Hei Broken! ☺️❤️ Anna itsellesi lupa surra ja vastaanota kaikki tunteet, mitä tämä menetys sinussa herättää. Vietä aikaa läheisten kanssa, he kyllä kestävät sen, jos sinä haluat avautua ja puhua tuosta murheestasi 🙂 Erosta toipuminen vie aina aikaa, pitää olla itselleen vaan armollinen siinä.
Minä olen käynyt läpi todella pahan eron ja luulin kirjaimellisesti kuolevani sydänsuruun. Tein perinteisiä "eronkäsittelyitä", join kännit jo aamutuimaan, itkin ja huusin. Mutta sallin sen itselleni. Minä tein itseni kanssa semmoisen pienen diilin, että jos jonakin päivänä tuntui tosi pahalta, itkin ja tein mitä nyt surussa tehdäänkin. Mutta sitten päätin, että heti kun mieli on vähän parempi, en enää murehdi. Vähän kuin väkisinkin tottelin kroppaani, sillä välillä tuntui siltä kuin kroppa olisi jo saanut tarpeekseen ja vaati ulkoilmaa ja liikuntaa. Silloin laitoin musiikit soimaan korville ja lähdin lenkille hetkeksi.
Eli anna itsellesi oikeus suruun, olet kuitenkin menettänyt ihmiset läheltäsi. Mutta älä anna sen viedä elämänhalua sinulta, eläkä anna sen määritellä sinua ihmisenä. Et ole epäonnistunut.
Tuo ikävä asia on pieni takapakki, mutta maailma on auki ja hienoja asioita täynnä! Sure rauhassa, sillä tavoin petaat itsellesi onnellisen tulevaisuuden 🙂🌻
Voimia sinulle! ☺️❤️☺️

Heippa! Toivottavasti jakselet hyvin. Itse liityin tänne kirjoittelemaan nykyisen suhteen haasteista, mutta pari eroakin on takana vakavista suhteista. Yksi niin vaikea, että kyllä siinä se vuosi meni päästä edes jotenkin eteenpäin..

Myös itselleni tuli sellainen olo, että haluan puhua ja purkaa tuntoja mutta ei viitsi ystäviä kuormittaa kuukaudesta toiseen.. Kirjoittelin sitten palstoille myös ja vähän itsellenikin ja kyllä se vaan auttaa, kun asiat joko puhuu tai kirjoittaa "eteenpäin". Minusta voit hyvin kirjoitella tännekin enemmän.

Noinhan se kyllä meni mitä edellinenkin kirjoitti, itkua ja raivoa, vihat kaadoin myös jättäjäni niskaan pitkän aikaa. Hän löysi uuden vajaa puoli vuotta eron jälkeen ja se kaatoi maailman jotenkin uudelleen. Ystävien kanssa tekemiset auttoivat aina saamaan hieman edes ajatuksia pois ja työnteko auttaa myös mutta yksinhän sitä sitten jätettynä sinkkuna suuren osan ajasta on ja tuntuu että kuolee. Mitään oikeaa tapaahan tilanteeseen ei ole. Kunhan vain jaksaa elää päivästä toiseen. Jossakin vaiheessa sitä alkaa jo miettimään että haluaisi tavata uusiakin ihmisiä. Pakkohan se on myöntää että uusi ihastus (mulla siis syksyllä tapahtuneen eron jälkeen vasta seuraavana kesänä) auttoi sen verran asiaan, että kun näinkin sattumalta exäni niin ei tuntunutkaan niin pahalta enää. Eihän tuo ihastuminen mihinkään vienyt, mutta pääsin eteenpäin.

Vähitellen kannattaa siis ainakin niihin omiin juttuihinsa paneutua. Itse katselen paljon elokuvia ja niihin on hyvä uppoutua, kunhan ei katsele mitään mihin samautuu, tai ainakaan liikaa mitään nyyhkyrakkausleffoja. Ystävät auttavat myös ihan läsnäolollaan ja että ajatukset saa muualle, toki he myös kuuntelevat suruja, mutta tuovat myös iloa taas elämään.