...jos minä olisin sinä, niin olisin jo muuttanut!
Ei tuon käytöksen takana ole yksistään exän tekemiset.

No ei todellakaan voi kaikki olla miehesi exän syytä. Miten tuollainen mies voisi sua arvostaa jos hääpäivänänne käyttäytyy noin? Miten hän sitten käyttäytyi häitä ennen? Kuinka kauan olette olleet yhdessä ja kauanko miehesi edellisestä erosta siis on?

Yhdessä ollaan oltu 1,5 vuotta ja mieheni erosta on 2 vuotta aikaa..Hän oli exänsä kanssa monta vuotta ja se nainen teki kamalia asioita..Tuntuu,että mieheni ei ole käsitellyt niitä asioita lainkaan.Olen yrittänyt saada häntä ymmärtämään,että hän on syytön toisen tekoihin,olivatpa ne kuinka kamalia tahansa.Sellainen ihminen on sairas,joka pettää,lyö ja haluaa talloa toisen maahan.Miehelläni on myös hyvin vaikea lapsuus..Ehdotin,että hän hakisi apua ammattiauttajalta,ihan itsensä takia,koska en pysty ratkomaan kaikkia hänen ongelmiaan ja enkä enää oikein jaksakkaan.Raivarinsa ovat kamalia kestää,mutta miehelläni on myös toinen puoli,jota rakastan..Hän hoitaa asiansa,käy töissä ja kaikki perus-elämäkin on kaikin puolin kunnossa.Jokainen päivä saan suukon ja halin aamulla,kun hän lähtee ennen minua töihin.Ei ole päivää ettenkö saisi hellyyttä ja rakkautta.Jopa raivareidensa jälkeen hän tiedostaa tehneensä väärin ja tulee pyytämään kyynel-silmin anteeksi.Kiltti hän on aivan oikeasti ja meillä menee hyvin,sovimme toisillemme..Mutta,kun minä en itse enää jaksa ottaa vastaan yhtään purkauksia enkä siedä sellaista toisten liehittelyä.Kysyin,että miksi hän tekee sellaista,jos kerran rakastaa minua??Ei hän pystynyt vastaamaan..Olen yrittänyt selittää asiat monesti ettei kukaan nainen tykkäisi tuollaisesta..Mieheni perhe on kertonut,että hänen exänsä teki vastaavaa kuin mitä minä nyt joudun kestämään.Uskon,että ammattiauttaja pystyy auttamaan miestäni.Hän kävi jo lääkärillä,mutta missä on se psykologin aika,jota on odotettu..Eilen illalla kysyin,menemmekö yhdessä parisuhde-terapiaan,ei vastausta.Miehelleni tämä on vaikeaa ja hän häpeää mennä hakemaan apua.Olen esittänyt niin kamalat vaihtoehdot nyt,että haluaako hän erota vai haemmeko apua,koska näin elämä ei voi jatkua..Olen itse menossa lääkärille lähipäivinä,koska olen ihan uupunut ja stressi vie unenikin..Miksen pääse tästä vihasta miestäni kohtaan?Tunnen itseni paskaksi,kun en jaksakkaan toisen rinnalla vaikka pitäisi..

Ei ole, aina vain toisen asia kannatella ja koossa pitää, vaan siihenkin tarvitaan kaksi, kuten riitaankin.

Kuulostaa siltä, että miehesi ei kunnioita sinua ja olet ihan oikeassa, kun suutut hänen käytöksestään.

Miehesi heikko itsetunto ei välttämättä selitä hänen raivareitaan. Miesten raivarit on yleensä hyvin tarkkaan hallittuja, vaikka ne ovatkin pelottavia. Raivostuessaankin miehesi hyvin todennäköisesti tietää tasan mitä hän tekee, ja menee juuri niin pitkälle mihin hän katsoo hänellä olevan oikeus. Se ensimmäinen ongelma ei siis luultavasti ole miehesi heikko itsetunto vaan se, että hän katsoo että hänellä on oikeus raivota sinulle ja loukata sinua. Riippumatta siitä, onko hän jälkeenpäin tunteellinen ja pyytääkö hän anteeksi. Vaikka sinä tai joku ammattiauttaja pystyisitte parantamaan miehesi itsetuntoa, niin se ei välttämättä lopeta hänen sinua loukkaavaa käytöstään. Jos hoito keskittyy sinun miehesi tarpeisiin ja miehesi oikeuksiin, niin se tuntuisi minusta menevän vikaan, koska siitä kai on kyse, että sinun rajojasi ja sinun oikeuksiasi hän ei kunnioita. Kuulostaa myös siltä, että sinä kunnioitat hänen oikeuksiaan ja hänen rajojaan, eli hänestä välitetään ja häntä tuetaan kyllä. Jos hän kerran käy töissä ja hoitaa asiansa, niin silloin hän pystyy olemaan raivoamatta ja loukkaamatta toisia, mutta katsoo ettei hänen tarvitse tehdä niin sinun kanssasi.

Kirjoitit, että

"Kysyin,että miksi hän tekee sellaista,jos kerran rakastaa minua??Ei hän pystynyt vastaamaan."

Onko ihan totta, että hän ei pystynyt vastaamaan, vai eikö hän vain vastannut? Ne ovat kaksi ihan eri asiaa. Minusta on myös tärkemäpi keskittyä kysymään kuka tekee ja mitä tekee, ja ennen kaikkea kuka kärsii, kuin miksi miehesi tekee niin kuin tekee.

On sekin mahdollisuus, että miehesi exä ei ollut aivan sellainen mitä olet kuullut. On mahdollista, että miehesi on loukannut exäänsä, ja kokenut ja kertonut tulleensa itse väärin kohdelluksi, jos exä on pistänyt hanttiin tai antanut samalla mitalla takaisin. En tarkoita vääntää tässä mustaa valkoiseksi, mutta niissä tapauksissa kun vika on ensinnä siinä, että miehet katsoo heillä olevan oikeuksia joita heillä ei ole, niin silloin kaikki itsepuolustus muuttuu yhtäkkiä heitä vastaan hyökkäämiseksi.

Psykologin lisäksi kannattaisi ehkä miettiä keitä sellaisia ihmisiä miehesi elämässä on, joita hän kuuntelee ja kunnioittaa. Onko näissä ihmisissä sellaisia, jotka ottasivat sinut vakavasti? Olisiko sellaisia, joita voisit turvallisesti lähestyä ja kysyä voisivatko he muistuttaa miehellesi millaista sinua kunnioittava käytös on ja mikä ei kertakaikkiaan vaan käy? Ja tosiaan, en yritä mustamaalata miestäsi, enkä yritä estää sinua välittämästä hänestä. Miesten kanssa usein vain on niin, että heidän tarpeisiinsa keskittymällä pääsee vain tiettyyn pisteeseen asti, ja sitten tulee vastaan se, että heidät pitää saada keskittymään omiin tarpeisiin. Et sinä sillä tavalla mitään vääryyttä tekisi tai olisi jotenkin itsekeskeinen ja välittämättä miehestäsi -- siitä tuskin on vaaraa, vaikka syytöksiä sellaisestakin voi äkkiä ilmaan lentää, kun mies puolustaa etuoikeuksiaan.

Unohdin sanoa, että minusta kannattaisi myös miettiä voitko ottaa yhteyttä miehesi exään ja vaihtaa kokemuksia suoraan hänen kanssaan. Se voisi auttaa sinua hahmottamaan tilannettasi paremmin. Jos teet niin, niin ole tarkkana nouseeko joko teidän yhteydenpito tai siinä esiin tulleet asiat miehesi kanssa esiin, ja mieti miten miehesi voi reagoida sen huomattuaan ja mitä teet.

Mä taas näen, että exään ei todellakaan pidä ottaa yhteyttä. Ei ainakaan ilman miehen lupaa. Mies kun voi nähdä sen niin, että häntä nöyryytetään kun näytetään, millainen valta exällä edelleen olisi hänen elämässään.

Itse taas kummastelen tuota tahtianne.. miksi noin pian naimisiin? Tai siis jos kaikki tuntuu oikealta, niin eihän se liian pian ole. Mutta tuntuu, ettei miehesi ollut ollenkaan vielä päässyt exästään yli. Oletteko siis kauan olleet naimisissa? ja miten miehesi kohteli sinua ennen avioliittoa? Oliko silloin viitteitä siitä, että exä olisi edelleen hänen mielessään eikä hän olisi asioita käynyt läpi?

En osaa itse nähdä sitä, että miehesi rakastaisi sinua, jos ei pysty edes vastaamaan siihen, miten kykenee noin käyttäytymään. Ehkä hän vain on edelleen tunnetasolla kiinni exässään? Ja kuulostaisi enemmän vain siltä, että hän ei halua vastata tuohon kuin se, ettei pystyisi vastaamaan. Hän ei ehkä halua sinua niin paljoa kuitenkaan satuttaa kuin totuus ehkä satuttaisi? Tuntuu nimittäin erittäin lyhyeltä ajalta tuo 2 vuotta siihen, että niin traumaattisesta suhteesta yli pystyisi pääsemään. Ellei tietysti tehnyt eroa jo pitkään ja olisi käsitellyt asiat jo silloin. Muttei vain kuulosta siltä.

Kiitos teille..Lukemani näkökannat saivat kyllä miettimään asioita..Mieheni exälle en aio soittaa,koska hän on kyllä oikeasti aika ilkeä ihminen.Hän soitteli väsymiseen asti miehelleni haukkuma-puheluita ja kerran vastasin mieheni puhelimeen.Ei hänen kanssaan voinut puhua,sain huutoa ja haukkumiset sieltä,kun ihan vaan sanoin,että eikö hän ymmärrä jättää meitä rauhaan.Mieheni ex aloitti soittelut,kun kuuli,että jättämänsä mies on löytänyt uuden elämän.Kyseinen nainen ei edes tunne minua ja kehtasi valehdella toinen toistaan törkeämpiä asioita minusta.Olemme eri kaupungeistakin eikä ole paljoa edes ihmisiä,jotka voisivat minusta sanoa pahaa.Kiusanteko loppui vasta,kun mieheni ja minä teimme rikosilmoituksen..Oikeasti meillä oli asiat hyvin,mutta mieheni alkoi saada raivareita,kun exänsä alkoi tehdä kiusaa.Minusta tuntuu,että ne soittelut ja haukkumiset laukaisivat tilanteen ja mieheni alkoi saada niitä raivonpuuskiaan..Mieheni on avoimesti kertonut,että heillä oli aivan järkyttäviä riitoja entisensä kanssa ja puolin ja toisin huudettiin ja raivottiin.Kumpi paremmin vain pääsi loukkaamaan..Mieheni tietää,että eroa entiseen elämään on valtavasti,mutta hän ei kuulemma aina edes ymmärrä miksi hermostuu niin kamalasti ja on kertonut ettei aina muista mitä on edes huutanut minulle.Näen hänen päältään katumuksen ja häpeän kyllä ja poden huonoa omaa tuntoa,kun yritän"opettaa"häntä olemalla sellainenkin etten ole tuossa aina minuutin jälkeen hänen raivareistaan sopimassa.Silloin tilanne kääntyykin nurin kurin ja mieheni alkaa rypeä itsesäälissä.Kaikki on hänen syytään ja hän on ihan paska jne..Huokaus,tätä saa sitten kuulla..Haluaisin elää normaalia tasaista elämää,en ole riitelijä ja terveytenikin on sellainen etten jaksaisi ylimääräisiä,turhanpäiväisistä asioista kiukutteluja.Minulla on ollut sydämen kanssa ongelmia ja rytmihäiriöni ovat niin pahoja,että meinaan välillä pökertyä.Joskus taannoin minut vietiin ambulanssilla sairaalaan,kun pyörryin..Mietin miten saamme asiat kuntoon.Mieheni ei haluaisi asua tässä talossa,jossa asui entisensä kanssa.Häntä kuulemma ahdistaa täällä ja talo on vanhoja piruja täynnä,näin hän sanoi.Ja tilanteet joissa raivokohtaukset tulevat esille,ovat jollain tavoin yhteydessä vanhoihin asioihin.Tiedän hyvin paljon mitä täällä on tapahtunut ennen minua..

No kannattaisiko teidän sitten muuttaa? Ja katsoa, josko asiat siten edes vähän paranisivat?

Entä jos ...

Entä jos käsittelee asioita erillään. : Miehesi saa raivareita .... Miehesi loukkaa sinua käytöksellään.... Sinä et jaksa tilannetta.... Sinulla on terveysongelmia.... Ette viihdy nykyisessä asuinpaikassanne....

Mitä sillä oikeastaan on väliä miksi? Näihin ongelmiin on löydettävä ratkaisut. Ei sillä ole teidän suhteessanne merkitystä millainen jonkun exä on ollut, teillä on ihan erillinen oma suhde. Huomaatko että sinäkin selität teidän ongelmianne jollakin sinulle tuntemattomalla henkilöllä. Jos miehesi "sisäinen" - itselleen selittämä syy - on hänen exänsä, hänen on itse käytävä tarpeellisessa määrin ongelmaansa. Voit kyllä auttaa häntä esim nettiryhmiin joissa voi "miesten kesken" jutella itsehillintäongelmista.

Menestystä teille 🙂

Olen kiitollinen mielipiteistänne.Tämä,kun saa purkaa asioita,helpottaa..Valoa on ainakin näkyvissä,koska mieheni tilasi ajan terapeutille.Olen siitä hyvin iloinen..Ja kyllä hän tosissaan yrittää parhaansa.Se on varmastikkin totta,että haen selitystä mieheni käytökseen hänen menneestä elämästään.Me ihmiset olemme erilaisia,toiset vahvempia ja toiset heikompia ja reagoimme eritavalla vastoinkäymisiin..Ketään ei lopulta voi suoranaisesti syyttää,että on aiheuttanut toiselle ihmiselle hänen tapansa purkaa ahdistuksensa,mutta tiedän itse kokemuksesta,että menneet ikävät asiat jäävät joskus kauaksikin aikaa vaikuttamaan elämäämme.Tiedän myös sen,että niistä pitää päästä yli.Toisille se ei vaan ole kovin helppoa..Tämä ei silti tarkoita,että hyväksyn asioita,joita suhteessamme on tapahtunut vaikka ymmärrän miestäni..Ei ole helppoa elää,kun haluaisi antaa anteeksi ja päästä eroon tästä vihan tunteesta..Näen kuitenkin kuinka paljon mieheni petraa ja yrittää.Poden syyllisyyttäkin,koska minun kuuluisi olla toisen tukena..Olen työssä,jossa tulee jaksoja ettei ole aina työtunteja tarjolla ja tämän ajan,kun olen kotona,teen remonttia.Asumme maalla,hyvin kauniissa paikassa ja talo oli niin edullinen ettei täältä kannata muuttaa.Teen tästä meidän näköistä kotia ja saan siitä edes vähän jaksamista,kun puuhastelen ja mieheni tykkää mitä olen saanut aikaan.Sanoinkin hänelle,että tulevana kesänä täältä on kaikki vanhasta muistuttava pois.Koti on sisältä nyt jo niin erinäköinen kuin ennen ja miehenikin sanoo,että on kuin tulisi ihan eri paikkaan.Kesällä teen ulkona maalaushommia ja laitan pihaan istutuksia..Olimme yhdessä ostamassa meille ihan ikiomia huonekaluja ja kangaskaupassa mies valitsi aivan ihanan maalaisromanttisen kankaan,josta tein verhot.Niistäkin hän tykkäsi kovasti.Tästä tulee hyvä mieli,kun hän aina ilahtuu pienistä asioista..Sanoinkin hänelle vertauskuvallisesti,että pala palalta teemme tänne meidän oman elämän.Minä viihdyn täällä,ei kauniimpaa ja rauhallisempaa paikkaa ole..Hyvänä asiana pidän sitäkin,että mieheni on itsekkin jo innostunut laittamaan kotia kuntoon.Yhdessä puuhastelu on varmasti hyväksi.

Viha on pelon pukuun pukeutunut tunne. Älä pelkää mutta älä myöskään vihaa kovin kauan,sillä viha syö voimasi. Anteeksi antaminen on poisantamista ja tekee hyvää. Kaikkihan on annettava anteeksi, siis pois, kaikki loppuu aikanaan.
Rakkaus on rohkeutta ja siihen kuuluu anteeksi antaminen ja saaminen. Se on terapiaa ja tekoja. Polvilta nousee nopeammin jaloilleen takaisin ja tulee VAHVAKSI.
Jokainen ryssii jossain ymmärryksensä puutteessa mutta ymmärrystä on lisättävä, kummankin.
Välillä on hyvä pitää happihyppely...(meillä eri omissa asunnoissa jo 5vuotta), toinen tuntuu tarvitsevan todella aikaa ja sitähän on. Ei aika kiiruhda, vaan me!?
Vihaa aiheuttaa myös erilaisuus. Toinen diiselipeli ja minä bensa. Tankata pitää oikeaa laatua muuten ryssii.
On syytä oppia oma ja toisen "rakkaudenkieli". Vuoropuheluun tarvitaan kaksi ja kaikki on ITSELLEKIN HYVÄKSI... niin kannattaa ajatella. Oppimista!
Sano iltaisin sängyssä itseksi anteeksi itsellesi ja myös(nimellä) tälle toiselle. Tekee hyvää ja jatka kuukausi kaksi ja ihme tapahtuu.
Valoa!

ihania ajatuksia sinulla tähtisolu. osaisinpa itse olla yhtä reipas ja kannustava itselleni ja toisille.
monesti tuntuu että suunta on hukassa. en tunne katkeruutta mistään, pelkoa vain. parisuhde päättyi hetkelliseen(?!) eroon, koskaanhan ei tiedä miten käy. molemmilla toive että aika korjaa ja välimatka. liikaa ulkopuolisia (asunto, työstressi, burn out) asioita jotka kalvoivat yhteiselämäämme. omistani selvinnyt jo aika hyvin tässä 5 yksinäisessä viikossa. silti kova pelko ettei aika lähennäkkään vaan vie kauemmas.
toiselle en voi ajatuksia päähän laittaa. sitten kai jos menee erilleen, kuuluu olla niin. se ajatus tuo niin suurta tuskaa ja hätää tullessaan, että tuntuu ajoittain etten kestä. vai onko se tämä "välivaihe" joka stressaa. kovasti elättelen toiveita yhteisestä onnesta joka jo oli, pelkään ettei toinen niin teekään vaikka silloin sanoi.

nämä ovat vaikeita aikoja, jotenkin kuitenkin uskon että tästä selviän.