Hei Kotkatar,

Halaus päivääsi,ja olen pahoillani erosi johdosta. Voin vain kuvitella yksinäisyyden tunteen määrää. Itse eron läpikäyneenä muistan kuinka odotin ja odotin, että ovi kävisi vaikka tiesin että liitto oli lopullisesti päättynyt.
Tunteesi ovat normaaleja erokriisin tunteita,kun tunnistat itsestäsi kriisin merkit pysyt myös helpottamaan tunteitasi että ne kuuluvat nyt tämän hetkiseen tilanteeseen. Pääasia että saat ne purettua itsestäsi ulos.Tämä kuullostaa ehkä hullulta lääkkeeltä mutta joskus kovin yksinkertaiset asiat purkavat tiettyjä tunnetilanteita.

Hellyydenkipeys: osta pupu,se suloisin luppakorva.Helli ja hoivaa saat ihanan ystävän.
Viha: nyrkkeilysäkki,vielä exän kuvalla varustettu,potki huuda ja huido.
Tunteet:osta lukollinen päiväkirja, kirjoita ajatuksesi ja sulje kirja lukolla.Tee romaani jos tarvis.

Sinulla on edessäsi vaikea tie,mutta aikanaan se vahvistaa sinua,vaikket sitä tänään uskokkaan todeksi.Jonain päivänä olet valmis uuteen rakkauteen,kukaan ei jää yksin.Ehkäpä vielä tulevaisuudessa tapaat mukavan eronneen miehen jonka lapsia voit vaalia kuin omiasi!Erossa jokaisen itsetunto saa kovan kolauksen ja sen korjaaminen on monesti mutkikas prosessi.Tukea saat varmasti meiltä eron läpikäyneiltä.

Minä taisin odotaa oven kolausta puolisen vuotta,ei kolahtanut. nyt elän itsellistä elämää seurustellen etäsuhteessa. Anna itsellesi aikaa,elämä ei ole vielä eletty,sinun kohdallasi voi tapahtua mitä vain!

Vaikka nyt saataakin,ja sade voi synnyttää puron mutta missään ei ole satanut kaiken aikaa.

voimia päivääsi t. Patinatar 🙂🌻

p.s.

tahdittomasti puhun ostamisesta, lemmikin voi hankkia vaikka eläinsuojeluyhdistyksestä,jolloin samalla saa ihanan tunteen orvon auttamisesta! ja kivan päiväkirjan löytää varmasti kirpparilta.

nämä ovat luomulääkkeitä,mutta joskus hetkeksi pahinta paniikkia voi helpottaa myös uni ja rauhoittavilla lääkkeillä kun muistaa että ne ovat vain hetkellisiä.Luomulääkkeillä on pitempi vaikutusaika.🙂👍

t.patinatar

Kiitos Patinatar vastauksestasi. Lohdutti tuo, että kaikki on vain normaalia.
Pupu= kaksi kissaa tällä hetkellä. 🙂 Raivostuttavia pikku vintiöitä, mutta ilman niitä en tule toimeen. Taisin muuten muutama vuosi sitten käydä nyrkkeilemässä. Auttoi kummasti kun sai hakata säkkiä. 😀

Lautaina soitin ja pyysin, että eikö voitaisiin vielä keskustella tästä asiasta. Minä pelkureiden pelkuri. Vaikka en ole ollut edes tyytyväinen itseeni. No kaveri oli samaa mieltä, että keskustellaan vain. Tosin olen kadottanut jo kieleni tämän kaverin kanssa. Mistä osaisin puhua. Esittäisinkö vaatimuksia, uhkailen, kiristän, itkeä pirautan vai nöyristelisinkö. Mikään tapa ei toimi. Kaikki on jo koettu.

Tänään olen ollut taas raivopäällä ja päätin, että kyllä minä selviän. Nyt täytyy satsata vain terveyteen ja hyvinvointiin. Uudesta suhteesta en osaa haaveilla, mutta yritän saada elämän nyt ensin kuntoon. 🙂 Lehdessä oli jotain työuupumuskuntoutuskursseja, mutta en tiedä, olenko nyt sitten työuupunut vai mitä. 🙄

Hei Kotkatar,

Patinatar kirjoitti aivan ihanan listan konkreettisista asioista mitä kannattaa tehdä. Itselläni ainakin on jo kaksi nallea, joita halin aina hellyydenpuutteessani ☺️

Olet tehnyt aivan oikeita ratkaisuja. Älä anna jatko-opinnoissasi periksi. Se antaa potkua ja tavoitteita, ja lopputuloksena on paitsi tutkinto myös parempi usko itseesi ja kykyihisi, mikä ei taatusti ole pahasta!!! Jatka ihmeessä myös taideterapiaa, se varmasti aukoo kanavia purkaa pahaa oloaan.

Yksi neuvo jonka antaisin sinulle ja jonka olen itse testannut. Jaa ongelmavyyhti pieniin osiin. Minusta oli hienoa kun puhuit painonpudotusprojektista. Siitä se lähtee, yksi mieltä painava asia kerrallaan. Eihän kukaan ole käskenyt kaikkea tehdä hetkessä. Kaikkivoipainen Jumalakin käytti kokonaisen viikon luomistyössä, eikös se niin mennyt 😉 joten älä vaadi itseltäsi enempää kuin mihin juuri nyt pystyt ja jaksat. Mutta olet kirjoittamastasi päätellen menossa hyvään suuntaan. Pidä vain mielessäsi MITÄ haluat elämältäsi, ettei suunnat mene sekaisin. Jos haluat kunnioitusta itseäsi kohtaan, vaadi sitä myös ihmissuhteissasi. Älä toista kertaa suostu toisten sinulle antamiin armopaloihin. Ota itsellesi koko luu 🙂

hei Kotkatar!

Hyvä,hyvä nyt puske raivona vain suru sisältäsi ulos.Pääasia ettet jätä sisälle kytemään pakahtuneita tunteita. Olisi kiva kuulla mitä taideterapiassa tehdään, kuullostaa ihanalta jutulta!

Usein kun mieli on kipeä,ruumiin rääkkääminen on parasta lääkettä. Itse aloitin eroni jälkeen lähes 40 vuotiaana ratsastuksen. Ihana juttu,hevoset ovat erittäin terapeuttisia ja ylipainokaan ei ole haitaksi.Kiva liikuntamuoto,antoisaa monessa suhteessa.Ja hevonen kulkee omia menojaan jos ajatukset harhailevat,täydellistä irtautumista omista ajatuksista,pakko keskittyä hevoseen.Itse olen säästänyt tunteihin tiukasti kun rahaa on ollut vähän..esim. jättämällä jotain turhaa pois,jopa myymällä kirpputorilla tavaroita.

Uskon että tulee ajatuksia että haluat soittaa,nyt kuitenkin tarvitset jotain muuta! unohtamaan auttaa joku mielekäs tekeminen,ryntää vaikka ulos aamutossut jalassa keräämään voikukkia.

"Jos haluat tehdä ihmisen onnelliseksi, niin täytä hänen kätensä työllä, sydämensä rakkaudella, mielensä tarkoituksella, muistinsa hyödyllisellä tiedolla, tulevaisuutensa toivolla ja vatsan ruoalla."

(Lähde 17.11.2004 Frederick E. Crane, http://www.positiivarit.fi)

lakataan varpaankynnet punaisiksi ja työnnetään varpaat hunajaveteen,nautitaan naiseudesta!

t.Patinatar

Täällä kyseltiin taideterapiasta. Eli osallistuin nyt keväällä sellaiseen kymmenen kerran ryhmätaideterapiaan. Terapeutti oli Gestalttaideterapeutti. Eli me saimme jonkin teeman: esim. elämäntie, parisuhde, minä itse, ja sitten me maalattiin. Maalauksen jälkeen keskustelimme teoksesta. Ensin selitettiin itse ja sitten toiset saivat esittää huomioitaan. Menin sinne kyynisenä, mutta tuntui kyllä että prosesseja lähti liikenteesen. Tavallaan se loppui aika lyheen, ja tuntuu nyt taas, että olen alkupisteessä, mutta toisaalta on taas tunne, että olen jollain tasolla hieman vahvempi. Vaikka nyt on elämässä aika vaikeaa, sekä työn että parisuhteen osalta.

Keksin muuten nyt toukokuussa, että avantouintihan voisi olla aika kiva harrastus. Lähinnä sen takia, kun kuulin, että monet ovat luopuneet verenpainelääkityksestä sen avulla ja stressitasokin laskee. Odottelen parhaillaan, että uimahalli aukeaisi ja pääsisin kylmävesialtaaseen lillumaan.😯🗯️ Nyt on kyllä sellainen tunne, että tarvitsen jonkinlaista sähköshokkihoitoa. Ehkä se kylmä vesi olisi tällainen shokki, että saisi edes hetkeksi tätä stressiä laskettua.

On ehkä aika päivittää tilanne. Kirjoittelen vain omaa surkeuttani, käväisin työpaikallani, johon teen aina silloin tällöin määräaikaisia töitä. Siellä oli aurinkoiset tunnelmat, kun ihmiset kaavailivat kesämökkilomailuaan, tietysti meren tai järven rannalla rantasaunoineen ja kaikkineen. Pohditaan miten järjestellä oleminen lasten ja miehen kanssa, ”miten raskasta kaikki onkaan” kaikki vakuuttelivat yhteen ääneen hilpeästi.

Itse istuin vaiti kuin muuri koko keskustelun ajan. Mietin vain, että miten pääsen tästä tilanteesta pois. Kaikilla muilla vain sattuu ja tapahtuu, itse häärin kissojeni kanssa vain kotona. Luonto on puhjennut kukkaan, ja itsellä olo on kurja kuin mikä.

Exän kanssa olen ollut puhelinyhteydessä. Välit ovat viileämmät, mutta ei kuitenkaan täysin poikki. Nyt on kyllä ollut päiviä, jolloin en ole pitänyt yhteyttä. Olo on kuitekin ollut raskas surusta, ja vielä raskaammaksi tekee tämä elämän hilpeä jatkuvuus mitä näen ympärilläni. Unelmia oli minullakin aikoinaan: omakotitalo, kesämökki, auto, kissa, koira, mies ja muutama lapsi. Nyt on märkä rätti kädessä. Itsesäälissä piehtarointi on ihanaa. 😀

Sen verran positiivista kuitenkin, että olen aloittanut taas joogan ja käyn pitkillä kävelylenkeillä. Diabetes nyt pysyy suhtkoht kurissa, kun yritän ruokavaliota pitää yllä. Sokeriin en ole vähään aikaan sortunut. Tiedän, että mielialakin paranee, kunhan saa tämän sairauden kuriin. Olin suunnitellut, että tänä kesänä menen meren rannalle erääseen elävän ravinnon täysihoitolaan, mutta ei ole siihenkään rahaa. Elämästä täytyisi nyt kai jotenkin pinnistellysti pako-omaisesti nauttia. Vaikealta se vain tuntuu.

Joku kirjoitti aikaisemmin, että ongelmat pitää jakaa pieniin osiin ja yrittää purkaa niitä vähitellän. Viisas neuvo. Parisuhde on niin vaikea ongelma, että näköjään minä en pääse ylitse vaikka olisi pitänyt jo monta vuotta tehdä nämä ratkaisut. Joku taas kirjoitti, että huono parisuhde on eräs keskeisin masennusta ylläpitävä seikka. Totta sekin. Miksi sitä jää kuitenkin huonoon suhteeseen? Uuden elämän pelko ehkä kuitenkin.

Hei Kotkatar,

Voimia sinulle toivotan taalta 🙂🌻 Tiedan kylla etta vetaa valiin mielen matalaksi, kun on vahan sivuraiteilla elamansa suunnittelussa. Ma esimerkiks oon nyt viikon verran eraan nuoren naisen kampassa. Hankin on juuri eroprosessinsa keskella. He ovat asuneet nyt kuukauden verran erillaan, ja aikeissa on laittaa erohakemus vireille. Siita huolimatta he tapasivat eilenkin ja kavivat yhteisilla asioilla kuten parhaat ystavat konsanaan. He ovat sopineet, etta han saa pitaa heidan yhteisen kotinsa... Kerron taman siksi, etta elamassa positiivisuudella voittaa paljon. Olen siita jaavi puhumaan, kun en ole pitkiin aikoihin jaksanut olla kovinkaan positiivinen, mutta olen silti yrittanyt siihen suuntaan. Eli meillakin Kotkatar on oikeus saada elamaamme positiivisia asioita, kun uskomme, etta ne meille kuuluvat.

Mutta muista, etta moni kakku paalta kaunis...ei kaikki ole aina sita milta se nayttaa. Olen itsekin vuosia katsellut joka perjantai, kuinka perheet pakkaavat autojaan lahteakseen yhdessa viikonlopun viettoon merelle tai mihin vaan. Tiesin, ettei mieheni viitsinyt mitaan muuta kuin chattailla, katsoa telkkaa ja tapailla naisiaan... siina olivat hanen kiinnostuksensa suuret ympyrat.

Noh, sitten siihen positiiviseen tekstiin. Kotkatar, meilla on nyt ainutlaatuinen tilanne heratella oma sisainen Ruususemme, ja kysella mista Ruusunen unelmoi... me saamme ja meidan pitaisi luoda uudet unelmat tulevaa varten. Oman nakoisemme. Meidan ei tarvitse katsoa sita, mita muut ovat tehneet, vaan kulkea omaa polkuamme pitkin. Joten alappa heratella Ruusustasi unestaan... mikaan ei ole hauskempaa kuin unelmointi - ja aikanaan niiden tayttyminen 🙂🌻 Kavely on hyvasta, sen tiedan itsekin, se saa ajatukseni liikkeelle, ja pulmatilanteissa usein keksin uusia tuulia kavellessani. Minunkin pitaisi varmaan kokeilla tuota yoogaa...

Ja pida ihmeessa huoli terveydestasi, minulle ainakin alkoi ihan uusi elama, kun fyysinen terveyteni alkoi palautua tarpeeksi. Vasta silloin jaksoin miettia tulevaisuuttani varten tehtavia ratkaisuja. Ilman terveytta on vaikea ratkoa ongelmia, ellei sitten ole tukihenkiloita tarjolla, jotka antavat sen puuttuvan voimavaran kayttoon.

Tiedan tuon rahattomuudenkin, mutta kun pidat silmat ja korvat auki ideoille, aina jotakin hauskaa loytyy ilmaiseksikin 🙂 Olen ollut mestari tassa, ja aion nauttia tulevasta kesasta siita huolimatta, ettei minulla ole pennin hyrraa kayttaa mihinkaan nautiskeluun. Mika minua voisi estaa paitsi mielikuvituksettomuus ja oma mieli??? Liity porukkaan 🙂👍

Hei Kotkatar,

Viela sen verran lisaisin, kun jossain aiemmin puhuit iastasi. Ala suotta murehdi, yksi sedistani meni viela naimisiin kuusikymppisena ja on jo ehtinyt olla parisen kymmenta vuotta naimisissakin. Kylla mekin viela ehditaan, jos sopiva loytyy, vai mita??? Mainitsit myos lapsettomuuden, siihenkin voin kertoa tositarinan lapsuuteni leikkikavereista, heilla on molempien vanhempien puolelta taipumus syopaan. Vain yksi heista on hankkinut/saanut omia lapsia, muut ovat tehneet toisenlaisia ratkaisuja. Yksi heista meni naimisiin naisen kanssa jolla oli valmiina viisi lasta 🙂 Joten ala meneta toivoasi, elamalla on tapana heitella eteemme mita merkillisimpia ratkaisuja ongelmiimme. Kunhan vain jaksamme uskoa ja luottaa siihen, emmeka menetamme toivoamme. Toivon puolesta itsekin taalla kamppailen talla hetkella, kun mustat pilvet taivaalla kasaantuvat...mutta yritetaan pitaa toivomme korkealla 🙂👍

Kiitos Jokujossakin vastauksesta. Jaksat olla hämmästyttävän positiivinen, vaikka itselläsikin on vaikeaa. 🙂
Kirjoitin eilen tänne vaikka mitä vastauksia, mutta katosivatko ne bittiavaruuteen vai sensuuriko toimi.
Ihailen kuitenkin Jokujossakin, miten jaksat ja pystyt tekemään päätöksiä, mutta perässä ehkä tullaan. 😀

Nyt sitten otin taas miehenpuolikkaaseen yhteyttä. Pyysin, että voisimmeko vielä kerran perusteellisesti puhua asiasta. Hänen mielestään se oli hyvä idea. Tapaaminen sitten sovittiin keskelle työpäivää työpaikan läheiseen kiinalaiseen ravintolaan. Olisin halunnut jo tänään, ja illalla mutta ei käynyt. Sanoin vielä, että en varmaan pysty sen jälkeen tekemään hommia(jatkotyötä), että täytyy sitten mennä kotiin. Hän oli ihan "miksi ihmeessä". No joo, ilmeisesti hänelle tämä koko juttu on niin samantekevä, että se ei edes aiheuta mitään suuria tunnekuohuja.

Aamulla olin vielä asiallisesti valmistautunut suureen erokeskusteluun. Sitten joku tokaisi "kyllä sinä sitten ymmärrät kun sinulla on x lasta". Itkin loppupäivän yksin ja sitten yhdessä miehen kanssa.
Yritimme asiallisesti keskustella aiheestamme, mutta ei siitä mitään tullut.

Anteeksi, että en vastaile muille. Ryven taas täällä syvällä omassa itsesäälissä. Tuntui, että romahdin taas oikein kunnolla. Kun tämä kahvikeskustelun lomassa liittyvä kommentti tuli "kyllä sinä sitten kun ymmärrät kun sinulla on lapsia.". Ilmeisesti tämä lapsettomuus aiheuttaa sen jatkokoulutuspaikkani (vrt. työpaikka) naisten mielestä sen, että olen täysin "ymmärtämätön". Näitä kommentteja on tullut jo jonkin aikaa, mutta nyt oli viimeinen pisara. Tämä lapsettomuus kun aiheuttaa sen, että en ymmärrä "leipomisen ihanuutta tai lomailua tien päällä" yms.. Ihan kuin yhtäkkiä muuttuisin eli nauttisin täysin siemauksin leivosten syömisestä tai autolla ajamisesta, jos olisi lapsia.
Kaveri kerran määritteli työpaikan kahvihetket "v****un, p***puhumisen ja turhautuneiden ihmisten vallankäytön hetkiksi". Täytyy sanoa, että alan olla samaa mieltä. No olipas tämä ihanan valoisa juhanuskirje.

Mitään uutta ei ole oikeastaan tapahtunut. Olen taas tippunut tähän ollako vai eikö olla suohon. Tänään en ole tehnyt yhtään työtä vaan käperryin peiton alle masentuneena suremaan olematonta parisuhdettani ja olematonta perhettäni.
Sovimme eilen kuitenkin tapaamisen tiistaille, kun yritämme keskustella taas tästä suhteesta. Tai siis minä yritän ja hän vaikenee. Kuvio on jo etukäteen selvillä.

Tulin vastavierailulle ja luin koko ketjusi samalla saadakseni kuvan tilanteestasi. Voi, kuinka haluaisinkaan sulkea sinut syliini ja antaa kaikki voimani sinulle. Kumpa tietäisit, kuinka paljon samaa meillä onkaan elämässämme. Uskon, että, jos tapaisimme oikeassa elämässä meistä voisi hyvinkin tulla ystävät kaikkien samojen kokemustenkin jo yhdistämänä. Ja onhan meillä molenmilla kisujakin, joita ilman ei taattu huomista koskaan tulisi. Mutta kisut on ja huominen tulee, meille molenmille. Sinulle ja minulle. Vaikutat herkältä ja paljon tuntevalta ihmiseltä? Usko pois, meidänlaisiin ne syvinmät haavat viilletään.
Paljon ihania kesäpäiviä ja voimia sinulle. Ja enkeleitä, istumaan olkapäällesi ja olemaan tukenasi, ettet koskaan olisi yksin.🙂🌻