Miten kerätä sirpaleet, kun suhde on lopullisesti ohitse?
Olen jo jonkin aikaa seurannut näitä kirjoituksia, kun olen kipuillut oman eroni kanssa. Monia yhtymäkohtia löytyy muiden kirjoituksiin. Oma tilanne on se, että muutama viikko sitten erosimme 15 vuoden jälkeen vihdoinkin.
Koko aika on ollut sitoutumattomuutta (siis minä olin sitoutunut), pettämistä, katoamisia, minun lapsettomuuskriisini ja molempien masennusta. Välillä on ollut hyviäkin aikoja, tosin harvaseltaan. Ongelmana on ollut enemmänkin minun irtaantumispelkoni. Henkisesti mies oli jo irtaantunut, jos oli koskaan sitoutunutkaan. Olimme ja olisimme edelleen todella hyviä ystäviä, rakkaudesta en sitten lopulta tiedä. Älyttömältä tuntuu vielä kirjoittaa tämä, että olemme samalla työpaikalla. Molemmat määräaikaisia ja työttömiä aina välillä. Työpaikalla suuriosa ihmisistä ei tiedä suhteestamme mitään. Sekin olisi pitänyt saada aikoinaan hälytyskellot soimaan, mutta ei hyväuskoinen hölmö kuin olen ollut. Toinen on ilmeiesti hävennyt tätä suhdetta. Nyt uskallan kirjoittaa sen ääneen.
Kuulin viimeisimmän pettämisen taas kerran muutaman viikko sitten. Lopulta tuntuu nyt, että olen tarpeeksi vahva eroamaan. Nyt kuitenkin istun taas täällä kotona ja odotan, että puhelin soi, mutta se ei ole kuitenkaan soi. Laitoin juuri tekstiviestin jostain tavarasta, joka minun pitää nyt ehdottomasti saada. Lapsellinen toive yhteydenotolle, jotta voisin vielä kerran kuulla jotain mikä herättäisi jälleen turhan toivoni.
Joku kirjoitti aikaisemmin omasta outouden tunteestaan. Minulla on aina ollut tunne omasta erilaisuudestani, outoudesta ja friikkiydestä. Sitä varten olen jopa pongannnut ADHD-diagnoosin. Kävimme jossain vaiheessa perheterapeutilla, joa puhui siitä, että miten tämä suhde opettaa sitten seuraavaa suhdetta varten. Istuin siellä ja hymyilin. Tiesin kuitenkin kokoajan, että tämä on lopullinen ja viimeinen suhteeni. Jos tämä ei onnistu, niin ei tule olemaankaan seuraavaa suhdetta. Koska en yksinkertaisesti pysty solmimaan suhteita. Tämä suhde on kuitenkin ollut sellainen, että olen ollut kuin koira, joka kerjää rakkautta ja välillä sille onkin heitetty jotain tähteitä. Ei kuitenkaan koskaan koko luuta kaluttavaksi.
Eli mitä tästä suhteesta on jäljellä minun osaltani. Nyt olen lapseton, yli nelikymppinen, masentunut, diebetes, verenpaine ja ylipaino vaivaa. Työtäkään ei ole eikä rahaa ole tällä hetkellä. Vaikka teenkin jatkotutkintoa vapaa-ajallani. Yritän edes siitä pitää kiinni. Yritän nyt taideterapioilla koota itseäni kokoon. Ensimmäinen projekti on kunnon kohottaminen, mutta sekin on vaikea lähteä tästä suosta nousemaan. Ehkä tästä täytyy vielä lääkitystä lähteä hakemaan. Tajuan sen nyt kun kirjoitan tätä kirjettä. Toivottavasti en nyt masentanut kaikkia lukijoita. Ainakin tämä minua jollain tavalla helpotti.
Kiitos Dahliakukka kun vaivaudut lukemaan enemmänkin näitä sepustuksia. 🙂🌻 Hassua, kun sanoit noin noista kissoista. Kissat ovat olleet tosiaan ainoa syy monesti, joiden takia olen päättänyt jaksaa jatkaa tätä elämää. Kissoille järjestän hyvän elämän, vaikka mikä olisi. 🙂 tai ainakin parhaani teen. Elämä meille yliherkille on useinkin ihan liikaa. Olen monesti huomannut kirjoituksistasi Dahliakukka yhtymäkohtia omaan elämääni. Ehkä ne pullakahvit olisi paikoillaan jonainpäivänä.
Viikonloppu meni ihan ok.. Siivoilin, söin raparperikeittoa ja yritin olla soittamatta mielikuvitusmiehelleni. Tänään sitten soitin kun piti siitä huomisesta puhumisesta sopia. Tosin vaikuttaa nyt siltä, että sitä sopivaa aikaa ei huomiselle löydykään. Kuviteltu mieheni oli jotenkin allapäin ja hiljaisen oloinen. Jotenkin olisi helpompaa, jos hän olisi aivan kertakaikkisen kamala ihminen. Mutta kun on niin herttainen pikkupoika, jota omat demonit riivaavat. Äidilliset tunteeni heräävät aina väärässä kohtaa. Vaikka oloni on ja on ollut huono tässä kamalassa olemattomassa suhteessa. Jos hän edes kerran pystyisi sanomaan minulle ääneen, että "lähde, äläkä takaisin tule". Niin olisi henkisesti paljon helpompaa, mutta ei minut pitää varastoida kylmäkellarin hyllylle visusti talteen.
Mutta tämän päivän kriisi on se, että saakohan niitä mansikoita jo kahdella eurolla. Kolmella eurolla en ole vielä raassinut ostaa. Luulen kuitenkin, että mansikkakausi alkaa tänään. 🙂🌻🙂🌻
Nyt on keskustelu ohitse. Kävi niin kuin epäilinkin. En saanut mitään vastakaikua. Tosin paljastui taas kerran, että miehellä on enemmän ongelmia kuin pystyn käsittämään tai käsittelemään. Sen takia homma on ollut ja tulee olemaankin niin pysähdyksissä.
Kaksi masentunutta ihmistä vähitellen repii toisensa kappaleeksi. Minä en koskaan tule saamaan häneltä sitä vastakaikua mitä kaipaan. Toisaalta tunenn suunnatonta kiintymystä, surua ja tuhoutumisen tunnetta sekä hänen että itsensi puolesta. Haluaisin hirveästi tukea häntä, mutta se tukeminen tuhoaa minut pikkuhiljaa pala palalta nakertaa omaa sisimpääni. Haluaisin, että jopa ystävyyden kautta voisin rakastaa tätä ihmistä. Mutta jos jään nyt tähän kuolinkamppailuun mukaan, niin suistun myös itse reunan ylitse. Enkä koskaan löytäisi sellaista parisuhdetta kuin haluaisin. Tämä on päättymätön kierre, jolle ei loppua näy.
Sen verran pikaisesti uutisia, että sain ajan päivystykseen ja kävin pyytämässä masennuslääkkeet. Taisi olla ihan paikallaan. Nyt on olo vähän kummallinen, sivuoireita kait.
Nyt olen käyttänyt kolmisen viikkoa masennuslääkkeitä. Hyvin ovat auttaneet. En saa enää itkukohtauksia ja huomaan, että en enää vaivu sellaiseen masennuksen suohon kuin aikaisemmin. Olen taas jaksanut aloittaa astangajoogan. Kotona tosin, kun ei rahat riitä tunteihin, mutta loistavaa niinkin. Mieli kyllä piristyy kun rääkkää kehoa oikein kunnolla.
Kuitenkin huomaan, että samat ongelmat ovat edelleen. Suunnaton kaipuu johonkin sellaiseen, mitä en voi saada. Kaiken lisäksi tämänhetkisen elämänkään raamit eivät kauheasti tyydytä. Kuviteltu mieheni on kadoksissa, viettää aikaansa eri kesämökeillä kavereidensa ja sukulaistensa kanssa. Välillä päivällä soittaa iloisesti, mutta illalla ei enää vastaa puhelimeen. Eikä ehdottele tapaamisia. Tosin en minäkään.
Tein nyt kuitenkin sen tempun, että laitoin deitti-ilmoituksen nettiin. Kerroin siitä hänelle myös, joten ihan avoimesti pelaan. Tosin vähän outoa tuntuu loukata häntä, mutta toisaalta haluan pelata kortit avoinna. Vaikka toisaalta en edes tiedä, että vaikuttaako tämä mitenkään häneen. Mielikuvitusmaailmassa kun elän. Ongelma on vain se, että en uskaltanut vastata nähin deittijuttuihin, vaikka pari mielenkiintoista vastausta tulikin. Tunnen itseni niin rumaksi, lihavaksi, tyhmäksi jaa.. no itsetunto on näköjään taas ihan kunnossa 🙂👍
Hyvä kun jaat tuntojasi täällä🙂; siitä lienee apua sinulle ja monille muille! Kiitos!☺️ -Oma erokokemukseni oli aivan hirveä (mies hylkäsi aivan yllättäen ilman mitään keskusteluja)😭, olin kaksi vuotta shokissa, 12 vuotta yksin ennenkuin menin uudelleen naimisiin. Niihin yksinäisiin vuosiin mahtui PALJON kaikkea ikävää☹️, mitä luen tästäkin ketjusta. -On kohtuutonta joutua valitsematta erotetuksi, ja silti siitä on itse selvittävä. Paljon aikaa ja vuosia menee hukkaan (ainakin tuntuu siltä), mutta sitten olen ajatellut, että TÄMÄHÄN on elämää. Elämä vaan on sellaista, että siihen kuuluu paljon yllättäviä pettymyksiä, ihmisten hylkäämisiä, mielettömän pahaa oloa. -Ihmeesti meille on annettu myös keinoja selviytyä jopa elämän helvetistä. Siihen menee aikaa, jota ainakin itse saa itsellen suoda, vaikkeivät muut soisikaan. Itse eronjälkeisessä vaikeassa elämässäni muistin yhden henkilön TV:ssä sanoneen hänen eroprosessinssa/erosta selviämisen kestäneen 8 vuotta. Se auttoi minua. En ole ainoa, jolle ero on todella vaikea! -Itse en ilman Jumalaa ja uskoani olisi selvinnyt ollenkaan. Kaikkein pahimpina hetkinä olen rukouksen kautta saanut apua.
Toivotan voimia, viisautta, ja läheisten ymmärtämystä silloin kun olet heikko!🙂🌻
Heipsan,
päivät ovat menneet yhteen opiskelutyöhön. Sain sen valmiiksi kahta tuntia ennen määräaikaa, ja nyt päätin pitää vähän huilaustaukoa. Tosin kun ei oikein nauti mistään ja eikä ole rahaa lähteä mihinkään, niin ei osaa oikein lomaillakaan. Tämä kotonaolo kyllä uuvuttaa minut ihan perusteellisesti. Jos ei ole työkyvytön, niin vielä puoli vuotta tällaista elämää, niin olen ihan poikki.
Viimeisimmän kirjeen jälkeen olen viettänyt unettomia öitä. Ilmeisesti tämä kirjoittelu jollain tavalla selkiyttää ajatuksia. Olen kirjoitellut kadonneesta mielikuvitusmiehestäni, ja tosiaan oma mielikuvitus on taas selitellyt asioita. Yhtenä unettomana yönä taas homma selkeni: miehellä on jälleen joku nainen meneillän. Ilmankos puhelimeen ei vastata. Tämä mies on yleensäkin (erityisesti naisten) mielestä maailman herttaisin ihminen. Kuitenkin hän ei pysty minulle rehellisesti selittämään asioita ja sanomaan ei, en halua enää tavata sinua.
Laitoin hänelle viikko sitten asiasta pari tekstiviestiä. Niihin ei koskaan ole tullut vastausta. Onneksi aloitin sen masennuslääkkeen, sen avulla olen pystynyt pitämään välit poikki. Olen laittanut kalenteriin tämän kuun viimeisen päivän, jolloin voin soittaa hänelle asiasta. Toivottavasti jaksan siihen saakka. Ehkä ei tarvitsekaan sinä päivänä soittaa hänelle.
Malina: Jotenkin lohdutti jotenkin tuo ajatus siitä, että elämään kuuluu myös epätoivo. Aikaisemminhan sitä ajatteli, että minua ei ainakaan tällaiset jutut koske, mutta niin se elämä opettaa. Hyvä, että olet löytänyt tyydyttävän parisuhteen.
Iloisessa kemikaalipilvessa elämä jatkuu 🙂. Viikko siitä kun aloitin lääkityksen, niin sain pantua välit poikki exään, en enää roiku puhelimessa. Enkä ole edes surullinen. ☺️ Jonkinlaista lähestymistä häneltä kieltämättä odotan alitajuisesti, mutta selviän, jos ei sitä tapahdu. Uusi tilanne hänellekin, että en roiku puhelimessa kerjäämässä yhteydenottoja. Vuosia sitä kestikin.
Sitten aloitin taas aktiivijoogan. Astangaliikkeet kun tekee kotona, niin on niin läpimärkä hiestä ja mieli on tyyni ja kirkas. Auttaa sekä mieleen että kohentaa myös fysiikkaa. Suosittelen 🙂
Pikkihiljaa olen myös ruvennut kiinnostumaan jatkotyöstäni. Keväällä se oli silkkaa tervanjuontia, enkä saanut sitä oikein eteenpäin. Nyt tuntuu, että siihenkin riittää energiaa.
Liian kauan loijuin masennuksen suossa. Miksi en kokeillut lääkitystä aikaisemmin. 😟 Öiset paniikkikohtauksetkin on kadonneet.
No kaikki on niin auvoista mukamas, mutta kyllä ne elämän murheet vielä on taustalla. Mieli ei kuitenkaan ole kuin vuoristorataa. Kaikki tunteet olivat aikaisemmin tosi voimakkaat.
Olen iloinen, että tämä kauhea vuoristoratamaailma on edes hetkeksi kadonnut. Kokeilkaa ihmiset rohkeasti lääkitystä, jos mikään muu ei auta. Hyvää Viikonloppua kaikille.
Luin ketjuasi sieltä täältä.
Hyvä kun olet päässyt eroasiassasi eteenpäin ja kokemuksesta tiedän, että kyllä lääketiede auttaa hädässä.
Kuten huomaat jo, maapallo pyörii edelleen vaikka teille ero tulikin. Ja aika on ( tylsä tosiasia ) kuitenkin se paras lääke.
Tuntuivat tutuilta nuo alun tunnelmat mitä kirjoitit, mutta voin sanoa, että kun kuluu TARPEEKSI aikaa, et enää muistele exääsi ja huomaat miten hurmaava ihminen olet itse. Ja ennen kaikkea: Olet Olemassa!
Tulevaisuudella on kaikille meille omat suunnitelmansa, myös sinulle, aika näyttää sen mitä ne ovat!
Tsemppiä syksyyn! Ja jatka jumppaasi, se kannattaa!
( Ite eronnut muutama vuosi sitten, nyt uudessa suhteessa, onnellisena )
Hei, kiitos Terri vastauksesta 🙂.
Olin jo onnellinen tästä erosta ja tuntuikin jo paremmalta. Nyt on vain palattu lähtötilanteeseen. Kaveri on nimittäin ruvennut pitämään minuun yhteyttä. 🙄
Ennen minä roikuin puhelimessa ja odottelin suurta muutosta miehen käytökseen. Nyt sitten päinvastoin. Hän soittelee, ja huomaan taas että olen ruvennut odottelemaan turhia ja toivoamaan niin ihmeellisä sanoja, jotka parantaisivat hetkessä tilanteen. Mutta niinhän ei tapahtu. Hän vain luettelee lukemattomia ongelmiaan, ja minä yritän auttaa. Pienen piston tunsin noista muista kirjoituksista, joissa valiteltiin ystävien katoamista masentuneen ympäriltä. Ongelma on vain se, että sekä hän että minä olemme masentuenita, ja pahennamme vain toisemme tilaa. 😑❓
Huomenna yritän taas puhua hänen kanssaan. Anteeksi, että en nyt jaksa kirjoitella ja vastailla muille.