Mitä alkoholistin päässä liikkuu?
Mieheni on alkoholisti. Olemme olleet yhdessä 16 vuotta, mutta nyt en jaksa enää elää täysikasvuisen uhmaikäisen kanssa. Olen lukenut alkoholismista, mutta kirjoitukset ovat olleet lähinnä ympäripyöreitä tai lääketieteellisestä näkökulmasta kirjoitettuja, enkä vieläkään oikein ymmärrä… Onko kenelläkään kokemuksia omakohtaisia tai muita siitä, miten alkoholisti ajattelee?
Ymmärtävätkö he satuttavansa lähelläolijoitaan vai elävätkö oman kuplansa sisällä oikeuttamassa tekojaan?
Tuntevatko he häpeää? Mieheni teki sellaista, että hän avasi kaljan, jota joi avoimesti olohuoneessa, mutta hänellä oli toinen (ja kolmas ja neljäs…) avattuna pihasaunan eteisessä, jossa hän kävi huikalla käydessään tupakalla. Ihmettelin aina miksi. Yrittikö hän esittää, että joi vähemmän? Hän tiesi silti minun tietävän siitä jemmakaljasta, eikä sitä känninastetta kuitenkaan voi peitellä.
Hän myös piilotteli tyhjiä viinapulloja ympäriinsä, jopa minun vaatekaappiini. Täh? Hän ei voinut viedä tyhjiä tölkkejä pois, en tiedä miksi, koska ainakin uusia hän kehtasi hakea. Meillä on sellainen kehno autotalli, jossa ei voi pitää autoa ja mieheni ruuvasi sen oven kiinni, koska tuuli vei sen aina saranoiltaan. En siis käynyt siellä, koska siellä ei mitään ollut, mutta sitten kerran menin sinne uteliaisuudesta ja koko talli oli täynnä tyhjiä oluttölkkejä. Niitä oli siis satoja tai jopa tuhansia.
Entä mitä alkoholistin päässä liikkuu, jos hänelle yrittää puhua ongelmasta? Meillä ongelma on kuulemma vain minulla, ei hänellä. No nythän miehelläni on uusi uhri, jolle esitetään ei-alkoholistia ja ajattelen, että se on minun vikani, koska yritin puhua asiasta, joka ahdisti molempia. Oliko se siis niin pahaa ja ärsyttävää, että hän mieluummin ottaa toisen, kun myöntää asian. Täytyyhän hänen tajuta olevansa alkoholisti. Vihaako hän minua, koska olen ainut, joka tietää sen?
Mietin myös, miten hän onnistuu olemaan sen uuden kanssa niin, ettei alkoholismi näy ja miten kauan? Hän selviää yhden päivän muutamalla kaljalla, muttei pidempiä aikoja. Hän on sen uuden luona melko selvinpäin ja kotiin tullessaan vetää heti pikakännin.
Mitä tapahtuu, kun minä lähden? Minä olen ainut, joka tietää. Olisiko hänestä ahdistavaa pitää kulissinsa pystyssä yksin? Luulisi sen olevan rankkaa, mutta minusta tuntuu, että hän kuvittelisi sen olevan vain helpotus, minähän olen ainut uhka, joka voi paljastaa kaiken.
Mieheni käy töissä, eikä sielläkään kukaan ole huomannut mitään, sillä ei hän työpaikalla juo. Hän on autonasentaja, ei paras ammatti alkoholistille. Hän on ylpeä työstään ja ilmeisesti viihtyy siinä. Kaksi kertaa hän on menettänyt ajokorttinsa. Ensimmäisen kerran rattijuopumuksesta mopolla ja toisen kerran saatuaan viinakrampin. Lääkärintodistuksessa luki kouristuskohtaus, joten työnantaja ei siitäkään voinut huomata mitään. Miten pitkään mies kuvittelee voivansa työskennellä, ennen kuin hänen kulissinsa romahtavat?
Hän on saanut kaikki viinakramppinsa nukkuessaan, eikä muista niitä jälkeenpäin, joten ilmeisestikään edes se ei ole riittävä pelote. Eräs hänen tuttavansa kuoli taannoin vähän päälle nelikymppisenä samaiseen kohtaukseen, mutta sitäkään mieheni ei kommentoi mitenkään.
Mietin sitäkin, että mitä jos hän saa kohtauksen autoillessa. Mitä minun pitäisi tehdä? Kertoa hänen työantajalleen ja saada järjetön raivo päälleni? En minä halua, että hän menettäisi työpaikkansa. Se vain saisi hänet juomaan kahta kauheammin, eikä se häntä mitenkään auttaisi.
Vaikka miehelläni on uusi uhri, minua jää mietityttämään monta asiaa, joihin en saa vastausta, vaikka mielestäni olisin oikeutettu niihin. Toisinaan hän sanoo, että olen ihana ihminen, eikä kukaan saa koskaan satuttaa minua ja seuraavana päivänä olen saatanan kusipää. Kumpaa minä olen? Onko hän koskaan oikeasti välittänyt minusta, vai olinko pelkkä pelinappula? Onkohan hän koskaan pahoillaan siitä että asiat menivät niin kuin menivät? Näyttäisi siltä, että kaikki on hänelle ok. Minulle ei ole. Niin kuin monet, olen sanonut ennenkin lähteväni (nyt olen oikeasti tosissani), hän ei ole sanonut siihen mitään. Oliko se aina okei? Eikö minulla koskaan ollut mitään väliä?
Tsemppiä, voimia ja hali sulle! Vastauksia vakaviin kysymyksiisi saat täällä:
http://www.al-anon.fi/
EronnutNainen kirjoitti 12.1.2016 17:35
Tsemppiä, voimia ja hali sulle! Vastauksia vakaviin kysymyksiisi saat täällä:
http://www.al-anon.fi/
Itseasiassa en saa. En halua mustamaalataan mitään ryhmää, mutta toista kertaa en yritä. En usko, en ainakaan halua uskoa, että noilla ihmisillä on mitään tekemistä sen kanssa mitä minulle tapahtui, mutta kävin tuolla kerran. Ei alusta asti vaikuttanut minun jutultani. Lähdin pois jo aika alkuvaiheessa ja siellä ulkopuolella oli pari ihmistä odottamassa. Sanoivat käyneensä samassa paikassa ja olevansa sitä mieltä, että ei ole myöskään heidän juttunsa. Kertoivat, että ovat perustaneet oman keskustelupiirin ja pyysivät mukaan. Olin tyhmä ja lähdin. Kaksi miestä yritti raiskata minut, tuli kolmas, joka pelasti. Ryhmän naiset olivat raivoissaan minulle, kun sanoin, että ilmoitan poliisille. Heidän anonyymiutensa oli uhattuna, jos tekisin jotain sellaista. En tiedä keitä he olivat, mutta tuntuu kurjalta, että maailmasta löytyy niitä, jotka ovat valmiita hyväksikäyttämään ihmisiä, jotka ovat jo valmiiksi hajalla. Olisi ollut oikein ilmoittaa, mutta kun joskus pitää miettiä miten hengitetään, niin asioilla on mittakaava, joka ei ole realistinen.
Eräs läheiseni on alkoholisti. Tai ei hän enää ole läheinen, hänet oli heivattava viitisen vuotta sitten elämästä. Hänelle ei kertakaikkiaan mennyt perille se tuho, jota hänen alkoholinkäyttönsä lähipiirissä aiheutti, ei vaikka erinäiset viranomaiset joutuivat puuttumaan hänen elämäänsä, ei vaikka työ meni. Tänä päivänäkään hän ei näe tehneensä tai tekevänsä mitään väärää. Hän ei ole koskaan pyytänyt anteeksi mitään tekojaan eikä häpeä. Hän ainakin elää aivan omassa kuplassan ja hänen käsityksensä todellisuudesta on aivan omanlaisensa. Kaikki on muiden syytä, hänessä ei ole vikaa.
Hän ei myöskään näe juomistaan ongelmana, mikä kuitenkin on suuri syy useimpaan hänen ongelmaansa. Toki hänellä on myös hyvin itsekeskeinen luonne, mikä on omiaan kärjistämään asioita. Tämä henkilö ei ole koskaan peitellyt tai salannut juomistaan, koska hän ei ole kokenut sitä ongelmaksi. Ongelma hänelle ei myöskään ollut juoda ovan kipulääkityksen aikana ja olla tuhannen sekaisin. Ei vaikka omat ja muiden lapset sekä muu suku katselivat vieressä.
Välittääkö tämä ihminen muista kuin itsestään ja viinasta, näyttää ainakin siltä, että ei. Ihmiset ympärillä ovat hänelle hyviä tyyppejä, jos hyväksyvät hänen juomisensa ja mieluiten vielä osallistuvat siihen. Ne jotka siihen puuttuvat ovat saatanan kusipäitä kaikki. Ei tuollaista jaksa eikä halua katsoa, eikä ihmistä voi auttaa, jos hän ei halua auttaa itseään, saati jos ei edes myönnä ongelmaa olevan. Juova alkoholisti, haluaa juoda. Aivan sama, mitä sanotaan ja kuinka paljon menettää, viina on tärkein. Sen nyt on vaan niin, että alkoholistin on itse löydettävä se pohjakosketuksensa, hän pelastaa itsensä, jos pelastaa. Joskus ei vaan ole muuta ratkaisua, kun lähetä ja jättää alkoholisti taakseen, jotta voi edes itsensä pelastaa alkoholistiläheisen tuhovaikutukselta.
Sitten on se ryhmä alkoholisteja, joille juominen on jo pakonomaista. He eivät kerta kaikkiaan pysty toimimaan ilman alkoholia veressä. He onat "normaaleja" promilleissa ja promilleton tila on epänormaali. Sinun miehesi kuitenkin käy vielä töissä, joten ei tästä liene vielä kyse. Tilanne hänellä on kuitenkin äärimmäisen vakava ja pitkällä, koska viinarappejakin on jo esiintynyt.
Tiedätkö juoko tämä uusi heila? Onko kyse hoivaajasta vai mahdollisesti ihmisestä, joka juo itsekin, eikä mahdollisesti siten puutu tai tule puuttumaan hänen juomiseensa?
Työhommiin en osaa oikein sanoa, mitä pitäisi tehdä. Itse jouduin ilmoittamaan eräästä asiasta viranomaisille ja sain todellisen paskaryöpyn niskaani, mutta tein sillä muille hyvää, joten viis alkoholistin raivosta. Tietysti olisi hyvä, että työnantaja tietäisi, jotta he voisivat sitä kautta ohjata miehen hoitoon ennemmi kuin myöhemmin. Sattaisi vaikka ukko havahtua.
Itselläni aikanaan havahdutti termi "mahdióllistaja". En missään nimessä halunnut olla alkoholistille mahdollistaja. Salailemalla, peittelemällä, hyssyttelemällä, rahoittamalla, olemalla puuttumatta jne. on mahdollistaja. Olin vuosia tietämättäni mahdollistaja, ihan vaan olemalla puuttumatta asioihin, jotka olivat suoraan naamani edessä. Addiktien kanssa on vaan joskus heitettävä hienovaraisuus nurkkaan tai saa huomata olevasi mahollistaja ja hyväksi käytetty.
Usein alkoholisti on itse, se viimeinen, joka ongelman tunnustaa. Silloin kun sen itselleen myöntää, siihen voi löytyä myös ratkaisu, mutta ei sekunttiakaan aiemmin.
...ja mitäkö siellä päässä liikkuu? Viinaa siellä "virtaa". Ajatukset pyörii alkoholin ympärillä, millään muulla ei ole merkitystä.