Hei Lopullisuus!
Onko sinulla jotain tuttua, kaveria, ystävää,,jonka voisit pyytää auttamaan sinua?
Käymään kaupassa ja tekemään sinulle ruokaa ja olemaan kanssasi vaikka pitempääkin, että pääsisit eteenpäin.
Jos ei ole ketään tähän hätään,,kirjoita pahasta olostasi vaikka tänne,,hae apua terveyskeskuksesta,,kun kertoo siellä aikaa tilatessa miten asiat on ja apua olisi saatava .
Syömättömyys ei kannata,,menet vain heikkoon kuntoon ja asiat mutkistuu entisestään.
Elämä on enemmin kuin se yksi ihminen jonka lähdön takia ajattelet kaiken menneen.
Kova ja satuttava asia sinua on kohdannut, ja siitä tilanteesta pääsee yli ajan kanssa, vaikka et nyt ehkä uskokaan.Luonnossa jos jaksaisit kävellä, jos lähellä lenkkimahdollisuutta. Muista juoda tarpeeksi nestettä joka päivä,,ilman vettä alkaa ihminen kuivamaan ja tulee huono olo.
Minulla on omakohtaisesti kokemusta jätetyksi tulosta,,siksi tiedän että siitä selviää.

Kiitos Siruja, eipä kai tosiaan muuta keinoa ole kun aika.

Ajan tappamisesta on tullut melkein ainoa tavoite elämässä, koitan keksiä mitä mystisimpiä tekemisiä palapelin kokoamisesta alkaen jotta kello armahtaisi taas tämänkin päivän iltaan, muutama kymmenen minuuttia kerrallaan. Syömisestä ei tule mitään mutta juon vaikka väkisin.

Yritin takoa päähäni että hän ei yksinkertaisesti välitä. Ei välitä miltä minusta tuntuu. Ei kai tästä muuta voi ymmärtää kuin että kaikki minulle sanottu on valetta. Pahimmalta tuntuu melkein se kun tähän astinen miesihanne ja idoli putoaa jalustaltaan, ei olekaan se maailman luotettavin, suoraselkäisin ja rehellisin kaveri jona häntä pidin, oikea miehenmalli ja peruskallio. Sattuu ettei sellaista olekaan.

Kunpa tästä kivusta pääsisi yli. Ja kunpa osaisin olla pelkäämättä niin paljon sitä hetkeä kun näen tämän kaksikon yhdessä. Pieni kylä, 100 % yhteiset tutut, pakosti jossain törmätään. Paitsi tietysti jos jään kyyhöttämään tänne sisälle, eipäs taida sekään olla hyvä idea...

Voi miten nyt kadun työpaikan vaihtoa!

Tuli mieleen, kun itse olin tosi heikoilla aikoinaan ja pääsin Kelan kustantamaan psykodraama-ryhmään. Siellä opettelin pitämään itse itsestäni hyvää huolta. Kuvittele, että hoidat lasta, joka olet sinä itse. Johdata lapsi turvallisesti pelottavien tilanteiden läpi,,älä hylkää omaa sisäistä lasta sinua.
Aika on armollinen,,vaikka kuinka kipeä tilanne ajastaan kipu laimenee.

Sama on koettu. Minutkin jätettiin ja samalla idolini romahti alas jalustaltaan. Tuskat olivat helvetilliset ja itsetuhoiset ajatukset hirvittäviä. Päässäni tapoin myös miehen ja erityisesti hänen naisystävänsä kerta toisensa jälkeen. Onneksi en todellisuudessa.

Siitä on nyt huomenna kulunut viisi kuukautta. Olen alkanut toipua. Uutta suurta rakkautta ei ole ilmaantunut, mutta kiitos lääkityksen, terapian, ystävien ja Tohtori Ajan olen selvinnyt edes jotenkin. Kestän yksinoloa nykyään aivan eri tavalla kuin ennen.

Olennaista on kiinnostua jostain muusta. Aloita vaikka uusi harrastus. Tee kaikenlaista, mistä pidät ja yritä syödä kohtuudella. Jos et saa mitään alas, tarvitset ammattiapua! Minua on auttanut myös tosi paljon liikunta, jota olen harrastanut reippaasti nyt kesälläkin. Liikunta edistää endorfiinien tuotantoa ja fyysinen olo paranee, samoin unen määrä ja laatu.

Minulla on myös rakas luova harrastus, useitakin, joiden parissa aika kuluu kuin siivillä. Uskonnosta ja filosofiasta olen saanut paljon lohtua. Vertaistuellakin on merkityksensä. Olennaista on päästä sen pahimman vaiheen yli, tavalla tai toisella. Itsesääliin vajoamista on lähes mahdoton välttää, mutta aikansa ryvettyään on noustava siitäkin suosta.

Miljoonat ihmiset ennen meitä ovat kokeneet saman. Niin kurjalta kuin se kuulostaakin, koska meidän juttumme on aina meille ainutkertainen. Mutta jos jopa kidutuksen uhritkin saattavat jäädä henkiin, mikseivät sitten rakkaudessa pettyneet? Kidutusta sekin on, mutta jollain tavalla minäkin rämmin tässä eteenpäin askel kerrallaan vaikka jalka uppoaakin aina välillä ilkeään hiekkaan.

Bruce Fisherin kirjasta Jälleenrakennus voisi olla apua. Muitakin vastaavia teoksia löytyy. Itse pyrin vaikeissa vaiheissakin pitämään kiinni sovitusta ohjelmasta ihan vain säilyttääkseni itsekunnioitukseni. Menin esim. aina töihin vaikka kyyneleet valuen. (Se ei välttämättä ollut viisasta, mutta se oli minun ratkaisuni... en halunnut luovuttaa, antaa periksi tuskalle, jotta se ei olisi nielaissut minua kokonaan.)

Jos menet lääkäriin, saat todennäköisesti sairaslomaa, ehkä jonkun lääkereseptin. Se on ensiapua, mutta luonto parantaa. Anna paranemiselle mahdollisuus. Uskalla kokea kaikki tunteet, niin vähitellen voit päästää niistä irti.

Kiitos viestistäsi Etsijä!

Olen todella pahoillani että sinäkin olet joutunut läpikäymään jotain tällaista. Hieno juttu että sinusta tuntuu kuitenkin jo paremmalta. Tällaista kammottavaa kokemusta ei silti osaa toivoa kenellekään.

Yritän systemaattisesti noudattaa kaikkia saamiani ja keksimiäni neuvoja, syödä, juoda, ajatella muuta, pyörittää arkea. Syöminen ei onnistu, tämä on iso ongelma, ei edes tahdonvoimalla, mutta koitan taistella tämän asian kanssa. Viikon aikana syöty ruoka mitataan lusikallisissa. Nukutuksi olen jo vähän saanut, unet ovat inhottavia mutta keho sentään lepää.

Ilman tätä kokemusta en olisi kyllä ikinä uskonut miten rajuja fyysisiä reaktioita voi sydänsuru aiheuttaa. Kärsimyksen määrä on täysin järjetön! Tuntuu että tämä on verrattavissa pieneen kuolemaan. Mutta Etsijä, kuten sanoit, kaikki on suhteellista, jos kidutuksen uhrikin voi selvitä niin miksei sitten tällaisen "henkisen" kidutuksen. Muilla on suurempia suruja, mutta ainahan ne omat tuntuu mullistavimmilta. Onkohan se Eino Leino vai kuka joka runoili että:

"Oli minullakin pieni onneni,
mutta minulle se oli suuri,
ja siksipä oli niin suuri se,
koska oli minun onneni juuri".

Sama pätee varmasti onneen ja onnettomuuteen.

Jaksamista sinulle tielläsi Etsijä!

Jaksuja!
Itellä vei 3 vuotta,että pystyin mihinkään torpasta lähtemään!
Se on niin kauheaa,kun sattuuu!