Mulla on mahtunut pariin kuukauteen sellaisia asioita, joita en pysty käsitellä enää.
En halunnut kirjoittaa suomi24, koska sieltä tulee aina niin huonoa palautetta, joten päätin kokeilla tätä kautta.

Tähän alkuun sen verran, että olen 6-7 vuotta ollut masentunut aika ajoittain. On mahtunut niin paljon alamäkiä nuoruudesta tähän päivään saakka. Seksuaalista hyväksikäyttöä, isän kuolema, narsistiset parisuhteet, taloudelliset ongelmat jne..

Olen käynyt myös lääkärillä masennuksen takia monta kertaa, muttei yleislääkärit koskaan auttaneet, heittivät vain lääkkeitä mukaan.
Noh, pääsin kuitenkin vihdoin parisen kuukautta sitten puhumaan psykiatrille, ja mulle diagnosoitiin epävakaa persoonallisuushäiriö. Rupesin sitten miettimään, että ehkä kaikki johtuukin juuri siitä, että mielialat vaihtelee ja kaikkea muuta mitä tuohon häiriöön nyt mahtuu. Olen myös tosi kiltti, ujo ja laitan muut ihmiset ensisijaisesti etusijalle.

Sitten asiaan, olin seurustellut yli 3 vuotta viimeisen poikaystäväni kanssa, mutta viime vuosi tuntui siltä, etten pitänyt hänestä ja halusin erota, mutten kyennyt tekemään eroa. Meillä ei mennyt hyvin.. Olin taloudellisesti hänestä riippuvainen ja pelkäsin, että jään yksin. Asuttiin eri osoitteissa.
Ajattelin päivittäin, miten eroaisin hänestä, sillä pelkäsin, että hän uhkaa itsemurhalla tai vastaavaa kuten 2 edellistä teki.

Tapasin sitten parisen kuukautta sitten erään miehen liikuntasalilla, joka oli minua 13 vuotta vanhempi. Ihastuin häneen ensisilmäyksellä. Hän oli siellä töissä ja sain selville hänen nimensä. Otin sitten netin kautta häneen yhteyttä, mikä oli aika uhkarohkeaa minulta. Hän muisti minut ja pyysi treffeille. Tavattiin monta kertaa viikossa ja meillä oli aivan mahtavaa yhdessä. Hän oli unelmieni mies ihan kaikella tavalla. Itseasiassa ajattelin, että haluan juuri tuon näköisen ja tuonlaisen, ennen kuin edes huomasin hänet. Hänessä oli kaikki. Ja tällaista ei ikinä ole mulle ennen tapahtunut. Mä olen aina ollut tosi kriittinen miesten suhteen eikä mulle ole kelvannut moni.

Rakastuin häneen ja tapasin häntä salaa. Enkä ajatellut, että haluaisin välttämättä seurustella hänen kanssaan, koska en halunnut painostaa häntä millään tavalla, koska en tiennyt mitä hän itse halusi. Hän oli juuri eronnutkin.
Ajattelin, että katsotaan mitä tästä tulee. Nautin vain siitä, että sain viettää aikaa hänen kanssaan. Hän sanoi, että piti minusta kovasti myös.
Sitten eräänä päivänä hän sanoi, että hänen täytyy miettiä elämäänsä, että mitä tekee. Ei kuulemma liittynyt minuun, joten en asiaa enempää pyöritellyt päässäni, vaikka tosin kävi mielessä, että sekoitinko jotenkin hänen elämänsä nyt.
Selitin hänelle, että kyllä asiat järjestyy. Sitten parisen viikkoa sitten hän yhtäkkiä ei enää viestitellyt, vaikka hän teki sitä joka päivä. Ajattelin, etten aio jahdata häntä, sillä se ei kuulu luonteenpiirteisiini jne. Kului 5 päivää, eikä hän edelleenkään puhunut minulle.
Tuntui tosi oudolta ja aavistin, että jotakin on pielessä. Päätin sitten kysästä asiasta. Hän vastasi, että ehkä parempi, ettei enää tavattaisi. Sydän pysähtyi. :/
Sanoin, että jos niin toivot, niin sitten niin, mutta mikä voisi olla syynä..
Hän vastasi, että hän on tapaillut hänen exäänsä ja että hänen täytyy miettiä mahdollisuuksiaan exänsä suhteen.
Kiitin häntä sitten siitä parista kuukaudesta ja toivotin hyvää jatkoa.. :'(

Tuntuu niin oudolta ja absurdilta, että miten ihmisen voi vain jättää? Vaikka oltiin niin yhdessä ja muuta mahtavaa. Yhtäkkiä ei vain enää tavattu eikä puhuttu.

Meidän tapailumme aikana pystyin eroamaan poikaystävästäni, mutta en tehnyt sitä tämän miehen takia. Vaan tavallaan hän oli ehkä se avain siihen, että pystyin tekemään sen päätöksen. Olen helpottunut siitä.

Nyt tuntuu tosi tyhjältä.. Vaikka nautinkin siitä, että olen vapaa, mutta kun rakastuin siihen mieheen.. Ja en edes ole hänelle vihainen.. Vaan erittäin surullinen..

Ja tiedän olevani todella hajamielinen, kun petin poikaystävääni.. ja kaikkea. Tiedän, että tein myös väärin.. Ja vihaan itseäni. Vihaan itseäni, että olen heikko.

On sellainen olo, etten haluaisi kuolla, mutten haluaisi myöskään elää. Jokainen hetki on vain tyhjää. Ei edes kiinnosta nähdä ketään. Ihmisten kanssa seurustelu tuntuu niin tylsältä ja turhalta.

Eikä tässä vielä kaikki. Tämä seuraava asia vasta sekoittaakin minut..

Mulla on ollut pitkään yksi miespuolinen kaveri, n. 5 vuotta. Hän on aivan huipputyyppi. Hän rakastui minuun silloin viitisen vuotta sitten, kun alettiin hengailla nuorempana. Ollaan aina välillä nähty ja hän sanoo, että rakastaa minua edelleen.
Itse en tunne häntä kohtaan rakkautta, vaan sellaista ystävärakkautta.
On tullut muutaman kerran tehtyä typeryyksiä hänen kanssaan.. Sitten on kaduttanut huolella ja olen sanonut, että pysytään vain kavereina, sillä ystävyys säilyy ikuisesti, mutta suhteet tulevat ja menevät. Ja hän on aivan mahtava ystävä, mutta en pysty kuvitella eläväni hänen kanssaan loppuelämäni.
Kun hän on sitten sanonut rakastavansa minua, en ole kehdannut olla sanomatta mitään.. Vaan olen välillä sanonut, että rakastan häntä myös.
Kauheeta tällainen valhe.. Mutta jotenkin, en ole halunnut menettää hänet ystävänä.. Ja jotenkin olen ollut liian kiltti.. Ja kun kerran sen on tehnyt.. ei voi enää palata..

Hän on sitten viime aikoina puhunut yhteenmuuttamisesta.. ja lapsen hankkimisesta.. ja yhteisestä elämästä tulevaisuudessa.. Vaikka ei edes tiedä, minkälaista elämä jonkun kanssa on.. Tuntuu tosi pelottavalta.. Ja hän sanoi nyt viimeksi, että haluaisi seurustella mun kanssa virallisesti.. Tuosta noin vain heitti.. Olin hetken hiljaa, kun hän tuota kysyi, ja sanoin, että mulla on niin paljon huolia, etten ole valmis sellaiseen.. Hän sanoi, että sano, kun olet valmis..

Ja olemme nähneet toisiamme sen viitisen vuoden ajan, mutta nyt lähiaikoina hän on tuollaista puhunut..

Kuukausi sitten, mulla oli vielä 3 miestä, joita ”tapailin”.. Ja se tuntui niin pahalta.. Kun tiesi, että se johtuu minusta, etten vain uskalla sanoa mitä mieltä oikeasti olen..

On ollut niin stressaavaa, eikä kukaan ole tiennyt toisistaan. Enkä itsekään tiedä mitä ihmettä teen..

Nyt olen siis eronnut poikaystävästäni, rakastamani mies hylkäsi minut, ja on vielä tämä ystäväni, joka haluaa minut vaimokseen.. Ja en tiedä mitä pitäisi tehdä.

Expoikaystäväni kanssa välit ovat onneksi ok.. Mutta eniten satuttaa se, että rakastamani mies hylkäsi minut.. Ja jos sanon suoraan sille ystävälleni, etten halua hänen kanssaan tulevaisuutta, teen saman mitä minulle juuri tehtiin..

Jotenkin ei vain pysty enää elämään itsensä kanssa.. Kasvatan tiedostamattani valheita ympärilleni.. En vain pysty enää käymään koulua.. Tuntuu, että haluaisin vain kadota, olla pitämättä yhteyttä kehenkään..

Nyt ensimmäistä kertaa puhun tästä näin julkisesti..
Ja pakko oli puhua jonnekkin..

Mitä mieltä olette? Toivoisin rehellisiä mielipiteitä..ja neuvoja asioiden käsittelemiseen ☹️