Miten oppia luottamaan miehen rakkauteen (vai mitä tehdä?)
Eli rakastuin mieheen heti ensisilmäyksellä ja oikeastaan jo ennen kuin tavattiin. Mies kuitenkin suhteemme alussa, vielä silloin kun seurusteltiinkin virallisesti, katseli pitkään ja jatkuvasti muiden naisten kuvia ja haukkui minua. Metsästi siis muita naisia ja oli minun kanssani, kun ei parempaa sillä hetkellä ollut. Pilkkasi joka ikistä asiaa ulkonäössäni, kropassani, kasvoissani, luonteessani. Vertaili muihin naisiin, halusi että pukeudun paremmin, alan käymään salilla ja meikkaan enemmän, värjään hiukseni. Täysi kusipää siis.
Olen halunnut erota jo useaan kertaan, hän taas ei. Ollaan oltu puolitoista vuotta yhdessä, ja puhuttu nämä asiat selviksi. Hän kuulemma rakastaa minua, eikä halua ikinä erota. Ei kai eh katsele enää muita naisia, mutten oikein usko vieläkään. Olen tullut todella epävarmaksi ja itsetuntoni on aivan pohjalla. En meikkaa enkä pukeudu enää mieheni ollessa paikalla, koska tunnen itseni maaiman inhlttavimmaksi miehen silmissä. En halua lähteä minnekään enkä tykkää hänen kosketuksestaan, koska silloin hän häpesi minua ja on puristellut ”läskejäni” (olen siis hoikka, tai no liian laiha..). Tämä siis vaikuttaa todella paljon molempiin ja itse olin jo valmis luovuttamaan. Teinkin typerän tempun, joka olisi ollut hyvä syy jättää minut, mutta mies päätti yrittää koska rakastaa minua ja haluaa olla kanssani loppuelämäni.
Nykyään kaikki on siis periaatteessa hyvin, mies ei enää hauku, ei tosin kauheasti kehukaan tai ”ihaile” niinkuin mielestäni kuuluisi. Jos rakastaa, eikö silloin toinen ole se maailman täydellisin, millään muulla ei ole väliä? Mies on pyytänyt anteeksi, itkenyt katuvansa, mutta en vaan tunnu pääsevän yli. Minulla on aina ollut melko huono itsetunto ja olen kokenut todella kamalia suhteita. Kuvittelin että tämä mies rakastaisi minua juuri sellaisena kuin olen, mutta alisti ja painoi minut ihan maan rakoon. Nyt sanoo että haluaisi minun olevan oma itseni, koska rakastaa minua, eikä yrittävän olla parempi.
Haluaisin päästä tästä yli, jotta näkisin onko suhteestamme mihinkään, mutta en vaan osaa enää olla oma itseni tai olla tyytyväinen mihinkään itsessäni. Minusta on tullut todella arka, surullinen ja epävarma. Haluaisin tuntea itseni joskus vielä kauniiksi ja kelpaavaksi. Olisiko kenelläkään neuvoja tai kokemusta? :/