Miten tästä eteenpäin?
Olen noin 40v. mies ja ollut yhdessä saman ikäisen naisen kanssa noin 20 vuotta.
Ihan normaali peruselämää vietetty ilman mitään sen kummempia ongelmia. 2 lasta, omakotitalo, autoja pihassa jne. Noin kaksi vuotta sitten meille tuli noin puolen vuoden ”tauko” meidän yhteiseloon. Puolisolla oli ollut töissä ongelmia jo pidemmän aikaa ja ei enää jaksanut sitä touhua siellä enää. Lääkäri määräsi 3 kk. sairauslomaa.
Siinä sitten keskusteltiin asiasta ja hän päätti muuttaa kotoa pois joksikin aikaa että saa rauhassa kerätä voimia ja levätä ja ”miettiä asioita”.
Mistään erosta ei ollut puhetta, mitään osoitemuutoksia ei tehty ja lapset jäi mun luokse asumaan. Ja minkäänlisia riitoja ei ollut tämän takia, ymmärsin kyllä asian ja en alkanut tekemään hänen tilannetta pahemmaksi kun se jo oli.
Lähiviikkojen aikona keskusteltiin paljon asioista ja silloin mulle alkoi selvitä että meidän suhde oli ollut aika harmaata ja sellaista perusolemista ja tylsää ja sekin oli osasyy siihen että hän halusi vähän etäisyyttä ja miettiä asioita.
Puolen vuoden päästä hän muutti takaisin kotiin ja siitä vielä puoli vuotta eteenpäin niin mentiin naimisiin.
Se puolen vuoden tauko oli erittäin hyvä meidän suhteelle, minä aloin näkemään asioita aivan toisella tavalla ja ymmärtämään miten tärkeät ne pienet kehut, ja sanat ja kosketukset, ja halaukset ovat. myös sen että kyllä kotona on muuta tekemistä kun autotallissa värkätä ja sohvalla maata….
Ja voin rehellisesti sanoa että tää viimeinen vuosi on ollut onnellisinta aikaa koko meidän yhteiselon aikana. Ja mun vaimo sanoo myös niin ja uskon häntä kyllä, kyllä sen huomaa kaikessa asioissa.
Mutta pari viikkoa sit yks hänen ”kavereistaan” vihjasi mulle että vaimollani oli ollut suhde erään miehen kanssa meidän puolen vuoden tauon aikana.
En millään voinut/halunut uskoa sitä.
Ekaks kun vaimolta kysyin asiaa hän kielsi koko asian ja sanoi että se ei ole totta.
Minä kyselin lisää hänen tutuilta ja alkoi tulla selväksi että jotain oli ollut.
Viimein sit vaimo myönsi että oli ollut seksisuhteessa erään miehen kanssa meidän tauon aikana mutta ei mitään sen vakavampaa. Hän sanoi että eihän me oltu silloin yhdessä eikä hän siis ole pettänyt minua.
Ja hän vakuuttelee minulle että hän on onnelinen minun kanssa ja haluaa jatkaa elämisen minun kanssa.
Olin kuvitellut että meillä ei olisi mitään luurankoja kaapissa sen tauon jälkeen, oltiin puhuttu niin paljon asioita läpi mutta näköjään jotain oli kuitenkin jäänyt kertomatta.
Nyt en vaan tiedä miten suhtautua asiaan.
Hän siis haluaa jatkaa yhdessä ja sanoo että se oli vaan jotain mitä tapahtui silloin ja se on asia minkä hän haluaa unohtaa.
Minä rakastan häntä edelleen mutta olen syvästi loukkaantunut siitä mitä hän teki ja siitä että ei kertonut asiaa minulle ennen kuin mentiin naimisiin.
Tässä nyt mennyt pari viikkoa enkä pysty vieläkään koskemaan/halaamaan häntä ja sängyssä nukun niin kaukana hänestä kun pystyn. Kun se mitä tapahtui pyörii koko ajan mielessä.
Onko kellään vastaavaa kokemusta?
Pääseekö tällaisen yli vai oisko parempi muuttaa erilleen?
Hei,
Asia on toedella vaikea, mutta älä tee hätäisiä ratkaisuja. Vositteko käydä pariterapiassa puhumassa asiasta?
Asiaa ei voi haudata, vaan sinulla on ymmärrettävästi suuri tarve selvittää sitä. Pelkkä "antaa menneen olla"-asenne ei pidemmmän päälle riitä. Toisaalta ei myöskään ole vielä syytä purkaa kaikkea sitä hyvää mikä teillä on. 🌻🙂🌻
Heippa
Niin onhan se pettäminen aika kova loullaus toista kohtaan.
Kuin myös tosiasia on että parisuhde ei palaa ikinä ennalleen.
mutta nyt teidän täytyisi keskustella kahdestaan kaikista asioista
mikä parisuhdetta mättää ja mitkä asiat pitäisi korjata jne
Kuin myös kannattas tarvittaessa ammattiauttajan luona käydä
Mut kysyisimpä sinulta mitä sinä itse tekisit teidän parisuhteelle ???
Kaunista syksyä sinulle
Hei Sinulle!
Elin itse miehen kanssa, joka eka kerran petettyään menetti minut. Yritin vuosia unohtaa, mutta aina sen vaan edestään löyti. Puoliso yritti vähätellä asian laitaa ja saada tekonsa oikeutetuksi 'ei se ollut sellainen suhde'...miksi sitten piti kokeilla? Varsinkin kun elimme tuohon aikaan aallon harjalla ja elämä oli mitä ikinä vaan saatoin toivoa.
Kun olin aina yrittänyt saada toista puhumaan ja selvittämään asioita. Yhdessä miettimään mikä teki arjesta niin raastavan, että se ajoi toisen syliin. Ikinä ei ollut siihen aikaa, pakeneminen paikalta - se oli ainut ratkaisu. Lopulta niitä muita suhteita sitten alkoi olla ihan alvariinsa.
Kyllähän tässä elämässä houkutuksia tulee jokaisen meidän eteen. Siinä sitä punnitaan oman suhteen tola. Taistelin aikani sen puolesta mitä meillä oli, käänsin viimeisenkin kiven. Lopulta ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin lähteä itse. En pystynyt kunnioittamaan toista sinä ihmisenä, joka oli aikanaan vakuuttanut seisovansa rinnallani. Merkkipäivät, joulut ja juhlapyhät perheen kesken tuntuivat tapahtuneen jälkeen lähinnä teatterilta. Mietin aina mielessäni, että onko puoliso velvollisuudesta kanssamme vai miettiikö se parhaillaan missä viettäisi tuonkin hetken mieluiten.
Mitä sinulle toivon? Että vielä taistelisit. Jos lopulta tulee tunne, että kaikkesi olet tehnyt suhteenne eteen - aloita elämä puhtaalta pöydältä. Aika kuluu, lapset kasvaa ja me vanhetaan. Annoin lähtemällä omasta suhteestani mielestäni mahdollisuuden itselleni ja toiselle löytää elämälle uusi suunta. Ja ennen kaikkea sain mielenrauhan- voin muuttaa vain itseäni.
Hyvää syksyä!
Todella vaikea tilanne ja kokemukseni mukaan usein ns. tauon syy on juuri toinen mies tai nainen.
Itse en kykenisi jatkamaan suhdetta moisen jälkeen, niin suuri loukkaus tuo olisi, anteeksi voisin lienee antaa, mutta nyt punnitse asiaa tarkasti, voi olla, että et koskaan pääse tuosta yli.
Ja tuo ns. harmaa arki, sitähän se usein on, siihen lähdetään sitten hakemaan piristystä aidan toiselta puolelta ja huomataan, että ei se sen kummempaa ollutkaan.
Siksi pitäkää huolta liitoistanne, hoitakaa parisuhdettanne, keinoja on.
Hei
Olet tullut loukatuksi rakkaasi taholta. Nyt ei ole mielestäni kuitenkaan aika muuttaa erilleen, vaan kääriä hihat ja alkaa tehdä tosissaan työtä suhteenne eteen.
Kerroit itse, että se puolen vuoden tauko oli erittäin hyvä suhteellenne ja sinä aikana tapahtui paljon myönteisiä asioita. Sinussa tapahtui myöteistä muutosta ja teidän suhteenne alkoi kukoistamaan.
Kerroit myös, että rakastat häntä edelleen.
Kertomasi perusteella näyttää siltä, että puolisollasi on ollut elämässään henkilökohtainen kriisi, jolloin hän on miettinyt mitä haluaa työltään, parisuhteeltaan ja ylipäänsä elämältään. Oletan, että sinäkin voit nyt havaita, että myöskään suhteessanne ei ollut kaikki kohdallaan. Ilmeisesti tässä vaiheessa puolisosi on sitten myös ajautunut ulkopuoliseen suhteeseen.
Tuona aikana puolisosi on kuitenkin tullut siihen tulokseen, että hän haluaa olla juuri sinun kanssasi ja olette menneet naimisiin.
Mitenkään puolustelematta puolisosi käytöstä voi olla, että jälleen yhteen palattuanne hän on halunnut salata ulkopuolisen suhteen, koska on pelännyt menettäväsi sinut. Tässä hän on noudattanut mm. monien naistenlehtien suositusta. Itse en tällaista suositusta antaisi, sillä kuten tässäkin nähtiin, että suhteet kuitenkin tulevat usein ilmi. Ja tuo salaaminen onkin joskus loukkaavampaa kuin suhde.
Ilmeisesti vaimosi ei kuitenkaan ole täysin käsittänyt miten paljon asia on loukannut sinua. Sitä ei voi ohittaa puolustautumalla sillä, että ette juuri olleet silloin yhdessä. Eikä sitä voi noin vain unohtaa. Teidän on käytävä asia yhdessä läpi.
Sinun tehtäväsi on kertoa vaimollesi rehellisesti mikä sinua on loukannut ja miltä sinusta tuntuu - siis TUNTEISTA: kerro siis hänelle loukkaantumisestasi, pettymyksestäsi, pelostasi ja ahdistuksestasi. Tunne ja kerro rehellisesti ja yksilöiden ne asiat: "Minua loukkasi syvästi se ... olen ahdistunut ... peloissani jne." Kerro kuinka sydämesi on vereslihalla - itke jos siltä tuntuu. Älä kuitenkaan syytä, sillä silloin puolisosi yrittää puolustautua eikä näe tunteitasi.
Toivottavasti puolisosi ymmärtää pyytää anteeksi. Jos näin käy, anna anteeksi. Ja vaikka puolisosi ei jostain syystä ymmärtäisi pyytää anteeksi, voit silti pyriä antamaan anteeksi.
Anteeksi antaminen on tietoinen tahdon ratkaisu. Se ei kuitenkaan heti poista sitä tuskaa mitä asiaan liittyy. Mahtaako sinulla muuten olla jotain anteeksi pyytämistä?
Jos tuntuu, että ette pääse kahdestaan asiassa eteenpäin sitten nopsasti pariterapiaan esim. kirkon perheasiain neuvottelukeskukseen tai Kataja ry:n solmuja parisuhteessa kurssille. Jos ensimäinen terapeutti tai kurssi ei natsaa, seuraavaa putkeen.
Te pääsette tästä kyllä yli jos molemmilla tahtoa riittää - ja miksei riittäisi. Sen jälkeen suhteenne voi olla vielä parempi kuin koskaan ennen.
Sen verran voin sanoa vielä omasta kokemuksesta, että myös minulla oli aluksi vaikeuksia lähestyä vaimoani fyysisesti/seksuaalisesti sen jälkeen kuin sain tietää, että hänellä oli ollut "säpinää" vieraan miehen kanssa. Ilmeisesti se kuuluu meidän urosten geeneihin. Sekin asia helpottaa kun sen tunnistaa mutta ei jää sitä märehtimään.
Hei,
haluaisin heittää sinulle kysymyksen voisitko sallia itsellesi teidän suhteenne ulkopuolisen suhteen? yksittäisen kokemuksen?
Sellainen olisi kokemus, joka avaisi sinussa ymmärruystä niille tunteille joita vaimosi on joutunut kantamaan ja läpikäymään tavalla tai toisella?
Avioliitto on luja sopimus yhteiselämästä.
Sopimuksia on monenlaisia.
Teidän välisennen sopimus on teidänlaisenne ja täysin oma asianne.
Herättäisin kuitenkin kysymään itseltänne,
mitä voisitte tehdä suhteenne elvyttämiseksi?
Nyt siis tilanteen korjaamiseksi?
Vaimosi rohkeni alkaa kysyä tunteidensa perään - siitähän seisahtuvalta tuntuvassa pitkässä aviosuhteessa on kyse, tunteet ovat kuin turtuneet arjen toistuvuuteen ja toiseen tottumiseen.
Voisitko sinä rohjeta ajatella itselläsi olevan oikeuden rohjeta edes mietinnän tasolla kokea jotain samaa?
Ehdottomuus on samaa sarjaa kuin syvä uskollisuus, mutta pelkästään sellaisena siis ehdottomuutena eikö se pidä sisällään enemmän kovuutta kuin rakkautta - mikä on taas on uskollisuudessa sitä ydintä?
Suomalaisina olemme kai verenperimässä jo omaksuneet tietyn vakavuuden ja vaatimukset - ehkä osana on myös periluterilainen työllä ansaitsemisen mentaliteetti(vaikka alkuperäisessä luterilaiisudessa olennaista 'yksin armosta' - ajattelun sisäistäminen).
Armollisia saisimme olla etenkin itsellemme sillä ellemme kykene siihen itseämme kohtaan kuinka kykenisimme sitä osoittamaan rakkaintamme kohtaan?
Luottamuksen palapelin uudelleen kokoamisella eteenpäin?
PSTR kirjoitti 17.10.2011 21:59
Hei
Olet tullut loukatuksi rakkaasi taholta. Nyt ei ole mielestäni kuitenkaan aika muuttaa erilleen, vaan kääriä hihat ja alkaa tehdä tosissaan työtä suhteenne eteen.
Olen samaa mieltä.
Kerroit itse, että se puolen vuoden tauko oli erittäin hyvä suhteellenne ja sinä aikana tapahtui paljon myönteisiä asioita. Sinussa tapahtui myöteistä muutosta ja teidän suhteenne alkoi kukoistamaan.
Näinhän siinä kävi.
Kerroit myös, että rakastat häntä edelleen.
Niin minä teen. Luottamus on tosin saanut särön
Kertomasi perusteella näyttää siltä, että puolisollasi on ollut elämässään henkilökohtainen kriisi, jolloin hän on miettinyt mitä haluaa työltään, parisuhteeltaan ja ylipäänsä elämältään. Oletan, että sinäkin voit nyt havaita, että myöskään suhteessanne ei ollut kaikki kohdallaan. Ilmeisesti tässä vaiheessa puolisosi on sitten myös ajautunut ulkopuoliseen suhteeseen.
Samaa mieltä asiasta.
Tuona aikana puolisosi on kuitenkin tullut siihen tulokseen, että hän haluaa olla juuri sinun kanssasi ja olette menneet naimisiin.
Näin minä ajattelen asiasta.
Mitenkään puolustelematta puolisosi käytöstä voi olla, että jälleen yhteen palattuanne hän on halunnut salata ulkopuolisen suhteen, koska on pelännyt menettäväsi sinut. Tässä hän on noudattanut mm. monien naistenlehtien suositusta. Itse en tällaista suositusta antaisi, sillä kuten tässäkin nähtiin, että suhteet kuitenkin tulevat usein ilmi. Ja tuo salaaminen onkin joskus loukkaavampaa kuin suhde.
Näin minusta tuntuu, että toi salaaminen loukkasi enemmän.
Ilmeisesti vaimosi ei kuitenkaan ole täysin käsittänyt miten paljon asia on loukannut sinua. Sitä ei voi ohittaa puolustautumalla sillä, että ette juuri olleet silloin yhdessä. Eikä sitä voi noin vain unohtaa. Teidän on käytävä asia yhdessä läpi.
Sinun tehtäväsi on kertoa vaimollesi rehellisesti mikä sinua on loukannut ja miltä sinusta tuntuu - siis TUNTEISTA: kerro siis hänelle loukkaantumisestasi, pettymyksestäsi, pelostasi ja ahdistuksestasi. Tunne ja kerro rehellisesti ja yksilöiden ne asiat: "Minua loukkasi syvästi se ... olen ahdistunut ... peloissani jne." Kerro kuinka sydämesi on vereslihalla - itke jos siltä tuntuu. Älä kuitenkaan syytä, sillä silloin puolisosi yrittää puolustautua eikä näe tunteitasi.Toivottavasti puolisosi ymmärtää pyytää anteeksi. Jos näin käy, anna anteeksi. Ja vaikka puolisosi ei jostain syystä ymmärtäisi pyytää anteeksi, voit silti pyriä antamaan anteeksi.
Anteeksi antaminen on tietoinen tahdon ratkaisu. Se ei kuitenkaan heti poista sitä tuskaa mitä asiaan liittyy. Mahtaako sinulla muuten olla jotain anteeksi pyytämistä?
On hän pyytänyt anteeksi, sekä sitä mitä hän teki että se että hän ei kertonut mulle asiasta. Olen kertonut että ei hän tarvitse pyytää anteeksi sitä mitä hän teki silloin.
Olen miettinyt asiaa paljon näinä viikkoina ja ei se asia mua sillain enää vaivaa, kyllä mä sen tiedon kanssa pystyn elämään. Jotenkin se on helpompi hyväksyä kun ei silloin asuttu saman katon alla eikä se tapahtunut meidän kotona.
Enemmän tää "valehteleminen" tai asioitten kertomatta jättäminen mietityttää minua.
Se että miten minä voin luottaa siihen että nyt on kaikki kerrottu ja että ei ole mitään luurankoja enää kaapissa.
Varmaan tulen kauan miettimään sitä että oliko siinä kaikki, onko sitä muulloin tapahtunut jne. Tätä asiaa en vielä ole antanut anteeksi mutta aika näyttää miten tämän asian kanssa käy.
Jos tuntuu, että ette pääse kahdestaan asiassa eteenpäin sitten nopsasti pariterapiaan esim. kirkon perheasiain neuvottelukeskukseen tai Kataja ry:n solmuja parisuhteessa kurssille. Jos ensimäinen terapeutti tai kurssi ei natsaa, seuraavaa putkeen.
Jotenkin vierastan noita terapia juttuja ja ylipäätänsä sitä että alkaisin selitellä omia ajatuksia vieraille ihimisille. Tänne kirjoittaminen on aivan eri juttu 😉
Te pääsette tästä kyllä yli jos molemmilla tahtoa riittää - ja miksei riittäisi. Sen jälkeen suhteenne voi olla vielä parempi kuin koskaan ennen.
Toivotaan näin 🙂
Sen verran voin sanoa vielä omasta kokemuksesta, että myös minulla oli aluksi vaikeuksia lähestyä vaimoani fyysisesti/seksuaalisesti sen jälkeen kuin sain tietää, että hänellä oli ollut "säpinää" vieraan miehen kanssa. Ilmeisesti se kuuluu meidän urosten geeneihin. Sekin asia helpottaa kun sen tunnistaa mutta ei jää sitä märehtimään.
Joo eiköhän tämänkin asian korjaa aika.
Kyllä mulla on halua jatkaa yhteiseloa vaimoni kanssa ja toivon että minä pystyisin joskus luottamaan häneen yhtä paljon kuin ennen, aika näyttää.
Yritän ajatella niin että ilman sitä puolen vuoden taukoa (ja sitä mitä vaimo silloin teki) niin me ei oltais tänäpäivänä naimisissa.
Oli vaan jotenkin niin "kova pala" kun tällainen asia tuli ilmi kun elin mun elämäni onnelisinta aikaa.
En tiedä oltaisko me tänäpäivänä naimisissa jos asia olisi ollut mun tiedossa ennen naimisiinmenoa, mutta olisin kyllä mielummin kuullut asiasta heti silloin kun nyt jälkeenpäin ja vielä jonkun "kaverin" kautta.
Sitä vaan pelkää nyt että tuleeko lisää asioita myöhemmin esille tai että voiko vaimo tehdä jotain vastaavaa tulevaisuudessa.
Mutta en ala murehtia asioita etukäteen vaan yritän elää tätähetkeä ja toivon että voitaisiin elää onnellista elämää tästä eteenpäinkin, minustahan se paljolti on kiinni.
Kiitos "PSTR" vastauksesta, siinä oli paljon samoja ajatuksia mitä mulla on.
Kiitos myös kaikille muille vastanneille.