Aika samassa veneessä kuin sinä, mutta itse olen se, joka harkitsee eroa ja mieheni ei haluaisi erota pitkästä liitosta. Väestöliiton tunnekeskeinen parisuhdekurssi, jota voi tehdä kaikessa rauhassa netissä (videoita ja tehtäviä) oli sellainen, mistä koin itse, että oli eniten apua.

Suurin kompastuskivi meille on ollut asioista keskusteleminen niin, ettei se menisi riidaksi, jossa molemmat koettaa saada viimeisen sanan ja todistaa oman kantansa oikeaksi.

Mieheni sanoo edelleen rakastavansa, mutta en ole kokenut pitkään aikaan, että asia olisi todella niin, koska sanoo niin paljon muutakin ja teot puhuvat toista. Omat tunteeni olen työstänyt vuosien aikana niin, että nyt tuntuu, etten rakasta enkä vihaakkaan, mutta vielä pieni toivo kytee, josko sitä voisi tulevaisuudessa rakastaa.

Samalla mietin, koska voin sanoa, että olen yrittänyt kaikkeni ja myöntää, että ero on sitä, mitä haluan.

Hyvä asia, että miehesi haluaa mennä asiasta keskustelemaan ulkopuolisen kanssa. Mieheni ei kokenut terapiaa hyödylliseksi ja vaikka suostui lähtemään parisuhdeterapiaan ei siitä ollut apua, kun molemmat eivät olleet sitoutuneet siihen silloin. Nyt ehkä kun ehdotus terapiasta tuli mieheltäni se voisikin onnistua.

Moi! Kiitos vastauksesta Lumena!

Kävitkö tuota Väestöliiton tunnekeskeistä parisuhdekurssia netissä läpi yksin vai kumppanin kanssa? Oletko tutustunut netissä myös Mielenterveystalon parisuhteen omahoito osioon?

Minulla on parisuhteessa sellainen tunne, että en ole puolisolleni riittävän tärkeä...Siis käytännössä tuntuu, että lähes kaikki asiat menevät minun edelleni..eli työt, harrastuksen ym. Ja tuntuu, että toista ei kiinnosta esimerkiksi läheisyys/hellyys/rakkaudenosoitukset. Itse kaipaisin kovasti hellyyttä ja ihmistä, joka aidosti välittäisi ja kuuntelisi. Unelmoin illasta, jolloin toisella olisi aikaa vaan jutella "syvällisiä" ja olla lähekkäin.

Kävimme netin parisuhdekurssia läpi yhdessä, minun toiveestani ja mieheni hieman vastahankaan suorittaen. Skeema-terapiasta olen mielenterveystalon sivuilta lukenut, sekä lukenut samaan teoriaan pohjautuvasta tunnelukko asiasta enemmänkin.

Minulla on myös hieman samanlainen tunne kuin sinulla siitä, etten minä tai perhe ole miehelle prioriteetti. Hän haluaa kyllä läheisyyttä ja tekee välillä suuriakin romanttisiaeleitä, mutta kaipaan arjen tekoja ja erityisesti sitä, että hän haluaisi viettää aikaansa mielummin meidän kanssamme kuin omilla menoillaan. Ei auta vaikka kalenterista osoittaisi, kuinka paljon hänellä on omia menoja työreissujen lisäksi, koska hänen oma kokemuksensa on se, että hän kaipaa enemmän. En halua kieltää menemästä, koska mielestäni jokainen aikuinen ihminen saa tehdä kuten haluaa ja minulle ei olisi iloa miehestä, joka vastentahtoisesti tai kompromissina olisi kanssani. Olen kyllä oman mielipiteeni ja toiveeni kertonut useasti, mutta siinäkin tulee raja kuinka monta kertaa samasta asiasta haluan sanoa. Tietyllä tapaa on helpompi laskea omaa rimaa jopa siihen pisteeseen asti, että kuollettaa omia tunteitaan kuin kärsiä siitä, että omat odotukset on korkealla ja pettyy toistuvasti.

En tiedä millainen miehesi on, mutta omani ei välttämättä ole kovin suopea ehdotuksilleni heti herättyään tai illalla nukkumaan mennessä tai samantien kun tulee töistä kotiin. Oletko kokeillut, saatko toivomaasi läheisyyttä, jos ehdotat sitä jossakin toisessa tilanteessa kuin yleensä teet? Ei kovin romanttista, mutta voisihan läheisyystreffit sopia ihan kalenteri kourassa niin, että pyydät, että hän varaa sinulle illan ja järjestät joko kotona tai jossakin muualla jonkun pienen yllätyksen?