Miten löytää uusia ystäviä aikuisiällä?
En ole ensi kertaa tässä tilanteessa. Tunnen itseni sosiaaliseksi invalidiksi. Paras ystäväni muutti takaisin kotiseudulleen Pohjanmaalle 7 vuotta sitten. Soittelemme säännöllisesti mutta täällä pääkäupunkiseudulla minulla ei ole ketään jolle soittaisin tai kutsuisin kahville tms. Elämä on kuljettanut kaikki kaverini erisuuntaan ja eri puolelle Suomea.
Työpaikalta sain aiemmat ystäväni mutta nykyisessä työssäni en ole hengenheimolaisia löytänyt. Ruuhkavuosina lasten ollessa pieniä en ehtinyt ja jaksanut murehtia yksinäisyyttä. Mieheni on työssään paljon työmatkoilla ja vastuu kodista minulle.
Mieheni ihmettelee miksen käy missään. Ei prk huvita yksin. Nuorimmaisen jälkeen sairastuin masennukseen ja silloin huvitti vielä vähemmän. Pahin masennus on selätetty jo aikaa sitten mutta …
Olen miettinyt ystävyyttä/kaveruutta, kuinka kauan pitää jatkaa yksipuolista yhteydenpitoa, jos toinen osapuoli ei koskaan soittele tai jolla ei koskaan ole aikaa minulle. Minua on loukannut monta kertaa syvästi kun yksi ns. ystävä, johon harvakseltaan pidän yhteyttä ei halua koskaan tavata. Vihjeen ystävyyden tilasta antaa se että jos ehdotan tapaamista niin heti on seuraavat 7 viikonloppua varattu täyteen. Kaikilla meillä on työkiireet ja lasten harrastukset mutta mielestäni perhe ei saisi olla ystävyyden kuolinisku. Koen että oikealle ystävälle löytyy aina aikaa jos halua siihen on.
Äitiyslomalla yksinäisyys vain korostui, olen onnistunut olemaan äitiyslomalainen eriaikaan kuin silloiset kaverini. He sinkkuuntuivat ja minä olin vauvan kanssa kotona. Nämä elämäntilanteet eivät kohtaa.
Itsetutkiskelussani joudun myöntämään että minun on tätä nykyä vaikea luottaa ihmisiin, kai olen saanut henkisesti turpaan riittävän useasti. Nuorimmaiseni on nyt koulussa en vaan tiedä miten jatkaisin. Tunnen oleni sivullinen kaikesta.
Paininpa itse samanlaiset ongelmien kanssa. Asun tällä hetkellä ulkomailla ja ystävien saanti on entistä hankalampaa kuin Suomessa. Suomessa asuessani olin erittäin sosiaalinen, minulla oli hyviä ystäviä ja tuttuja. Muuton jälkeen yksinäisyys löi kyllä totaalisesti vastaan. Ja tämä yksinäisyys vaikuttaa myös jokapäiväiseen elämääni, paisuhteeseen, kaikkeen.
Raskausaikana olisin tarvinnut ystäviä, mutta minulla ei ollut täällä ketään. Suomen ystäviä en enää tavannut luonnollisestikkaan ja niin myös ne hyvät ystävät alkoivat kaikkoamaan. Tämän vuoksi ripustauiduin mieheeni. Tämä luonnollisesti sotkee hieman parisuhdetta....
Kun lapseni täytti neljä vuotta sain työpaikan. Kamalan sellaisen, luulin saavani työkavereista myös ystäviä tai ainakin tuttavia kuten suomessa asuessa oli aina luonnollisesti käynyt. Käydään töiden jälkeen yhdellä ja jutellaan niitä näitä ja sitten kotiin. En siis odottanut mitään maata mullistavaa... Näin ei kuitenkaan käynyt. Kulttuurierot jymähtivät kuin märkä rätti poskelle.
Vaihdoin mukavampaan ja omaa alaani vastaavaan työpaikkaan. Löysinkin itselleni ystävän ja kun ystävyytemme syveni vihdoin oikeaksi syväksi ystävyydeksi sain kuulla häneltä, että hän joutuu muuttamaan takaisin kotimaahansa toiselle puolelle maapalloa.
Tiedän kyllä että ystävyytemme tulee jatkumaan, mutta ei se ole samanlaista.
Kuten jo mainitsinkin ystävyttömyyteni vaikuttaa myös parisuhteeseeni. Olen liki riippuvaiseni miehestäni ja tämä on tuonut parisuhteeseeni myös ongelmia. Ja tällä hetkellä ongelmat ovat vain kasvaneet.
Koko tämä homma on jo mennyt niin pitkälle, että en edes halua enää tavata ketään. En uskalla aloittaa ystävyyssuhteita sillä pelkään, että menetän kuitenkin jo saamani ystävät tai kukaan ei halua olla ystäväni...
Miten sitten saada uusia ystäviä? Voisin tähän ladella tuhat kliseetä miten tutustua uusiin ihmisiin, mutta itseni kohdalla kynnys on ainakin kasvanut melkoisesti. Haluaisin aloittaa uusia harrastuksia tai edes yhdenkin, mutta en uskalla... Pelkään, että en ole tarpeeksi hyvä ja kukaan ei halua minuun tutustua...
Pointtini tässä kirjoituksessa kuitenkin on se, että tiedän niin miltä sinusta tuntuu.
Koitahan jaksella!
Hei!
Samanlaisten ongelmien kanssa olen paininut jo pitkan, pitkan aikaa. Minulla on tyopaikalta kavereita, miespuolisia lahinna, koska olen aina tullut miesten kanssa paremmin toimeen kuin naisten (ja kaiken lisaksi asun katolilaisessa maassa joten valtaosa paikallisista naisista eivat vaan ymmarra tallaista "miehellista" keskustelutyylia 😀 ). Vuosia olen etsinyt naispuolista ystavaa, jonka kanssa jutella pitkat tovit ja joskus vaikka tavatakin ja kayda ostoksilla yms.
Onneksi eraalta nettifoorumilta tutustuin mukavaan naiseen, ja vaikka asummekin eri maissa, puhumme puhelimessa lahes paivittain, vaihtelemme sahkoposteja ahkeraan ja puhumme kaikesta mahdollisesta. Ainoa harmi vaan on, etta yllatyskahville meno yms. ei oikein onnistu, mutta paaasia on, etta kemiat toimii ja molemmat ovat tyytyvaisia tahan "etaystavyyteen". Samoin elainharrastuksen parista olen tutustunut moniin ihmisiin pitkin Eurooppaa ja naiden kanssa pidan yhteytta.
Aikuisia, jotka etsivat ystavia on olemassa. On vain loydettava keinot heidan tavoittamiseensa ja katsottava syventyyko kaveruus ystavyyteen asti. Itse olen aina mielellani ottanut maileja vastaan eri ihmisilta, ja monenkin kanssa ollaan nyt vuosia sahkopostiteltu, soiteltu ja joitakin olen tavannut. Valtaosa on jaanyt ihan kaveruuden asteelle, mutta sitten loytyi tuo naispuolinen sydanystava sielta Suomesta 🙂
Eli ei kannata luopua toivosta 🙂