Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä pitkään ja meillä on lapsia. Mieheni on aina ollut herkkä kiivastumaan ja myös pitkävihainen. Muutoin kyllä ollut hyvä ja huolehtiva puoliso. Nyt muutama viikko sitten mies taas suuttui silmittömästi pikku asiasta ja vihanpito jatkuu aina vaan. Hänellä on ollut töissä rankka syksy ja ympäripyöreitä työpäiviä. Nyt olen alkanut miettiä voiko olla kyse jostain uupumuksesta. Mies kohtelee meitä perhettään tosi kylmästi ja välinpitämättömästi. Ei tunnu olevan kiinnostunut enää mistään eikä edes syö juuri mitään. En tiedä nukkuuko edes. Olen todella huolissani koska käytös ei ole millään muotoa normaalia. Kun olen sanonut että olen huolissani ja vihjaissut lääkäristä, hän vaan raivostuu. Mitä voin tehdä? Itse olen aivan loppu ja lapsetkin kärsii tilanteesta?
Hei. Onko miehesi "pakko" tehdä niin paljon töitä, voisiko ottaa vähän lomaa ja yrittää rentoutua ? Harrastaako mitään, onko kavereita ? Elämä muuttuu melko ilottomaksi jos on vaan töissä ja tavallaan se kotikin on työmaa, vaikka siellä rakkaat ihmiset onkin.
Voisitko puhua huolestasi vaikka miehen sukulaiselle tai kaverille ? Sinun on yksin raskasta pohtia tuollaisia asioita. Pienet lapsetkin vaistoavat että kaikki ei oo kunnossa, ei oo isä eikä äiti oikeen läsnä.
Ehkä kysymyksessä on kaamosmasennus, työuupumuksen lisäksi ?
Hän kuulostaa ihan hyvältä mieheltä, tekee töitä ja huolehtii perheestään. Itse asiassa esimerkillinen tuota kiivastumista lukuunottamatta.
Vaatii ehkä täydellisyyttä itseltään, vaativa persoonallisuus ?
Tässäpä jotain ajatuksia, kerro miten menee 🙂
Nyt syksyllä ollut se tilanne että on ollut pakko tehdä hulluna töitä. Nyt tilanne töiden osalta helpottunut mutta mies ei vaan tunnu palaavan normaaliksi itsekseen. On tosiaan normaalisti hyvä mies mutta tämän kylmyyden ja puhumattomuuden koen henkisenä väkivaltana. Itsellä on tosi ahdistunut olo ja voin vaan kuvitella miltä lapsista tuntuu. Miehen äiti on tietoinen poikansa ongelmasta mutta hänellä tuntuu olevan vähän sellanen asenne et pitää vaan odottaa et kohtaus menee ohi eikä saa kysellä mitään tms. Ettei vaan hermostu lisää ja tilanne mene pahemmaksi. Sellasia kavereita ei ole joille vois asiasta puhua. En haluaisi tämän takia erotakaan mutta pakko on ollut tässä alkaa sitäkin miettii kun lapset kärsii. Miten voikin olla yhdessä miehessä kaksi täysin päinvastaista puolta. Varmaan pitää paikkansa et on vaativa persoonallisuus ja olen sitä mieltä et hyötyisi keskustelusta jonkun kanssa mutta millä häntä mihinkään saa. Olen jopa alkanut miettiä voiko olla jotain kaksisuuntaista mielialahäiriötä tms.