Miten unohtaa mies, joka olisi voinut olla elämäsi suuri rakkaus?
Olen tutustunut mieheen, jota kohtaan koen syvää sielujen sympatiaa. Koskaan en ole nähnyt kenessäkään miehessä niin suurta potentiaalia muodostaa kanssani aikuinen, harmoninen ja kestävä suhde. (Olen nelikymppinen, joten en ole aivan eilisen teeren tyttö parisuhdeasioissa.)
Miehellä on takanaan vaimonsa traumaattinen kuolema. Samassa onnettomuudessa hän loukkaantui itsekin vakavasti ja onnettomuudesta on jäänyt joitakin fyysisiä rajoitteita loppuiäksi. Sielulliset haavat ovat vielä asia erikseen – ne on täytynyt varmaankin osittain haudata hyvin syvälle, jotta on itse pysynyt elämän syrjässä kiinni. (Onnettomuudesta on jo muutama vuosi aikaa.)
Asumme eri paikkakunnilla ja olemme pitäneet yhteyttä lähinnä sähköpostitse, mutta olemme myös tavanneet muutaman kerran. Olen kokenut, että kanssakäymisemme on valtavan luontevaa ja antoisaa. Mies on todella fiksu ja hänen kanssaan pystyy keskustelemaan kaikenlaisista asioista. Myös fyysinen läheisyys tuntuu hurjan hyvältä.
Olisin valmis ottamaan askeleen eteenpäin, mutta tuntuu, että mies ei ole. Hän on sanonutkin olevansa edelleen toipilas sekä fyysisesti että psyykkisesti.
Uskon, että pystyisin auttamaan häntä asian käsittelyssä ja että asian jakaminen myös lähentäisi meitä entisestään. Hän tietää, että haluaisin olla hänen tukenaan asiassa. Olen aika lailla ”kädet pystyssä” – en voi muuta.
Olen valtavan turhautunut, koska tiedän, että meillä olisi mahdollisuus kauniiseen suhteeseen. Tiedän kyllä, että hänellä on tapahtuneesta johtuen korkea kynnys antautua rakkauteen.
Olen yrittänyt saada häntä pois mielestäni, mutta en pysty kääntämään tunteitani off-asentoon. Monta kertaa olen ajatellut, että miksi ihmeessä meidän edes piti tutustua, jos tästä ei koidu kuin mielipahaa.
Olet rakastunut ja silloin se tarkoittaa sitä, että off-nappula on pois käytöstä. Elämäsi mies on traumatisoitunut ja se tarkoittaa sitä, että hän tarvitsee aikaa kootakseen itseään. Te molemmat kärsitte, mutta eri tavalla.
Tilanteesi ei kuitenkaan ole toivoton. Tuosta saattaa hyvinkin kehkeytyä uusi suhde - tai sitten ei. Odottaminen ja toivominen on piinallista, mutta jos olet kärsivällinen, asiat voivat kohentua.
Kuten kaikki muutkin vastoinkäymiset, tämänkin voi ottaa mahdollisuutena kasvattaa luonnettaan. Kärsimys ei ole vain osa elämää, se on olennainen osa elämää. Kukaan meistä ei välty siltä. Suosittelen David Richon kirjoja, niissä käsitellään tarkemmin näitä asioita.
Älä ajattele, että on paha asia, että tapasitte ja Sinä rakastuit. Se oli luonnollista, sillä me kaikki rakastumme joskus. Olla rakastumatta on epänormaalia, silloin ihminen on jo puoliksi kuollut. Rakastuminen on aina vähän psykoottista, mutta ainakin rakastuneena ihminen on elossa. Kaikki tunteet laimenevat ajan myötä, mutta jos suhteessa on oikeat ainekset koossa, se kestää.
Onnea Sinulle ja pitkää pinnaa!
Oletko suoraan kertonut omista tunteistasi ja tuntemuksista? Älä tee samaa virhettä kuin minä, joka menetin elämäni tärkeimmän ihmisen, kun en suoraan, selvin sanoin kertonut tunteista ennen kuin oli liian myöhäistä.
Ihmiset turhan usein olettaa, että toinen osaa lukea toisen ajatukset silmäluomien liikkeistä tai jostain muista.
Kiitos teille vastauksista!
Ehkä kärsivällisyys ei ole yleisesti ottaenkaan parhain puoleni...
Minua rassaa lähes eniten se, että en saa ajatuksiani irti hänestä. Ihan oikeasti en varmaan edes haluaisi unohtaa häntä, koska ainakin vielä uskon, että meillä saattaa olla yhteinen tulevaisuus. (Hiljaa hyvää tulee -periaatteella.) Haluaisin kuitenkin laittaa tunteeni hiukan "hyllylle", että pystyisin paremmin keskittymään muihin asioihin ja nauttimaan elämästä tälläkin välin, kun vielä emme ole yhdessä. (Jos koskaan tulemme olemaan - toivon sitä sydämestäni.)
Samaa miettinyt jo 5 vuotta. unohtaan en ole häntä pystynyt.
Toivoisin niin kovin että saisin vielä mahdollisuuden. En uskalla
sitä hänelle kertoa vaikka soittelemmekin toisillemme. Hänellä
naisystävä tällä hetkellä. Minulla myös kaveri. Tuntuu vain ette
homma meidän välillä pelitä. Entine kaveri liian paljon mielessä
Kait ole ihan tyhmä kun tämmöisiä haaveilen. Itselleni en voi
mitään enkä ajatuksilleni. Olimme 16 vuotta yhdessä.
Ehkä muutaman tapaamisen jälkeen aika ei ole miehelle vielä kypsä siirtyä eteenpäin. Ehkä hän on edelleen rakastunut vaimoonsa ja menneisyys täyttää hänen mielensä. Apua ei kannata tyrkyttää eikä tunkea hänen yksityisyyden piiriin. Kannattaa minusta odottaa että hän kaipaa itse seuraasi ja pyytää luokseen. Alkaa itse puhua ilman että kysyt ja olet valmis kunvhän tarvitsee sinua. Voithan kysyä näkeekö hän teillä mitään tulevaisuutta. Ehkä hän vastaa suoraan. En tiedä miksi sinun pitäisi hänet unohtaa ellei sitten ole niin että et ole valmis olemaan kärsivällinen ja rehellinen hänelle tunteissasi. Ehkä hän ei ole sinua varten sitten kuitenkaan. Kerrot ettet ole kärsivällinen mutta hän näyttää tarvitsevan sitä.
Minulle kävi juuri noin kuin sinulle lumimarja - rakastuin ja koin löytäneeni sielunkumppanin. Kerroin tunteistani ja olin sillä silmäyksellä halunnut hypätä elämäni mittaiseen suhteeseen. Vuosia uskoin niin. Kaduin ja kadun sitä tänä päivänä että tuhlasin aikani moiseen tekeleeseen. (mutta kun hän oli niin minulle tarkoitettu ja niin ihana ja niin puhdas ja tuoksuikin aivan vauvalle ja kaikki hänen sanansa ja kosketuksensa ja eleensä, tietonsa ja kaikki oli niin uhh - niin koin silloin) KUNNES - Mies olikin menettänyt sydämensä toiselle - hän kertoi sen kun rinnakkaissuhde ilmeni. Eli hän rakasti toista ja siksi ei voinut vastata tunteisiini. Olen ajatellut näin jälkeenpäin sitä oliko tuo toinen jo silloin olemassa kun tapasimme vai lähtikö hän pakoon rinnakkaissuhteeseen tunnustamiani tunteita. - Tiedän vaan kertoa sen miten kannattaisi toimia tässä tilanteessa. - Ota etäisyyttä niin että saat varmistettua omat tunteesi (ja toisen). Ehkä kannataisi odottaa yhteydenottoja sieltä toiselta puolelta ja posteihin vastaamista hieman viivyttää. Ehkä katsella muita ja kokeilla tutustua toisiin kiinnostaviin tapauksiin (loukkaamatta ketään). Tunteisiin ei voi luottaa. Ne ominaisuudet jotka ovat herättäneet tunteita sinussa voivat muuttua ja vuosien jälkeen muuttua harmiksi niinkuin minulla kävi ja asioiksi josta ei aivan tässä voisi kertoa.
Elämä on myötä ja vastamäkeä mutta aina voi yrittää olla oman elämänsä herra. Tuossa (ja tässä) iässä ei rakkauden löytäminen (miehessä/naisessa) olekaan itsestään selvyys. Ystävyyttä voi löytää ja siihen ehkä kannattaakin panostaa. Läheisyys ja ystävyys kasvattavat luottamusta ja yhteisten kokemusten ja tunteiden kokeminen kasvattaa kiintymystä. Mikä sitten luo luottamuksen teidän välillenne sen voi pohtia ja miettiä mielessään. Arjen eläminen toisen rinnalla, pienet huomionosoitukset ja kohteliaisuudet voisivat herättää tunteita tuossa toisessa. Itse ei kuitenkaan tarvitse jäädä paitsi tuosta kaikesta vaan - jollei "vastauksia" ala tulemaan, suhteen voi hiivuttaa tavalla tai toisella.🙂👍
Teflon, en muutakaan voi kuin olla kärsivällinen. Tapasimme juuri ja kanssakäyminen oli taas niin luontevaa ja antoisaa. Aikaa ei ollut kovin paljon, joten en edes alkanut puhua
kaikesta mitä mielessä liikkui. Paremmalla ajalla sitten. En voi muuta kuin olla kärsivällinen, koska tunteeni eivät näytä olevan hiipumaan päin. Joka kerta, kun tapaamme, ilmenee aina vain uusia asioita, jotka yhdistävät meitä...
Ei hän varmasti ole vaimoaan unohtanut eikä tule koskaan unohtamaankaan eikä tarvitsekaan. Tilanteen huomioiden on aivan normaalia, että häntä pelottaa. Hän kun varmasti tietää, että jos otamme seuraavan askeleen, se on sitten menoa.
Purppuraenkeli, luotan tunteisiini enemmän kuin mihinkään muuhun. Intuitio puhuu sydämen kielellä. En ole ihminen, joka heittelee verkkoja moniin suuntiin, vaikka ei siinä mitään väärää olisi. Sydämeeni mahtuu vain yksi ihminen.
Onnea sen vuoksi että olet löytänyt rakkauden. Sydämen ääntä kannattaa kuunnella ja luottaa omaan "hajuaistiin". Itse muistin juuri menneisyydestä miehen joka olisi halunnut viedä minut heti mukanaan. Hän kertoi avoimesti itsestään ja oli hyvin kiinnostunut minusta. - Olin juuri eronnut ja ympärilläni näin "uuden" maailman. Sydämeni oli avoinna kenen tahansa astua sisään mutta...Mies kertoi kymmenistä naissuhteistaan (avoimesti) se herätti minussa myötätuntoa ja sääliä. Kerroin että elän nyt tilanteessa johon en halua enää yhtään uutta ystävyyssuhdetta. Tämä tapahtui kauan sitten. Pian löysin miehen jonka kanssa suhteeni on säilynyt kivikoista ja karikoista huolimatta monet myrskyt. Tunteeni ovat muuttuneet moneen kertaan mutta ystävyyttä ei voi rikkoa mikään - se on vahvistunut jokaisen vastoinkäymisen kautta. Rakkaudesta emme puhu vaan se ilmenee tekoina ystävyyden kautta.☺️❤️☺️