Hei
Onpa vaikeaa aloitaa…..No,olen viiden lapsen äiti (4 alaikäistä) ja ikäni ollut kotona Heidän kanssaan.Ei ole koulutusta,ei ystäviä jne. Puhuminen omista ongelmista yleensäkin vaan vaikeaa,ja toisaalta eipä ole ketään jolle valittaakaan.Tosin onhan minulla siskoja ja vanhemmat,mutta tuntuu ettei Heille voi/en halua puhua,Heillä kun on aina ”suurempia huolia”.Olen oikeastaan aina tuntenut olevani joukkoon kuulumaton…johtuneeko siitä,että minulla on omia mielipiteitä,enkä harrasta ns.mielistelyä tms.Lasten isälle voin puhua enempi tai vähempi,mutta ei tunnu oikealta aina valittaa,eikä Hän voi kaikkea ymmärtääkään vaikka yrittääkin.Ja meidän suhde on ollut aina myrskyinen joten…….
Koko lapsuuteni on ollut rankkaa,ja kun siihen lisätään viimeisen vuoden tapahtumat,tuntuu vaan,ettei pää kestä.Viim.v.tapahtumat:Olen aiheuttanut (lievästi) pahaa (tuntemattomasta syystä tuntemattomalle),olen itse joutunut pahoinpitelyn uhriksi,on todettu joitain ns.sairauksia (Krooninen kipuoireyhtymä,Raynaydin oire)
Mieltä ahdistaa myös se,että jotenkin pitäisi työelämään sijoittautua,vaikka ei koulutusta,eikä tällä hetkellä voimia työntekoon.Ja vaikka on lääkäriltä lausunto rajoitteista,niin sen ei pitäisi antaa vaikuttaa,eli minun pitäisi unohtaa ns.sairauteni ja lapseni,kunhan vaan menen töihin.En saa kertoa työantajalle lääkärinlausunnosta edes ja vuorotyön pitäisi kelvata myös <- näin työkkärissä käsketään.Pelkään jopa mennä työvoimatoimistoon...viimeksi kun kävivät ns.kimpuuni kuin yleiset syyttäjät.
Kirjoitukseni saattaa tuntua vähän ”sekavalta”(?),mutta hyvä,että sain jotain kirjoitettua,kun ei ole oikein minun alaani tämäkään
😟
Hei JaJo!
Tosi hyvä, että pääsit alkuun oli ongelmasi "mitäsitenovatkin"!
Mun ongelma ovat teini-ikäiset lapseni, jotka sotkevat pahasti oman elämänsä ja aiheuttavat mulle kohtuuttomasti huolta ja harmia, viranomaisia myöten.
Sulle haluaisin kuiten antaa myötätuntua ja voimia, koska tiedän mitä on yksin kamppailla.
Hei,
Sinulla on kokonainen vuori asioita, jotka aiheuttavat pahaa oloa - voi olla, että tämä kuulostaa tosi tyhmältä, mutta auttaisiko yhtään se, että vuoren sijaan yrittäisit nähdä kiven kerrallaan - yhdessä nuo kaikki asiat vaikuttavat varmasti ratkaisemattomilta, mutta löytyisikö jokin yksi juttu, josta alkaa purkaa - kuten nyt aloitit tänne kirjoittamisen, yksi pikku kivi liikahti hieman - eikö?
Kirjoittaminen on mielestäni itseensä tutustumista, on yritettävä muotoilla toisille omia tuntemuksiaan (joista ei aina itsekkään ole selvillä) ja tekojensa taustoja, tällöin saattaa avautua jotain uutta itsestä. Kirjoittele rohkeasti.🙂🌻
Asioista puhuminen ja kirjoittaminen tuntuu hankalalta,koska näen nämä omat "ongelmani" aika mitättöminä,vaikkakin minulle ne tuntuvat olevan liikaa.Toisaalta tuossa kirjoituksessani oli vasta kuitenkin osa siitä mikä on vaikuttanut/vaikuttaa olooni.Itse tunnen olavani yksi iso ongelma ja välillä tuntuu,että joskus vielä voimat loppuu tootaalisesti ja sekoan.Sisälläni on kuitenkin niin paljon,etten tiedä mikä vaikuttaa mihinkin...tuntuu siltä,että kaikki on vaan niin järjettömän sekaisin tai jotain.
Itselläni on myös teini-ikäisiä lapsia ja olen kyllä todella kiitollinen siitä,että He ovat olleet "kilttejä" 🙂 mutta eihän sitä tiedä mitä nuo kaksi nuorempaa vielä keksivät 😉 Mutta nuo lapsethan minut kuitenkin pitävät järjissäni.
Kiitos Teille,että jaksoitte "vastata" minulle
🙂🌻