Hei

On vaikeaa antaa mitään yksiselitteistä apua miten voisit vaimoasi auttaa.On todella hienoa että mietit keinoja ja miten pystyisit vaimoasi auttamaan.Luettelit mitä olet tehnyt ja yrittänyt ja ne kaikki kuulostivat hyviltä.Rakastat todella vaimoasi, haluat hänelle hyvää, sekin on jo yksi keino auttaa mutta tuntuu nyt vähän siltä että sinun voimillasi vaimosi ei taida kyetä nousemaan.Ammattiapu tuntuis nyt olevan keino jolla saada ensimmäisiä solmuja auki ja sun tuella ja rakkaudella se onnistuu.

silloin kun minulla oli todella synkkä vaihe, elelin aivan omassa maailmassani joka oli todella musta.Kavahdin kosketusta ja sen tuomaa läheisyydenpelkoa.Pelkäsin suomeksi sanottuna ihmista, niin hullua kuin se onkin. kaikki vaatimukset tuntuivat raskaalta kantaa, murruin niiden alla.Ja ehkä se itseinho oli pahinta mitä koin silloin.Lapset minut havahdutti, minä elän, ja silloin alkoi toipumisprosessi, löysin tämän linkin ja aloin kirjoittamaan tunteitani ylös.Mulle se oli tosi tärkeää silloin ja on yhä edelleen, tämä virtuaali vertaistuki.Ihmiset kirjoittivat tsemppiviestejä ja kannustuksia, ne auttoivat, ja kirjoitellaan edelleenkin jokapäiväiväisistä asioista elämässä.

Elämässä tapahtuu niin paljon kaikkea mikä voi suistaa ihmisen raiteiltaan ja se voi sattua kenelle tahansa.Pettämiset ja avioerot ovat sitä raskaan sarjan juttua josta minä en tiedä mitään kun en ole sellaista elänyt, voin vain kuvitella asian raskautta.

Mutta, toivon että saat vaimollesi sen avun jota hän nyt tarvitsee.Turvallisuutta sinulta ja rakkautta niin paljon kuin jaksat vain antaa, sinun osasi on olla se kallio joka ei sorru vaikka maa vavahtelisi.Kuuntele vaimosi sanatonta viestintää ja katso häntä silmiin.Sieltä näkyy kaikki se tuska mitä hän tuntee tällä hetkellä.Sano vaimollesi: minä olen tässä jos tarvitset olkapäätä enkä mene minnekään, olen tässä sinua varten......näitä sanoja olen kaivannut omalta mieheltäni ja antaisin mitä tahansa jos hän edes joskus sanoisi minulle että, älä pelkää minä olen tässä, sinua varten, yhdessä mennään eteenpäin.Ehkä jonain päivänä hän ymmärtää sanojen mielettömän voiman, pienienkin.

Oletko valmis siihen, se vaatii paljon voimia, varsinkin sinun tapauksessasi kun olette eläneet noin rankkoja juttuja.Toivon kaikkea hyvää ja sinulle voimaa, tulet sitä totisesti tarvitsemaan.

Kiitos neuvoistasi Surusuu. Tämä on oikeasti yllättävää, kuinka paljon virtuaalinenkin vertaistuki ja kuuntelija voi auttaa.

Olen jatkuvasti enemmän ja enemmän sitä mieltä, että ammattimainen, ulkopuoline, tuntematon kuuntelija vaimolleni olisi paras
ratkaisu. Siksi surettaakin niin kovasti, että hän ei halua mitään apua. En tiedä kieltääkö hän ongelmansa vai avun, koska hän
on myöntänyt kuitenkin paljon omituisuuksia käytöksessään. Hän myöntää senkin, että on toiminut täysin järjenvastaisesti
ilman mitään syytä ja, että oikeastaan ainoat tunteet, mitä hänellä on, ovat negatiivisia. Masennusta, ahdistusta, vihaa,
suuttumusta, syyllisyyttä, itseinhoa, alhaista omanarvon tuntoa. Vain joitain mainitakseni.

Tiedän myös, että minun pitää pysyä vahvana ja tukea ja taistella läpi yönmustan kiven, mutta aina ei tahdo voimat riittää.
Epäilen, josko itselläkin olisi syytä hakea apua masennukseen.

Mutta kiitos siitä, että kannustat minua vaimolleni olkapääksi. En tajua, miksi en ole ollut sitä vain häntä varten. Olen aina
sinnitellyt meidän vuoksi ja kannustanut häntä hakemaan apua. Onhan tämä minulle vielä uusi asia. Toki jonkinlaista
masennusta on joutunut käsittelemään jo kuukausia, mutta niihin tuntui aina löytyvän ratkaisu, kunnes kuulin, että masennus
on vain pahentunut ja tuottanut pahempia vahinkoja ja vakavampia ongelmia.

Nyt olemme kuitenkin tien päässä. En usko, että tästä voi enää huonompaan suuntaan mennä. Masennus voi käydä
vakavammaksi ja ajat raskaammiksi, uusia ongelmia tuskin enää tulee. Nyt on enää kyse siitä jaksammeko raivata tien
päätteeksi uran seuraavalle tielle. Ja minun täytyy niellä ylpeyteni ja alistua avuttomuuden tunteelleni. Pakko pysyä vain
vahvana ja olla lähellä. Ei liian lähellä, etten ahdista, muttei liian kaukana, ettei yksinäisyys vie vielä syvemmälle.

Minun täytyy heittää viimeisetkin rippeet omista tarpeistani syrjään ja panostaa vaimooni. Sattuu pelkkä ajatus, mutta mitä vain
vaimoni vuoksi.

Tarinasi lukeneena olen varma, että olet yrittänyt parhaasi. Keneltäkään ei voi vaatia enempää. Ja se, että yrittämisesi lähtee oikeasti sydämestä, on todella ihailtavaa.

Kysyit, että
"Minkälaista tukea ja kannustusta ja huomiota te masentuneet haluaisitte? Miten haluaisitte puolisonne käyttäytyvän? Kuinka
paljon kaipaatte hellyyttä ja halauksia? Entä sanoja ja huomiota? Tai rakastelua? Haluatteko puolison olevan aktiivinen vai
passiivinen ja minkä suhteen? Mitä te haluatte? Vaimoni ei siihen osaa vastata."

Ei varmasti ole kahta samanlaista ihmistä ja samanlaisia toiveita. Masennustakin voi olla niin erilaista ja eri voimakkuuksilla. Masennuksen syy voi myös johtua monista erilaisista taustatekijöistä. Voin siis vain kertoa, mikä minua auttaa / auttaisi. Eli esimerkkini ovat erittäin subjektiivisia ja rivien välistä voi suoraan lukea meidän perheen ja parisuhteen ongelmakohdat, jotka eivät toimi. Ehkä niistä on kuitenkin jotain apua sinullekin asiaa pohtiessasi, toivottavasti... Uskon kyllä, että moni asia onkin teillä jo hanskassa.

Koen / kokisin auttavana:

- Minua auttaa, että mies rakastaa minua siitä huolimatta, vaikka sairastuinkin masennukseen. On tärkeää tuntea kelpaavansa tällaisena vajavaisenakin. Toivon saavani varmistuksen siitä joka päivä joko verbaalisesti tai nonverbaalisesti pienin elein. On elintärkeää tuntea olevansa toiselle tärkeä, kun ei koe itse itseään tärkeäksi, vaan huonoksi ja epäonnistuneeksi. Toivon, ettei minun koskaan tarvitse pelätä hylkäämistä tai avioeroa masennukseni vuoksi.

- On tärkeää tulla kuulluksi, eikä ylikävellyksi. Olisi tärkeää, että toinen malttaisi pysähtyä kuuntelemaan, miltä minusta tuntuu. Ja on erittäin tärkeää, että toinen uskoo, että minä todella koen tällä hetkellä maailman ja itseni näin. Kyse ei ole teeskentelystä, eikä tunnetta voi kääntää napista pois päältä. Kyse ei ole liioittelusta, vaikka koenkin monet masentavat asiat paljon suurempina vastoinkäymisinä kuin ne todellisuudessa ovat. Ne ovat minulle oikeasti suuria, mutta terveelle pieniä. Toivon, että mielipiteitäni kuunneltaisiin, eikä minulle tyrkytettäisi ehdotuksia, jotka tiedän jo valmiiksi olevan minulle vääriä. Näen itse paremmin omaan päähäni kuin ulkopuolinen, vaikka sairas olenkin. Olisi todella ihanaa, jos toinen osaisi kysyä, miltä minusta tuntuu ja pyytäisi minua kertomaan tunteista - silloin tulisi tunne, että toinen oma-aloitteisesti haluaa tukea minua (eri asia kuin vain kuunnella, kun pyydän kuuntelemaan).

- Toivon, että minua autetaan ulkoilemaan ja liikkumaan. Ne parantavat oloa, mutta itsensä liikkeelle saaminen yksin on tavattoman hankalaa. Tarvitsen siihen apua. Yksin jää homma tekemättä, kun aloitekyky on välillä täysin nolla.

- Toivon erityisesti AKTIIVISUUTTA VASTUUNKANNOSSA arkisissa asioissa. Toivoisin kovasti, että voisin luovuttaa vastuun taakan kokonaan pois harteiltani. Eli voisin rauhassa keskittyä omaan parantumiseen. Toivoisin, ettei minun tarvitsisi käyttää vähäisiä voimavarojani kaikenlaisten arkisten asioiden huolehtimiseen. Toki teen niitä asioita voimavarojeni mukaan, mutta toivon, etten olisi VASTUUSSA niiden huolehtimisesta ja muistamisesta. Esimerkiksi:
* Onko jääkaapissa ruokaa, syödäänkö jääkaapista ruuat pois siinä järjestyksessä, ettei puolet joudu pilaantumisen vuoksi kompostiin?
* Onko pyykit pesty, onko kuivat viikattu, onko lapsilla puhtaita vaatteita?
* Onko lapset tehneet läksynsä? Milloin on kokeita, tarvitaanko niihin vanhemman apua? Milloin on koulussa erikoispäiviä, joihin tarvitsee muistaa eväät, erityisvaatetus tms.? Vanhempainilta, kaverin synttärikutsut jne.? Onko lapset ottaneet lääkkeensä? Menevätkö lapset ajoissa nukkumaan? Ovatko lapset syöneet ajallaan?
Eli että lapsi on ajallaan tehnyt sitä mitä pitää ja on siellä missä pitää.
* Vastuunakantoa lasten kasvatuksesta.
* Onko laskut on maksettu ajallaan, riittävätkö rahat kaikkeen, ettei tule taloudellisia ikäviä yllätyksiä?
* Onko huolehdittu sukulaisten merkkipäivien muistamisesta, joulukorteista jne. ja etenkin jostain virallisista ilmoituksista (esim. ilmoittautuminen musiikkiopiston pääsykokeisiin tiettyyn päivään mennessä)?

- Kyläilyistä ja muiden ihmisten kutsumisesta meille toivon keskusteltavan AINA yhdessä, jotta voin sanoa jaksanko vai enkö. En toivo yllätysvieraita. Yllätysvierailut ahdistavat minua suunnattomasti, vaikka kyseessä olisi vain pieni naapurin kanssa nautittu kahvikupponen.

- Toivon, että perheen yhteisistä isoista hankinnoista keskustellaan yhdessä. On ahdistavaa, kun vähät rahat valahtavat johonkin aikuisen miehen impulsiiviseen leikkikaluun, jota ilmankin perhe selviäsi vallan hyvin.

- Ahdistun ylenmääräisestä liasta ja kaaoksesta, jonka vuoksi toivon, että minun ei tarvitsisi elää kovin sotkuisessa kodissa vain sen vuoksi, etten enää jaksa siivota muiden sotkuja. Välillä minulta vaatii suuria ponnistuksia viedä edes omat tavarat paikoilleen. Toivon, että jokainen kantaa vastuun omista sotkuistaan. Toivon, että mies siivoa omat sotkunsa ja ohjaa lapset siivoamaan omansa ja auttaa heitä, jos he eivät kykene. Toivon, ettei minun tarvitse sanoa, että nyt täällä olisi pakko jo imuroida, kun on niin paljon villakoiria yms. Toivon, että mies huomaisi oma-aloittteisesti, että nyt on aika siivota. En halua muistuttaa, enkä pyytää asiasta. Toivon, että hän ottaisi vastuun siivouksesta. Minä osallistun sitten siivoukseen, kun jaksan. En todellakaan pakoile siivousta masennuksen varjolla.

- Toivon hartaasti, että mies pystyisi hillitsemään kiukkunsa, kun joutuu vaimon paikalle tekemään kotihommia. Toivon, ettei mies kiroa, kiristele hampaitaan ja poskilihaksiaan, huokaili tympääntyneenä ja väsyneenä, vaan ottaa homman hommana, joka vain pitää tehdä pois. Toivon, ettei ilmene marttyyrikäyttäytymistä. Toivon, ettei minulle jatkuvasti muistuteta, kuinka paljon toinen tekee hommia minun eteen. Huomaan sen kyllä sanomattakin. Tunnen ilman sitäkin valtavaa syyllisyyttä, kun en kykene olemaan oma energinen itseni.

- Minua auttaa, jos aistin, että koko perhe antaa sydämestään minulle luvan levätä. On turha sanoa että lepää vaan, jos nonverbaalinen viestintä kertoo päinvastaista.

- Toivon hellyyttä, aikaa hellyydelle, mutta en välttämättä seksiä. Toivon saavani vapauden päättää, eteneekö hellyys seksiksi vai ei. Tärkeintä olisi, että jos en halua seksiä, minuun ei loukkaannuta tai olla pettyneitä, kun tällä kertaa ei "tärpännyt". Masennuslääkkeet mm. hieman pitkittävät ja vaikeuttavat seksuaalista laukeamista ja yleensäkin hillitsevät haluja. Mutta ainakin minulla itse masennus vaikutti negatiivisemmin haluihin kuin lääkitys. Kun lääkitys alkaa tehoamaan, alkavat halutkin hiljalleen virkoamaan.

- Toivon, että lupauksista pidetään kiinni. Lupausten pitäminen on vahvasti yhteydessä vastuun kantamiseen.

- Toivon, että ymmärretään tämän sairauden pitkäpiimäisyys, eikä minulta odoteta nopeaa ihmeparantumista. Tarvitsen AIKAA toipumiseen.
Toivon, ettei puhuta lähitulevaisuudesta, jonka suunnitelmat rakentuvat sen varaan, että minä olen silloin jo terve. Tulee paineita, että entäs jos en olekaan terve.

- Toivon, ettei minua jätetä silloin yksin, kun olen vaaraksi itselleni ja ehkä jopa lapsillekin.

- Toivon, ettei minulle olla vihaisia siitä, kun rajoitan toisen elämää. (= Toinen ei voi mennä omia menojaan ja harrastuksiaan, kun täytyy huolehtia lapsista, kun minä en kykene.)

Tämä nyt oli kuin toivomuslista joulupukille. Tiedän, että tämä on täysin kohtuuton lista puolisolle, enkä tarkoita, että toisen pitäisi kyetä siihen vastaamaan. Mikä minä olen toivomaan toiselta, kun itse ryven vaikean masennuksen pohjamudissa, enkä pysty auttamaan toista juuri ollenkaan. Mutta kirjoitin mitä nyt ensimmäisenä mieleen tuli, aivan intuitiivisesti. Toinen lista olisikin sitten se, mitä toivon itseltäni, mutta se on sitten toinen tarina.

Ei ole helppoa elää masentuneen kanssa, sen uskon. Minä olen kuin huollettava lapsi, yksi ruokittava suu lisää, mutta jonka varaan ei voi jättää asioiden hoitumista. Mutta tämä on nyt tätä. Toivottavasti joku päivä saan itseni ja energiani takaisin. Yritän kovasti.

Alkaa kuulostamaan jo aivan järkevältä nuo sinun toiveet. Kiitos siis niistä. Kovaa se on varmasti molemmille, mutta uskon, että
jaksan noita "noudattaa". Kiitos vielä kerran.

Hei Alexander,
mulle jäi tämä lause soimaan päähän......

"Minun täytyy heittää viimeisetkin rippeet omista tarpeistani syrjään ja panostaa vaimooni. Sattuu pelkkä ajatus, mutta mitä vain
vaimoni vuoksi."

Näin et pysty vaimoasi auttamaan ja toivon ettet niin ymmärtänyt viestiäni. Et voi itseäsi ja tarpeitasi kaikkia laittaa syrjään, et edes vaimosi tähden.Sinä olet tunteva ja omaa tietäsi kulkeva ihminen.

Et SINÄ ole masentunut, ainakaan vielä, mutta ei se kaukanakaan ole jos mietit asioita näin.Tarkoitin tukena olemisella sitä että olet lähellä ja tarvittaessa autat, muuten elät omaa elämääsi.Sinun hyvinvointisi on ratkaisevaa teidän molempien kannalta ja sinä voit sanoa jos sinäkään et enään jaksa.Masentuneen kanssa eläminen on todella rankkaa ja on oltava tarkkana ettei putoa samaan kuoppaan.

Kuinka paljon vaimollasi on masennusta ja kuinka paljon huonoa omaatuntoa, oletko miettinyt? Nämä kaksi tunnetta ovat aika lähellä toisiaan ja masennuksen verhoon on helpompi verhoutua, saa enemmän sympatiaa kuin huonosta omasta tunnosta.Tämä ihan vaan heittona....????😑❓

Sisälläsi on paljon tuskaa, saatko sitä pois mitenkään, auttaako kukaan sinua? Silloin kun mulla oli todella vaikeeta, yritin poistaa paineita kaikin keinoin.Menin esim.metsään ja huusin siellä niin että tanner tömisi, en suosittele kaupunkialueella tehtäväksi, voi puupääauto tulla aikas nopsaan ja viedä pehmeeseen huoneeseen...........heh😀

Kun luen sanojasi, tunnut harvinaiselta ihmiseltä.Sinulla on kuitenkin, kaikesta huolimatta luja usko rakkauteesi.Ihailen sinua ja kykyäsi tuoda tunteitasi esille.Sinua on loukattu todella pahasti mutta silti uskot kaikkeen hyvään välillänne, se on jotain käsittämätöntä.Silti et tunnu alistetulta ja turhautuneelta, haluat vain että asiat olisivat taas hyvin ja yrität parhaasi.Voi kumpa vaimosi heräisi ja näkisi kuinka hyvä mies hänellä on...toivon sitä sydämestäni.

Voimia sinulle ja jatka vain mutta muista että myös sinä tarvitset voimaa ja sitä omaa elämääsi jossa olet SINÄ, et aviomies.

Yritin lähettää seuraavan viestin, mutta nettiyhteys meni poikki lähetysvaiheessa. Tulikohan se perille? Tässä tämä varmuuden vuoksi uusi yritys:

Hei, jatkan vielä elistä omaa kirjoitustani, kun kirjoitin sen niin intuitiivisesti ja vauhdilla, täysin omasta näkökulmasta. Tarkennan, että en oleta enkä tarkoita, että teillä olisi vastaava tilanne kuin meidän elämässä.

Olisi varmaan myös hyvä tutkia ihan oikeasti, että onko vaimollasi oikeasti masennus vai kokonaan jotain muuta vai molempia yhdessä. Hoito ja asian käsittelytapa on nimittäin perin erilainen riippuen siitä, onko hänellä dg:masennus vai ei. Ja masennukseen löytyy lääkitys, joka auttaa !!! 🙂 Mieli voi olla maassa ja parisuhde uusiutumistilassa ilman masennustakin.

Olette nähtävästi juuri ohittaneet parisuhteen synbioottisen vaiheen. Sekin voi antaa aika paljon uusia mausteita parisuhteeseen. Oletko jo tutkaillut jotain näitä linkkejä?

http://www.vaestoliitto.fi/toimiva_parisuhde/parisuhteen_vaiheet/
http://www.nyyti.fi/linkit_ja_artikkelit/artikkelit/seurustelu_ja_parisuhde.htm
http://www.apua.info/Kategoriat.aspx?classID=00791459-820e-445e-acb6-c7260d231a70

Luin tänä aamuna tuoreesta MML:n Lapsemme-lehdestä "Kun työ uuvuttaa koko perheen"-artikkelista erään kommentin, josta tulit heti sinä mieleen. Uupuneen puolisolle oli sanottu sairaalassa: "Omia harrastuksia ei saa jättää." Eli harrastukset ovat uupuneen/masentuneen puolisolle se henkireikä, joka auttaa häntä jaksamaan ja samalla koituvat uupuneen/masentuneenkin avuksi. Ymmärsin, että teillä ei ole lapsia, eli voit varmaan lähteä myös hoitamaan ja virkistämään itseäsi harrastusten tms. pariin. Tee se itsesi ja puolisosi vuoksi. (Meillä tämä kohta ontuu pahoin, kun miehen harrastus vie hänet pois kotoa 1-2 viikoksi kerrallaan ja minä en jaksa yksin lasten kanssa niin pitkää aikaa, eikä meillä ole tukiverkkoa auttamassa.)

Voimia ja kaikkea hyvää sinulle 🙂🌻 Tule kertomaan kuulumisia, elän hengessä mukana.

Kiitos taas Surusuu. Mietin itsekin sitä viimeistä kommenttiani pitkään. Kirjoitanko? Enkö kirjoita? Teksi oli kuitenkin aika voimakasta. Tunnen kuitenkin niin suurta surua ja tuskaa välillä, etten voi verhota huonoa oloani hymiöillä ja lyhenteillä. Vain kaunokirjallisuus riittää olooni. Olen jossain määrin kai erikoinen. Olen alkanut kuulostaa suurelta Hollywood-draamalta, kun puhun asiasta...

Tiedän, etten voi sivuuttaa itseäni täysin, ja onneksi minulla on yksi hyvä ystävä ja teidät, joille voin avautua olostani. Aion kuitenkin olla vaimolleni niin voimakas, kuin pystyn. En halua muistuttaa ongelmista tai ahdistaa turhaan omilla tarpeillani...

Hitto!... Entä, jos kyse onkin vain omatunnosta. Se muuttaisi kaiken. Toisaalta ongelmat ovat kasautuneet pikku hiljaa kolmen vuoden aikan. Hiljaa ja huomaamatta. Aina, kun ongelma huomattiin, siihen suhtauduttiin vakavasti, muttei tarpeeksi vakavasti ja kohti oli isompi ongelma. Kun vain saisin vaimonikin puhumaan asioistaan. Onneksi hän kuitenkin minulle avautuu. Joskus... Kuukausia myöhässä. Onneksi joskus myös ajoissa.

En kai voi auttaa, kuin läsnäolollani. Olemalla saatavilla. Hoitamalla hieman enemmän, kuin oman osuuteni. Voi, että kun saisin hänet puhumaan jollekin ulkopuoliselle.

Hei Alexander ja muut. Kuten jo tiedätte olen itse kestohuijattu, kuten joku osuvasti nimitti. Tässäkin ketjussa on jo mainittu, että Alexander sinun vaimosi käytös voi johtua huonosta omastatunnosta. Tätä ajatusta vahvistaa masennusajankohata ja se, ettei hän halua hoitoa. On selvää, että ihmistä häiritsee tilanne, että hän asuu toisen kanssa ja on samaan aikaan ihastunut toiseen. On selvää, että jos on minkäänlaista omaatuntoa, häiritsee se, että tietää tekevänsä väärin. On ihastunut toiseen, mutta samaan aikaan vielä kiinni vanhassa suhteessa ja tämä repii hirveästi sisäisesti.

Mielestäni asia selvenee sillä, että vaadit häntä menemään erikoislääkärin puheille, psykiatrin tai sitten psykologille. Jos hän ei millään suostu sinne menemään, hän samalla paljastaa vedätyksensä. Ei mene, koska tietää itse pluffaavansa ja verhonneensa pettämisestä aiheutuvat tunteet masennukseen. Tällä hän myös voi välttää liian läheisen kanssakäymisensä sinun kanssasi, jos ajatukset ovat ihastuksessa. Onko tämä kovaa puhetta? Olet mies kuten minäkin ja jos olet lukenut muita palstoja,olet huomannut, että minua on vedätetty 33 vuoden ajan ja niistä 15 vuoden ajan yhtäjaksoisesti. Olen elänyt laput silmillä ja uskonut ettei vaimoni enää petä minua, vaikka hänen käytöksensä outoa onkin. Nyt vuodenvaihteesta lähtien hänen kaksoiselämänsä on paljastunut ja tajuan, että minua on vedätetty ja hyväksi käytetty uskomattomalla tavalla. Paras aikuisuuteni meni huijarin kynsissä. En voi mitenkään tietää mistä oikeasti vaimosi kohdalla on kyse, mutta kirjoitukistasi päätellen on mahdollista, että hyväntahtoisuuttasi käytetään nyt hyväksi.

Onko vaimosi siis lopettanut suhteensa, ja edelleen hänen käytöksensä on ristiriitaista ja "masentunutta"? Tämäkin on ymmärrettävää, kun tuo sivusuhde on jättänyt hänen mieleensä ja omaantuntoonsa jäljen, joka haittaa hänen suhdettaan sinuun. Mikäli tämä teoria on totta, voit olla onnellinen siitä, että vaimosi kärsii omantunnon tuskista. Tämä antaa toivoa tulevaan, jos hän näiden tapahtumien jälkeen osaa muuttaa elämänsä suunnan ja ottaa opikseen. Minun tilanteeni on sikäli toivoton, että vaimollani ei ole omaatuntoa lainkaan. Hän pystyy tekemään mitä vain ja voi täysin huolettomasti vailla mitään jälkiseuraamuksia jatkaa minun kanssani siitä, mihin vieraan miehen kanssa jäi. Minusta vaimosi oirehtimisellaan osoittaa herkkyyttä, jonka varaan on mahdollista vielä rakentaa tulevaisuutta. Ole sinä kuitenkin minua viisaampi ja älä asetu kestohuijatun paikalle.

Voi miten hyvin Uupunut kameli osasi listata kaikki sisimmässäni olevat pienet toiveet. Voi miten paljon koen huonoa omaatuntoa noista toiveista.
Noille toiveille tilan antaminen ajatuksissani tarkoittaa että minä olen huono ja laiska ihminen, puoliso ja huolehtija.
Tiedän olevani oikeutettu lopettamaan silloin kun en jaksa mutta käytännössä en kuitenkaan anna itseni niin tehdä.
Tarvitsisin konkreettisen, vilpittömän anteeksiannon muilta (ja itseltäni) tekemättömistä töistä ja huonosta olosta. Tarvitsisin myös konkreettisen ja vilpittömän oikeutuksen siirtää vastuu hetkeksi jollekin muulle - ilman oikeaa tai kuviteltua syyllistämistä.

Haluaisin että hysteerisenä minut rauhoitetaan kuin pieni lapsi tai koiranpentu - otetaan väkisin syliin ja pidetään lujasti kiinni niin kauan että rimpuilu loppuu. Ei tarvitse keksiä sanottavaa - tähän huonoon oloon ei ole oikeita sanoja. Ei tarvitse keksiä tehtävää - tähän huonoon oloon ei ole oikeita tekoja. Minä tarvitsen kosketusta ja läsnäoloa vaikka en aina osaa sitä ilmaistakaan.

Puolison ei tarvitse osata parantaa minua.
Tautini (vaikea masennus) on hidas paranemaan ja siinä on parempia, huonompia ja vielä huonompia hetkiä. Minä en voi tälle mitään.

En voi suunitella tulevaa. Kaikki suunnitelmat ovat raskaita taakkoja jotka aiheuttavat huolta ja järjestämistä. Ainoa tulevaisuuden ajatukseni on että joku päivä ehkä vielä olen terve. Toivon niin.
Tarvitsen siihen apua. Tarvitsen myös oikeuden olla nyt sairas.

Hei!

Olen lukenut näitä juttuja monesti ja varsinkin sinun tarinasi alexander, liippaa omaani aika läheltä. En ole koskaan ennen osallistunut näihin
keskusteluihin, mutta nyt ajattelin kertoa vähän omasta elämästäni, jos saisit siitä jotakin lohtua ja haluan kyllä kieltämättä vähän purkaa itsekin
sydäntäni. Ystäviäkään ei viitsi aina rasittaa.

Mieheni on pahasti masentunut, vaiva on alkanut ehkä parin vuoden aikana (tai ehkä jopa kolmen) ja pahentunut radikaalisti tuossa noin
puolisen vuotta sitten. Silloin sen vasta itsekin huomasin, mutta nyt jälkeenpäin pohdittuamme on se selvästi oireillut jo pidempään. Olemme
olleet naimisissa 14 vuotta ja meillä on neljä pientä lasta, joista kaksi ihan vaippaikäisiä. Pienimmän tyttäremme syntymä oli se, joka romahdutti
hänet täysin.

Kun masennus paheni, en ihan aluksi sitä masennukseksi tunnistanut vieläkään, vaan luulin, että nyt mies on todella ilmeisesti kyllästynyt
minuun, kun vetäytyy ihan omiin oloihinsa ja on tosi vihaisen oloinen. Hänen käytöksensä muuttui muutenkin, ennen herkässä ollut nauru oli ihan
tipotiessään ja hän alkoi olla tosi levoton. Uniongelmat alkoivat ja kun hän alkoi itsekin puhua pahasta olostaan ja siitä, että mikään ei innosta,
tunnistin masennuksen. Siihen, että hän sen myönsi meni kauan ja siihen, että hakeutui hoitoon, vieläkin kauemmin.

Ongelmana meillä on, että mies ei tunne minua kohtaan mitään ja haluaisi pois kotoa, muuttaa ainakin erilleen tai vaikka erota. Ilmeisesti hän
ajattelee sen helpottavan hänen oloaan ja taustalla toive vain saada olla yksin, lapsia kohtaankaan tunteita ei ole. Minä olen myös yrittänyt
kaikkeni, laittaa hyvää ruokaa, ostella hänelle pieniä lahjoja, keskustella, vetänyt raivokohtauksia (valitettavasti), antanut hänen tulla ja mennä
ihan miten haluaa yms. mutta mikään ei ole auttanut. Välimme ovat aivan lukossa, koskea häntä ei saa, jutella hän ei halua minun kanssani ja
kodin hoidan huonosti sekä lapset hänen mielestään. Oma opiskeluni on saanut jäädä kokonaan, mutta sitä hän ei ole kommentoinut millään
tavalla.

Olen koittanut kovasti hakea tietoa masennuksesta ja sen lukeminen onkin helpottanut. Sinulle alexander, haluaisin sanoa vaimosi pettämiseen
liittyen, että se voisi olla myös sitä, että vaimosi halusi testata, haluavatko muut miehet häntä. Masennuksessahan itsetunto romahtaa ja
hyvänkin näköinen voi ajatella olevansa ruma ja vastenmielinen. Meillä ei ole pettämistä ollut (tietääkseni), mutta mies on panostanut ihan
hirveästi ulkonäköönsä, urheilee, ostelee vaatteita ja kosmetiikkaa, on ottanut jopa permanentin. On nyt paremman näköinen, kuin koskaan. Tai
pettäminen voi johtua myös siitä, että hän haluaa saada edes jonkunlaisia tunteita. Tai siitä, että itsekontrolli mennyt.

Voisit koittaa motivoida häntä hoitoon sillä, että hän saisi itselleen paremman olon. Ainakin mielestäni sinulla on oikeus saada vastaus
kysymykseen, miksei hän hae apua. Onko hän antanut sinulle siihen vastausta vielä? Taustallahan voi olla ihan tavallisia pelkoja, liittyen
leimaantumiseen, lääkkeisiin (monethan vielä tänäkin päivänä luulevat, että masennuslääkkeitä syövillä katse seisoo ja kuola valuu yms.).

Mielestäni sinun ei kannata ottaa mitään syitä niskoillesi vaimosi masennuksen puhkeamisesta, se olisi varmasti tullut vääjäämättä.
Masennukset syythän voivat olla tosi syvällä, usein jo lapsuuden tapahtumissa ja usein masennus vaatii siksi syvällistä terapiaa.

Uskon, että masentuneen kanssa parasta on antaa masentuneen olla rauhassa hyvin paljon. Kertoa hänelle, että keskustellaan, kun sinä
haluat ja, että saat tehdä, mitä haluat, mikä vähänkin kiinnostaa. Itselleni vaikeinta on juuri antaa toisen olla, olen kärsimätön luonne, en jaksaisi
odottaa. Mutta jos toinen rupeaa ilkeäksi, voi sille mielestäni laittaa stopin, alistua ei tarvitse.

Tämä reilu puoli vuotta on ollut todella rankkaa, ihan fyysisestikin (vauvan hoito, kodin ja lasten hoito yksin), mutta pahinta on henkinen taakka,
pelko tulevasta. Jostain on kuitenkin aina joka päivälle voimia tullut (Taivaan Isukilta luultavasti).

Hei Alexander

Oletko saanut vaimoasi kenenkään juttusille? Jos et ole saanut, tuntuis vähän siltä että hän ei halua paljastua.Koska jokaikinen joka on masentunut, haluaa siitä tilanteesta pois ja parantua.Saada jotain apua jotta voisi tervehtyä.Jos ei itse kykene apua hakemaan, antaa kuitenkin lähimmäisten auttaa jollain lailla.

Toivottavasti tilanteenne on parempi.🙂

Hei kaikille ja kiitoksia taas kovasti kaikista vastauksistanne. En ole vähään aikaan päässyt vastailemaan, kun olemme vaimon kanssa koittaneet selvitä ongelmistamme...

Erityisesti Kuottarullan viestiä oli mielekäs lueskella. Mielekäs... Niin. Siis se auttoi jollain hienolla tavalla. Ikään kuin kuulla toisen suusta omasta elämästään. Kuin olisi lukenut otteita oman perheen viimeisistä tapauksista. Meillä vain on lapsien tilalla pettäminen. Raskasta varmasti hoitaa moista taloutta ja miehen masennusta yhtäaikaa. Itsellänihän selviäminen on, kuin sinkkuelämää... Hoitaa omaa kotia yksiin. Sillä erolla, että koko ajan saa katsoa elämänsä rakkautta kärsimässä. Ja olla kuitenkin melko avuton.

Näyttää meilläkin näin jälkiviisaana siltä, että tilanne on lähtenyt kehittymään jo kolmisen vuotta sitten. Itse en vain huomannu mitään ennen viime joulua. Viimeiset pari viikkoa ovat nyt olleet ne pahimmat. Sen jälkeen, kun kuulin petoksesta, olin melko sekaisin jonkin aikaa. Avauduin kuitenkin tänne ja ystävälleni ja riehuin ja viimeviikon aikana pääsin jonkun kynnyksen yli. Sain ajatukseni kasaan ja oikaistuksi ja toimin jo paljon selkeämmin.

Olen saanut vaimoni jo itselleni avautumaan murheistaan enemmän ja se on hyvä asia. Pääsemme ainakin sitä kautta eteenpäin. Hän ei suostu kuitenkaan muille puhumaan. Ei tänne tai ammattilaiselle tai edes ystävälleen. Yritämme siis omillamme tästä yli. Kovaa tulee siis olemaan. Vaimo haluaa käsitellä tunteensa rauhassa. Minä pysyn kovana ja katson vierestä aina valmiina tukemaan. Etsin töitä, hoidan kodin, pysyttelen etäällä. Se kirpoo eniten, kun ei voi koskea vaimoaan silloin, kun haluaa. Sillä rakkauden määrällä, jota minulla vaimoani kohtaan on, se tekee todella tiukkaa.

Eniten maailmassa haluan vaimoani. Viedä romanttisille lomamatkoille monta kertaa vuodessa ja yllättää romanttisesti monta kertaa kuukaudessa. Haluan rakastella joka päivä. Suudella, halata ja koskettaa joka tunti ja minuutti. Todistaa rakkauttani vielä useammin.

Se ei nyt vain käy päinsä eikä se olisi koskaan mahdollistakaan. Tuon rakkauden eteen pitää tehdä töitä ja elää myös omaa elämäänsä. Pitää tehdä asioita yhdessä ja erikseen. Olla yhteisiä ja omia kavereita. Ja siihen tässä nyt pyritään. Saamaan molemmille työelämä ja elämä yleensäkin. Tekemistä ja menemistä ja huoleton koti. Sillä tavalla voimme keskittyä suhteen ongelmiin. Kun muu elämä on kohdillaan, voi keskittyä olennaiseen.

Mutta ulkopuolista apua me emme kaiketi ole hakemassa. Vaimo ei sitä halua. Ymmärtääkseni ainakin lääkehoidon ja tuttaville paljastumisen pelko ovat osasyitä. Pääasiassa ei vain halua. Mutta nyt koitamme kuitenkin hoitaa suhteen kuntoon. Olemme molemmat samalla sivulla. Olen kertonut hänelle suoraan ja rehellisesti kaiken, mitä itsestäni, hänestä ja meistä ajattelen ja sain häneltä kysyttyä samat asiat. Nyt pyrimme tekemään vaimoni elämästä helppoa. Kaikki, mikä sattuu ja ahdistaa, pitää jättää tekemättä. Kaikki, mitä halluttaa tehdä, pyritään toteuttamaan mahdollisuuksien mukaan. Kyllä me tästä selviämme... Kiitos kaikille.