Mistä voimia selvitä vaikeasta erosta?
eli.. olimme poikaystäväni kanssa yhdessä kauan, melkein 7 vuotta. välissä olimme erossa yhden vuoden, jonka jälkeen ”tapasimme” uudelleen ja palasimme yhteen. muutimme saman katon alle, ja kerkesimmekin olemaan uudelleen yhdessä kolme vuotta, ja tottakai matkaan on mahtunut paljon ylä-ja alamäkiä, aina ei ole ollut ruusuilla tanssimista, mutta jostain se tahto olla toisen kanssa aina löytyi. kaikesta huolimatta minusta itsestäni tuntui siltä että hän on minulle se oikea, ja että hänen kanssaan minun kuuluu olla, ja tältä valitettavasti tuntuu yhä. noh, syksyllä kumminkin mies ilmoitti ettei tahdo enää olla kanssani, että tilanteemme ei muutu ikinä mihinkään. oli kuulemma miettinyt asiaa itsekseen jo hetken (ei vaivautunut minulle kertomaan tunteistaan ennen kuin oli liian myöhäistä) ja oli nyt päätöksensä tehnyt, eikä hänen mielensä voisi muuttua. siinä sitten aikani rukoilin ja pyysin miettimään, pyysin ”taukoa” että saisi olla itsekseen omien ajatustensa kanssa. ei käynyt, ei kuulemma auttaisi. menin kokonaisen kuukauden, ennenkuin asunto irtisanottiin, tämän tilanteen kanssa aivan sumussa, olin aivan hajalla. siitä ei mennyt kauaa, muutama viikko kun mies myönsi tehneensä elämänsä isoimman virheen ja halusi minut keinolla millä hyvänsä takaisin. lupasi kuun taivaalta ja halusi näyttää että on muuttunut ja tajunnut että minun kanssa hänen kuuluu olla. alkuun olin skeptinen, mutta vähitellen aloin uskoa, että ehkä selvittäisimme ongelmamme ja opettelisimme ”uudestaan seurustelemaan”. kun sitten tammikuun lopussa tuli ensimmäinen vastoinkäyminen ja riitelimme muutamaan otteeseen, mies alkoikin heti menettää kiinnostustaan ja ennen helmikuun puolta väliä, kun kinaamista oli jo hetken takana, ilmoitti ettei kiinnosta enää. en kuulemma ollut muuttunut ja kaikki oli ihan samanlaista kuin ennen. kuvittelin että erilleen muutto oli pohjakosketus, mutta se oli hyvin kaukana tilanteesta, jossa olen nyt. nyt olen pohjalla, enkä usko että tämän syvemmälle voisin enää päästä. päässäni pyörii vain miehen sanat ja lupaukset joita hän antoi ja vannomiset, ettei halua päästää minua menemään koskaan enää. ja kun vastoinkäymisiä tulee, lyökin heti hanskat tiskiin. olo on niin petetty, olen niin surullinen – oikeastaan en edes löydä sanoja tähän enää. en pysty mitenkään kuvailemaan pahaa oloani ja en tiedä miten tästä enää nousen. tulipas pitkä vuodatus, toivottavasti joku jaksaa lukea ja jakaa omia kokemuksiaan..
Voi että ,kuulostaapa kamalalta! Sen voin vaan omasta kokemuksesta sanoo, että asiat ei itsestään muutu, vaan niille on tehtävä jotain, Yhdessä. Mulla tuolla oma tarinani lyhyesti kerrottuna, mutta samaa mulla on se, että mies oli jo itsekseen miettinyt eroa pidempään, ennenkuin mulle kertoi ja sanoi että mitään ei oo enää tehtävissä, hän oli sen jo miettinyt/päättänyt. Yritin että oltais menty johku parisuhdeterapiaan tms, mutta ei suostunut. Joten erottu nyt sitten on.
Sinuna kyllä yrittäisin hyväksyä että se on nyt ohi, miehesihän on kohdellut sinua tosi huonosti, että heti kun tulee vastoinkäyminen niin se on silloin ohi. Ei se niin kyllä mee, vaan ne asiat pitäis selvittää, mutta kirjoituksestasi saan käsityksen ettei hän edes halua. En nyt oikein osaa muuta sanoa, kuin että voimia ja toivottavasti saatte asiat selväksi jotenkin!
Moi Katsm
olet ainakin yrittänyt ja halunnut katsoa kortin loppuun saakka. Tai johonkin pisteeseen. Ja kuulostaa siltä, kuin toisella osapuolella ei ole muuta menetelmää käsitellä suhteen ongelmia (joita on siis jokaisessa suhteessa 😀 !), kuin katkaista suhde, paeta pois, kääntyä etsimään uutta helpompaa vaihtoehtoa.
Et kerro mitkä kysymykset teillä nousevat pintaan. Siltä pohjalta vois aina tiedostaa hieman syitä ja päätellä itsekin, mitä tehdä. Kertooko hän miksi, tai voitko itse nimetä mitkä ongelmakohdat teillä tyssää keskustelussa tai yhteiselossa? Niitä tulee joka suhteeseen, kun tullaan eri taustoista ja samalla aktivoituu oman kodin ilmapiiri, ihan noin tiedostamattomana lahjana tai pommina tai molempina ja soppa on valmis.
Jos toinen ei osaa kertoa, mistä suuttuu, tai miksi ei voi jaksaa, niin se on toisen oma ongelma. Älä sinä rupea siitä syyllisyyttä kokemaan. Et voi välttämättä edes auttaa, jos toinen ei voi tiedostaa asiaa. Itse koin tilanteen omassa edellisessä suhteessani kipeästikin, kun toinen vain pakeni ja karkasi, kykenemättä kohtaamaan suhteemme kipupisteitä, koska ne ilmiselvästi olivat hänelle niin kipeitä ja häpeällisiä, ettei niitä voinut käsitellä., ja aktivoituivat meidän rakkaussuhteessamme. Pitkään mietin että mitä olisin voinut tehdä toisin ja paremmin, ja syyllistin itseäni etten tehnyt tarpeeksi, vaikka loppujenlopuksi tein ja yritin aivan liikaa, että suhteemme olisi jatkunut mutta ei se olisi lopulta auttanut mitään, kun toinen puolisko ei voinut käsitellä omia asioitaan edes minun, rakkaimpansa kanssa.
Sinun on syytä määritellä omat rajasi ja pitää niistä kiinni, opetella tässä tilanteessa rakastamaan itseäsi ja tukeutumaan niihin sinun oman elämäsi tukipilareihin, että pysyt pystyssä ja saat voimiasi takaisin. Ehkä hänen on syytä miettiä mitä haluaa ja ehkä voitte hakea keskusteluapua jostain, mutta ehkäpä sinun on opeteltava rakastamaan itseäsi sillä tavalla, että et anna itseäsi kohdeltavan heittopussina tai et suostu ihan miten vaan suhteeseen , jossa toinen heiluu kuin tuuliviiri tai ei voi kertoa omasta puolestaan miksi.
Joskus näiden heilumisten syynä on oma tiedostamaton lapsuuden tai nuoruuden trauma, joka aktivoituu (vaikka seksuaalinen häirintä tai hyväksikäyttö), toisinaan siellä on toisen seksuaali-identiteetin kriisi (tullakko kaapista ulos vai ei), tai sitten ihan mitä muuta tahansa, vaikka jokin tiedostamaton tarve elää ihan toisin, kuin miten te arkea ja unelmianne elätte. Sitä ei voi tietää kukaan, ennen kuin se sanotaan ääneen. Sitten on niin paljon helpompaa suhtautua asiaan.
Pidä oman itsesi puolia, huolehdi itsestäsi, rajaa asioita niin, että voit keskittyä elämään omaa elämää. Yhteinen elämä voi tulla sitten siihen lisäksi, mutta kummankin on syytä elää omaa elämää, niin itsellisesti kuin mahdollista.
Lohduttaudu sillä, että jos itse elät rehellisesti ja avoimesti, sinulla ei ole mitään pelättävää ja peiteltävää. Jos toinen ei siihen pysty, on hänellä ehkä kasvamisen paikka ja aika ja se työ jota kumpikin tekee itsensä ja suhteensa eteen, näyttää, mitä lopulta tapahtuu suhteellenne.
🙂👍