Minulle kuuluu hyvää. Tällä hetkellä olen vanhempieni mökillä lähelleä itärajaa, ei ole kovin pitkä matka Venäjälle eikä Norjaan. Aamulla uin Jäämeressä.
Minä olen kahistaan poikaystäväni kanssa, hänellä kyllä on töitä mutta jää aikaa olla mun kanssa jossain tunturissa.

Minä eilen sanoin livessäkin etten jaksaisi hoitaa diabetesta, heti joku kysyi miten vanha olen. On häpeä kertoa näin vanhana ettei jaksa joka hetki olla diabetiikko, eikä varsinkaan silloin, kun kaikki muut asiat on hyvin. Ei ole häpeä kertoa että on väsynyt kun on masentunut, ei ainakaan sitä ole mt-foorumilla. Mutta minun kai pitäisi osata hävetä, kun en tässä iässä jaksa olla joka saakelin hetki diabeetikko.

Hei Mv,
tuosta jaksamisesta ja minkä jaksamisesta - on sairauden/taakan nimi sitten mikä tahansa - kuten sinulla diabetes - niistä pari ajatusta. Minäkään en jaksaisi tätä tilannetta jonka keskellä olen. Minut on huomattu turhan monelta suunnalta, kuka uteliaisuuden kuka oman tylsän elämän vuoksi, ja kai joku merkitys on aistittavissa olevalla kateudellakin ainakin jonkun tahon suhteen, - niin huomattu, että vaikeuksia on joka asian osalta jos ei triplamäärä niin ainakin tuplamäärä kuin normaaliarkea eläessä olisi. Kevään aikana tulin luottaneeksi useampaan tahoon suhtautuen luottamuksella, minkä jälkimaininkeja kaikki tämä, mikä minua pitkän talven jälkeen piinaa - olen totaaliväsynyt. Taakkani('sairauteni') on siis monimutkainen - ihmiset niin mielellään tekisivät myös minusta sairaamman kuin todellisuudessa olenkaan.
Se meitä suht nuoria ihmisiä - sinähän olet todella nuori, maanvaiva , yli puolet nuorempi kuin itse olen - se meitä mielemme terveyden kanssa kamppailevia niin väsyttää, varsinaisen sairauden lisäksi kuten sinulla diabetes, sekin, tarkoitan tuo ympäristön suhtautuminen ja ympäristön asenteet - kun olet leimautunut jonkin sairauden myötä heikoksi - saat sitä asennetta sietää niin kauan kuin saat itseäsi kasaan noustaksesi ympäistön asenteiden yläpuolelle. - Ja mitä kuuluu tänään?
Ihanasti nukuttaa ja lepo tilaa yhä enenevästi valtaa saa; vihdoinkin saan itseä kesätuulta kohti, nukuin pommiin niinsanotusti, aamusta olisi ollut tehtävä monenlaista mutta jää seuraavaan aamuun, kun jotkut tahot siirtyvät kesäaikana aiemmin lappu luukulle eli asiointiaika siirtyy seuraavaan mahdolliseen ajankohtaan.

1.6 alkaen olen ollut todella maassa, muutettiin mieheni kanssa erilleen, lapseni kanssa asun. Alku meni miehelläni juodessa, joten jäin ihan yksin ja jaksamiseni lähti laskuun. Nyt mieheni on saanut urheilu vimman, josta olen osittain tyytyväinen, koska juominen loppu, mutta aikaa hänellä ei meille jää edelleenkään. Eniten kaipaan omaa aikaa, mutta mieheni ei sitä jaksa huomata, ihan tunti pari riittäisi silloin tällöin.
Sukulaiseni asuvat muualla, kaverit käy töissä jne. Masennukseni ei helpotu, joten se vaikuttaa jaksamiseeni paljon. Tänne purkaminen onneksi helpottaa jonkin verran, kiitos siitä🙂🌻

mitä sinulle kuuluu tänään? multa pääsi itku kun luin tuon kysymyksen... en muista milloin joku olis kysyny sitä minulta. tällä hetkellä kuuluu huonoa. mieheni ollut pitkään masentunut ja kesäkuun alussa kaikki räjähti silmille. mies oli ottanut viinaa runsaasti, siinä sivussa laittoi kotona paikat remonttiin ja yrittipä vielä polttaa talon😭. mies pääsi hoitoon ja sai lääkityksen ja avopuolen jatkot on hoidossa. hyvä niin. mutta minä ja meidän 9-vuotias tyttäremme jäimme tyhjän päälle, kun joka paikka mtt:n puolella on kesälomalla. "otamme yhteyttä heti lomien jälkeen elokuussa.hyvää kesää ja jaksamista"niinpä😭. mun pitää kuitenkin jaksaa pyörittää tätä arkea ja tuntuu tosi raskaalta kun ei itse jaksa. siinä sivussa pitäis tukea lasta ja miestä. miehen kanssa tuntuu ettei ole edes puheyhteyttä, mies menee ihan omia menojaan, ei kerro tekemisiään kuin suunnilleen sinne päin. ja minä odotan kotona. onneksi viinan on jättänyt ainakin tällä hetkellä pois. miten tästä eteenpäin? ei aavistustakaan😑❓

Tsemppiä sinulle palakurkussa!

Olet jo kuukuaden kestänyt tuota absurdilta kuulostavaa tilannetta jossa elät. Monissa vaikeuksissa itse myös ollut, mutta ajan kanssa niitä vaikeuksia selättänyt olen ja siksi lähetän sinulle v o i m a halauksia ja t s e m p p i toivotuksia - meitä sinua tukevia haluavia on täällä netin kautta monia! Sinun ei tarvi olla yksin hankalien elämänaineksiesi kanssa. Jaksetaan! Saat voimia selvitä!

Kesäkuun alun paikkeilla erottiin lopullisesti avovaimon kanssa vajaan 3 vuoden seurustelun/avoliiton jälkeen ja viikko sitten katkaisin välit kokonaan. Ainoat kaksi kaveria lähtevät viikon sisällä inttiin, itse sain 2 vuotta lykkäystä masennuksen takia. Istun yksin kotona, mietin pitäisikö lähteä baariin jos siellä uskaltaisi tällä kertaa jollekin ihmiselle sanoa edes hei. Valvoin viime yön ja lähdin 4:50 salille, olin siellä tunnin enkä saanut yhtäkään kunto-ohjelman mukaista sarjaparia tehtyä kunnolla. Kävin yhdeksältä nukkumaan. 20 vaille 8 heräsin, äiti soitti ja kyseli onko kaikki kunnossa, taas kerran valehtelin että kaikki on ihan OK. Sille jos myöntää että on yhtään paha olo niin siitä ei tule mitään muuta kuin lisää päänvaivaa kun hän alkaa hössöttää. Itki ilmeisesti melkeinpä päivän putkeen huolesta kun kerroin erosta. (Viimeksi kun erosimme väliaikaisesti, yritin itsemurhaa, päivä ennen 17-vuotissyntymäpäivääni, 27.8.2007. Hyppäsin 2.5-kerroksen ikkunasta) Olen kyllä henk.kohtaisesti helpottunut erostamme. Ei se ikinä toiminut, tottumuksesta ja siitä kerran kukoistaneesta rakkaudesta roikuimme vain toisissamme.

En ole kohta kahteen viikkoon siivonnut asuntoani yhtään. Noin 90% kaikista päälle sopivista vaatteista ovat likaisia, ei ole pesukonetta eikä pesutupaa talon puolesta. Ärsyttää oma saamattomuus mutta ei kiinnosta niin paljoa että saisi asialle mitään tehtyä. Joskus sitä ottaa itseään aina niskasta kiinni, mutta huomaa hetkessä ettei voimavarat riitä asioiden kuntoon laittamiseen kuitenkaan.

Olen aina unelmoinut oikeasta ystävästä. Joku, jolle voisi kertoa kaiken, joku, joka voisi minulle kertoa kaikki omat asiansa. Joku, joka lohduttaisi kun on vaikeaa, joku, jota voisi lohduttaa kun hänellä on vaikeaa. Joku, joka tietäisi mitä helvettiä elämä voi olla vaikka näennäisesti kaikki on ihan hyvin, joku, joka tietäisi miten yksinäinen voi olla vaikka olisi keskellä miljoonan ihmisen, vaikka sukulaiset pitävät yhteyttä ihan vaivaksi asti. Aion jatkaa unelmoimista, vaikka tiedänkin että ei minunlaiselle ihmiselle tuollaista onnea löydy ikinä.

Tällaista tänne. Alkaa taas olla kello sen verran että en jaksa mihinkään lähteä, mutta en myöskään saa unta vielä moneen tuntiin. Aktiivista ei-minkään-tekemistä tiedossa taas aamukolmeen asti.