Hei Tähti ja kuu, aluksi haluan antaa sinulle virtuaalihalauksen! 🙂🌻

Tilanteesi on todella ikävä, mutta miehesi on oikeassa siinä, ettei lapsenne ansaitse rakkaudetonta kotia. Jos hän on varma siitä, ettei rakasta sinua, ei hän varmasti näe mitään syytä jatkaa. Uskon, että suuretkin tunteet voivat lakastua hetkessä, valitettavasti. Rakastuminen on ohimenevä tunnetila, rakastaminen taas vaatii työtä ja tahtoa. Ehkä miehesi oli vain rakastunut, muttei koskaan valmis todella rakastamaan. Samoin voi käydä hänen uudenkin suhteensa kanssa, mahdotonta sanoa. Nyt hänen tunteensa kuitenkin suuntautuvat tähän toiseen ja usko pois, ettet haluaisi elää elämääsi sellaisen miehen kanssa. Olisit hänelle vain korvike, jonka kanssa hän olisi ehkä juuri lapsen takia. Jos tilanne ei muuttuisi, eroaisitte kuitenkin ennemmin tai myöhemmin. On todella ikävää, että kävi näin, mutta parisuhteen aloittaminen on aina riski. Ja kuka tietää, ehkä joskus tulevaisuudessa pidät itsekin tätä ratkaisua parempana.

Todella paljon voimia ja jaksamista sinulle!! 🙂🌻

Hei!

Olen todella pahoillani sun puolesta,kauhean surullista luettavaa ☹️
Ainakin voin sanoa,että lapsen takia ei kannate yhdessä olla. Lähipiirissä on tapahtunut samanlainen tilanne,tosin ei pettämistä mutta muuten sama,että yhteinen lapsi ja mies ei rakastanut muuta kuin lasta. He ovat eronneet ja parempi niin. Sellainen suhde vaikuttaa lapseen,missä vanhemmat eivät aidosti rakasta toisiaan. En tiedä,olen hirveen huono tällasia asioita neuvomaan ☹️

Voimia ja jaksamisia sinulle todella paljon!! 🙂🌻

Hei tähti ja kuu!

Todella ikävä tilanne teillä. Meillä on ollut hyvin samanlainen tapaus n. puoli vuotta sitten selvinneenä. Vielä olemme yhdessä, vaikka mies ei ole pystynyt lupaamaan mitään varmaa yhdessä jatkamisesta. Nyt kuitenkin ollut erossa toisesta naisesta, eikä mitään yhteyksiä tietääkseni ole pidetty.

En ymmärrä mikä siinä on, kun ihmiset sekoilee ja ihastuu täysin vastuuttomasti ja kuvittelee sitten tämän uuden onnen olevan sen ainoan oikean ja voimassa oleva avioliitto mitätöidään.

Muista, että miehesi ei nyt ole oikein järjissään, kun on niin uuden ihastuksen lumoissa. Hän yrittää puhdistaa omaatuntoaan, etsimälle kaikki huonot puolet teidän yhteisestä elämästänne.

Toivon, että tekin jaksatte yrittää jatkaa elämää, tekemättä mitään suurempia hätiköityjä ratkaisuja esim. erohakemuksilla ei ole kiire. Asiat voivat muuttua kun aika kuluu.

Hyvä, että olette käyneet parisuhdeterapiassa, toivottavasti siitä on apua. Ainakin sinä saat purkaa siellä pahaa mieltäsi. Voisi olla hyvä jos voisitte käydä siellä myös erikseen puhumassa omasta henkilökohtaisesta tuskasta. Miehesi ei varmaankaan halua puhua kaikista toiseen naiseen liittyvistä asioista sinun aikanasi.

Meillä mieheni on toivottavasti alkanut ymmärtää, että tämä sivusuhde oli hänen henkilökohtaista kriisiään, jolla yrittää purkaa omaa pahaa oloaan. Toivoisin kyllä että hän puhuisi asioistaan terapiassa, mutta sitä hän ei halua.
On vain tosi katkeraa, kun hän ei pysty (uskalla) luvata mitään jatkoa yhteisestä elämästä.

Ehkä teilläkin miehesi on hieman säikähtänyt tätä uutta perhe-elämää. Lapsen syntyminen kun voi tuntua jotenkin liian sitovalta ja vaativalta.

Toivottavasti pystytty puhumaan asioista ja miehesi osaa kuunnella myös sinun tunteita, vaikka se hänelle onkin varmasti vaikeaa.

Yritä puhua tunteistasi niin, ettei se vaikuttaisi liikaa syyllistämiseltä.

Täällä palstalla saat tuulettaa tunteitasi, toivotaan, että on paljon muitakin vastaajia. Koittakaa jaksaa yhdessä selvittää asioita. Älä luovuta, vaikka miehesi voi vaikuttaa siltä, että hän haluaa lopettaa suhteenne.

🙂🌻

moiccu vaan..

sanat on kyllä vähissä..tunnistan fiilarisi ja ainakin omalla kohdalla,ei niin viisaita sanoja sanottu,jotka oisi helpottanut.minulla raastoi eniten se epätietoisuus-miksi näin kävi.
kihlaus-avioliitto,nehän ei ole mitään takeita suhteen kestoon,vaikka niin helposti haluaisi uskoa.
sanotaan,ettei hyvän suhteen väliin kukaan toinen pääse.minusta meillä oli ihan hyvä suhde--ilmeisesti tiesin asian VAIN itseni kannalta.
niin ihania kun lapset ovatkin,niin varmaankin ensimmäiset 2v.on kaikkein hankalinta aikaa.lapsi kun vaatii niin paljon,myös parisuhteelta.
ja kun on kyse lapsen tarpeista,niistä ei tehdä "syitä",kun menee huonosti.

ihan varmasti mies on rakastanut sinua ja lapsensa äitinä-tulee tietyllä tavalla aina rakastamaankin.sen asian kieltäminen on-(miehesi taholta)aika valjua.oletan,ettei tällä "uudella" ole lapsia?-tai sitten ne on vanhempia,kun tämä teidän.
jos näitä terapeuttien kysymyksiä vatvois tässäkin,niin minulta kysyttiin,onko minulla aavistusta,mihin "tarpeeseen"mies haki-etsi-otti tämän toisen?koska-kuulema-aina on joku syy,mihin tarpeeseen etsitään toista.

vaikka puoliso olisi kaikin puolin ihana,mutta ei esim;kykene keskustelemaan-mikä taito on toiselle erittäin tärkeä--silloin on "tilaus"toiselle,joka hallitsee keskustelu taidon.sama kaava pätee kaikkeen.näin terapeutti minulle sen selvitti ja nyt,jonkun aikaa sitä miettiessä ja kun olen pystynyt keskustelemaan miehen kanssa,asia on näin.

meidän karikko oli "toinen antoi täyden luottamuksen ja vapauden"-mitä minä en pystynyt tarjoamaan.
itsekkin ajattelin,että mihin tunteet voi kadota,eikö ollutkaan rakkautta.nyt tiedän,että rakkautta oli ja on vieläkin,tunteetkaan eivät ole kadonneet.oli vaan iso luottamus pula minun taholta,johon mies kypsyi.
olen todella kiitollinen,että mies lopulta kertoi,missä mätti.nyt pystyn käsittelemään asiaa.tiedostin toki "virheeni"jo suhteen aikana.en vaan pinessä maailmassani voinut kuviteella,että se olisi voinut olla eron syy.huomasin myös heti eron jälkeen,että mitä sinnikkäämmin yritin saada selvyyttä--miksi?--sitä kauemmaksi mies meni.sekä sanoin,että teoin.
kun osasin antaa hänelle sen miettimis rauhan,hänkin uskalsi tulla liki.

olen jostain lukenut,että pitäisi ajatella miehen olevan kuminauhan päässä,ja mies haluaa pitää kuminauhan tietyn pituisena,jos kokoajan menet perässä,ettei nauha pääse venymään,mies menee kauemmaksi.kun hauha on venynyt tarpeeksi,sinun ollessa paikallasi,mies itse tulee liki.

tämä nyt on ollut tämmöstä höpinää-liekö yhtään helpottaa fiilareitasi--mutta olet ajatuksissani--vahvasti--koska tiedän missä menet.niinkuin tulet kuulemaan-aika auttaa,mutta se aika ei ole nyt,ja tiedän,että tuntuu todella pahalta.
suosittelen ulkopuolista apua--ihan keskusteluun.on se sitten joku ystävä,joka kestää kuunnella samat asiat päivästä toiseen tai sitten ammatti auttaja.minulle jatkuva jauhaminen ystävän kanssa helpotti.ja myös ammatti auttaja,jossa käyn edelleen.tässä vaiheessa enään itseni takia.
toivon jaksamista...

Tähti ja kuu kirjoitti 16.05.2007 klo 17:15:
Pyydänkin sinulta joka luet tämän, sano jotain (vaikka jotain pientä edes) jolla jaksan elää tämän kaiken läpi. Taaksepäinkään ei pääse.

Hei sinulle ja ennen kaikkea voimia kamalaan tilanteeseesi. Valitettavasti tiedän miltä sinusta tuntuu. Omasta kokemuksestani väittäisin että parisuhteenne on menetetty, niin ikävältä kuin se kuulostaakin. Kehottaisin nyt alkaa valmistautumisen uuteen elämään ihan järkipohjalta, eikä kiduttaa itseään enempää. Ja puhumaan kaikki asiat kumppanisi kanssa selväksi, sekä menneet että tulevat, puhuminen auttaa jos siihen kykenee kiihkotta.

Meillä on nyt eletty lasten kanssa juuri tuota viikko ja viikko systeemiä ja se on toiminut yllättävänkin hyvin. Meidän lapsemme tosin ovat jo vanhempia kuin teidän lapsenne (11 ja kohta 14). Jos haluat lukea minun kiirastuleni viime talvelta, niin se löytyy tuolta: https://www.secure-tukinet.net/keskustelu/viestit_avoin.tmpl?xc=4&refer_to=42488&grp=58

Helppoahan mikään ei tule olemaan ja aikaa se vie ennen kuin voi suhtautua järjellä. Itselläni viimeksi eilen tuli ihan täydellinen kiehahdus iltalenkillä. Satuin kuin kohtalon ivasta yhtä aikaa samaan risteykseen ex-vaimoni ja hänen pettäjäkumppaninsa kanssa. Olivat miehen autolla. En ole aiemmin nähnyt sitä "miestä" elävänä, enkä nytkään onneksi ehtinyt kunnolla nähdä.

Lähetin vihaa tihkuvan tekstarin, joka sai exäni suuttumaan. Haukuin siinä sen hänen kumppaninsa ja toivottelin ikävää loppuelämää, lyhyttä sellaista. Ilta meni tunnemyrskyn kourissa ja yö huonosti nukkuen. Ajatukset olivat täynnä tuhoa ja itsetuhoa. Onneksi lapset olivat minun luonani ettei tullut tehtyä mitään tyhmää. Eli aikaa tästä ylipääseminen vaatii pitkään, vaikka olen ollut exän kanssa todella hyvissä väleissä. Olin hänelle muuttomiehenä, huonekalujen kasaajana ja ollaanpa käyty pari viikkoa sitten yhdessä elokuvissakin. Saa nähdä jäädyttikö eilinen välejä.

Koeta jaksaa ja pidä huolta itsestäsi, se on tärkeintä. Elät vaikeaa aikaa, mutta elämä jatkuu!

Hei,

Koskettavaa lukea tekstiäsi ja sitä että näitä tarinoita on niin monta,kuten omanikin. Minä jäin yksin kun pienimmäisemme oli puolivuotias. On vaikea päästää irti usean yhdessä eletyn vuoden jälkeen,varsinkin kuin usein nämä pettämisasiat tulevat yllätyksenä toiselle osapuolelle.

Sinäkin selviät tästä,avioero on iso kriisi mutta se on ohimenevä. Pääasia että päästät tunteesi ulos etkä anna niiden patoutua sisälle.Varsinkin näissä pettämisjutuissa vihan tunne pitää purkaa,mitä nopeammin sen parempi sinun tervehtymisen kannalta. Olet kuitenkin pienen lapsen kanssa tiiviisti yhdessä,yritä saada ympärillesi tukirengas auttamaan jotta hetkeksi pääset ulos itkemään ja huutamaan tuskasi pois.Mielenterveystoimistosta saa hyvää keskustelutukea, ja sitä kautta varmasti saat apua vaikka kodihoitajan saamiseksi kotiin pahimman kriisin ylipääsemiseksi.Älä jää tilanteeseen yksin.

vaikka nyt tuntuukin että anteeksianto pelastaisi suhteenne,se ei ole niin yksinkertaista. Asiat jotka ovat johtaneet tilanteeseen on käsiteltävä juurta jaksaen.Etkä voi antaa anteeksi ilman anteeksipyyntöä ja se on tultava häneltä itseltään ,ei pyytäen.

Halauksia ja suuresti voimia, ja kun itkettää katso hymyilevää lastasi ja anna voiman virrata itseesi.

t.Patinatar🙂🌻

Hei,
elät vaikeaa aikaa, ja mitään yleispäteviä ohjeita on hankala antaa... mutta muutamia ajatuksia tässä.

Kuten jo joku muukin totesi, niin yksinomaan lapsen takia yhdessä oleminen ei välttämättä ole hyvästä - ja se (mielestäni) kasaa sitten perheen pienimmän niskaan aika omituisen kuorman.

Jos ero tulee, niin:
Elämänmuutos tuollaisessa tilanteessa on yleeensä aika iso. Niinpä se ei tapahdu hetkessä; anna itsellesi aikaa, järjestä elämää siinä järjestyksessä kuin mikä sinulle sopii, ja siinä järjestyksessä kuin asiat tulevat vastaan - älä kasaa liian isoa lastia alkuun, vaan järjestele elämää askel kerrallaan.

Mahdollisuuksien mukaan pidä yllä tukiverkkoa. On hyvä, jos on joku jolle soittaa; joku, jonka kanssa puhua. Se voi olla joku ammattiauttaja, tai sukulainen, tai ystävä, tai työkaveri - mieluusti toki monta eri ihmistä: helpottaa kuuntelijan osaa, ja saat sitten laajemmin neuvoja ja tukea.

Yritä olla juuttumatta katkeruuteen. Helppo sanoa, vaikea toteuttaa. Toki, tulee olemaan päiviä, jolloin hatuttaa oikein urakalla; tulee olemaan päiviä, jolloin olet pystyssä silkan vihan voimilla. Mutta siitä tulee helposti itseään ruokkiva kehä, joka sitten alkaa vaikuttaa muihinkin asioihin, muihin ihmissuhteisiin ja elämässä pärjäämiseen.

Nämä nyt olivat tällaisia ei-ammattilaisen haja-ajatuksia. Voimaa, kaikille
Yrmy

Hei!
Suuri kiitos kaikille empaattisista kommenteista. Viikko on vierähtänyt, ja olen vielä hengissä.
Tilanne ei ole juurikaan muuttunut, mutta oma oloni on ainakin nyt hieman parempi. Olen saanut todella paljon tukea monelta lähelläni olevalta ihmiseltä. Jopa sellaisilta, joilta en olisi ehkä etukäteen arvannutkaan.

On ollut aikaa miettiä omia tunteitaan. Ne ovat menneet laidasta laitaan. Tunnen itseni haavoittuneeksi eläimeksi, joka haluaa ryömiä pesäänsä nuolemaan haavojaan. Minäkin haluaisin jäädä kotiin peiton alle itkemään. Sydämeni on surusta säpäleinä.

Joku sanoi, että vain lapsen takia ei kannata olla yhdessä rakkaudettomassa liitossa. Se on totta. Eihän kukaan sellaista elämää halua. Minäkin haluan rakastaa ja tulla rakastetuksi. Haluan myös arvostusta, kunnioitusta ja rehellisyyttä. Minua ei saa kohdella miten vaan.

En tiedä miten meidän käy. Tuskin sitä voi tietää kukaan muukaan. Kuitenkin haluaisin uskoa rakkauden voittoon, niin naivilta kuin se kuulostaakin. En vain suostu uskomaan, etteikö mieheni jossain syvällä edelleen rakastaisi minua. Ei tunteita ja ajatuksia voi käännellä on/off. Minä en aio luovuttaa. Niin kauan kuin olemme naimisissa, olemme samassa veneessä.

hei Tähti ja Kuu,

Selvästi olet taistelija, ja rakkaus voittaa aina. Sinun ei tarvitse koskaan lakata rakastamasta,voit rakastaa aina. Surusi on että puolison tunteet ovat muuttuneet, ja se sinun tulee surra pois.Itke vain pesäkolossasi itkut ja sitten omalla painollaan tulee päivä joka ajaa sinut ulos auringonpaisteeseen. Hyväksy tunteesi,ja anna aikaa.

Rakkaus on kaunis asia, joskus vain julmaa ja elämä vie meidät pois rakkaittemme luota. Muistot jäävät elämään sydämmeen.Olemme kuitenkin joskus olleet rakastettuja,joten anna sen tunteen vallata sydäntäsi jotta kestät hylätyksi tulemisen paremmin,katkeroitumatta.
Kun vanha ero vieläkin koskee minua, itkeä tirautan. Pieni suru on jäänyt osaksi elämääni,hyväksyn sen ja jatkan matkaani eteenpäin rakastaakseni elämää.

Pienestä miehestäsi kasvaa onnellinen mies,hän on syntynyt rakkaudesta.

Halien,Patinatar

🙂🌻

Kiitos Patinatar kauniista sanoistasi.
Kiitos myös Jessy, joka kirjoitit aikaisemmin. Tarinasi toi minulle paljon lohtua.
Välillä tuntuu, etten jaksa enää. Haluaisin heittää pyyhkeen kehään. Tuntuu, että ei kannata yrittää. Se sattuukin niin paljon. Sitten toivo nostaa päätään. Ajattelen, että jos en yritä, en saa koskaan tietää olisiko se kannattanut.

Olemme sopineet käyvämme pariterapiassa niin kauan kuin meillä on siihen mahdollisuus. Oikeastaan paljon muuta mies ei ole pystynyt lupaamaan. Olen kuitenkin iloinen tästäkin. Eihän pelkkä terapia riitä tietenkään. Mutta ehkä saamme sieltä työkaluja ja ajattelemisen aihetta. Ehkä sen avulla näemme selkeämmin onko meillä mahdollisuuksia eteenpäin (yhdessä).

Olisi kiva kuulla millaisia kokemuksia muilla on pariterapiasta?

Hei,

Kyllä sinä jaksat, ja hienoa että jaksat yrittää vaikka olet joutunut petetyksi. Itse aikanaan yritin, yritin aivan liikaa enkä ymmärtänyt että ei olisi enää mitään tehtävissä. Jälkeenpäin on helpompi olla jälkiviisas ja ajatella että pariterapia oli turha, tosin meillä toinen osapuoli ei edes sitoutunut terapiaan. Terapia on varmasti hyvä juttu,jos molemmat ajattelevat että liitto vielä kannattaa pelastaa. Tosin terapia voi myös auttaa ymmärtämään miksi erotaan ja lieventää riitaisaksi muuttuvaa eroa.

Sinun kannalta hankkisin apua myös yksilötasolla,saat käydä omia tuntemuksiasi aivan rauhassa läpi ilman paineita siitä että liitto on saatava toimivaksi.

Nämä pettämisjutut ovat minusta sellaisia että niistä ei oikein pääse yli silloin kun ollaan itse kriisin keskellä. Erillään oleminen voi myös lähentää kun riittävä aika paranemiseen on kulunut.Yhdessä on vaikea nuolla molempien haavoja,ja ymmärryksen saaminen on vaikeaa. Pettäjän on vaikea ymmärtää petettyä ja päinvastoin.

Minä en olisi aikanaan enää pystynyt olemaan onnellinen tultuani petetyksi,luottamusta en olisi saanut takaisin ja oikea rakkaus oli murhattu. Minun oli helpompi jatkaa yksin, etsiä se minun tapani elää ja rakastaa.Minua tosin petettiin useasti,ja anteeksi annoin ensimmäiset kerrat..

Aikaa kuluu paljon että erosta selviää,minulla meni useita vuosia. Onnellisuutta voi eron jälkeen rakentaa monin tavoin, ja muistaa se että toinen ei ole omanarvon mittari ja onnellisuuden tae.

Sinulla on varmasti kova hätä, lapsesta, itsestäsi ja pärjäämisestä. Uskon että olet niin vahva että saat rakennettua vielä onnellisen perheen,joko yhdessä poikasi kanssa tai te kaikki.

t.Patinatar

🙂🌻

Vastasin jo aikaisemmin, mutta onnistuin hävittämään koko kirjoitukseni. Hyvä juttu jos kirjoituksestani oli sinulle hyötyä. Olen toivonut itsekkin, että tänne kirjoittaisi ihmiset, jotka ovat selvinneet pettämisestä ilman eroa.
Heitä ei täällä juuri näitä käyvän, mutta olisi tosi kiva jos joku voisi kertoa miten ovat itse selvinneet ja miten kauan kestää ennenkuin pystyy taas luottamaan. Toki ne asiat on kaikilla erilaisia. Mutta ainakin huomaisi, että jotkut sentään selviävät isoistakin kriiseistä ja saisi uskoa jatkaa omaa parisuhdetta.

Sain vihdoin mieheni suostumaan parisuhdeterapiaan. Toivon siltä paljon, mutta kuitenkin hiukan pelkään, ettei mieheni pysty sielä avautumaan, joten onko siitä hyötyä, mutta tuskinpa siitä ainakaan haittaa on.
Minusta olet aivan oikeassa siinä, että ellet nyt yritä kaikkea suhteen eteen voit myöhemmin katua sitä. Ovathan monet jälkeenpäin katuneet liian nopeita eroratkaisujaan.
Onhan se tosiaan rankkaa elää kaiken sen pettämisen aiheuttaman tuskan kanssa, mutta eipä se luovuttaminenkaan taida tehdä siitä yhtään helpompaa. Pakoon kun ei kuitenkaan pääse tunteitaan.
Meillä oli se hyvä asia, että mieheni pystyi kestämään mun tuskani ja syytökset eikä kieltänyt niitä tai lähtenyt pois. Siksi kai me vielä ollaankin yhdessä.
Onko teidän tilanne edennyt mihinkään suuntaan?
Voisi kuvitella, että erillään asuminen antaa nyt miehellesi sopivasti tilaa miettiä ja huomata teidän suhteen merkityksen. Ehkä hän huomaa, ettei kaikki ollutkaan niin huonosti kuin miltä välillä näytti.
Itsekkin ajattelin, että erillään asuminen voisi auttaa meitäkin selvittämään tilannetta, mutta samalla tietysti pelkäsin helpottaako se eroa, ja miten hankalaa kaikki on lasten kannalta. Olisin itse joutunut muuttamaan lasten kanssa pois, koska talo on mieheni.
Tällä hetkellä mieheni vaikuttaa aika masentuneelta ja uskonkin hänellä olevan kaipuu toisen naisen luo. En sitten tiedä pääseekö sellasesta ihastumisesta eroon, ellei suhdetta pääse elämään pitempään. Yritän kuitenkin uskoa niin ja mieheni sanoo kuitenkin rakastavansa minua, mutta mutta...
Voimia sinulle, toivotaan ettei miehesi ainakaan pidä kiirettä eropäätöksellä.

🙂👍

Hei!

Voimia pohdintoihin. 🙂👍

Olemme mieheni kanssa myös miettimässä jatkoa, tosin mieheni haluaisi jatkaa, minä en ainakaan niillä entisillä ehdoilla. Enpä tiedä, odottaako mieheni, että hänellä olisi yhtä helpot ja hulppeat olot kuin aiemminkin. No, niin ei tule käymään.😉

Törmäsimme sattumalta tähän toiseen naiseen muutama kuukausi sen jälkeen, kun olivat lakanneet tapailemasta. Mieheni sanoi, että oli helpottavaa huomata, ettei toinen herättänyt mitään tunteita, ei mitään. Tämä toinen näköjään oli vieläkin rakastunut mieheeni. Olen miettinyt, oliko miehelläni ns. neljänkympin kriisi. Fisher puhuu kirjassaan (Rakentava valinta parisuhteen parhaaksi) aikuisten kapinasta, jossa on eri vaiheita ja joka miehillä osuu usein nelikymppisenä, varsinkin ellei ole käynyt läpi murrosiän kapinaa.

Olemme käyneet pariterapiassa. Mieheni kävi muutaman kerran yksin, jolloin hän puhui avoimemmin toisesta kuin ehkä minun ollessani paikalla. Meillä on ollut onni saada hyvä terapeutti, joka kysyy oikeita kysymyksiä, laittaa pohtimaan. Kerran jopa mieheni sanoi, että terapeutti olisi hänen puolellaan. Ehkä hän koki näin, koska siellä kuunnellaan molempia, eikä hänestä tehdä mitään hirviötä. Mitään syyllistämistä hän ei ole siellä siis kokenut. Toinen juttu onkin sitten se, miten mieheni saa ymmärtämänsä asiat käytäntöön, mutta se onkin sitten mieheni henkilökohtainen juttu se 😟

Hei taas,
meillä on sellainen tilanne tällä hetkellä, että mies sanoi että nyt hänestä tuntuisi että hän haluaisi erota. Tämä on minulle iso shokki, sillä vasta muutama viikko sitten hän sanoi olevansa epävarma tunteistaan. Nyt hän on jo eroamassa.

Minulla on tosi paha olla, olen nyt sairaslomalla että saisin vähän koottua itseäni. Olen miettinyt, että kaikkein eniten minua on tässä loukannut -ei ehkä edes uskottomuus- vaan se ettei mieheni ole valmis pitämään lupaustaan, jonka minulle on antanut astuessamme avioliittoon. Tarkoitan sitä lupausta pysyä rinnalla niin myötä- kuin vastamäessäkin. Kuulostaa ehkä jostakusta vanhanaikaiselta, mutta minulle se lupaus on todella tarkoittanut paljon. Olen valinnut hänet miehekseni ja lapseni isäksi. Olen uskonut, luottanut ja rakastanut. Mitä sain? Minusta tuntuu, että hän on "rakastanut" vain silloin, kun se on ollut helppoa. Nyt kun se on todella vaikeaa, hän kääntää selkänsä edes yrittämättä.

Olen niin vihainen ja pettynyt. Olen niin vihainen!!!!!! Ja samalla itkettää ja ahdistaa.
En halua nähdä häntä, kuulla hänestä.

Nyt tuntuu, että on tullut myös minun aikani olla yksin.

Eron suuntaan ollaan nyt siis sitten menossa ja mies on hakenut jo osan tavaroistaan. Jokin osa minusta ei kuitenkaan edelleenkään halua uskoa, että tämä kaikki päättyy todella näin (nopeasti). Ehkä se on sitä asioiden kieltämistä. Ehkä se on toivoa.
Mutta minusta on hyvä, että olemme molemmat nyt erillämme. Ja selvitäkseni minun on pakko alkaa ajatella elämää ilman häntä, niin surullista ja kauheaa kuin se onkin. Avioeropapereita en vielä jaksa edes miettiä, enkä yhteisen asuntomme myyntiä ja omaisuuden jakamista. Sitten joskus, kun on enemmän voimia.

Olisin niin mielelläni Jessy, kertonut sinulle jotain positiivista. Mielestäni ihmiset eroavat (luovuttavat) liian helposti. Mutta taas elämä opettaa raskaalla kädellä. Ei voi jatkaa yhdessä yksin. 😭

nainen 72

Minä sain tietää mieheni toisesta naisesta 2 vkoa sitten ja sen jälkeen olen elänyt kuin jossain pilvessä.Järkytys oli niin suuri,että ei minun mieheni voi sellaista tehdä.Mieheni itse jopa sanoi myös,että ei oikeen tajua itsekään mikä napsahti.Olemme itkeneet molemmat tätä tilannetta.meillä on kaksi tyttöä 6v ja 10kk.Mieheni sanoi,että on ihastunut tähän toiseen naiseen joka on hänen työkaverinsa.Hän on miettinyt mahd.kivutonta ratkaisua,että lapset ja minä jäätäisiin omakotitaloon ja hän menisi naisen luo,myös muita vaihtoehtoja hän on miettinyt.Nukumme samassa vuoteessa ja saan pitää kiinni hänestä.Rakastan miestäni todella paljon ja hän tuo turvaa minulle ja lapsilleni.Nyt emme ole keskustelleet tilanteestamme 3 pvään vaan olemme jutelleet muista aiheista.odotan,että mieheni avautuisi ja kertoisi lisää mikä harmittaa suhteessamme.Tuntuu,että en jaksa odottaa toisen avautumista ja pelottaa mitä toinen sanoo.Olemme menossa 18.6.pariterapiaan ,toivon, rukoilen,että mieheni avautuisi siellä.Kertokaa omia mielipiteitänne tai kokemuksia.Tämä on ensimmäinen aviokriisi,olemme olleet 8 vuotta naimisis.Minä en ole valmis luovuttamaan😭