olemme uusperhe neljättä vuotta.ongemia on vaikka muille jakaa.miehellä on 2 lasta ja minulla ei ole lapsia.joten lähdimme hakemaan apua ulko puolelta.ensin nuorisolle.siellä väännetään että miehellä on ainoastaan päätös valta.minulla ei ole mihinkään asiaan sanomista-olen vaan se miehen kumppani!kuulostaa iisiltä mutta arkea se hankaloittaa rutosti kun kaikki pienetkin jutut täytyy mennä miehen kautta.kuten laittaisko poika astiansa astianpesukoneeseen jne.sitten otimme yhteyttä evl.perheneuvontaan jossa oli tyly vastaan otto.kun soitin ja kerroin asiasta niin sanottiin-kiitos tiedosta ja lyötiin luuri korvaan!olin tosi ymmälläni.seuraava kohde on kaupungin perheneuvola.ollaan käyty nyt 1,5v.asiat on ihan ennallaan kun koti ovi laitetaan kiinni.minusta tuntuu että olemme ihmisten aika varkaita kun mikään ei muutu.tuntuu että käymme siellä virumassa miten vaikeita juttuja on arki täynnä.-ja kaikki on ennallaan,mutta jokainen tietää mihin pitäis pyrkiä ja mitä pitäis tehdä.-mutta silti...ei saada semmosta oikeaa apua mitä kaipaisimme joka olisi se todellinen ovi ratkaisuun.ja tilannetta voikeuttaa se että miehenkin mielestä minulla ei ole täällä mitään valtaa mihinkään.eli olen"hymyilevä,huushollia ylläpitävä hiiri"en ole se oikea mitä todella olen.ja tällä käytöksellään mies antaa kuvan pojalleen että naista ei tarvi kunnioittaa.poika parka -mistä hän löytää itselleen hiiren joka jolla ei ole sananvaltaa?minulla on kyllä muita suunnitelmia joita alan vähitellen toteuttaa.mutta niihin ei kuulu enää nämä kuviot.en tiedä miksi vielä roikun tässä arkea?vaikka toivon niin kaikki pysyy samana.en tiedä..
tuntuu että apua on tarjolla mutta ei kukaan heistä ymmärrä uusperhe kuvioita.😞

Minä olen käynyt mieheni kanssa seurakunnan perhesiain neuvottelukeskuksessa. Meillä on siellä parikäyntejä ja lisäksi mieheni käy välillä yksin eri terapeutin luona. (oma henk.koht. terapiani on mielenterveystoimistossa)
Me olemme kokeneet siellä käynnit positiivisina. Meillekin terapeutti sanoi jo melko alussa jotain sellaista,että jos ei ole hyvä yhdessä niin silloin on parempi erota. Tietysti koin sen loukkaavana. Kuitenkin kun kyselin tarkemmin miksi hän sanoo noin, hän pyysi anteeksi että ilmaisi itseään tökerösti. Hän siis tarkoitti sitä,että parisuhteessa molemmilla osapuolilla täytyy olla halu saada asiat kuntoon, tehdä töitä suhteen eteen ja olla valmis muuttamaan omaa käytöstään/ajattelutapaansa. Jos molemmilta tai edes toiselta osapuolelta puuttuu motivaatio työskennellä parisuhteen eteen tai jos ei ole uskoa siihen että asiat voivat muuttua,niin kukaan terapeuttikaan ei pysty auttamaan. Sen jälkeen terapeuttimme onkin ollut erittäin kannustava ja ymmärtäväinen. Keskustelumme on siellä erittäin suorasanaista ja jos väärinkäsityksiä tulee,ne selvitetään heti.

Kehottaisin kaikkia teitä, jotka olette saaneet tylyä kohtelua, selvittämään asian ja kysymään teraputilta suoraan mitä hän tarkoittaa ja miksi sanoo niin. Terapeutitkin ovat vain ihmisiä ja saattavat joskus ilmaista itseään tyhmästi,kuten me kaikki muutkin. Jos kyse sitten onkin jostain asiattomasta kohtelusta,eikä sitä saa selvitettyä keskustelemalla,niin kannattaa valittaa siitä.

Ja jos koette,ettei pariterapia auta, niin siitä kannattaa puhua kumppanin kanssa. Kannattaa miettiä uskotteko että saatte suhteenne toimimaan, oletteko molemmat valmiita tekemään kaikkenne jne... Muutoshan kuitenkin lähtee itsestä.

Kiitos palautteesta! Olen avan samaa mieltä että moempien pitää tehdä suhteen hyväksi työtä. Ihmettelin vain sitä asennetta joka tällä perheneuvojalla oli. Käytiin aikaisemmin pari vuotta sitten pari kertaa eri neuvojalla. Hän oli aivan erilainen. Hän ei edes väläytellyt mitään eroa. Ja muutenkin antoi asiallista palautetta ongelmistamme ja neuvoja. Hänen mielestään asioista pitäisi vaan puhua ja niin ne selviävät. Niinhän se on. Mutta kun en oikein saa miestäni puhumaan silloin kun on puhumisen aika. Hän kokee sen jankuttamisena. Minä kuitenkin (naisena !) haluaisin selvittää asian juurta jaksain ja niin että saan siitä rauhan...
No elämä on nyt mennyt taas tätä rataa että välillä on ihan ok mutta kun tulee jokin konflikti josta haluaisin puhua. hän usein suuttuu siitä. Eli hänen mielesään se on turhaa jankutusta.
Nyt yritän saada häntä avioliittoleirille Ja jos hän ei lähde, sitten mietin erilleen muuttoa.

Haluan laittaa lusikkaani tähän keskusteluun. aivan erityisesti raikon kirjoitus 18.01.2010 klo 13.14 puhutteli minua.
En ole uusperheiden asiantuntia, olen ollut naimisissa saman miehen kanssa 34 vuotta. Lapsista kuitenkin tiedän, kolmen kokemuksella ja parisuhteesta jotakin.

Oletteko te raiko istuneet perheenä yhdessä vaikka keittiön pöydän ääressä ja keskustelleet asioistanne. Mielestäni sinulla on kotona asuvana oikeus myös puuttua kodin asioihin, kaikkiin. Vaikuttavathan lapset ja mies kovasti sinunkin elämääsi.

Jos sinua ei hyväksytä perheenjäsenenä, niin oletko sitten kotiapulainen? Saatko palkkaa ja kesälomatkin?
Mielestäni se henkilö, joka on sanonut, että et saisi lapsia opastaa, on sinut juuri luookitellut piian asemaan!

Ottakaapa tämä keskustelunne alle siellä kotiympäristössä koko porukalla.
Vaikka lapset olisivat hankalia murrosikäisiä, niin kyllä heilläkin on aivan varmasti oikeudentajua, johon vetoamalla saatte keskustelua aukeamaan.

Neuvoni on, että teette vaikka työvuorolistoja viikon kerrallaan, kuka tekee mitäkin ja minäkin päivänä. Ottaen huomioon koululaisten kokeisiin lukemiset ja ne sovitut harrastukset, pianotunnit ym. sellaiset.
Jakakaa kotityöt kaikkien kesken, ihan pienimmätkin, kuten roskiksen vienti ja astiakoneen käynnistys ja likaisten astioiden sinne laittaminen ja puhtaiden tyhjennys astiakaappiin. Myös pyykinpesua voi jakaa kaikkien kesken, se tosin vaatii ensin opetustuokion, ettei mustat sukat sekoa valkoisten kauluspaitojen sekaan😀
Viikkosiivoukset tehkää perheenä yhdessä esim. jo torstaina, niin perjantaina ei tarvitse kuin käydä kaupassa viikonloppua varten ja teille kaikille jää mukava viikonloppu. Silloinkin aikuiset voivat tehdä ruoan yhdessä tai vuoropäivinä.

Kun teillä olisi yhdessä sovittuja vastuualueita, ei olisi kovinkaan epäselvää kuka jättää ja mitä tekemättä, eikä siitä tulisi toistensa syyttelyä. Tekemättömistä töistä joutuisi yhteisen perhekokouksen eteen ja yhdessä sovittavaan rangaistukseen esim. karkkipäivän karkit pois tai viikkorahaan pudotusta. Jotain sellaista mikä tuo henkilökohtaisen menetyksen ja jonka ymmärtää etunsa menetyksenä, kun ei ole pitänyt sovituista asioista kiinni.

Perhekokouksia ja työlistojen suunnittelua suosittelen jokaviikkoisiksi, silloin voidaan ottaa ajankäyttö hallintaan ja lasten koulutyöt, sekä omat työt jos niitä joutuu esim. valmistelemaan kotona. Tämä lista tehdään paperille ja laitetaan näkyvälle paikalle.

Meillä aikoinaan on ollut tämmöinen käytössä ja nyt jo aikuiset lapset kertoivat kuinka heistä tuntui hyvältä saada itse olla vaikuttamassa ja päättämässä perheen asioista omalta osaltaan. Lisäksi he mainitsivat sen, että siinä oppi tekemään kaikkia kodintöitä ja nyt heistä jokainen osaa valmistaa ruokaa, siivota, pestä pyykkiään, silittää ja pitää kotinsa siistinä sekä käyttää järkevästi rahaa kaupassa kaikkiin hankkeisiinsa.

Tiedän, tämä vaatii perheen äidiltä/naisaikuiselta hieman viitseliäisyyttä. Laatia sellainen lista viikon töistä, mihin voivat toisetkin ottaa osaa, mutta sanon, että kannattaa.
Itse monen asian tekisi helpommin ja nopeammin, mutta pointtina tässä onkin lasten ja miehen mukaantulo ja samalla opettaminen vastuullisuuteen. Kaiken kruunaa vielä sekin, että opitaan tuntemaan toisiansa paljon paremmin. Sieltä voikin löytyä vaikka minkälaisia helmiä.

Voimia sinulle ja muillekin samankaltaisten asioiden kanssa painiville
🙂🌻🙂🌻