Kovin tuttuhan tuo on. Sitähän itsekin ihmettelen, että toinen osaa olla niin ihana vaan toisaalta niin paha. Vikahan on aina jossain muussa kuin väkivaltaisessa ihmisessä....niimpä niin. Sitähän minullekin uskotellaan, että minun syytä kaikki tuo, vaan jotenkin tämä kolmas, joka käynyt kiinni ei ole saanutkaan minua uskomaan, että kaikki olisi minun syytä. Vaan eri asia onkin sitten se etten minä eikä varmaan moni muukaan tunnu uskovan mikä on itselle parasta. Jokin piru sitä pitää kiinni eikä laske irti - tarkoitan ettei laske elämään uutta elämää. Lieneekö se suuri pelko tulevasta - vaikkakin se tuleva ei ole yleensä pelottava vaan usein helpottava, jos pääsee alistavasta suhteesta irti. Ja nyt joku lukija ihmettelee, että mikäs minä neuvoja jakamaa, kun itsekin alistavassa suhteessa. No ehkä täältä joskus irti päästään. Mutta entiseen nähden en syytä itseäni enää koko ajan. Älä syytä sinäkään. Mieti mikä lasten kannalta parasta. Kun voit itse paremmin, voivat lapset myös. Etkä varmaan halua lastesi oppivan mallia tuollaisesta henkisestä ja fyysisestä väkivallasta. En osaa sen paremmin sanoa, mutta voimia sinulle ja paljon. Kyllä sitä voimaa jostain saat.

kiitos...kun välität. Joskus tuntuu ettei kukaan välitä. Ehkä kaikki ois helpompaa jos mieheni edes myötäisi käyneen päälle ja satuttaneen. Minua osaa kyllä syyttää pienistäkin virheistä...kuten ettei hänen lempi paitansa ole pesty ja päiväunet on saatava nukkua ennen töihin menoa ja töstä tultua. Olen huomannut alkaneen alitajuisesti tekemään asiat niin ettei pääsisi moittimaan ja valittamaan, siitä varmaan johtuukin tämä loputon väsymys. En vaan haluis luovuttaa koska onhan hän myös ihanakin. Tsemppiä sinullekkin ja kaikille muille jotka painitte samoissa ongelmissa.

Tuolla toiminnalla, että teette kaiken miehen mielen mukaan, pärjää jonkin aikaa, mutta vaatimustaso vain kasvaa, tänään riittää kun se paita on pesty, silitetty, huomenna on oltava pukukin valmiina. Noin karrikoiden.
Minä passasin yhtä herraa, kannoin kahvit nenän eteen, toin syömiset, nousin yöllä laittamaan herralle ruokaa, kun toikkaroi humalassa kotiin, olin juoppokuskina, panin sukat jalkaan, etsin kengät, etsin vaattet, jätin aamulla nukkumaan, kun lähdin töihin, hommasin rahat vaikka kivet silmästä hänen tarpeisiinsa...yhtäkaikki sain turpaani, jos lusikka oli väärässä asennossa, väärää ruokaa, tai sukat väärän väriset...
Jokaisen pahoinpidellyn naisen pitäisi uskoa, joka lyö kerran, lyö toistekkin!
En huvikseni puhu, viina on hyvä tekosyy...kun minä olin humalassa!..aikuinen ihminen on lain edessä vastuussa teoistaan, olipa sitten ollut humalassa tai selvinpäin, mutta kun se lainkoura ei kotiin tule, jos ei kutsuta!
Vaikka mies on, kuinka vihitty aviomies, niin hänellä ei oikeutta kouluttaa puolisoaan hakkaamalla, ei humalassa eikä selvinpäin. Te yritätte kaikkenne, mutta kun se ei noille miehille riitä, heille mikään ei ole tarpeeksi.
Jos minulla olisi ollut liki 40v sitten tämä järki se ulkonäkö, niin monta itkua olisi jäänyt itkemättä, monta mustelmaa saamatta, tuhansia tuskia tuntematta ja monta yötä valvomatta.

Mielestäni meidän ei pidäkään saada voimaa jaksaa pahoipitelystä toiseen.

Mr. Phil sanoi viisaasti eräässä perheväkivaltaa käsittelevässä ohjelmassa:
niin kauan (ko. tapauksessa) mies "kouluttaa vaimoaan humalassa", kun vaimo mahdollistaa sen.

Nämä MR. Philin sanat auttoivat minut ymmärtämään ettei tuollaista käytöstä saa alkuunkaan hyväksyä. Sehän on hväksymistä jos me annamme sen kerta toisensa jälkeen toistuvan!

Mehän emme halua itsellemekään myöntää, että olemme epäonnistuneet suhteessamme ja että useimmiten ainoa ratkaisu on ero.

Mutta näin se vain on......valitettavasti!

tuo kaikki on totta. Ja minun kohdallani olisin jo kytkintä nostanut mutta kun on nuo kolme yhteistä lasta, tiedän että minä ne saisin koska ei miestä kiinnosta kovin paljon niiden kanssa olla. Heihin ei ole kyllä koskaan koskenut väkvaltaisesti jaa onneksi minunkin rusikointi tapahtuu vainkun lapset on muualla hoidossa. olen todella väsynyt tähän tilanteeseen. Lapset minua eniten huolestuttaakin siksi täällä vieläkin roikun.

helemi kirjoitti 17.11.2010 19:22

Jos minulla olisi ollut liki 40v sitten tämä järki se ulkonäkö, niin monta itkua olisi jäänyt itkemättä, monta mustelmaa saamatta, tuhansia tuskia tuntematta ja monta yötä valvomatta.

Käsittämättömän hyvin sanottu ja niin totta. Voi kun itsekkin olisi ollut viisaampi heti alusta alkaen.
Pitäkää huolta itsestänne, kukaan muu ei sitä tee ja pitäkää kiinni oikeuksistanne ja ihmisarvostanne, vaikka liikoitellusti. Sitä mitä niistä tinkii, ei helpolla saa takaisin, jos ollenkaan. Eniten elämässä katuu alkua, sitä miten ei heti alussa pannut pistettä huonolle kohtelulle. ne vuodet ja tapahtumat sen jälkeen ovat vain yhtä painajaista ja niitäkin voi katua, mutta se alku, se on katkera ja se ettei silloin ymmärtänyt kaduttaa eniten. Voisipa sitä ajatella, että joka hetki on jonkin alku, jos vaikka alku sille kun sanoo; Ei, nyt riittää.

Heippa
Kyllä minäkin välitän sinusta ihan aidosti ja kyllä sinun täytyy elämään saada muutos
sillä ei elämä noin voi jatkua.
Mut perheväkivaltaa ei saa sallia eikä alistua ja yleensä se vaan pahenee ja
raaistuu ajanoloon et siihen heti kyllä täytyy laittaa stoppi.
Älä paapo miestäsi ei se parisuhde mene silleen että sinä olet aina joka joustaa ja
tekee niin kuin toinen haluaa tai aina toista miellytät et todellakaan jaksa sellaista
elämää pitkään.
Onnellisessa parisuhteessa jos toinen joustaa niin toinen joustaa seurraavan kerran eikä
kotona tarvitse olla varpaillaan ja pelätä jokaista sanaa mitä toiselle sanoo.
Minä kyllä suosittelisin teille ammattiapua ja mene nettiin ja googleen ja laita
hakusanaksi perheasiainneuvottelukeskus niin tutustu siihen sivuun ja mieti asiaa.
onko sinulla ystäviä / kavereita jolle voisit kertoa iloja ja suruja??
Yrittäkää jutella kaikista asioista mikä kiikastaa parisuhteessa ja hiljakseen
parannella asioita.
Kyllä elämä järjestyy mut edetään hiljakseen pienin askelin elämässä eteenpäin.
Kaunista syksyä sinulle