Moi kaikki.

Kirjoitan tähän kuvauksen parisuhteestani, tämä tapahtui tänään ja eilen. Olemme avovaimoni kanssa olleet yhdessä 2 1/2 vuotta. Arki ei enää onnistu, riidat ovat nyt lähes päivittäisiä ja jatkuvat tuntikausia. Riitojen jälkeen oloni on ihan hirveä, tunnen syyllisyyttä kaikesta mahdollisesta, ja pystyn lähinnä tuijottamaan tyhjyyteen ja tärisemään. Pelkään että tämä johtaa mulla pahempaan, täydelliseen hermoromahdukseen. Riitojen jälkeen kun en pysty enää sanomaan mitään, otan vain kaiken vastaan, olen hiljaa ja annan avovaimoni sanoa kaiken miten lystää, en enää puutu mihinkään vaikka hän sanoisi mitä koska en pysty riitelemään enempää. Myöhemmin avovaimoni itkee puhelimeen tai vierellä kuinka hän vain rakastaa mua niin hirveästi ja kuinka hän vain haluaisi tuntea olonsa turvalliseksi ja rakastetuksi ja arvostetuksi.

Taustana tässä on pitkä tie jossa olen myötäillyt ja ottanut vastaan kaiken avovaimoni oikuttelun ja raivoilun ihan kilttinä poikana, ja nyt puolisen vuotta olen sanonut ettei tämä vetele pidemmän päälle, vaan asioihin pitää tulla muutos ja hänen pitää alkaa myös hillitä itseään. Tilanne ei ole korjaantunut ja olen sitten omassa turhautumisessani myös hermostunut, raivostunut, ja päästänyt suustani pahojakin asioita ja sanonut hyvin suoraan että en kestä enää tätä tilannetta ja hänen käytöstään.

Muina aikoina hän on aivan ihana, kaikkea mitä voisi ikinä haluta. Ulospäin näitä asioita ei myöskään näytetä. Pari kertaa hän on juossut perässäni sukkasillaan itkien bussipysäkille huutaen, mutta muuten asioista ei ulkopuoliset tiedä. Minua hän on kieltänyt puhumasta kavereille tai vanhemmille parisuhteestani, koska kuulemma mustamaalaisin häntä ja hän menettäisi kasvonsa muiden silmissä.

Noh. Pitkä tarina, kärsivällisyyttä, mutta arvostan miljoonasti jos joku voisi reflektoida tätä jotenkin.

Perjantai (Avovaimon synttäripäivä). Käytin päivän heräämisestä nukkumiseen saakka hänen hemmotteluunsa, aamupala sänkyyn, makoilua, halailua, seksiä useamman kerran, hierontaa, lisää seksiä, halailua. Edellisenä päivänä olin siivonnut koko huushollin ja pessyt pyykit yms. Alkoi puhumaan iltapäivällä että hänellä on huono olo ja on kipeänä, ja että häntä vituttaa kun nyt olisi mahdollista olla yhdessä ja lähteä johonkin ja hän on kipeä. Sanoi että tämä on ainutkertainen mahdollisuus, koska minä en ole koskaan kotona ja tulevaisuudessa tälläisia päiviä ei tule olemaan. Oli silti pyytänyt samaisena päivänä kavereitaan lähtemään hänen kanssaan ulos jo etukäteen koska ”tiesi että minä olen pois sen illan kuitenkin”. Etukäteen olimme siis sopineet olevamme perjantain yhdessä.

Sanoin ymmärtäväni että häntä vituttaa olla kipeänä, ja sanoin että meidän täytyy mennä toisena päivänä, eikä tämä tosiaankaan ole ainutkertainen mahdollisuus jos se minusta on kiinni. Ehdotin seuraavaa päivää, ja sanoin että voin perua viikkoa aiemmin ilmoittamani suunnitelman nähdä kaveriani. Hän kieltäytyi ehdottoman tiukasti ja suoraan, perustellen ettei hän halua lähteä kanssani 15 minuutiksi johonkin äkkiä ”suorittamaan romanttista punaviinilasillista jonka jälkeen mä lähtisin rellestämään kaverini kanssa yötä myöten”. Sanoin että kyse ei olisi tietenkään mistään pikapyrähdyksestä, vaan että siirtäisin aiemmat suunnitelmat kokonaan muulle päivälle, mutta lisäsin perään etten kuitenkaan mielellään peruisi nyt jo toista kertaa tämän kaverin näkemistä. Sen jälkeen totesimme, ettei tämä lauantai olis hyvä päivä, vaan täytyy katsoa joku muu päivä. Rauha laskeutui maan päälle.

Lauantai. Oli nähnyt unta jossa petin häntä avoimesti ja vaadin häntä hyväksymään tämän asian. Lohdutin aamupäivän halailemalla ja pussailemalla ja puhumalla asiasta hänen kanssaan. Hetken päästä aloimme keskustella päivän ohjelmasta, hän ehdotti suunnitelmaa että kävisimme kirpparilla ja kaupoissa yms. Aiemmin oli jo sovittu että käytäisiin kävelyllä. Sanoin että haluaisin käydä omassa harrastuksessani, jonka olin varovasti tuonut esille jo parina edellisenä päivänä kahdessakin yhteydessä sanoin ”viikonloppuna voisin harrastaa jonkin aikaa (4-5 tuntia)”. Sanoin myös että kannattaakohan kirpputorille mennä enää näin lähellä sulkemisaikaa, että jos mentäisiin seuraavana kertana.

Hän suuttui todella pahasti, ja totesi että ”taas tyrmään hänen suunnitelmansa”, ja että tämä osoittaa sen että ”hänen asiat eivät merkitse mitään”. Sitten tuli litania siitä kuinka olin ollut edellisen päivän hänen kanssaan vain sen vuoksi että voisin seuraavana päivänä puhtaalla omallatunnolla lähteä pois hänen luotaan, koska se on hänen mielestään se mitä ”oikeasti haluan”. Edellisen päivän hyvien asioiden järjestelmällinen mitätöinti ja alentaminen sekä mun motiivien kyseenalaistaminen jatkui, kunnes kaikki oli käyty läpi. Tässä vaiheessa en ollut hermostunut, sanoin että tähän ei ole nyt tarvetta, ja että halusin vain keskustella tämän päivän ohjelmasta, enkä kokenut loukanneeni häntä. Kun motiivini ja hyvät tekoni oli mitätöity, hän jatkoi sanomalla etten koskaan ole hänen kanssaan, ja etten koskaan tulevaisuudessakaan tule enää olemaan hänen kanssaan, ja että hän on vain jatkuvasti yksin. Silloin kun olen hänen kanssaan, olen vain sen vuoksi jotta voin sitten kahta enemmän olla pois jatkossa ja laiminlyödä häntä yhä pahemmin. Olin eri mieltä asiasta ja motiiveistani, jolloin riita jatkui ja eskaloitui.

Hän toisteli hyvin paljon kuinka en lainkaan ymmärrä miltä hänestä tuntuu, ja etten ymmärrä miksi hänestä tuntuu pahalta. Sanoin että kerroin jo edellisenä päivänä ymmärtäväni hänen asiansa ja tunteensa, ja siitä lähtien sitä lähestulkoon joka sanankääntein osoittaneeni, mutta olevani tietyistä asioista (kuten se, etten koskaan ole / tule olemaan hänen kanssaan) eri mieltä. Aina kun sanoin ymmärtäväni, sain kuulla useita kertoja että kaikki tämä johtuu siitä etten ymmärrä.

Tämän jälkeen hän sanoi että olin kieltäytynyt olemasta hänen kanssaan nyt lauantaina, vaikka hän sitä nimenomaisesti minulta pyysi. Tässä kohtaa valitettavasti mulla meni rajan yli, koska asia oli juurikin päinvastoin, eli minä olin ehdottanut tätä asiaa hänelle, ja puolestaan hän oli siitä eksplisiittisesti kieltäytynyt. Tämän jälkeen hän sanoi että minä alan heti huutamaan hänelle kun asiat eivät menekään minun mieleni mukaan. Sanoin olevani eri mieltä, ja että asia taitaa olla juurikin päinvastoin, viitaten aamupäivään jolloin aloimme keskustelemaan päivän suunnitelmista, ja heti kerrottuani mielipiteeni hän alkoi huutamaan minulle.

Tästä eteenpäin hän toisti kahta asiaa ”sinä et ymmärrä, ja jos vain olisit ilmaissut edes kerran ymmärtäväsi mistä puhun, tämä kaikki olis paremmin ja asiat olisivat hyvin — haluaisin vain kuulla sun suusta että ymmärrät, ja sitä sinä et vaan voi sanoa” JA ”minä olisin halunnut tänään mennä, ja sinä kieltäydyit siitä”.

Toistelee ainoastaan näitä asioita. Tässä vaiheessa, kaksi päivää ”minä ymmärrän miltä sinusta tuntuu” JA ”mennäänkö sitten huomenna tai joku toinen päivä” –lauseita hokeneena, sain hermoromahduksen ja huusin että mitä vittua täällä tapahtuu, miksi käännät asioita päinvastoin, miksi manipuloit keskustelua. Sanoin että mulle ei ole koskaan käynyt noin, tuntui että pää räjähtää ja voisin repiä itseltäni hiukset päästä. Aloin itkemään. Mulla ei ole koskaan ollut henkisesti yhtä huono olo kuin tuossa tilanteessa. En tiennyt että noin huono olo voi ihmisellä olla.

Hän jatkoi tämän jälkeen toistamalla näitä samoja asioita. Kuinka en ymmärrä häntä, ja kuinka tämä ymmärtämättömyyteni aiheuttaa kaiken hänen pahan olonsa. Lisäksi hän edelleen piti tiukasti kiinni tästä käännetystä todellisuudesta. Luovutin, olin hiljaa ja lakkasin taistelemasta koska pelkään että räjähtäisin ihan totaalisesti.

Aloin tekemään ruokaa jotta saisin ajatukseni kasaan. Kysyin muutamia kertoja avovaimolta että keitänkö hänelle pastaa, että syökö hän, vastasi ettei syö. Ajattelin että keitän kuitenkin vähän ylimääräistä jos tuleekin toisiin ajatuksiin yhtäkkiä. Kun ruoka oli valmista, avovaimo kaatoi sen kaiken laittamalleni yhdelle lautasella, ja totesi hetken päästä että ”ai mitä mun olis nyt sitte pitäny syödä?”. Ihmetyksen jälkeen totesin että no tätä samaa ruokaa tässä näin, että haluatko siis kuitenkin syödä? Vastaus oli ”en halua syödä”. Totesin että jätän nyt kuitenkin osan tästä sulle, koska tässä on liian iso kerta-annos mulle. Laitoin puolet hänen lautaselleen, ja niin hän vain sitten istui alas ja söi.