Miten päästä irti negatiivisesta, henkisen väkivallan(?) kierteestä?
Olemme olleet vaimoni kanssa yhdessä 10 vuotta, ja meillä on yhteinen 4 vuotias lapsi.
Olen luonteeltani aika negatiivinen pessimisti, ja lisäksi sarkastinen, piikikäskin.
Suhteen alussa vaimoni tuntui olevan samalla aaltopituudella huumorin suhteen, ja ymmärtävän sarkasmia. Enää en usko että oli.
Viime syksynä vaimo opiskeli toisella paikkakunnalla, ja lähtiessään kehotti minua etsimään muuta sänkyseuraa, hän kun ei olisi paikalla eikä muutenkaan kovin kiinnostunut moisesta enää. Ei kuulemma johtunut minusta. Tämä kuulosti melkoisen oudolta ja loukkaavalta, kolmikymppisiä olemme vasta.
Kun kävin tapaamassa vaimoani, hän sanoi ettei luota minuun. Tämä johtuu ilmeisesti siitä, että minulla on äkkipikainen luonne, kiihdyn kohtuullisen helposti asioista, etenkin jos ärsytyskynnykseni on matalalla stressin tai väsymyksen vuoksi. Minulla oli ennen vaimon opiskeluja vaikea työtilanne, ja ärsytyskynnyt vielä normaaliakin matalammalla. Vaimoni muutti kuitenkin takaisin täksi kevääksi.
En koskaan ole fyysisesti vahingoittanut vaimoa tai lasta, mutta ääntä on lähtenyt turhan paljon, ja liian monta loukkausta on tullut lauottua. Lisäksi on käynyt helposti niin, että vaimoni on riidan mittaan sulkeutunut täysin tai vetäytynyt pois, jolloin minä sitten keksinyt yhä uusia loukkauksia provosoidakseni edes jonkin reaktion hänestä.
Vaimoni on mitä ilmeisimmin kärsinyt tästä kovasti, ja nyt kuukausi sitten ilmoitti haluavansa eron. Minulle sekä eroilmoitus että vaimon kärsimykset tulivat yllätyksenä, sillä riitojen jälkeen hän olimme aina sopineet ja elämä palaillut normaaliin arkimalliin.
Vaimo vaikuttaa harkinneen eroa jo pidemmän aikaa, jopa muutaman vuoden, muttei jostain syystä ole saanut sanotuksi mitään. En siis myöskään ole saanut ”herätystä” siitä kuinka ikävä kumppani olen ollut, tai mahdollisuutta korjata mitään.
Nyt meillä on avioeron harkinta-aika menossa.
Onko tällaisten kokemusten jälkeen mahdollista korjata suhdetta? Miten saisin vaimoni suostuteltua pariterapiaan? Uskon että se auttaisi molempia, vaikka ero siltikin toteutuisi. Tietäisimme ainakin miten toimia seuraavalla kerralla jos vastaava tilanne tulee eteen.
Vaimoni sanoo edelleen rakastavansa minua, ja minä rakastan häntä. Asumme edelleen yhteisessä asunnossa, ja säännöllisin väliajoin hän pyytää minua viereensä tai halaamaan, hieromaan yms. Pystymme juttelemaan useinmiten täysin normaalisti lapsen asioista tai muusta, mutta eron syistä puhuminen ei tunnu onnistuvan, vaimo pelkää että puhun hänet ympäri. Vaimoni sanoo, että hän on todella rikki ja väsynyt jo, pelkää seuraavaa kiukunpuuskaa.
Onko luottamuksen palautuminen mahdollista tällaisen jälkeen? Miten oppisimme ratkomaan riitatilanteet ilman, että niistä tule riitoja? Ja ennen kaikkea, mitkä ovat hyviä keinoja itsehillintään niin ettei tule ainakaan sanottua pahasti, vaikka suututtaisikin?
Olet joutunut hyvin vaikeaan tilanteeseen. Kuulostaa ihan siltä, että vaimollasi olisi todella pahoja mielenterveysongelmia. Ei sen diagnoosi synnytyksen jälkeisestä psykoosistakaan varmaan ihan turhaa höpinää ollut.
Jos tällaiseen mielialaan liittyy paranoidisia piirteitä, niin kuin voisin maallikkona hyvin kuvitella vaimosi kommenteista, niin ammattiapua tarvittaisiin ehdottomasti. Tuo puhe lukoista ja suojautumisesta kuulostaa minusta aika tavalla rajatila-oireilulta. Ei siihen auta muu kuin lääkitys ja mahdollisesti jokin sairaalajakso.
Tavalla tai toisella tuo kierre pitäisi saada murrettua. En usko ollenkaan, että vaimosi tilanne paranee, jos hän tuosta lapsen kanssa lähtee. Olisiko hänen omista vanhemmistaan tai muista ystävistä/sukulaisista/tutuista apua? Ihmistä on Suomessa erittäin vaikea saada hoitoon jos hän ei sitä itse halua ja paranoidinen ihminen ei halua hoitoa. Tuo on erittäin vaikea tilanne. Olen itse kokenut tämän, joten olen ottanut asioista selvää.
Voisitkohan saada apua esim. oman paikkakuntasi terveyskeskuksesta? Ehdotan, että käyt juttelemassa.
En tietenkään voi sanoa tietäväni totuutta teistä kahdesta ja suhteestanne, mutta tällainen kuva minulle tästä teidän tilanteestanne muodostui. Vaimosi on sairas ja tarvitsee pikaisesti apua. Sinä olet varmasti tehnyt parhaasi, mutta nyt tarvitaan lääketieteellistä hoitoa.