Olen yrittänyt nyt jo parin vuoden ajan keskustella mieheni kanssa siitä, että meidän pitäisi keskustella parisuhteestamme, toiveistamme ja ajatuksistamme. Parisuhdekin kaipaa päivitystä aika ajoin, ihmisten kasvaessa ja muuttuessa. Eikä mikään parisuhde huoktamatta kestä. En ole saanut häneltä vastakaikua ”joo, joo, kaikki on hyvin”. Ja tavallaan varmaan on ollutkin, mutta tavallaan kuitenkaan ei.
Hän on ollut kuin kireälle vedetty vieteri koko syksyn ja olen yrittänyt avata keskustelua ja kysyä mikä vaivaa. Olen ollut ahdistunut, koska olen tiennyt jonkin asian olevan pielessä. Nyt viikonloppuna hän sitten avautui ja kertoi, että hänellä on tunteita toista kohtaan (joista hän on jo toiselle osapuolelle kertonut), mutta kiistää suhteen. Hän kertoo edelleen rakastavansa minua ja haluavansa jatkaa kanssani, mutta että suhteen eteen pitää tehdä töitä. Koko syksyn ajan hän on kehottanut hakemaan itselleni ammattiapua, kun voin niin huonosti. Koko ajan hän antoi ymmärtää, että kuvittelen turhia ja että vika on korvieni välissä.
Koen itseni erittäin petetyksi, vihaiseksi, ehkä jopa katkeraksi. Tästähän olen yrittänyt puhua jo kauan, mutta hän on vetäytynyt ja kieltänyt kaiken. Nyt kysynkin teiltä hyviä neuvoja siihen, miten saan nostettua itseni tuon vihan ja pahan olon yläpuolelle, jotta pystyn aidosti keskustelemaan tilanteestamme. Olemme nyt puhuneet kyllä joka ilta, mutta nyt minulla on vahva suojamuuri ympärilläni, enkä pysty avautumaan kokonaan, enkä antamaan itseäni täysin. Ymmärrän, että minun täytyy päästää tästi olosta irti, jos haluan antaa suhteellemme vielä mahdollisuuden, muutenhan se ei tule onnistumaan.
Uskon, että rakkautta molemmin puolin vielä löytyy, mutta asiat ovat todella solmussa tällä hetkellä.
Teillä näyttäisi siis olevan kriisi.
Tuo on jo hyvän alku, kun olette alkaneet puhumaan asioista niiden oikeilla nimillä! Siitä voi lähteä kohti hyvää 🙂
Vihasta pääsee elämällä sen läpi. Anna itsellesi aikaa tunteiden käsittelyyn, mutta älä lietso ylimääräistä vihaa. Näin neuvon minä, jos minula kysytään.
Jos yrität pakottaa vihan pois tai lakaista maton alle, niin eipä se taida paljon auttaa.
Toivon, että pääsette asioiden käsittelyn jälkeen hyvin kulkemaan rinnakkain elämän polkua! 🙂 Se on aina yrittämisen arvoista.
Eveny, kiitos vastauksestasi.
Koen juuri vaikeaksi sen, etten lietsoisi mielessäni lisää vihaa, koen, että olen taipuvainen siihen. Maanantai ja tiistai oli enemmän suru ja pettymyspäivä, eilinen todellinen viha päivä. Tänään taas surun päivä. Niin, olisihan se helppoa, jos joku ottaisi nämä pahat tunteet pois, muttei taida olla mahdollista. Ymmärrän kyllä, että näiden läpi on vain mentävä, mutta välillä tuntuu, että voimat loppuvat kesken.
Niin, ja vielä se asia, että minun pitäisi pystyä luottamaan. Koko syksyn hän on valehdellut minulle ja nyt minun pitäisi uskoa mitä hän kertoo. Jotenkin en vain pysty siihen tällä hetkellä.
aina on toivoa niin kauan kun on elämää..
mielestäni on jo suuri luottamuslause että hän tunnusti tunteensa toista kohtaan. nyt sinun on vain päätettävä luotatko sanaansa vai et, se on varmasti vaikeaa. ei se tunne, vaan reaktio. mielestäni on erittäin rohkeata uskaltaa tunnustaa ne tunteet toista kohtaan sinulle, se osittain jo kertoo että hän todella haluaa jatkaa sinun kanssasi niinkuin on sanonutkin.
anteeksiantaminen, se on vaikeaa. kokeile vaikka vihakirjeen avulla saada vihaasi purettua (jo se että kirjoittaa, helpottaa), voit itse vapaasti valita haluatko lukea kirjeen ääneen hänelle, vai vaikkapa jollekin kaverillesi, mutta kannattaa jakaa se toisen kanssa, se auttaa kovasti ja sen myötä tulee anteeksiantaminen helpommin.
voimia sinulle!