Luulen, en tiedä, ehkä jokainen petetty kantaa sielussaan sitä haavaa koko ikänsä. On niitä ihmisiä, jotka pystyvät sen kanssa elämään ja jatkamaan suhdetta edelleen, uskoen toivoen ja luottaen, että sitä ei satu toista kertaa. On myös niitä joille jää ikuinen muisto siitä, joka vie luottamuksen toisiin ihmisiin kokonaan.
Tästä asiasta pitäisi sen pettäjän kanssa puhua, niin pohjamutiaan myöten, ettei siinä olisi enää tonkimista, mutta useimiten nämä pettäjät vähättelevät koko asiaa. Tiedän ettei vehkeet käytössä kulu, eikä varvinmerkkiä jää, mutta koskee se silti, kovaa ja syvältä. Aika parantaa haavat, elämä jatkuu, mutta palautuuko luottamus?

En tiedä olenko oikea ihminen tähän vastaamaan mutta minut petetty ainakin kahdesti. Ensimmäisen annoin anteeksi , mutta en kyllä pystynyt asiaa unohtamaan ja aika ajoin asia tuli mieleeni näinä vuosina. Mutta luotin puolisooni kun hän sanoin muuttuneensa ja ymmärtävänsä vasta silloin kuinka minua rakastaa. Seuraavat vuodet oli hyviä vuosia ja mielestäni rakastimme toisiamme ja meidän oli hyvä olla yhdessä. Mielestäni pettämisen voi antaa anteeksi mutta asia täytyy kyllä selvitää yhdessä ennenkuin sen voi ns. siirtää sivuun.

Nyt 9 vuoden päästä hän tunnusti taas pettävänsä, oli jo ollut 1,5 vuotta toinen nainen. No nyt en anna enään anteeksi.

Voi voi... Tuntuu kyllä ihan kamalalta lukee näitä juttuja, sinun juttusi mukaan lukien. Miten voi olla mahollista, että kun luulin, että vain mua on petetty ja hävettää, niin tää onkin aivan tavallista...

Oon tosi pahoillani sun puolesta enkä tiedä kuinka siitä voi jatkaa. Ite oon samassa tilanteessa miettimässä annanko TAAS anteeksi vai mitä pitäisi tehdä. Tämä parisuhde vaikuttaa kuitenkin niin moneen, eikä haluais olla epäonnistunut. Rakastan miestäni ja haluan uskoa häneen, mutten ehkä pysty. Voi olla että hajoan. Voi olla että musta tuleekin kova kuorinen mimmi, jota ei kukaan pääse enää lähelle. Sitä en haluaisi.

Puhu.Anna aikaa ees vähän ja mieti mitä SÄ haluat. Mun mielestä tässä saa olla tosi itsekäs, niinhän se ukkokin on ollu. Mutta kyllä tää on ihan karseeta. Ahistaa ja pelottaa ja tuntee ittensä tyhmäksi jos vielä luottaa.

Sellasia ajatuksia on mulla, jota on petetty kaks kertaa ja nyt viimisestä pettämisestä on 9kk ja tuloksena lapsi. Sen jälkeen ukko ei oo pettäny, koska asutaan ulkomailla. Siis ei KAI oo pettäny... Voimia meille!

Minä olen samassa tilanteessa kanssasi. Uskottomuus on äskettäin paljastunut ja olen ihan hukassa omassa elämässäni. En osaa sanoa tulevasta yhtään mitään. Ainoa, minkä tiedän, on se että lapsista haluan edelleen pitää hyvää huolta ja heidän takiaan tehdä kaiken niin että heillä olisi mahdollisimman hyvä olla. Heidän takiaan jaksan nousta aamuisin ja ryhdistäytyä.

Mieheni kanssa on juuri nyt puhevälitkin lähes poikki, minä puhuisin, hän ei. Ilmeisesti ero on ainoa mahdollisuus meidän tapauksessamme. Hän on pettäjä eikä suostu käsittelemään asiaa, joten en minä voi tällaisessakaan elämäntilanteessa jatkaa. Oma mieliala heittelee syvästä surusta ja epätoivosta suunnitelmalliseen ajatteluun. Iloa ja naurua ei elämääni ole kuulunut viimeisten viikkojen aikana. Onneksi minulla on ystäviä, jotka tukevat ja auttavat minua. Tuntuu todella väärältä, että itse on antanut perheelleen kaiken eikä se ole riittänyt mihinkään toisen mielestä. Toinen voi elää kaksoiselämää perhe-elämän rinnalla eikä suostu edes anteeksi pyytämään. Itse olen hakenut jo ammattiapua ja sitä tulen jatkossakin tarvitsemaan. Yksin en tätä tuskaa pysty kantamaan.

Välillä tulee ajatuksia, että hankin itsekin salarakkaan ja annan toisen maistaa omaa lääkettään. Nyt harmittaa kun olen antanut mennä hurmaavien miesten menojaan enkä ole suostunut ottamaan puhelinnumeroita vaan olen kiltisti lähtenyt kotiin oman miehen viereen. Toisaalta tiedän, että olen ollut rehellinen ja toiminut niin kuin avioliitossa kuuluukin toimia. Houkuuksiahan on koko ajan, mutta niistä pitää osata kieltäytyä. Toinen osapuoli ei ole tätä noudattanut ja on aivan hirvittävää.

Minä en pysty neuvomaan ketään. Toivottavasti sinulla on ihmisiä, joiden kanssa voit jakaa tämän elämän suuren tragedian. Minun on pakko saada puhua tästä, en voi pitää tätä sisälläni. En tiedä, miten tämä tarina päättyy.

Hei suru08,

tilanteesi kuulostaa kovin tutulta. Sain itse tietää mieheni pettämisestä vahingossa uutena vuonna ja kolaus oli kova. Alku shokin jälkeen ehtonani oli että asiasta puhutaan niin kauan että olen tyytyväinen, tai ainakin asia käsitellään kerran läpi. Miehen mielestä asiasta puhuminen oli turhaa eikä hän suostunut siitä puhumaan. Syyksi sanoi humalan. Ahdistuin todella pahasti ja aloin sulkeutua, meni monta viikkoa ettemme puhuneet sitten mistään asioista. Annoin miehelleni viimeisen mahdollisuuden puhua mutta hän ei sitä käyttänyt, sovimme silmiin katsoen että eroamme. Asia oli minun osaltani selvä. Tämän jälkeen ajauduin vanhan ystäväni kanssa lohduke "suhteeseen", kun mieheni sai tuosta tietää hän tuli järjettömän mustasukkaiseksi, hänen mielestään emme olleet eronneet vaikka olin jo ilmoittanut etsiväni asuntoa. Tilanne kärjistyi väkivaltaan ja poliisin väliintuloon.

Ymmärrän tunteesi että tekisi mieli ottaa myös salarakas. Itse tunsin itseni todella tyhmäksi ja nöyryytetyksi, vaikken minä ollut pettäjä. En myöskään voinut ymmärtää miksi mies petti kun seksielämämme on aina ollut hyvää. En riittänyt. Lohduke suhde tuntui hetkellisesti hyvältä ja kohotti itsetuntoani, ehkä sen tarvitsin vaikka seuraukset olivat hirveät. Mutta nyt tiedän että seuraavaan todelliseen suhteeseen kun ryhdyn, oli se sitten yhteenpaluu miehen kanssa tai joku uusi tuttavuus, haluan olla siihen täysin valmis ja että se tapahtuu minun ehdoillani.

Voimia sinulle, tunteiden kanssa painiminen on rankkaa ja on hienoa että olet saanut haettua itsellesi keskusteluapua. Minulla vielä edessä monen solmun aukominen, toivottavasti pääsen pikkuaskelin eteenpäin.

Hei outo76!

Kamppailen saman asian kanssa - miten päästä eroon katkeruudesta ja tapahtuneen märehtimisestä. Minun kohdallani pettämisen paljastumisesta on neljä kipeää kuukautta, ja olen todella märehtinyt. Tässä kohtaa voin sanoa, että tuska on vähän hellittänyt, tai ainakin muuttanut muotoaan. Asiaa auttaa se, että mieheni lopetti suhteen täysin heti kun se paljastui ja haluaa jatkaa avioliittoamme. Hän on myös lähtenyt kanssani pariterapiaan ja käynyt asioita läpi niin paljon kuin olen halunnut. Ymmärrän nyt pettämiseen johtaneita syitä ja se auttaa asian ylipääsemisessä. Niinpä uskallan sanoa, että haluan ja voin antaa miehelleni anteeksi tapahtuneen.

Anteeksiantamisen sanotaan olevan ratkaisevan tärkeää asian ylipääsemisessä. Sille toiselle naiselle en kuitenkaan mitenkään kykene antamaan anteeksi. Vihaan häntä todella. Se, mitä hänestä on käynyt ilmi, osoittaa, että hän ei kadu, ei halua muuttua ja välittää vain itsestään. Hän rikkoi heti miehelleen tekemänsä lupauksen olla ottamatta yhteyttä mieheeni. Viestit loppuivat vasta, kun mieheni loukkasi hänen suurta egoaan ilmoittamalla, ettei halua kuulla hänestä enää mitään. Vihani leimahti liekkeihin, kun näin, että hän aikoo asettua kunnallisvaaliehdokkaaksi ensi syksynä. Jo on otsaa! Olen erittäin oikeudentajuinen ihminen, ja siksi en voi hyväksyä, että joku niin moraalittomasti käyttäytynyt katsoo olevansa kelvollinen päättämään yhteisistä asioista!

Olen miettinyt, että lähettäisin hänelle sähköpostin, jossa ilmaisisin tämän mielipiteeni. Näen tavallaan sen niin, että tekemällä sen pääsisin asiassa eteenpäin ja se toimisi ikään kuin anteeksiantona. En voi vain kääntää toista poskea ja olla hiljaa ja antaa hänen kuvitella, että kaikki on hyvin ja hän voi taas tehdä mitä vain. Tähän mennessä en ole naiseen ollut yhteydessä kuin yhden tekstiviestin verran, enkä nytkään aio tehdä muuta kuin lähettää tämän yhden viestin.

Haluaisin kuulla mielipiteitä/kokemuksia siitä, onko yhteydenotto siihen toiseen ollut hyväksi/pahaksi. Onko auttanut, kun on saanut sanotuksi, mitä hänestä ajattelee, vai onko siitä tullut vain lisää tuskaa?

Outo76, olen sitä mieltä, että tapahtunut pitää käsitellä ja jollain tasolla ymmärtää, että voi päästä sen yli. Tuskaiset mielikuvat tapahtuneesta lievenevät vähitellen, vaikkeivät varmaan koskaan unohdu. Niiden merkitys kyllä vähenee ajan kanssa. Voimia sinulle!

Kiitos viesteistänne.
Lohdullista kuulla että toiset ovat päässeet tilanteesta eteenpäin ilman eroa. Se on usein ehkä jopa vaikeampi tie. Minä yritän vielä uskoa koska olemme puhuneet todella paljon ja olen saanut kysyä. Samoja asioita yhä uudelleen.
Ja olen saanut mieheltä rehellisiä vastauksia ja koen että hän todella yrittää osaltaan. Ja vaikka lopuksi eroaisimme lopullisesti niin ainakin oma mieli on selkeämpi...

Minulla sama tilanne ja kysymykset kuin sinulla Outoa76.
Sain tietää pari viikkoa sitten, että miehelläni oli ollut suhde viime vuonna. Suhde on jo siis loppunut ja mies katuu tekosiaan. Ensimmäinen reaktioni oli ero, mutta rakastan häntä niin paljon että haluan yrittää päästä tämän asian yli sekä jatkaa avioliittoa. Nyt vaan elämä tuntuu niin sekavalta kun omaa pää on aivan sekaisin. Koko viime vuosi tuntuu nyt valheelliselta, mieleen tulee mukavia hetkiä joita viime vuonna oli, mutta samaan aikaan hänellä onkin ollut kaksoiselämä.
Onko teillä ihmiset neuvoja kuinka selvitä päivästä toiseen. Joka päivä tulee hetki kun mieleen tulee kuva miehestä ja tästä toisesta naisesta. Onko mitään neuvoa kuin näistä ajatuksista pääsee eroon? En jaksaisi/haluaisi miettiä heitä yhdessä, mutta aina se tuntuu sieltä kaivautuvan esiin.

Minä sain tietää mieheni pettämisestä neljä kuukautta sitten. Hän katui tekoaan ja halusi jatkaa avioliittoamme samoin kuin minäkin, vaikka ensin ajattelinkin, että ero on ainoa vaihtoehto.

Niitä kuvia miehestäsi ja siitä toisesta naisesta tulee mieleen, sille ei voi mitään, ainakin niin kauan, että olet saanut tietää suhteesta niin paljon kuin koet, että sinun tarvitsee tietää. Myös vihan tunteet ja suru on käytävä läpi kunnolla. Minä olen myös lukenut kaiken aihetta käsittelevän kirjallisuuden, mitä olen käsiini saanut, se auttaa ainakin minua, niinkuin kaikki vertaistuki. Mieheni oli myös valmis lähtemään Kataja ry:n solmu-kurssille, jota voin suositella lämpimästi. Sen lisäksi käymme pariterapiassa. Kaikki nämä yhdessä ovat auttaneet purkamaan tilannetta ja näkemään parisuhteemme vaiheet paremmin, oivalluksia on tullut paljon.

Mitään oikotietä ei ole, suru ja tuska kestävät aikansa. Välillä olin aivan lopussa omista tunteistani, eikä se helppoa ole ollut miehellekään, kun mielialani heittävät laidasta toiseen. Nyt voin jo sanoa, että pahin kipu on hellittänyt ja katson tulevaisuutta luottavaisena. Myös te saatte varmasti asiat kuntoon, koska miehesi katuu ja haluaa jatkaa, mutta töitä se vaatii. Ammattiapua kannattaa käyttää, esim. seurakuntien perheasiain keskuksen pariterapiasta.

He

Tiedän todellakin tunteen. Ainakin nainen vaistoaa, onko mies pettänyt, on sitten kyse henkisestä tai fyysisestä pettämisestä. Miesten vaistosta en tiedä, koska en ole mies. Sinkkuunnuin ihan vähän aikaa sitten. Nyt ihan eri tavoin kuin joskus aika kauan aikaa sitten. Jos tästä nyt jotain apua on, niin kerron miten itse pääsin tilanteesta sinkuksi. Hyvä ystäväni on naisena samankaltainen kuin minä. Hän meni myös sekaisin, tosin selvisi. Nykyään uusi mies. Meistä tuli hyviä ystäviä, tosin minun mieheni oikeasti lähti silloin kun tutustuimme nykyisen hyvän ystäväni kanssa. Hänen oma miehesä ei silloin ollut vielä lähtenyt. Aluksi näytti siltä että käy toisin päin. Kasvoin aikuiseksi,hyvin, hyvin rankalla tavalla siinä vaiheessa kun oli se oikea aika hankkia lapsi. Se juuri sattui.
Isäni itki siskoni häissä viime elokuussa. Hän oli onnellinen kun siskoni meni naimisiin. Minä tajusin itkun syyn. Sitä ei tajunnut kukaan muu. Pahemmin ei oikeastaan isääkään voisi haavoittaa.
Häissä minulla oli avec, mutta vaistosin silloin jo jotain. Ajattelin oikeastaan jo silloin samaa kuin isä. En sanonut taaskaan sitä ääneen. En tanssinut. Menin yksin metsään. Yleisö kohisi. Yritin kääntää huomion hääpariin. Kukaan ei kuunnellut. Ihailin prinsessoja. Oikaeastaan ihan kaikkia prinsessoja jotka olivat olemassa. Variskin lapsia. Käväisin myös katsomassa niitä häävieraita joilla oli äidistään riipuvaisia lapsia. Siinä minut kohdattiin niin kylmästi, että ajattelin mielessäni, että onko hänellä edes todellaisia äidillisisöä ihmisiä ystäväpiirissään. En ollut taas sosiaalisesti siinä tilanteessa edelleenkään olemassa. Vaikka olin itse olemassa. Tiesin kuitenkin, että en voi mitään ympäristölle. Kohteliasta olisi ollut kuitenkin sivistyneesti tervehtiä. Tuntui lähes samalta henkisesti naisten kesken, kuin n. 20v. sitten.
Kieltäydyin tanssimisestakin, kun eräs varattu mies englanniksi kysyi keskustellessamme niitä näitä, että haluatko tanssimaan? Vastasin kohteliaasti, että kiitos ei. Nauroin ulospäin, mutta sisälläni itkin. Ajattelin, että voiko häissäkin olla näin julmaa? Ehkä en haluakaan häitä. Hyvä ystävänikin oli vain ns. avoliitossa. Kaunis, ulkoisesti viehättävä ja sisäisesti viehättävä nainen. Minusta se oli arvostettavampaa. Muistin kyllä vieläkin hetken kun näin kirkon mielessäni. Tiesin että olin silloin todella rakastunut, ns. hullun lailla. Olin ns. paratiisissa. Taas kannan tämän ihan yksin. Rakastan nykyään itseäni. Se on pääasia. Tämän opin ystävältäni. Sitä on todellinen ystävyys.

Miten pettämisestä eteenpäin? ----Ajan kanssa!

Kyllä - on se raskas tie. Siinä altistuu kaikille niille ikäville asioille ja tunteille itsessään (ja toisessa) joita ei soisi omaavansa.

On varmasti hyvin paljon suhteenne aikaisemmasta tuntemuksesta kiinni kuinka hanakasti "kannattaa" satsata. Ja puolisosi katumuksesta tai järkytyksestä. Jos hän ei tunnu käyvän mielessään läpi sinusta ja sinuun liittyvästä elämästä luopumisen mahdollisuutta hän saattaa tehdä uudestaan. Kyllä tämä on mielestäni sellainen virhe jonka saattaa antaa anteeksi kerran, unohtaa ei koskaan.

Olen itse jatkanut saman miehen kanssa ja voimme sanoa olevamme sekä onnellisia että onnekkaita. "Onneksi" olemme molemmat sen verran erehtyväisiä ettei kumpikaan ole säästynyt töppäilyiltä elämässä - tämä yksi niistä. Vaikea sanoa onko tämä raskain, pitkällinen kuitenkin.

Hoida itseäsi ja pysy koossa, itsetunto saa kolauksensa ja mustasukkaisuus saattaa vaivata, ailahtelevaisuus ja pää saattaa olla täynnä ristiriitaisia ajatuksia. Anna ajan hoitaa alku ja sitten kun pääset tunnevyörystä pystyt ajattelemaan selkeämmin.

Toivotan teille onnea ja kärsivällisyyttä. 🙂👍