Kirjoittelin kevään puoella tänne, mutta en enää löydä sitä viestiketjua..
Olemme mieheni kanssa olleet yhdessä 9 vuotta ja niistä naimisissa 7. Meillä on kaksi pientä lasta joista toinen ihanuus syntyi nyt kesällä 😍
Tammikuussa miea rupesi puhumaan erosta. Toista lasta oli toivottu pitkään ja nyt kun se oli tulossa mies halusi erota. Olin aivan järkyttynyt! Ei ollut kuulemma riittävästi yhteistä aikaa eikä tarpeeksi sutinaa makuuhuoneen puolella. Toki nyt kun katsoo aikaa taaksepäin niin onhan meillä ollut hyviä ja huonoja hetkiä mutta niinhän kaikilla, lopulta kuitenkin enemmän hyviä. Täytyy myöntää ettemme olleet hoitaneet parisuhdetta riittävästi sen jälkeen kun perheeseen oli tullut lapsi..
Muutama viikko tämän keskustelun jälkeen näin vahingossa miehen puhelimessa viestejä toiselta naiselta johon oli tutustunut töissä. Saahan sitä kavereita olla mutta jos viestit ovat luokkaa ”hyvää yötä, nähdään huomenna ☺️❤️” mieheltäni ja vastauksena ”haluaisin painaa pääni rinnallesi ja että otat minut syliisi” naiselta jota en ole koskaan tavannut. Murruin täysin 😭 Mieheni ei aikaisemmin ole ollut kiinnostunut puhelimestaan töistä kotiin päästyään, nyt se oli jatkuvasti vierellä, äänettömällä ja minä en siihen saanut koskea. Myöhemmin selvisi myös että työpaikan juhlat olivat kotibileitä joissa tämä nainen oli aina mukana.
Mieheltä kysyessäni kuka tämä nainen on oli vastaus aina ”ollaan vain kavereita”, ”sille on helppo puhua” ja ”ei ole mitä luulet”. Viestejä tuli aina yömyöhään kun minä olin raskaismahani kanssa mennyt väsyneenä nukkumaan. Ja suurin osa poistui puhelimesta nopeasti.. Kävivät työporukan kanssa Levilläkin ja arvatkaas kuka oli siellä melkein viikon mittaisella reissulla mukana! On heistä oikein söpö kuvakin istumassa sylikkäin. ”No siellä nyt kaikki istu toistensa sylissä..”
Kaiken tämän aikaa olen koittanut saada parisuhdettamme toimimaan sillä rakastan miestäni enkä voisi kuvitella elämääni ilman häntä. Ajatus on oikeastaan kuvottava.. Viestit on vähentyneet ainakin iltaisin nyt näin syksyn tullen mutta valehtelu ei. Sattuu kun ei miestä tunnu häiritsevän ollenkan että valehtelee minulle, vai onko jo niin tottunut siihen ettei se tunnu puhumista kummemmalta?
Tällä viikolla mennään pariterapiaan. Itse käyn seksuaaliterapeutilla sillä siinä saralla on ollut ongelmaa.. tai nyt ei ole kun ei ole mitään sutinaa ollut moneen kuukauteen. ”Sitä saa mitä tilaa!” tuli vain mieheltä..
Mistä siis voimia taistoon? Mistä voimia jotta avioliitto saadaan pelastettua? Ja miten ylimääräisistä osapuolista eroon?
Kiitos kun jaksoit lukea 🙂🌻
Kaye hei, en tiedä. En ole asiantuntija siinä miten petettynä selvitään niin ettei sattuisi. Olin raskaana kun lapsen isältä tuli tieto toisesta raskaudesta. En tiedä koska katkaisin välini lapsen isään ja jäin yksin. Oman mielipiteeni voin kertoa. Molempien vanhempien tulisi olla läsnä, molempien päätöksellä aikaan saadusta lapsesta. Vieläkään en ymmärrä kolmansia osapuolia jotka yrittävät tyrkyttämisillään hoitaa parisuhde ongelmia. Kenenkään ei tulisi sekaantua kenenkään perheasioihin vaan kotirauha ja rauha parisuhteelle, perheelle pitäisi antaa. On ammattiauttajia joiden puoleen voi kääntyä ongelmissa. Kukaan työtoveri ei ole yksinoikeudella puolisosi "terapeutti" (vaikka terpeutti olisikin). 😮
Voi kun kuulostaa tutulta tämä "tosi hyvä työkaveri vaan". Sellainen kuului meilläkin miehen elämään. Viestejä, ihme tapaamisia, salailua, valehtelua. Eikä meinannut ollenkaan irrota kelkasta, vaikka kuinka räpistelin.
Teidän tilanteessanne kurjaa, että lapset ovat pieniä. Jotain kriisiä mies elämässään käy läpi, kun ei näe lähelle (tai oikeastaan vain itsensä).
Meillä lapset jo aikuisuuden kynnyksellä, että kriisi tuli sitten siitä vissiin? Hyvä kun olette menossa terapiaan. Kävimme mekin. Siellä mies aina tajusi muka asioita, mutta uudelleen ja uudelleen tämä työkaveri luikerteli miehen elämään.
Ja sitten muutin pois. Että elä ukko sitten keskenäsi tai pidä toisen perheen äitiä naisenasi, hajotetaan sitten useampi perhe, jos hän niin haluaa.
Kuinkas kävi? Nyt olemme edelleen yhdessä. Erillään mutta yhdessä. Mies sanoo haluavansa unohtaa koko naisen ja seikkailun, siitä ei saa puhua enää. Seikkailu se kuulemma oli. Jotain omaa ja salaista. Nyt on toinen sävel. Häpeää? Katuu? Ainakin sanoo niin.
Mutta. Minäkin rakastin ja edelleen miestäni. Mutta kun toinen päättää sekoilla, eipä siinä aikuiselle ihmiselle auta "järjen puhuminen", jos se järki on oikeasti hävinnyt.
Olennaista onkin mitä haluatte. Yhdessä. Tai sitten erikseen. Mutta sydämestäni toivon, että miehesi herää katsomaan mitä hänellä jo on☺️❤️
Hei Kaye ☺️❤️
En tiedä, mistä löytäisin sopivat sanat lohduttaakseni sinua.
Meillä uskottomuus tapahtui sairastuttuani vakavasti. Miehen ego ei kestänyt sitä, että minun vointiani kyseltiin, eikä häneen kiinnitetty huomiota.
Löytyihän se lohduttaja: nainen, joka tuntee perheemme oli kysynyt, miten meillä on mennyt. Tähän oljenkorteen mies takertui ja hyvin pian suhde muuttui intiimiksi ja minut leimattiin vainoharhaiseksi hulluksi, kun heti aavistelin jotain poikkeavaa olevan meneillään.
Tulihan se tunnustus parin kuukauden kyselyn jälkeen.
Siitä on nyt juuri neljä vuotta aikaa ja täytyy sanoa, että syvät haavat jäivät sieluuni.
Sinä olet raskaana ja elät herkkää aikaa. Missä on miehesi vastuuntunto yhteisestä lapsesta? Ajoitus ei voisi olla yhtään pahempi. Ja mitä tulee tuohon intiimielämään, niin onhan se selkeää, että raskaus vaikuttaa halukkuuteen. Ja parisuhde on muutakin, kuin seksiä. Itseasiassa parisuhde on kokonaan muuta ja seksi on lisämauste.
Miehesi vaikuttaa valitettavasti keskenkasvuiselta ja itseensä, sekä haluihinsa keskittyneeltä mieheltä 🤕
Toivon sinulle kovasti voimia, sillä niitä tulet tarvitsemaan, kun aloitatte selvittämään miehesi selkeää uskottomuutta 😐
Kauhea tilanne sinulla. Toivottavasti miehellä sen verran edes tajua että osaa kantaa vastuunsa. Miten voi käyttäytyä noin raukkamaisesti ja eikö osaa edes hävetä.Sinuna en luottaisi enää kovin paljon häneen saatikka rakastamaan kaiken tuon jälkeen. Voimia toivon ja paljon!
Hei Kaye,
kertomasi perusteella sanoisin, että unohda miehesi ja keskity itseesi ja lapsiin. Älä jää roikkumaan miehessäsi ja kerjäämään häneltä huomiota, hyväksyntää tai rakkautta.
Olet menettänyt hänet, ainakin toistaiseksi. Sinun on vaikea saada häntä ymmärtämään tekojensa vaikutukset. Parisuhteenne huono tila ei ole sinun syytäsi. Jos olette hoitaneet sitä huonosti, se on molempien syy, mutta älä ainakaan syytä siitä itseäsi.
Kuvaamasi viestit ja sylikkäin istumiset kolmannen osapuolen kanssa eivät kuulu parisuhteeseen. Vaikea uskoa, ettei mitään muuta olisi tapahtunut. Hän on jo pettänyt sinua tarpeeksi, olipa hänellä säätönsä kanssa seksiä tai ei. Sano miehellesi, että sinä et suvaitse hänen toimiaan parisuhteessanne ja sano, että tempuillaan hän on mitätöinyt avioliittolupauksen. Ole valmis eroon.
Jos miehesi itse ymmärtää tehneensä väärin, katuu, pyytää anteeksi ja haluaa aloittaa alusta kanssasi, teillä on vielä toivoa. Todennäköisesti joutuisitte aloittamaan nollista, jos haluaisitte rakentaa toimivan parisuhteen. Vaihtoehtona sinulla on alistua tilanteeseen ja antaa miehesi määrittää sinun paikka hänen naisvalikoimassaan. En suosittelisi sitä vaihtoehtoa. Keskity itseesi, rakenna oma elämä, jossa olet itsenäinen ja riippumaton miehestäsi, koska et voi tukeutua nyt häneen. Vaadi häntä kuitenkin osallistumaan lasten hoitoon ja arjen pyörittämiseen. Arvelisin, että et tarvitse ensisijaisesti seksuaaliterapeuttia. Jos saisitte parisuhteenne nollattua ja mies olisi siihen sitoutunut, se voisi kyllä auttaa. Näkisin, että tilanteessasi tarvitsisit mieluummin apua terapeutilta, joka voisi vahvistaa itsetuntoasi.
Saako kysyä mihin haet apua seksuaaliterapeutilta?
Minulla on hieman samansuuntainen tarina. Oli 3 lasta, 13 vuotta aviota takana, kun vaimo alkoi miettiä eroa. Samaan aikaan paljastui, että hänellä oli suhde. Seurasin touhua pari kuukautta sivusta ja shokista selvittyäni haukuin vaimon ja halusin erota. Vaimo tuli katumapäälle, ymmärsi kuinka pahasti oli tehnyt eikä halunnutkaan eroa. Pariterapian, anteeksiantoharjoitusten ja unohtamisyritysten kautta ollaan edelleen yhdessä ja kriisistä on jo 2,5 vuotta. Ikimuistoiset arvet ja luottamusongelma kulkevat kuitenkin mukana, mutta hiljalleen paranevat. Parisuhteessamme ei alkujaankaan ollut varsinaisesti mitään vikaa, mutta lasten myötä aikaa toisillemme oli vähän emmekä osanneet käyttää sitä laadukkaasti. Nyt ainakin tiedostamme parisuhteen hoitamisen tarpeen.
Nyt on takana komea riita julkisella paikalla kun sain tarpeekseni salailusta ja valehtelusta koskien tätä toista naista. Jatkettiin sitten pariterapiassa tätä(kin) keskustelua. Luulen tai pikemminkin toivon mieheni saaneen hieman järkeä päähänsä. Myönsi terapeutille tämän olevan ihastusta mutta kielsi suhteen. "Hän on henkilö jolle on helppo puhua. Ehkä heillä on ollut tarpeetonta flirttailua". Terapeutin sanoin: "pettämistä on monenlaista vaikka ei olisi kyse uskottomuudesta".
Käymme nyt pariterapiassa koittaen korjata tilannetta ja koittaen palauttaa sen mitä joskus on ollut välillämme. Viisainta olisi kait luovuttaa? Sydän ei kuitenkaan salli sitä. En tee tätä lasteni takia vaan itseni takia. Lasten kanssa meillä menee hyvin, yhdessä ei niinkään.
Ai miksi seksuaaliterapiaa? Taustalla on minun vakava sairastuminen joka onneksi huomattiin ajoissa ja saatiin hoidettua nopeasti. Kohta tulossa ensimmäinen vuosikontrolli. Sairastumisen jälkeen seksuaaliset halut katosivat kokonaan. Kärsin tästä kovin. Keskustelu ammattilaisen kanssa on auttanut. Tämä on itseäni varten, jos siitä samalla on apua parisuhteeseen niin hyvä.