Hei nimimerkki Tahtoo toivoa,

Ikävässä tilanteessa olet. Kun epäilys mielessäsi on päässyt alkuun, on siitä vaikea päästä eroon ☹️ Puhun omasta kokemuksestani, meillä oli vuosi sitten samantapainen tilanne, tosin tekstiviestit tulivat naisasiakkaaltamme. Mieheni oli kuitenkin useita kertoja ollut työmatkoilla samassa porukassa tämän naisen kanssa.

Voitko kuitenkin keskustella asiasta ilman riitaa miehesi kanssa, jos hän ei ammattiauttajan luo suostu menemään ? Voitteko "ottaa irti" ja lähteä pariksi päiväksi pienelle lomalle ja jutella asiasta siellä ilman arjen paineita ?

Meillä asia saatiin puhuttua halki kolmen päivän lapinmatkalla, jonka teimme ihan ex tempore. Kiitos isovanhemmille lastenhoidosta 🙂 Saimme otettua ongelmiin etäisyyttä, ihan maantieteellisestikin, ja oli helpompi puhua kun ei aina tarvinnut ottaa huomioon lapsia ja heidän korviaan. Kävimme tosin muutaman kerran myös ammattiauttajalla, yhdessä ja molemmat erikseen. Mieheni onneksi suostui ammattiapuun, koska tilanteessamme hän nimenomaan halusi pelastaa avioliittomme, minä olisin jakanut hopeat.

Nyt vuoden kuluttua voin sanoa, että tuon asian tiimoilta meillä ei ole tarvinnut riidellä. Toki muita riidanaiheita on ollut ja mennyt, mutta ei mitään vakavaa, ihan normaalia perhe-elämää...

Tämä siis vain yksi kokemus. Sama etäisyyden ottaminen ei välttämättä toimi toisilla, mutta meillä se on muissakin isommissa ongelmissa toiminut.

Tsemppiä teille 🙂👍

Todella vaikea tilanne sinulla. Koitin miettiä mitä tekisin itse asemassasi. Varsinkin kun on vielä tunteita toista kohtaan.

Ehkä muuttaisin vähäksi aikaa erilleen asumaan ja katsoisin kenet mies tavallan valitsee. Itse piru tuo toinen nainen joka ilmiselvästi haluaa miehesi itselleen ja hän myös käyttää valtaansa mieheesi.

Eräällä ystävälläni oli samanlainen tilanne ja hän kertoi että oli soittanut tälle salanaiselle ja sanonut hänelle että mieheni voit ottaa mutta lapsiani et saa..Parin kuukauden päästä mies tuli takaisin kun oli kaivannut lapsia ja omaa vaimoaan.

Jos he ovat keskenään maileja lähetelleet ja näkevät päivittäin niin helposti siinä tapahtuu jotain..Kun vielä viestejäkin lähetellään..eiköhän ne työasiat jätetä työpaikalle eikä siihen liittyviä enää iltasellaan tekstata puhelimeen..

olet kyllä osuvan nimimerkin valinnut. niinhän sitä tahtoo toivoa (ja toivo onkin se viimenen, mitä ei saisi hukata... missään tilanteessa.) mitähän mä osaisin sanoa... tavallaan huolestuttavalta kuulostaa tuo, että haluat "oman pääsi kuntoon" tarkoittaen sillä sitä, että nähtävästi soimaat itseäsi epäluuloista. (muuten kyllä on vaan itsestä tykkäämistä, että haluaa päänsä kuntoon.) ja jotenkin sain sen käsityksen, että miehesikin mielestä sinun nyt pitäisi "ryhdistäytyä" ja unohtaa kaikki, vaikka hän ei asiasta suostu keskustelemaan. mitenhän nyt saisin ilmaistua itseäni niin, etten kuulosta liikaa ketään syyttävältä (koska kuvauksesi oli aika lyhyt, ei voi tietää...) ehkä kerron vain oman kokemuksen kautta mielipiteitäni.

minun exä syytti minua vainoharhaiseksi hulluksi jne. jne. ja aloinkin tosiaan epäillä omaa järkeäni, kunnes kaikki epäilyni osoittautuvatkin todeksi potenssiin kymmenen. (me olimme silloin kaikki osapuolet samassa (kesä)työpaikassa.) hän ei suostunut keskustelemaan, ja uhkailikin kaikennäköisellä, mutta minä vaan aloin lopulta selvittämään asiaa. en jaksa tähän tuota tarinaa kirjoittaa, mutta lopulta päädyimme "onnellisesti" siihen, että olemme vain me jne. kunnes kaikki sitten toistui vuoden päästä uuden ihmisen kanssa. ja silloin minä sitten oikeastikin aloin menettää todellisuudentajuani, ja epäilyt muuttuivat sairaaksi mustasukkaisuudeksi.

sen haluan siis ainakin sanoa, että jos mustasukkaisuuden päästää kehittymään pitkälle, niin se on kyllä sellainen kaiken tuhoava voima, joka saattaa viedä tosi syvälle. sille ei kannata antaa periksi, jos asioita pystyy vielä selvittelemään. mun mielestä parisuhde, jossa ei ole luottamusta kuulostaa aika pahalta. (minulle se oli mahdoton, mutta siinä nyt oli muutakin.) ymmärrän senkin, että sinun ja teidän tilanne on eri, kun on lapset, minulla meni vain kahdeksan vuoden parisuhde... ja meillä oli se, että tyttöystävän toiset suhteet osaksi johtuivat maniasta (jota en silloin tiennyt, enkä ihan vieläkään suostu kaikkea sillä selittämään).

omasta itsestä on aloitettava, siinä olet aivan oikeilla jäljillä, mutta kun on kysymys parisuhteesta, niin kyllä miehesi olisi jollain tasolla saatava mukaan. en tiedä, onnistuuko sellainen, että sanot hänelle, että sinulla on (ehkä turhaan) vielä epävarma olo tästä, etkä haluaisi sillä pilata suhdettanne. että jotenkin aloittaisi keskustelun omasta itsestään ja olostaan, eikä esim. syyttelyllä, siinä saa toisen takajaloilleen. minä ajattelen, että jos toisella ei ole mitään salattavaa, sillä ei ole myöskään syytä olla vihainen. mutta jos sinä tosiaan haluat selvittää asian, on varauduttava siihen, että saa tietää kipeitäkin asioita, vaikka ne olisivatkin menneitä (että miksi sellaiset "rakkaudentunnustus"-sähköpostit ym.)

kuitenkin kannattaa varoa sitä, että suostuu vain nöyränä sellaiseen itseä syyllistävään "minulla on ongelma"-asenteeseen. jos sinulla on paha olla, niin kyllä minusta teillä on ongelma, ei vain sinulla. ja paha sitä luottamusta on itsekseen rakentaa, jos toinen ei suostu yhteistyöhön.

sitten on olemassa se kamala vaihtoehto, että toinen valehteleekin, ja pelaa pelejä. mutta en halua sen suhteen maalailla piruja seinille, koska en tosiaan tiedä tilannettanne enkä muutenkaan ole mikään parisuhde-ekspertti. mutta minusta ainoa terve tie on jotenkin nostaa kissa pöydälle, miten ikinä sen tekeekin. kannattaa yrittää selvittää asioita. olen vain omassa ystävä- ym. piireissä huomannut että se on ihmisille yllättävän vaikeaa ja usein mahdotonta. vaikkei tartteisi "kuin" toimia kuin ihminen...

hienoa on se, että sinä haluat. onnea ja voimaa.

Toistan (taas) aluksi lattean teesini: Luottamus syntyy luottamalla. Vastaavasti epäilystä pääsee lakkaamalla epäilemästä.

Eri asia on, pitääkö (kannattaako?) toiseen luottaa. Sen ratkaisemiseksi minusta kannattaa miettiä, mitä missäkin tilanteessa aikoo tehdä, mihin tarvitsee tietoa siitä, miten asiat "todellisuudessa" ovat, miten haluaa suhteensa jatkuvan.

Minua itseäni auttoi harha-askeleeni jälkeen kirja "Toinen nainen - ystävä vai vihollinen?" (Shirley Eskapa, Otava, 1985). Tietysti kovin keskiluokkainen pohjoisamerikkalainen näkökulma. Mutta siinä oli joitain ainakin minulle hyödyllisiä oivalluksia meistä miehistä. Kiusallisiakin. Vilkaise, onko teosta kirjastossasi.

Mies saattaa olla aika hämmentynyt oman itsensä kanssa. Ainakin minä olin.

Urpo

Anteeksi paatokseni jo etukäteen.

Minusta vain on käsittämätöntä, että miehet jotenki aina voivat vedota tuohon: "Olin niin hukassa itseni kanssa" -höpönlöpöön. Ei tietämättömyys oikeuta vääriä tekoja. Kyllä nyt jokaisen pitäisi ymmärtää, että toiseen sattuu, viimeistään kun näkee kyyneleet. Ei oman itsensä etsiminen anna oikeutta pettää, luokata ja kohdella kuin roskaa.

Anteeksi tosiaan, olen kai katkera omien kokemuksieni vuoksi, ja siksi näin vaahtoan.

Elmi kirjoitti 25.01.2005 klo 00:21:

Anteeksi paatokseni jo etukäteen.

Toki.

Yritin varautua tämäntapaiseen. Ehkei ole viisasta lainkaan tunnustaa omia erehdyksiään.

En ollut "hukassa", enkä sellaista väittänyt.

Tietämättömyys on minusta joskus lieventävä seikka. Tai ehkä oikeastaan tietoisuus raskauttava seikka. Minä tiesin. Enkä ole muuta väittänyt.

Lääkäri tulkitsi käyttäytymistäni masennuslääkkeen aiheuttamaksi kaksisuuntaisen mielialahäiriön maaniseksi vaiheeksi. Vastustin tuoreeltaan tulkintaa. Minäkö muka olisin jonkin kemikaalin hassutettavissa? Nyt aikojen kuluttua olen vähän valmiimpi pitämään sitäkin mahdollisena.

Toivoin, että tähän keskusteluun osallistumalla pystyisin jollakin tavalla auttamaan. En ehkä osaa.

Vilkaiskaa kumminkin sitä kirjaa.

Urpo

tämä ehkä elmin ja urpon kommentteihin lisätäkseni: kun ei se pettäminen ole vain miesten juttu, meilläkin oli kahden naisen suhde. ja, no, en ihan ymmärrä tuota urpon teesiä siitä että luottamus nyt on vaan luottamusta, ihan kuin täysin sokeasti voisi/pitäisi aina luottaa. se on minullekin ensiarvoisen tärkeää, mutta kyllähän nyt asioita voi kysyä ja selvittää, silti luottaen. epävarmuus on minusta vaan inhimillistä. ehken tiedä, mitä "luottamus" urpolle merkitsee..? (eikä siis pahalla, vaan kysyen.)

ja elmihyvä, sinä jo ilmaisitkin vahvasti, että omien kokemusten perusteella reagoit. minun mielestä ei sun tartte sitä anteeksi pyydellä, siis jos on loukattu. en minäkään oikein tahdo ymmärtää tuota "miesten" logiikkaa, joka oli myös entisen tyttöystäväni logiikkaa jossain määrin.vaikka oli siinä paljon muutakin (niin kuin ehkä sinullakin, elmi?) anteeksi muuten, jos tällainen ei-niin-heetro-näkökulma jotain haittaa, ongelmat voi olla ihan samoja...

ja tsemppiä meille kaikille, että mahdollisimman vähän ihmisiä loukattais.

minäsini kirjoitti 25.01.2005 klo 20:45:

ja, no, en ihan ymmärrä tuota urpon teesiä siitä että luottamus nyt on vaan luottamusta, ihan kuin täysin sokeasti voisi/pitäisi aina luottaa. se on minullekin ensiarvoisen tärkeää, mutta kyllähän nyt asioita voi kysyä ja selvittää, silti luottaen. epävarmuus on minusta vaan inhimillistä. ehken tiedä, mitä "luottamus" urpolle merkitsee..? (eikä siis pahalla, vaan kysyen.)

En taida osata ilmaista itseäni. Minä erotan kaksi asiaa: 1) Luottaminen, miten minä luotan, osaanko luottaa, .. 2) Haluanko luottaa, kannattaako johonkuhun luottaa, pitäisikö johonkuhun luottaa, ..

Väitän, että luottamus on sitä, että minä luotan sinuun. Siitä se syntyy. Sinulla on siinä kovin vähän tekemistä tai tehtävissä.

Toinen asia on, pitääkö, kannattaako ja haluanko luottaa sinuun. En suinkaan väitä, että kenenkään pitäisi sokeasti luottaa toiseen ihmiseen.

En tiedä, miten ratkaista, kehen minun pitää luottaa, kehen ei. Yleensä yritän luottaa uusiin ihmisiin. Mutta aika herkästi asetun varuilleni, jos aavistelen siihen aihetta. Pahasti minua voi yksi ihminen pettää vain kerran.

Selvensikö yhtään käsitystäni luottamuksesta?

en minäkään oikein tahdo ymmärtää tuota "miesten" logiikkaa, joka oli myös entisen tyttöystäväni logiikkaa jossain määrin.

Mitä mahdat tarkoittaa "miesten logiikalla"? Yritin avoimesti kertoa, että olin aivan hämmentynyt. Minusta siitä oli logiikka kaukana.

Varmuuden vuoksi: En ollenkaan väitä, etten olisi tiennyt, mitä oli tapahtumassa tai etten olisi halunnut sen tapahtuvan.

Urpo

voi hitsi.

urpo, tarkoitus ei ainakaan ollut syyttää. ja aika samaa mieltä olen siitä, että luottamalla luottamus syntyy. mutta mun mielestä sen ei tarvitse olla täydellistä luottamusta koko ajan, epävarmuus kuuluu asiaan, ja luottamusta voi oppia ja rakentaa. tai siis minusta se ei toimi niin, että ensin punnitsee ja miettii, kannattaako luottaa, ja sitten vaan alkaa täydellisesti luottaa päätöksen tehtyään.

minä itse oon semmoinen, että luotan helposti ihmisiin, kai siksi että haluan luottaa. mutta totta kai parisuhteessa astuu omat epävarmuudet kuvaan. eri asia tietysti on sitten se, miten TOIMII omien epävarmuuksiensa kanssa, on väärin alkaa niiden takia toista epäilemään ja syyttelemään tai pakottaa sitä jatkuvaan vakuutteluun. mutta esimerkiksi mun nykyisen rakkaan on todella vaikea luottaa ihmisiin. meidän välillä on luottamus, sen tiedämme (tai siis:luotamme). mutta muuten luottaminen on hänelle äärimmäisen vaikeaa. eli sitä täytyy opetella. ei se tyhjästä synny.

se "miesten" logiikka... laitoin sanan miesten sitaatteihin just siksi, että minä en oikein jaksa uskoa, että nyt välttämättä olisi olemassa niin sukupuolisidonnaista ajattelua (elmin kirjoitukseen tuolla viittasin). mutta sanoithan sinäkin urpo, että lukemasi kirja opetti/avasi asioita "meistä miehistä". voi olla, että mun on paha sanoa, kun en ole miehen kanssa koskaan ollut missään (muussa kuin ystävyys-/kaveruus-)suhteessa, mutta silti. mun tuntemat miehet (samoin kuin naiset) on niin monenlaisia, että loppujen lopuksi se on kyllä Ihminen, joka ajattelee ja toimii, mun mielestä. tietysti voi olla että moni on jonkun opitun roolimallin kyllästämä. mitä mieltä ihmiset ovat, kuinka olennainen sukupuoli on näissä asioissa?

kyllä mä ymmärrän, että voi olla todella vaikea päästä yli siitäkin, että on pettänyt, ei vain siitä että on tullut petetyksi. kuitenkin... petettynä ei ainakaan oikeasti ole syytä halveksua itseään, vaikka siihen se tuppaa kääntymään liian usein. musta ihminen, joka pettää, on pelkuri. ja sellainen on säälittävää. oli syyt mitkä tahansa, mun mielestä kaikilla osapuolilla pitäisi olla valinnan mahdollisuus. (koska muuten minulla ei ole mitään sitä vastaan, että ihmisillä on moniakin suhteita, jos kaikki tietää ja suostuvat siihen.)

uskon kyllä siihen, että pettämisen jälkeen luottamuksen voi rakentaa uudestaan, se riippuu kai siitä, kuinka suuri loukkaus on ollut.

tällaista tänään. (vaikea muuten vastailla, kun minen ainakaan saa tuota viestiketjua samalla näkyviin. pitäiskö sitä eestaas klikkailla, vai?)

voimia kaikille.🙂👍

minäsini kirjoitti 27.01.2005 klo 21:44:

ja aika samaa mieltä olen siitä, että luottamalla luottamus syntyy. mutta mun mielestä sen ei tarvitse olla täydellistä luottamusta koko ajan, epävarmuus kuuluu asiaan, ja luottamusta voi oppia ja rakentaa. tai siis minusta se ei toimi niin, että ensin punnitsee ja miettii, kannattaako luottaa, ja sitten vaan alkaa täydellisesti luottaa päätöksen tehtyään.

Sikäli kuin ymmärrän oikein, olen samaa mieltä kanssasi. Emmehän me toimi noin harkiten. Kenties ajatteluni on liian kaavamaista. Minusta on silti hyvä huomata, että "miten voin luottaa" usein tarkoittaa "uskallanko luottaa", "haluanko luottaa", "kannattaako luottaa". Se minusta riippuu siitäkin, mitä haluan suhteen jatkolta.

mutta totta kai parisuhteessa astuu omat epävarmuudet kuvaan. eri asia tietysti on sitten se, miten TOIMII omien epävarmuuksiensa kanssa, on väärin alkaa niiden takia toista epäilemään ja syyttelemään tai pakottaa sitä jatkuvaan vakuutteluun.

Varmaan juuri niin. Ja omien epävarmuuksien kanssa pitää elää tai niistä pitää päästä eroon. Omat epävarmuudet johtunevat usein omasta aiemmasta elämästä, eivät (ainakaan pelkästään) siitä, mitä kumppani on juuri tehnyt.

Eikö ole vaara, että löytää itsensä samasta tilanteesta taas seuraavan kumppanin kanssa, jos ei uskalla kohdata omia ongelmiaan? Minä ainakin yllätyin siitä, mitä kaikkea vanhaa kykenin rakentamaan uuteen suhteeseen.

Ettehän nyt lue tätä niin, että yritän työntää uskottomuudesta syntyvän kriisin kumppanin epävarmuuden syyksi? Ei ole tarkoitukseni. Jos haluaa kumppanistaan eroon, kannattaa toki heittää tämä ulos. Useat kanssaihmiset tukevat ja hurraavat.

JOS haluaa jatkaa suhdetta, voi olla hyvä pohtia vähän itseään ja omia tunteitaan. Ei pelkästään toisen tekoja. Pari latteaa teesiä lisää: Ei toista voi omistaa. Sen, minkä toiselta saa, saa lahjaksi.

Lienee tapana kysellä: Miten saatoit tehdä tämän MINULLE? Mitä MINÄ olen tehnyt ansaitakseni tämän? Ehkä nuo eivät ole kovin hyviä kysymyksiä.

Kukin elää omaa elämäänsä. Hyvä, jos osaamme elää niin, että mahdollisimman vähän loukkaamme toisiamme.

mutta muuten luottaminen on hänelle äärimmäisen vaikeaa. eli sitä täytyy opetella. ei se tyhjästä synny.

Varmaan asia on juuri noin. Hienoa, kun ymmärrät. Varmaan pystyt auttamaan kumppaniasi.

Sitäkin mieltä kyllä olen, että kumppaninsa elämää saa kohtuuttomasti rajoittaa omien ongelmiensa takia.

se "miesten" logiikka...

mutta sanoithan sinäkin urpo, että lukemasi kirja opetti/avasi asioita "meistä miehistä".

Hupsista. Niinpä sanoinkin. Olisi pitänyt sanoa, että tunnistin itseni kiusallisesti joistakin tarinoista.

Minua askarruttaa, paljonko käyttäytymisemme on sukupuolisidonnaista. Jotkuthan väittävät, että mies luonnostaan yrittää siittää mahdollisimman paljon jälkeläisiä, nainen saada lapsensa siittäjäksi mahdollisimman hyvän miehen. Minusta on arveluttavaa kovasti vedota biologiaan moraalin perustana. Vaikka ovathan miehet elukoita.

musta ihminen, joka pettää, on pelkuri. ja sellainen on säälittävää. oli syyt mitkä tahansa, mun mielestä kaikilla osapuolilla pitäisi olla valinnan mahdollisuus. (koska muuten minulla ei ole mitään sitä vastaan, että ihmisillä on moniakin suhteita, jos kaikki tietää ja suostuvat siihen.)

Säälittävä pelkuri? Ei kiitos.

Eikö jokaisella ole valinnan mahdollisuus?

Sitäkin mieltä olen, että joitain asioita on parempi olla tietämättä. "Joka tietoa lisää se tuskaa lisää."

uskon kyllä siihen, että pettämisen jälkeen luottamuksen voi rakentaa uudestaan, se riippuu kai siitä, kuinka suuri loukkaus on ollut.

Miten arvioit loukkauksen suuruutta? Minusta luontevimmalta tuntuu arvioida sitä, miten pahasti se satuttaa. Mutta se ei riipu pelkästään teosta.

(vaikea muuten vastailla, kun minen ainakaan saa tuota viestiketjua samalla näkyviin. pitäiskö sitä eestaas klikkailla, vai?)

Ratkaisen asian niin, että avaan tämän vastaukseni uuteen ikkunaan. Silloin voin välillä lukea viestiketjua siinä ensimmäisessä.

Urpo

minä avaan uuden topicin tästä luottamus/pettämis-aiheesta, ja vastaan urpolle siellä, kun en tiedä auttaako omat tällaiset pohdiskelut enää ketjun aloittajaa... anteeksi, jos tässä rupes ketjun kaappaaminen tapahtumaan.😳

tahtoo toivoa, onko tästä ollut sinulle mitään apua, ja miten pääsi jakselee...?

voimaa.

minäsini kirjoitti 29.01.2005 klo 10:58:

minä avaan uuden topicin tästä luottamus/pettämis-aiheesta, ja vastaan urpolle siellä, kun en tiedä auttaako omat tällaiset pohdiskelut enää ketjun aloittajaa... anteeksi, jos tässä rupes ketjun kaappaaminen tapahtumaan.😳

tahtoo toivoa, onko tästä ollut sinulle mitään apua, ja miten pääsi jakselee...?

voimaa.

Kiitos viesteistä, on ollut apua 🙂🌻. Täytyy myöntää, että suuri apu taisi olla jo siitä, että ylipäätään kirjoitin asiasta ja sitten vielä viestiini vastattiin. On vain ollut itse hankala vastata, kun töissä ollessa ei ehdi ja kotona ei halua miehen paikalla ollessa kirjoitella. olen huomannut, että asian kertominen vaikkakin tuntemattomille ihmisille anonyyminä on keventänyt taakkaa valtavasti.

Nostin kissan pöydälle ja keskustelin asiasta mieheni kanssa ja vieläpä ilman riitaa. Perinpohjainen puhuminen helpotti ja se, että hänkin taisi tajuta kuinka paljon tämä asia on minun mieltäni painanut. Nyt voin aamuisin ajella autolla töihin miettimättä "toisia naisia" 🙂. Olemme selvittäneet asian ja nyt LUOTAN siihen, että mitään suhdetta ei ole. Aikaahan tämä tuntuu vievän ja palaa varmasti vielä monta kertaa mieleen, mutta meillä kummallakin on halu ja tahto pysyä yhdessä, joten tästä jatketaan.

Tämä keskustelupalsta tuntuu olevan oikein hyödyllinen ja aion seurata keskusteluja, vaikka en niin tiuhaan pääsekään lukemaan.

Urpo, kirjoitin sen kirjan nimen ylös ja lainaan sen jossain vaiheessa, uteliaisuus heräsi...

Olen saanut pääni kuntoon, mutta ilman tällä palstalla saamiani ensimmäisiä vastauksia, en varmaan olisi ottanut asiaa mieheni kanssa puheeksi.

Kiitos vielä ja iloisia talvipäiviä kaikille! 🙂👍

HEIP!

Minä en varsinaisesti ole kokenut kohtaloasi - tuosta hylätyn näkökulmasta. Minä nimittäin olin omassa tapauksessani se joka piti yllä 'salasuhdetta'..tai suhde ja suhde.... Kuitenkin.

Oletko keskustellut miehesi kanssa hänen mahdollisista ongelmistaan? Onko hänellä taustalla jotain mikä mahdollisesti saa aikaan tuollaisen käytöksen? Miten sinä itse olet suhtautunut mieheesi - onko hänellä 'syytä' hakea huomiota suhteen ulkopuolelta?
En toki puolustele ketään..Mikään ei mielestäni oikeuta tuollaiseen käytökseen, mutta ehkä jos sille löytyy jokin syy, asiat on helpompi hyväksyä ja selvittää.

Omalla kohdallani minä ikäänkuin ajauduin siihen. Poikaystäväni kohteli minua HYVIN. Mutta jokin kumma sai minut uskomaan, että olen huono hänelle. Lopulta tuntemukset vaihtuivat jonkinsortin välinpitämättömyydeksi ja ahdistukseksi. Tahdoin lähteä eriteille poikaystäväni kanssa. Emme ikinä eronneet ja hyvä niin - sillä pikaromanssin jälkeen palasin häntä koipien välissä, aivan uupuneena ja väsyneenä kaikkeen. tahdoin vaan tuntea itseni rakastetuksi ja hyväksytyksi. nämä hylätyksitulemisen tunteet varmaankin juontuvat aivan lapsuusvuosiltani asti, jolloin koin tulleeni hylätyksi kun perheenjäseneni häipyi useiksi päiviksi, mitään ilmoittamatta, omille reissuilleen (juomaan).

Tänä päivänä syön lääkitystä masennukseen (masennuksesta taas on aiemmin seurannut myös syömiseen liittyviä ongelmia, ahdistuneisuutta ja muutama paniikkikohtaus). En väitä, ettäkö miehelläsi välttämättä olisi masennusta tai muutakaan häiriötä, mutta uskon, että ihminen joka käyttäytyy noin tahtoisi todellisuudessa kertoa jotain. Ehkä jos saisit miehesi avautumaan ensin jollekin ammattiauttajalle ihan itsenäisesti, se varmasti selkiyttäisi hänen tunteitaan - olivatpa ne mitä tahansa. Se säästäisi varmasti paljon energiaa eikä jatkuva huoli ja murhe kuluttaisi SINUA tai häntä. Kun hän kokee olevansa valmis yhteistyöhön, liity sinä mukaan keskusteluihin...
Hyvä puoli tuollaisessa yksilökeskustelussa on se, että hän voi puhua tuntemattomalle ja täysin avoimesti.

Jos todella tahdot jatkaa suhdettasi, sinuna minä tekisin näin..ihan oman jaksamisen tähden. Vielä kysymys; millainen on sinun tukiverkostosi? voitko sinä purkaa sydäntäsi jollekin muulle kuin miehellesi?

...Mitä tulee omaan tilanteeseeni tänä päivänä tuon lääkityksen lisäksi... Olemme sopineet, puhuneet, itkeneet....Ja päivä päivältä olo paranee. Rakastamme toisiamme ja tahdomme tosissamme jatkaa suhdettamme. Ja minä tiedän, että yksikin vastaavanlainen virhe olisi tämän suhteen loppu... Minulla oli siis kasvun paikka. Psykologista on ainakin minulle ollut apua. Tai tässä tapauksessa meille molemmillehan minun käynneistäni on hyötyä ollut...

JAKSAMISIA!
JAKSAMISIA!🙂🌻

Onpa luritusta ja selittelyitä nyt asian tiimoilta,
kysyn että kuka päättää siitä tapahtuuko uskottomuus vai ei? Toista ei voi syyttää, vaan tulee katsoa peiliin, ken uskottomaksi on ryhtynyt.
Tällekään teolle, ei ole mitään puolusteltavaa, missä on toisen kunnioitus ? uskon vakaasti, että se joka pettää puolisoaan pettää myös itseään, ja lapsiaan. Olen aika kriittinen tässä asiassa, koska ajatteleeko kukaan seuraamuksia asioille. Perheessä on lapset, jotka vain saattavat jostain tulla kuulemaan että isäpä se kävi vieraissa, kuinka nöyryyttävää. On siinä lapsillakin ihmettelemistä, kun isällä oli elämä hukassa. Suosittelen että lähdet, pääsetkö koskaan eroon siitä että sinua on miehesi pettänyt, joka on luvannut sinua rakastaa. Se on tosiasia, voit vain miettiä syitä, mutta ei kuitenkaan tarvitse. Mies teki itsestään hölmön, olisi lähtenyt, jos vierasta tekee mieli. Mun mielestä näissä asioissa on vain kaksi vaihtoehtoa, joka olla ja elää kunnolla, tai sitten erota ja elää miten haluaa ? Mutta kunnioitus toisia kohtaan ennen kaikkea. Jos minä saisin tietää tällaista, mikä on todellakin mahdotonta, mutta ottaisin ja lähtisin tai laittaisin miehen suksimaan omia latujaan, nyt kun talvikin on. Eihän sellainen kunnnioita toista pätkääkään, joka toista pettää. Lapset ja perhe perustettu, ja sitten ykskaks tuleekin mieleen, että mitäs jos, ei kai se haittaa. Kyllä se haittaa. Älä pilaa elämääsi tuohon, SInulle on varmasti vielä joku odottamassa, jos miehen elämääsi haluat. Ei tuollaisen teon jlk pysty luottamaan, ja vielä samassa työpaikassa, sitä paremmalla syyllä. Voihan se mies olla kuin "Mikko Rouhiala", mutta jätettävä mies, surkimus. Anteeksi !
Se mies joka tekee syrjähypyn, vaikka vain seksin takia, on surkimus, onneton rääpäle ! Sellaisella miehellä en edes lattiaa pyyhkisi, ei siitä puhdas tulis kuitenkaan. ne miehet, jotka pettävät, hakevat jotain draivia elämäänsä, hakevat huomioita, hakevat sitä että vielä heissä on potkua. Se on kai tuo miehen huono itsetunto, mikä ajaa vieraisiin, ei se että saako kotona vai ei saa. Seksinnälkäisten miesten ja naisten pitää pysyä sinkkuna, ja vierailla sinkkujen luona. Mutta jätä mies, ja pohdi mitä oikeasti haluat elämältäsi, et voi elää jatkuvassa epävarmuudessa.