tekemistä ja tottakai myös omia menoja jotka tasapainottavat suhdetta.En usko sellaiseen,että on vain kaksi ihmistä, jotka ovat aina yhdessä, sehän on pelottavaa,koska silloin kun toinen menetetään, toiselle ei jää mitään jäljelle.Aina pitää rakastaa ensin itseään että voi rakastaa toista täysillä.
Nyt tuntuu siltä, että haluan oikeasti löytää itseni (kamala klisee) ja olla ihan itsekseen pitemmän aikaa.
Seuraahan kyllä löytyy jos sitä haluaa,mutta tällä hetkellä ei kiinnosta edes se. tietenkin halipula vaivaa välillä,mutta onneksi on ihania ystäviä jotka auttavat siinä, sekä lemmikit myös 🙂
Ulkonäöstä vielä, onhan kaunis ulkonäkö tietenkin etu,mutta myös rasite. Tätä ei välttämättä uskalla ääneen sanoa leimautumatta itserakkaaksi,koska monikaan ei ymmärrä sitä jos ei itse koe sitä samaa.
Ei sitä omaa ulkonäköään ajattele itse,vaan muuthan siihen kiinnittävät huomiota.ja uskon että juuri tuo jätkämäisyyteni juontaa siitä,koska niin moni on lähestynyt minua sanomalla jotain "oletpa sinä kaunis"
Myös naisetkin ovat sanoneet samaa, ja se nolostuttaa minua. Mitä siihen voi sanoa, ja kun sitä kuulee vähän liikaa.Itse kyllä kehun ihmisten ulkonäköä useinkin,mutta en tuolla tavoin. Ehkäpä jossain on vielä joku, joka näkee tämän kauniin kuoren sisälle, ja ihastuu siihen..(en elättele tuota kovin,mutta ehkä joskus.)
Eipä tässä muuta, kiitos kun vastasit ja tuntuu että meillä olisi yhteistä puhuttavaa enemmänkin,
mukavaa helmikuuta kaikille
🙂🌻
Hei Luutu,
heh, ajattelin sinua viikonloppuna, koska kirjoittelimme viime viikolle entisten kanssa keskustelemisesta, kun törmäsin jopa kahteen exään paikallisessa yökerhossa lauantai-yönä. Tuli sittenkin juteltua, tosin alkoholilla oli osuutta asiaan, että... Mutta totesinpa vaan, että "onneksi" en enää seurustele heidän kanssaan, ei siis sellaisia tunteita. Ajattelitko samaa tavatessasi exäsi?
Tosi järkeviä asioita kirjoittelet, tunnut jo olevan todella sinut itsesi ja parisuhteessa elämisen kanssa, luen pienellä kateudella että voikun minäkin olisin tuollainen, siis henkisellä tasolla : )
Tulkitsin siis aiemmin muutamia kirjoituksiasi väärin, sori vaan, mutta sitä näköjään tuppaa ajattelemaan aika yksi-oikoisesti joskus.
Ymmärrän että upea ulkonäkö voi olla myöskin rasite, sitähän helposti luullaan että kauniilla ihmisillä "kaikki" on helpompaa, mutta todellisuus on toista, mielestäni mallit ja missit ja muut ovat oiva esimerkki, ei heillä ole sen paremmin asiat kuin meillä taviksillakaan. Niin, muut ihmiset enempi näkevät kuin itse, ellei ole peilissä roikkuja... Aika hassua, en itse ihan heti menisi sanomaan noin että oletpa sinä kaunis, tai no... Niin ei kai siihen voi mitään sanoa, muuta kuin kiitos. Ei kai sun kannata nolostua. Ethän "voi" sille mitään, vaan olet perinyt ulkonäön vanhemmiltasi...
Itseasiassa viime viikkoina olen mennyt ylös ja alas tunteiden vuoristorataa ja saanut ihan ihme kohtauksia. Tajusin vasta eilen että miksi: olen ilmeisesti raskaana. Ehkäisystä huolimatta, piti olla 99%:n varmuus, enkä mielestäni tehnyt mitään väärin ehkäisyrenkaan käytössä. Puolisen vuotta olemme seurustelleet enkä ole vielä "valmis" äidiksi. Nyt vasta päätä sekoittaakin, ja paha olo vaivaa solkena. Luulin sen olevan pitkittynyttä krapulaa lauantailta 😭
Noh, pitää keskustella syvällisemmin rakkaani kanssa tänään. Enpä olisi uskonut että näin ystävänpäivänä joutuu tälläisiä pohtimaan ihan ilman omaa syytään...
Elämä on ihmeellistä
Hei Luutu!
Luin juttusi ja voi miten samaistuin. Luotto on mennyt kaikkiin miehiin.
Aloitin ensimmäisen suhteeni 14 vuotiaana ja sitä kesti 8,5 vuotta. Humalassa mies sai raivareita ja oli väkivaltainen. Mutta hän oli minulle toisaalta niin suuri tukipilari elämän muiden hankaluuksien kohdatessa että siksi kesti liian kauan ennenkuin uskalsin irrottautua ja lähteä suhteesta. Seuraavat kaksi suhdetta oli parin kuukauden juttuja. Ensimmäinen tapaus niistä oli ikisinkku jota ei pystynyt rauhoittamaan. Seuraava oli uskomattoman mustasukkainen ja omistushaluinen. Kun hänen kanssaan aloimme tapailla, en tiennyt että hän seurustelee. Kun se selvisi, tein selväksi että jos haluaa olla minun kanssani niin päättää ensin toisen suhteen. Olin tietämättäni kolmas osapuoli, enkä todellakaan sellaiseen osaan halunnut. No tyttöystävä jäi mutta en tosiaan kestänyt hullua mustasukkaisuutta kovin kauaa.
Kolmas ja viimeisin (ja luultavasti viimeinen) suhde kesti reilun kaksi vuotta. Tyyppi oli oikea yli-ihminen. Kaikesta asioista hänellä oli valtavat periaatteet ja vankat mielipiteet. HÄn oli sanansa mittainen mies. Kun oli puhe että joku on pettänyt puolisoaan, minun puolisoni tuomitsi asian täysin. HÄn oli ihminen josta ajattelin että hän ei varmasti petä. Mielessäni ei kertaakaan käynyt pieni mahdollisuuskaan että hän pettäisi. TYPERÄÄ LAPSELLISUUTTA!
Sain tietää viime keväänä että avopuolisoni oli siihen mennessä pettänyt minua vajaan puolen vuoden ajan toisen kanssa. Siitä meni 4 päivää niin äitini kuoli oman käden kautta ja siitä meni 4 kk niin isosisko laittoi minuun välit poikki. (Hän yrittää nyt palata elämääni mutta en uskalla päästää.)
Niin sanokaa, miten ihmeessä voi enää ikinä luottaa!? Kaikki tärkeät ihmiset ovat pettäneet ja jättäneet, elämän vaikeinpana aikana.
Olen aina halunnut kovasti omaa perhettä. Miehen ja lapsia. Mutta en mitenkään enää uskalla ajatella että voisin ruveta suhteeseen kenenkään kanssa. En mitenkään.
Nyt kun kuulee tuttujen ja tutun tuttujen juttuja niin huomaa päivittäin kuulevansa miten se ja se on pettänyt. Kaikki pettävät! Kaikilla on jotain virityksiä johonkin suuntaan. Olisi typerää laittaa itsensä uudelleen alttiiksi pettymykselle.
Huomaan tekeväni baarissa samaa kuin sinä Luutu. Nokka pystyssä niin ettei kukaan varmasti uskalla tulla puhumaan ja jos joku niin rohkea on että tämän jäävuoren luo uskaltaa tulla teen heti selväksi että voin käyttää miestä satunnaiseen seksiin, ei muuta. Onneksi miehiltä sitä saa.😉 Kylmää seksiä ja kiitos heippa. Inhottaa myöntää että itsestä on tullut miesten suhteen just sellainen `jätkä` joita aiemmin halveksin.
Olen tehnyt jo itselleni tulevaisuuden suunnitelman. Olen nyt 26 vuotias. Pyrin siihen että viim. 33 vuotiaana on vakituinen työ ja oma koti. Rellestykset on rellestetty. Kun saan perusjutut kuntoon, perustan itselleni oman perheen , ilman miestä. Lapsia pystyy yksinkin kasvattamaan, kyllä tässä on elämän aikana niin vahvaksi tullut että tiedän pystyväni. Ei olisi mitään järkeä kuvitella tilanteita että synnytyssairaalassa olisi rakastava luotettava mies vierellä, paskat.
Monen kuukauden kovalla työllä olen saanut itseluottamukseni kasvatettua takaisin niin ei olisi järkeä päästää ketään sitä uudelleen tuhoamaan. Siksi en haluaisi siskoakaan päästää takaisin elämääni. Hetken kaikki olisi hyvin mutta hänkin tekisi taas kuitenkin sen että laittaisi välit poikki kun hänestä siltä tuntuisi. Kahdesti hän sen jo on tehnyt, joten miksikäs ei taas tekisi.
Ennen olin hirveä romantikko mutta kyllä elämä ojentaa.
Kaikki pettävät, keneenkään ei voi luottaa muihin kuin itseensä. Siitä ei pääse mihinkään.
Että semmosta.
No heippa, tässä luin viestejä Blue Eyeltä ja memolta,kiitos vastauksista ja kertomuksistanne.
Blue Eyelle eksien tapaamisesta, olen yleensä ajatellut kun olen jutellut ja nähnyt heitä, että miten oudolta ja vieraalta joku ihminen voi tuntua,vaikka hänen kanssaan on yhteistä elämää elänyt.Ehkä sitä molemmat muuttuvat jälkeenpäin, ja kuitenkin tietysti tilannekohtaisesti pitää ajatella.Usein miehet vielä käyttäytyvät (kuten naisetkin) itselleen vieraalla tavalla kohdatessaan entisiään, varsinkin jos suhde on ollut kipeä.
Toivottavasti olet saanut juteltua miehesi kanssa,ja tunnet pikkuhiljaa olevasi valmis tulevaan,vaikka onhan aina muita vaihtoehtoja (en kyllä kannata keskeytystä).
Memolle:
tuo ensimmäinen suhteesi muistuttaa omaa 18v alkanutta seurustelusuhdetta,sillä erotuksella että mies ei ollut väkivaltainen,mutta raivokohtauksia hän kyllä sai ja aina liikaa joi...
PEttävän miehen kanssa on ollut varmasti kauheaa,tuntee itsensä riittämättömäksi ja arvottomaksi sekä typeräksi kun toinen on tehnyt niin julmasti.
Sinulla on ollut aika rankkaa myös omaistesi kanssa, toivon että saisit siskosi kanssa välit selvitettyä vaikka niin, että sovitte ettette ole tekemisissä toistenne kanssa.Tuollaiset on off jutut kuluttavat vain voimavarojasi liikaa tällä hetkellä.Ehkä kannattaisi nyt keskittyä tutustumaan itseesi,mitä oikeastaan haluat ja miksi, jos olet vasta eronnut, ei kaikki vielä valkene sinulle ihan heti.
Tuli mieleen kun kerroit että kaikki kaveritkin ovat pettäneet, niin toisaalta se kuuluu elämään että pettyy ihmisiin, mutta jos oikeita ystäviä ollaan niin asioista voidaan keskustella ja sopia ja pyytää anteeksi.Toisaalta voi olla että ehkä olet kerännyt ympärillesi vääränlaisia ihmisiä jotka haluavat hyötyä sinusta tms. Kannattaa olla varovainen,mutta toisaalta ei kannata menettää luottamusta ihan kaikkeen, koska se tekee vain katkerammaksi..
Toivon teille molemmille oikein mukavaa,parempaa vuotta ja tulevaisuutta!
Itselläni on nyt mennyt ihan ookoosti, olen käynyt aika paljon yössä,mutta pitänyt etäisyyttä miehiin, ja lähinnä hauskaa pitänyt tyttökavereiden kanssa. Työt ovat myös pitäneet mut pinnalla,sekä liikunta ja ystävät,mihin joutuisinkaan ilman heitä,he ovat jaksaneet kuunnella mun päivittäisiä vuodatuksia,ja tiedän että joskus kuuntelen minä heidän vastaaviaan..
Tuntuu että silmät ovat vasta aukeamassa uuteen kauteen, ja se näyttää aika valoisalta..🙂👍
Hei!
Ystäviini olen voinut luottaa ja voin suoraan sanoa etten olisi näin hyvin selvinnyt ilman ystäviäni.
Toden totta, tämä on itseensä tutustumista ja yksin elämään opettelua ja kyllä nautin kun kukaan ei ole hääsäämässä rinnalla.
Työt ja kova liikunnan harrastaminen omalta osaltaan pitää järissään.
Voimia ja iloa teille kaikille!🙂
Hei Luutu!
Joissakin asioissa huomasin samanlaisuutta itseni kanssa. Joten jotenkin teidän, miltä tuntuu. Itse olen nyt ollut neljä vuotta yksin viimeisen suhteen jälkeen ja edelleen tunnun etsivän itseäni. Aluksi olin aivan sekaisin, enkä ymmärtänyt itseäni, miksi tein joitakin asioita miesten suhteen. Sitten aloin miettiä, voisiko se johtua minusta itsestäni eikä muista. Ja sitä pitkää tietä olen nyt käynyt ja löytänyt paljon uusia asioita itsestäni, mutta se on todellakin vienyt aikaa. Eikä varmasti kaikki ole vielä tässä, koska edelleenkin olen yksin.
Itsekin tunnun aina törmäävän samantapaisiin miehiin, joiden kanssa suhde ei tule ikinä onnistumaan. Joten syytän jotenkin itseäni siitä, että en osaa ihastua niin sanottuihin kunnon miehiin. Minunkin ulkonäköäni on kehuttu, mutta se voi todellakin minunkin mielestäni olla este sille, että tutustuisi oikeasti joihinkin miehiin. Eli vaatii aika paljon aikaa, että toisen sisimpään tutustuu ja jos ei näe muuta kuin ulkokuoren...Ja jotkut miehet eivät ole valmiit edes varmaan yrittämään tutustua, koska ulkonäkö on esteenä. Ja harvat ovat nähneet sen, mitä ulkokuoren alla on...
Se, miten itse olen itseäni ajatellut auttaa, on että yritän tietoisesti olla alusta lähtien suht avoin, enkä sulkeutua, kun joku yrittää tutustua. Olen myös yrittänyt jättää sen kovan ulkokuoren pois, varsinkin silloin, kun ihastun johonkuhun. (Minulla oli taipumus ja on varmaan vieläkin, että olin todella ilkeä juuri sille ihmiselle, josta pidin) Eli ystävällinen sille, josta tykkää ja olla yleensä ystävällinen kaikille, jotka aikovat tutustua. Mutta tärkeintä edelleen on tutustua itseen, jolloin varmaan se näkyy myös ulospäin. en nyt tiedä, oliko tässä päätä tai häntää, mut toivottavasti tästä kuitenkin jotain sai irti..
Hyviä kevätpäiviä toivottaen!