Selviää kyllä!

Minä olen se petetty mies (tai en ehkä juuri sinun miehesi?).
Kiltti ja luottavainen mies!
En vieläkään osaa kuvata kaikkia niitä tunteita, tuntemuksia ja ajatuksia mitä silloin koin.
Siitä on kohta neljä vuotta - kuvitelkaa neljä vuotta enkä vielä ole päässyt täysin yli.
Se kokemus oli tavallaan myös hyvä, sillä aika kehnoilla empatian lahjoilla varustettu vaimoni ennätti "kouluttaa" minua aika kauan.
Silmäni aukesivat kunnolla vasta tuon tapahtuman jälkeen.
Ryvin tosin itsesäälissä ja tunteiden sekamelskassa varmaan pari-kolme vuotta kunnes aloin "herätä". Siitä "heräämisestä" kiitos mm. Tukinetin auttajille.
Olen hiljalleen rakentanut omaa elämää. Hankkinut uusia harrastuksia ja alkanut lämmitellä välejä sisaruksiini.
Nyt jo aikuisen poikani kanssa olen nykyisin todella hyvissä väleissä. Tottakai me joskus "karahdellaan" toisilleen, mutta sehän on aika normaalia kunhan ei tapahdu ihan päivittäin.

Uskokaa pois hiirestä voi tulla leijona. Ihan kiltti jellona, mutta hännälle polkemista kannattaa visusti varoa 😉
______________

Mitä sitten tulee juuri sinun miehesi selviämiseen niin se on lähes satavarmaa, että hän selviää. Hänestä tulee tavallaan entistä vahvempi ja kenties varovaisempi.

Sinun selviämisestäsi en ole ihan niin varma.
Tilanteesi ei ole vielä läheskään ohi ja takaan (elämänkokemukseni perusteella), että ne tuskallisimmat päivät ovat vielä edessä.
Pettäjälle se lopullinen ero näyttää olevan usein sittenkin kauheampi kuin petetylle.
Petetty kun on jo "työstänyt" sitä tilannetta ihan eri tavalla kuin pettäjä. Hän on jo tavallaan "henkisesti" poistunut suhteesta, vaikka fyysisesti siinä vielä roikkuisikin.
Hyvin usein lopputulos on muutenkin pettäjän kannalta paljon ikävämpi kuin petetyn, koska jonakin päivänä asian todellinen laita selviää ja tieto tapahtuneesta alkaa levitä.
Vaikka ihmisten asenteet ovatkin nykyisin vapaampia kuin esim. 60-luvulla niin silti sinä tulet leimatuksi.
Joskus "kouluttaja" voi olla lopulta kovemmassa opissa kuin koulutettava.
Olen nähnyt sen hyvin läheltä!

Olen sitä mieltä että, elämäni tässä epävarmassa liitossa jossa vaimon pettäminen tuli minulle myös noin neljä vuotta sitten julki on enemmän tai vähemmän ajan haaskausta. EN luota vaimooni, tarkistelen koko ajan hänen puhelintaan kuittejaan ja muita menoja .En mahda asialle mitään, jos joku onnistuu pettämisen jälkeen niin siinä pitää olla kummankin tosissaan mukana. Mutta miten luotat jos sinua on vaikka vuosi petetty etkä ole huomannut mitään, homma voi toistua ja taas ollaan samassa pisteessä. Minä olen eroamassa mutta ensin laitan kaiken valmiiksi ja lyön sitten oven kiinni. (tarkoitan asuntoa,🙂👍 rahaasioita ja ym, järjestelyjä)

Kun näin viestin mieheni puhelimessa toiselta naiselta sain tietää ensimmäistä kertaa pettämisestä. Sydän hyppäsi kurkkuun ja olin paniikissa. Olin toki itse pettänyt puolisoani aikeisemmin, mutta viestit puhelimessa kertoivat heidän yhteen muuttamisestaan. Heillä on nyt yhteinen lapsi ja nainen on yksinhuoltaja. Mieheni palasi luokseni, mutta en enää luota häneen. Minä puolestani petän häntä hänen ystävän kanssa. Minulla pettäminen perustuu siihen että pidän huomiosta ja saan siitä itseluottamusta. En ole ruma.

Ajan kanssa hämmennys ja kiukku laimenevat ja luottamus saattaa palata. Jos mieheni pettäisi minua nyt vielä, en edes olisi mustasukkainen, olen hyväksynyt, että hän ei ole minun omani, enkä ole hänen. Meidän suhteemme on epätavallinen. Yhteiset lapset, pitkä yhteinen historia ja sitoutuminen toiseen saattavat tehdä pettämisestä kipeän asian. Mielästäni on kaksi vaihtoehtoa. Petetyn tulee päättää jatkaako hän pettäjän kanssa ollenkaan tai hyväksyy pettämisen realiteettina ja jatkaa eikä vatvo mielessään asian kanssa, sillä mielestäni sellaisesta stressaamisesta tulee fyysisesti sairaaksi.

Aries, tarkoitatko, että pettämisen jälkeen ero on melko väistämätön seuraus? Että minulla ei ole toivoa tukea miestäni löytämään minun kanssani uudestaan toimiva suhde?

Voi toki olla niin, että olisi helpompi erota. Mietin vain, miten kauan tämä miehen "luotanko vai enkö luota" -pohdinta kestää. Nyt petoksesta on mennyt jo viitisen vuotta. Mitä minun pitäisi tehdä tänä aikana. Voiko miettimiseen vaikuttaa mitenkään? Tuskin.

Jossakin pettämisen tultua ilmi mietin eroa, mutta kun silloin, ehkä noin puolen vuoden kuluttua asiasta puhuimme, mies oli sitoutunut minuun, oli valmis antamaan anteeksi. Ja sillä päätöksellä minäkin jatkoin, pyrin tekemään kaikkeni, että asiat normalisoituisivat. Ei petos tietenkään mihinkään poistu, mutta ettei olisi mitään kyräilyä ja mököttelyä.

Maria, niin, tuota itsekin mietin, että vatvominen ei tee hyvää. Mieheni on muissakin asioissa jahkailija, puhumattakaan tällaisesta elämän mittaisesta isosta päätöksestä.

Mielipiteeni on että miehesi pitäisi antaa sinulle jo anteeksi, sillä vaikutat siltä, että todella kadut tekoasi. Olet varmaan kertonut sen hänelle. Sanoit että hän on muutenkin sellainen jahkailija. Varmasti asia on hänelle traumaattinen, mutta rajansa kaikella.

Ei varmaan kukaan ulkopuolinen osaa sanoa varmasti jatkuuko suhde pettämisen jälkeen vai ei, riippuu petetyn ja pettäjän persoonista. Onhan niitä lukuisia pareja jotka ovat selvinneet pettämisestä.

Tiedostaako miehesi että hänen käytöksensä on rasite suhteellenne? Hänet pitäisi ehkä saada tajuamaan käytöksensä seuraukset ennen kuin on myöhäistä.

Kyllä siihen tilanteen pohdiskeluun ja toisen ihmisen päätöksentekoon voi vaikuttaa.
Ehdoton rehellisyys on se tärkein asia!
Jos jätät selvittämättä asioita niin on ihan turha kuvitella, että aito luottamus palautuu.
Se epävarmuus jäytää aina jossakin.
Minulla tilanne oli juuri tämä.
Vaimo kertoi vain sen mitä hän halusi kertoa. Loppu oli tylyä - "ei kuulu sulle".
Jos hän olisi ollut avoin ja rehellinen niin tilanne olisi ihan varmasti toinen.
Nyt jäimme siihen, etten tiennyt kuka se toinen mies oli vaan vain sen, että joku oli ollut (ja oli muuten vielä sen ensimmäisen käryn jälkeenkin).

Lienenkö ajatellut itsekkäästi kun olisin halunnut tietää? En sen vuoksi, että olisin mennyt kostamaan sille miehelle vaan siksi, että olisin voinut välttää tilanteita, joissa kenties joudun kohtaamaan hänet.
No voihan sen ajatella niinkin, että kun en tiedä niin en voi kärsiäkään, mutta kun se ei ole niin.

En minä olisi tehnyt sille miehelle fyysistä väkivaltaa. Olisin kyllä (ehkä) kertonut hänelle, että tiedän ja olisin kehottanut visusti välttämään tilanteita, joissa joudumme kohtaamaan tai pikemminkin vaimoni olisi saanut antaa sen varoituksen.
Mitä sitten olisi tapahtunut jos olisimme kuitenkin kohdanneet?
Minä olisin kertonut pettämisestä sen miehen vaimolle, koska sen tiedän, että tuo mies on tai ainakin oli naimisissa.
Mielestäni hänen olisi ollut hyvä tuntea edes jonkilaista tuskaa ja olla hiukan peloissaan.

Jos tämä tekee minusta hankalan ja kostonhimoisen niin olkoon sitten niin - minä olen sitten hankala ja kostonhimoinen.

Menin taas vähän sivuraiteelle.
Sinun tapaustasi en tiedä, mutta jos jotain haluat pelastaa niin ole ehdottoman rehellinen. Hävitä et voi enää juuri mitään, mutta pelastaa voit ehkä vieläkin.
Jos olet ollut täysin avoin niin olet ainakin siltäosin yrittänyt tehdä osasi.
Avoimuutta ja rehellisyyttä ei muuten kannata käyttää valikoivasti, koska silloin se muuttuu valehteluksi.
Haluatko ihan oikeasti pelastaa suhteesi vai ainoastaan epävarmuuden vuoksi pitkittää tilannetta - siinä sinulle miettimistä.

Voihan tietysti olla niinkin, että miehesi on jo henkisesti jättänyt sinut ja odottaa vain sopivaa hetkeä häipyä myös fyysisesti.