Mieti tarkkaan jaksatko jatkaa parisuhteessa, jossa ei tunteitasi kuunnella ja olet aina "väärässä". Tuletko jaksamaan sitä? Kestääkö se kaiken? Minkälaisena näet tulevaisuuden? Entä lapset? Minkälaisen tulevaisuuden haluat lapsillesi? Onko puolisosi oikea vanhempi lapsille? Tukeeko lasten/lapsen kasvua ja kehitystä terveesti? Jos ei kestä kieltoa lasten mennä juovien vanhempiensa luoke. Ajattele itsekkäästi: Miltä minusta tuntuu? Tuntuuko hyvältä? Onko elämä onnellista? Ja ennenkaikkea jaksanko? Vastaa itsellesi.
Itselle narsismi on tullut tuttujen kautta hyvin lähelle. En kehoittaisi jäämään narsistin kanssa. Se on yhtä tuskaa ja ahdistusta. Sen perusteella mitä kirjoitit, et ole narsisti. Mielestäni jokaisessa ihmisessä on terveesti narsistin piirteitä- saa olla kohtuudella itsekäs ja katsoa joissakin asioissa vain omia etuja. Sitten, jos toinen liikaa kärsii, on oma etu mennyt edelle.
Voimia paljon ratkaisuihisi!! Toivon, että vähän valoittuisi tulevaisuuden näkymät.
🌻🙂🌻

http://www.healingeagle.net/Fin/Quotes/NarcisChar.html Tuossa suht hyvin merkkejä narsismista enkä kyllä siinä määrin tunnista sitä kummassakaan teissä. Sinussa ehkä läheisriippuvuutta kun takerrut vain perheen toiveessa toiseen eron hetkellä.

Narsistisia piirteitä on kaikissa, narsismiksi se kääntynee vasta kun se on jotain aivan kamalaa. Itselläni ei narsisteista ole kokemusta, että sikäli olen jäävi vastaamaan. Mutta ainakin muiden narsistien uhrien juttujen perusteella ei kuulostaisi aivan narsistilta, ilkeältä ihmiseltä kuitenkin. Tosin kaiketi narsistejakin on eri asteisia, mutta liian usein nykyisin kaikki ilkeys ja kylmyys yritetään selittää milloin milläkin persoonallisuushäiriöllä.

Mutta toivottavasti asiasta enemmän kokemuksia omaavat tulisivat tähän ketjuun sinulle asiasta kommentoimaan 🙂 Tsemppiä kuitenkin! Ehkei perheen perustaminen tuollaisen miehen kanssa kovin järkevää olisikaan..

Kiitoksia vastauksista, toivottavasti ketju tuottaa lisääkin vielä viestejä. Itse olen kanssa miettinyt että olenko kenties läheisriippuvainen tai on kai se jopa ilmiselvää että olen. Koska järki on kyllä jo kauan sanonut että tapa millä minua kohdellaan ei ole oikein. Olen kyllä yrittänyt olla jämäkkä ja asettaa rajoja ja käynyt jopa terapiassa mutta kaikki mitä olen tehnyt tuntuu turhalta. Hetken ehkä huomaan lievää muutosta mutta kaikki palaa aina ennalleen. Koen että perusarvomme on niin ristiriidassa että teki mitä tahansa ne sotii vastaan, vain ja ainoastaan jos muuttaisin arvojani tilanne voisi toimia.
Eilen oli tilanne taas joka oli ihan käsittämätön, oli lauantaina laittanut tiskiharjan roskiin enkä ollut muistanut ostaa uutta. Mieheni alkoi illalla laittamaan ruokaa ja kysyi missä tiskiharja sanoin laittaneeni sen roskiin, noh tästä alkoi syyttely että idiootti voitsitko joskus ajatella järjellä, että hän ei voi laittaa nyt ruokaa koska pannu on likainen vaikka toinenki pannu oli kaapissa puhtaana. Kehon kieli tuntui ikävältä miten hän lysähti sitten sohvalle ja osoitti mieltä. En psyty ymmärtämään, noh en pystyny hiljaa kuuntelee vaan sanoin tietenki takaisin että ootko tosissas että tämmösestä asiasta kannattaa möykätä että ei ole oikein tai väärin laittaako tiskiharjan roskiin ennen vai jälkeen uuden ostamisen. Kärjistin tilannetta vielä lisää koska mitta on täysi että tämmöstähän se käytös on ku lapsuudessa ei ole asetettu rajoja aina on kaikki annettu mitä on haluttu, ei ole vaadittu hyvää käytöstä ei ole pakko ollut tervehtiä viereita heidän tullessa kylään on annettu ilman rankaisua hajottaa kavereiden leluja jos ne on ollut parempia kuin omat. En tiedä onko lapsuus osa syynä hänen käyttäytymiseen nyt aikuisena.. itse uskon olevan. Kiitän aiemmin vastanneita ja tiedän sen itsekkin että ero on ainut oikea ratkasu millä pääsen etenemään elämässä siihen suuntaa mihin haluan. Nyt elämä tuntuu pään seinään hakkaamiselta ja ahdistavalta ja kovin toivottomalta kun ajattelen yhteistä tulevaisuutta kaikin puolin. Koen että mieheni ei ole henkisesti yhtään kypsä vaikka minua hän syyttää täysin kakaraksi joka ei ansaitse lapsia koskaan koska pilaisin vain niiden elämän kontrolloinnilla. Itse taas ajattelen että olisin hyvinkin rakastava äitä, äiti joka varmasti on tiukka ja asettaa kyllä ne rajat lapsilleen. Mutta kertokaa miten saan luotua itseeni uskon että niitä hyviäkin miehiä on olemassa ja vaikka eroan niin ei se tarkoita sitä että perhettä en tulisi koskaan saamaan. Olen nyt asettanut itse itselleni tämän ongelmaksi että tulen koko loppu elämän viettämään yksin enkä kelpaa kellekään tai löydän uuden samanlaisen ihmisen kehen haksahdan. En tiedä onko tätä jollakin tavalla syötetty minulle mieheni suunnalta, että olen alkanut uskomaan tähän. Hän on minulle kyllä sanonut monta kertaa että olen täysin kykenemätön parisuhteeseen ja jos olen samalainen muille ku olen ollut hänelle niin kukaan ei halua olla kanssani. Omasta mielestäni mimulla on suuri sydän ja ajattelen muita ihmisiä mutta tässä suhteessa olen koko ajan tuntenut tulleeni mitätöidyksi jotta ääneni kuuluu ni se on tarkoittaa sitä että se pitää huutaa esille. Koska mieheni kanssa ei pysty keskustelemaan asiat on yleensä joko niin tai näin ja se turhauttaa minua enkä ole ikinä tyytyväinen tapaan millä asioista sovitaan koska yleensä ottaen jään niissä huomiotta. Tuossa linkissä oli kyllä tunnistettavia piirteitä niin itsestäni kuin miehestäni mutta se on varmaan niin että kaikki me ihmiset ollaan hitusen narsisteja mutta ne jotka sen tiedostaa osaa olla loukkaamatta muita mutta ne jotka ei tunnista toimii väärin muita kohtaan. Ellei mieheni ole narsisti niin ilkeä hän kyllä on niin kuin aiemmassa viestissä kommentoitiinkin.

Kyllä, jokaisessa siis on narsistin piirteitä mutta se on eri asia, tekeekö toiselle hallaa tahalteen vai tahtomattaan. Ja pyytääkö anteeksi, tunteeko empatiaa, onko aidosti pahoillaan jne.

Sinä olet hyvä nainen ja aivan varmasti löydät hyvän miehenkin 🙂 Miehiä on suomen maa pullollaan ja niitä hyviä on myös paljon. Tulee vain itse pitää rima sen verran korkealla, ettei ota ketä hyvänsä. Ja jos on merkkejä, ettei toinen hyvin kohtele niin sitten vain lähtee suhteesta. Tosin muutoinkin kannattaa aina ensin tapailla ihmisiä, eikä heti sännätä suhteeseen. Siten saa tietoonsa edes vähän millainen se toinen on 🙂

Eroa ihmeessä. Olet vasta 30v, olet NUORI! Itse olen pian 28v ja erittäin nuori itsekin. Meillä on aikaa vaikka millä mitalla. Itselläni siis on jo lapsia, mutten näkisi itseäni vanhana ilman lapsiakaan. Sinulla on rutkasti aikaa löytää oikeanlainen mies. 10v erittäin hyvää peliaikaa ja senkin jälkeen pari vuotta armonaikaa, kyllä se aika siihen riittää. Et ota asiasta turhaa ressiä tai hoppua niin hyvä tulee🙂👍 Ja muista, että perheen voi saada ilman miestäkin =)

Kiitos kommenteistasi eheytynyt 🙂 Se on vaan kumma juttu että hetken kaikki on kirkkaana tiedossa mitä tehdä sitten tulee se hetki että alkaa epäröidä päätöstään ja syyllistään itseään että siksihän suhteemme ei toimi koska minähän ne riidat aina saan aikaseksi.
Luin enempi tuosta läheisriippuvudesta ja aika paljon tunnistin itseäni sieltä. Eli toisin sanoen jos en vapaudu riippuvuudesta tukahdutan kaikki suhteeni. Niinkö kävi tässäkin suhteessa että mieheni käytös johtuu minun läheisriippuvuudesta vai onko se lapsuudesta opittu käytösmalli hänellä eikä sillä ole minun kanssa mitään tekemistä.
Jotenkin jaksan uskoa että toisenlaisen ihmisen kanssa elämä olisi vain helpompaa, koska en pidä itseäni sellaisena ihmisenä kenen kanssa ei sopimalla pystyisi päättään asioita. Kauheasti pohdintaa mutta pitäähän ne asiat punnita monelta kantilta ennen suuria päätöksiä. Nyt tuntui että taakka harteillani on liian raskas yksin kantaa ja halusin saada näkökulmia.

Täältäkin löytyy paljon vihjeitä ja toivottavasti apua: http://narsistienuhrientuki.yhdistysavain.fi/

onnenpotku kirjoitti 15.5.2012 9:38
...
Eilen oli tilanne taas joka oli ihan käsittämätön, oli lauantaina laittanut tiskiharjan roskiin enkä ollut muistanut ostaa uutta. Mieheni alkoi illalla laittamaan ruokaa ja kysyi missä tiskiharja sanoin laittaneeni sen roskiin, noh tästä alkoi syyttely että idiootti voitsitko joskus ajatella järjellä, että hän ei voi laittaa nyt ruokaa koska pannu on likainen vaikka toinenki pannu oli kaapissa puhtaana. Kehon kieli tuntui ikävältä miten hän lysähti sitten sohvalle ja osoitti mieltä. ...
...vaikka minua hän syyttää täysin kakaraksi joka ei ansaitse lapsia koskaan koska pilaisin vain niiden elämän kontrolloinnilla. ...
Mutta kertokaa miten saan luotua itseeni uskon että niitä hyviäkin miehiä on olemassa ja vaikka eroan niin ei se tarkoita sitä että perhettä en tulisi koskaan saamaan. Olen nyt asettanut itse itselleni tämän ongelmaksi että tulen koko loppu elämän viettämään yksin enkä kelpaa kellekään tai löydän uuden samanlaisen ihmisen kehen haksahdan.
...Hän on minulle kyllä sanonut monta kertaa että olen täysin kykenemätön parisuhteeseen ja jos olen samalainen muille ku olen ollut hänelle niin kukaan ei halua olla kanssani....

Oli narsisti tai ei, tosi ilkeitä juttuja mies päästelee suustaan. Ei kuulosta rakkaudelta. Kenkää vaan! Itse olin vastaavan tyypin kanssa naimisissa ja vatvoin mielessäni samanlaisia asioita kuin sinä nyt. Kyllä oli ihmeellistä törmätä heti erottuani toisenlaiseen mieheen ja todeta, että kaikki miehet eivät olekaan ilkimyksiä ja kaikki vika ei ole aina minussa, vaan on oikeasti olemassa rakastavia ja helliä miehiä ja minä olen ihan normaali ihminen, josta pidetään ja jota arvostetaan. Se tuntui silloin toisaan ihmeeltä. Miieheni oli manipuloinut minut uskomaan, että olin vikojen tiivistymä ja syypää kaikkeen.
Sinä olet nuori, ei kannata jäädä roikkumaan sadistiin se sn takia, että muilla ikätovereilla on perhe. Joko siedät ilkeyttä loppuelämäsi tai annat mahdollisuuden uuteen.Tulevaisuudesta ei voi olla varma, mutta varmasti se on parempi kuin nykyisen helvetin jatkaminen.

Desper,

Kirjoitit asiasta,jonka kanssa olen pähkäillyt kauan,jo vuosia.Välillä on rohkeutta nostaa päätään ylemmäs ja uskallusta ajatella,ettei kaikki voi johtua minusta.Välillä vaivun alas,alas ja silloin uskon itsekin,että kaikki riidat johtuvatkin vain minusta.

Olen kirjoittanut asioistani tännekin ja saanut kannustavia palautteita.Olen päätökseni avioeron suhteen tehnyt (vai olenko ...? ).Monesti olen yrittänyt mieheni kanssa puhua käytännön asioista mutta keskustelu ei ole onnistunut. Viime viikonloppuna olimme yhdessä,siis kahdestaan, syömässä.Yritin asiallisesti ottaa puheeksi, että meidän tulisi puhua käytännön järjestelyistä. Ei häntä huvittanut keskustella vaan oli kiire lätkämatsia katsomaan.Yritin sanoa,että kotona lapset ovat kuulemassa mutta sillä ei ollut mitään merkitystä.Töykeästi hän lähti siitä yksin ulos ja minä jäin pöytään istumaan...😠.Ei auttanut muu kuin lähteä perässä,samalla kyydillä kun olimme. Kotona ei keskustelua tullut,ainoastaan syytökset,miten olin taas saanut päivän pilattua !!!

Aina kun otan puheeksi käytännön järjestelyt, hän pakenee paikalta.Tai sitten tiuskaisee,että laita kaikki myyntiin.Laittaa kuitenkin ehdon,että tietyn eli korkean hinnan pitää saada.Hän tietää hyvinkin,etten yksin voi laittaa mitään myyntiin,koska omaisuus on meidän yhteisomistuksessa.Ja sen,ettei korkealla hinnalla saa mitään myytyä.

Olen niin toivonut,että saataisiin yhdessä mietittyä käytännön asiat,ilman lakimiestä.Ne ovat niin tuhottoman kalliita ! Ja rahaa ei kun liikaa ole muutenkaan.Mutta minulla ei taida muuta vaihtoehtoa olla,jos aioin saada osuuteni omaisuudesta...?

Olen sairastellut viime aikoina paljonkin ja lääkäri on kieltänyt fyysisen rasituksen.Kyse on siis vakavasta jutusta.Mieheni on nyt "joutunut" osallistumaan enemmän kotihommiin kuin aikaisemmin.Hän kehtasi minulle sanoa jokin aika sitten,että peruisin eroni kun hän on osallistunut kotihommiinkin nyt kiitettävällä tavalla! Ja mielestäni hän on nyt vasta osallistunut tavalla,miten hänen olisi aina pitänyt osallistua eli tasapuolisesti. Eilen jo nukkuessani hän tiuski,että minä saan hoitaa pojan mopon korjauksen,kun hän on osallistunut kotihommiin. Ja hän tietää hyvin,etten osaa sellaista tehdä ☹️Minua niin satuttaa tämä! Tuntuu,että aina olen onneton ja itken hiljaa sängyssäni.Minusta tuntuu,että aina vika kaikkeen löytyy minusta.Lapset ovat oppineet tavan,miten rumasti minulle voi puhua.En olisi ikinä toivonut itselleni tällaista elämää...

Välillä tunnen raivoa,että miten olen voinutkin joskus tuollaiseen mieheen retkahtaa!!Nyt kun olen sairastellut,en saa minkäänlaista myötätuntoa vaan syyllistämistä,kun nyt joutuu muut tekemään kotihommia.

Kuten monet varmaan huomaavat,olen taas niin alavireinen.Olen niin väsynyt,että en jaksa iloita oikein mistään....Kun saan itseni fyysisesti kuntoon,toivon että henkinen jaksaminenkin parantuisi.Monet ystävistäni ovat kyllä sanoneet,että fyysinen sairastuminen voi johtua onnettomasta liitostani.Uskon kyllä itsekin,että näin voi olla.

Narsistinen tai ei,kyllä ihminen voi saada toisen alavireiseksi,onnettomaksi ja tuntemaan itsensä mitättömäksi.

Kiitoksia paljon vastanneille 🙂

Sinulle voimat hukassa annan kaiken sympatiani koska tiedän tuon tunteesi olla täysi nolla ja mitätön. Meillä tilanne on myös toistepäin mies sanoo minulle sitä että hän on kelvoton minulle ja pidän häntä täytenä nollana ja hän ei kelpaa minulle sellaisena kun on. Asia nyt ei ole ihan näin vaan olen kritisoinut hänen käytöstapojaan, liiallista pelaamista ja sitä että hän ei kykene puhumaan ja valottamaan tulevaisuutta. En kerta kaikkiaan näe päivää elämää pitemmälle ja tämä ahdistaa suunnattomasti minua koska itse olen sellainen eteenpäin menijä ja suunnittelija mutta koen että en voi tehdä mitään koska kaikki suunnitelmat menee aina pieleen. Toki tähänkin mieheltäni on tullut vastaus että eihän halua suunnitella minun kanssa mitään koska niistä tulee aina riita ja yms. eli pääsee tässäkin asiassa latistamaan.
Olette ihan oikeassa kun sanotta että eroa mutta kaikesta luopuminen tuntuu niin äärettömän vaikealta. Kodin myyminen ja tavaroiden jakaminen vaikka materiaali on aina materiaalia ja uusi koti löytyy kyllä muualta.
Sinä voimat hukassa olet varmasti tehnyt oikean päätöksen eroamisesta, pidä itsestäsi huolta hae voimaa niistä asioista mitä tykkäät tehdä. Ymmärrän luopumisen tuskan sitä samaa itsekki käyn läpi. Oikein ärsyttää että tajuaa kyllä toisen kohtelevan huonosti ja ymmärtää että ero loppujen lopuksi avaa elämäni solmut mutta silti tahtoo niin tiukasti pitää kiinni. Alkaa syyttämään itseään kaikesta ja miettimään uusia keinoja selvitä eteenpäin ilman että tarvis kokea sitä eroa ja viimeistä pistettä. Ajatus on siltä osin vääristynyt, se on varmaan sitä riippuvuutta toista kohtaan.
Onneksi on tärkeitä ihmisä ympärillä ja paljon harrastuksia jotta ei ihan tyhjän päälle jää, niäille osa-alueille elämäni on jo aika paljon painottunut kai alitajuntaisesti olen hankkinut elämää sieltä kodin ulkopuolelta varmistaen ns. selustaani että en tipahda täysin tyhjän päälle.
Voimia sinne voimat hukassa🙂🌻 elämän on pakko näyttää valoisampaakin puolta meille, se että näyttääkö se sitä riippuu aika pitkälti meistä itsestä ja siitä mitä päätämme tehdä.

Hei Onnenpotku,

Olet jo pitkällä jos olet ymmärtänyt oman läheisriippuvuutesi tuossa vaiheessa ja ennen kuin suhteessa on esim. lapsia, jolloin eroaminen on oikeasti 20 000 kertaa tuskallisempaa, puhumattakaan siitä kivusta mitä tuntee lasten tähden eron jälkeen.

On valitettavaa, mutta niin totta, mutta oikeasti huono suhde muuttuu lapsen syntymän jälkeen 99 prosenttisella varmuudella vielä huonommaksi. Lapsen syntymä muuttaa parisuhdetta ja paljon! Silloin ihmisten tulisi olla oikeasti aikuisia ja kyetä laittamaan omat tarpeensa sivuun. Ja jos sen jälkeen päätyisitte eroon, sinun huolenasi ei ole vain se, että miten itse voit vaan myös se miten huonosti toimiva ex satuttaa lapsiasi ja sinua myös lastesi kautta. Ja se taas voi olla vuosien ja vuosien kipu. Näitä tarinoitahan on Suomi pullollaan - omani mukaanlukien.

Siispä mun neuvo yksiselitteisesti on: eroa! Kerää siihen voimia. Rakenna itsellesi vaikka mielikuva seitsemän vuoden päähän, jolloin asut aivan toisen, sinua hyvin kohtelevan puolison kanssa, onnellisena perheessä, kivassa talossa. Kukaan ei mäkätä sinulle tiskiharjoista, ei muustakaan. Ja sitten kun sinulla on riittävästi voimia eroon, tee se! Voin miltei taata, että elämäsi muuttuu paremmaksi, varsinkin jos jaksat työstää itseäsi niin, ettet seuraavaksi haksahda samanlaiseen tyyppiin.

Hei kaikille!
Itse erosin vuosi sitten narsistimiehestä 13 vuoden avioliiton jälkeen. 12 vuotta meni ennenkuin tajusin mistä on kysymys, sitä ennen syytin ainoastaan itseäni, koska minulle oli koko ajan kerrottu, että minä olen vaikea, minä aiheutan kaikki hänen raivonpurkauksensa ja olen myös tyhmä, lihava ja ruma. Olen aina ollut 'kiltti tyttö', kasvanut normaalissa perheessä, enkä voinut kuvitella että manipuloivia, pahoja ihmisiä on olemassakaan. Joten luotin hänen sanaansa, ja yritin aina vain enemmän ja enemmän, tehdä parhaani, myötäillä häntä ja olin jatkuvasti varpaillani. Totuus on että narsistille ei vain mikään riitä, hän ei ole koskaan tyytyväinen keneenkään, koska hänen pitää pönkittää omaa huonoa itsetuntoaan alistamalla ja mitätöimällä muita.

Jos eroa suunnittelee, niin antaisin neuvoksi, että mahdollisimman vähän kannattaa olla missään tekemisissä lähdön jälkeen, koska kyseessä on yleensä jonkinlainen läheisriippuvuus narsistiin, hänellä on henkinen ote sinuun vielä pitkän aikaa. Ja varmasti yrittää puhua sinua takaisin, lupaa muutosta, mitä vain, että tulisit takaisin hänen valtansa alle. Ja sitten jos ei tottelekkaan, hän uhkailee, vetoaa siihen ettet ole mitään yksin, tarvitset häntä. Ja minun tapauksessani uhkasi muutamaan kertaan itsemurhallakin. Myös oma mielesi kyseenalaistaa lähtöäsi, oliko oikein lähteä, jos vika olikin minussa, olisko pitänyt yrittää vain enemmän. Ensimmäiset kuukaudet ovat vaikeita, mutta itse tukeuduin kaupungin psykologiin, jolle kävin puoli vuotta purkamassa tapahtuneita. Tietysti hyvä ystäväkin ajaa saman asian, tosin ystävää ei välttämättä kannata taakoittaa liikaa. Ja ulkopuoliselle puhuminen on kyllä eri asia. Saa vähän eri perspektiiviä, jossa ei ole läheisen tunteita mukana.
Lähdön jälkeen vasta huomaa kuinka paljon sinua on ihmisenä rikottu. Miten paljon se vaatii saada itsetunto ja itsekunnioitus takaisin. Uskoa, että ei oikeasti ansaitse sellaista kohtelua. Ethän antaisi kenenkään kohdella lastasi, äitiäsi tai muuta läheistäsi niin, mutta miksi sallit sen itsellesi? Koska uskot sen mitä sinulle on kotona sanottu: et ansaitse enempää koska olet huono ihminen.

Vaikka lähteminen on rankkaa ja vaatii paljon jaksamista, se kannattaa. Narsistien parantumisennuste on todella huono melkein nolla. Ja sekin vaatisi että hän ymmärtäisi ja myöntäisi oman tilansa. Ja sitähän ei tapahdu, koska ei hänessä ole mitään vikaa, vika on aina muissa... Mutta nyt voin rentoutua omassa kodissani, voin ostaa kaupasta mitä ruokaa haluan, saan valita itse vaatteeni, musiikkini... minulla on vapaus ensimmäisen kerran 13 vuoteen.
Eli nimenomaan sen oman hyvinvoinnin vuoksi kannattaa lähteä tällaisesta suhteesta. Koska loppujen lopuksi tulet uhraamaan oman terveytesi ihmiselle, joka ei siitä pätkän vertaa piittaa.

Hyvää kesää kaikille! 🙂🌻

Hei Onnenpotku !
Olen myös elänyt suhteessa, jossa mies murensi itsetuntoni vieden minut lopulta niin vaikeaan masennukseen ja ahdistukseen, etten luullut enää selviäväni. Koin hänen kanssaan ollessani ensimmäisen paniikkikohtaukseni, joita en hänestä erottuani ole sittemmin saanut. Muistan elävästi tunteen, kun tajusin eräänä päivänä päässeeni irti hänestä. Valtava hyvänolon tunne täytti minut sopukoita myöten, tuntui siltä, kuin pitkästä aikaa olisin saanut hengittää vapaasti. Tuossa suhteessa kutistuin olemattomiin, lakkasin lähes olemasta. Jälkikäteen olen kauhistellut, kuinka salakavalasti toinen pääsee nakertamaan sinuuttasi, kunnes jäljellä on tahdoton zombi. Älkää ihmiset jääkö elämään suhteeseen, joka tuottaa ainoastaan tuskaa ja vie kaiken ilon elämästä. Elämä on lyhyt, tehdään siitä itsellemme mahdollisimman hyvä. 🌻🙂🌻

Hei
Nainen jonka kans oltiin kaverit /ystävät , alkoi jatkuvasti syyttään ja nalkuttaan millon mistäkin . Aivan sama mitä sanoin tai tein niin hänen piti aina sanoa siitä pahasti vasataan , kuuntelin sitä noin vuoden päivät . Sitten paloi pinna ja sanoin pahasti takas , no hänhän siitä heti pisti välit etäiseksi . Eikä suostu millään puhumaan kanssani , alkoi seurusteleen jonku miehen kans ja jätti minut tyhjän päälle . Näin jälkeenpäin kun asiaa olen miettinyt on alkanut tuntuun että hän halusikin päästä minusta eroon , juuri kaikista ahistavimmalla ja narsistimaisella tavalla . Syvät arvet jäi sieluuni , mutta alan pääsemään siitä pikkuhiljaa yli . Olen käynyt terapiassa monta kuukautta ja siitä on ollut suuri apu , itsensä löytäminen ja hyvät vanhat oikeat ystävät . Kaikille naisille vaan tiedoksi , että kyllä naisetkin osaavat piinata miehestä kaiken itseluottamuksen ja elämän ilon . Hyvää kesää 🙂🌻

Olen opiskellut psykaa ja siellä on puhuttu narsisteista ja narsismista. Nyt tunnen, että olen itse ajautunut suhteeseen narsistin kanssa.

Mies on minua huomattavasti vanhempi, aluksi en ollut lainkaan kiinnostunut hänestä. Koko meidän tapaaminen oli sattumien kauppa. Lähennyimme ja olin todella hämilläni siitä kuinka hauskaa minulla nuorella tytöllä on tämän miehen kanssa.
Hän rupesi puhumaan minulle, että alkaa olla tunteita. Minullakin alkoi olla tunteita ja olin siitä erittäin shokissa. Sovittiin ettei tapailla muita ja jos tapaillaan niin pitää olla rehellinen.

No eräs viikonloppu kävi näin mies entisen tyttöystävänsä kanssa baarissa ja minut unohdettu. Se riitti mulle, seuraavalla viikolla mies soittelee rakkaus puheluita minulle mutta viettää aikaa entisensä kanssa. Viikko menee saa minut suostuteltuun tapaamaan hänet, exä on poissa ja vannoo rakkautta, väittää että halusi vain näpäyttää minua, koska minulla on muita miehiä (ei todellakaan ole).

No jatkamme tapailua, mies äärimmäisen mustasukkainen. Suuttuu jos puhun miespuoliselle tai edes naispuoliselle ystävälle. Jos samaan aikaan baarissa on muita miehiä olen heti muka flirttaillu. Uhkaa jättämisellä vaikka tuntuu, että minä olen jättämässä häntä. Soittaa riitojen jälkeen itkupuhelun ja anteex pyynnöt päälle.
Syöttää nykyään sanoja suuhuni, puhun hänelle järjellä niin tulee luuria korvaan. Olen erittäin hyvä suustani ja jos hän ei saa omaa näkemystään läpi poistuu paikalta tai taas luuri korvaan. Hän muuttaa tarinoita niin, että en ole edes varma enään mikä on totta ja mikä ei, mutta vahvan itsetunnon ja psyykkeeni avulla näen mikä hän on.

Nyt tilanne on se, että hän on onnistunut saamaan minut pelkäämään itseään ja lähteminen on erittäin vaikeaa, koska hän on asemassa missä pystyy minut eristämään kaikesta minulle tutusta ja turvallisesta.
Nyt mietin mitähän tässä pitäisi tehdä?

Minde, lyhyt ja ytimekäs neuvo: LÄHDE ! Mies on jo saanut särön aikaiseksi psyykeesi, koska olet alkanut kyseenalaistamaan itseäsi ja pelkäämään häntä. Tuntuu uskomattomalta, että mies, joka on oikeastaan hyvin epävarma itsestään, murtaa itseään paremmalla itsetunnolla varustetun ihmisen. Ja se tapahtuu kuin varkain, manipulointi on lähes huomaamatonta. Jossain vaiheessa vain huomaa, että itsellä on oudon ahdistunut olo kyseisen ihmisen seurassa. Hän osaa kyllä selittää asiat aina omaksi edukseen, mutta yhä useammin pahoinvointisi syyn jäljet johtavat partneriisi. He keksivät kaikki mahdolliset konstit, kun ihminen alkaa pyristellä irti heidän vaikutuspiiristään, millä saisi toisen pidettyä talutusnuorassaan. Tulee syyttelyä, anelua, kyyneliä, mutta koska hän ei todellisuudessa näe mitään osallisuutta huonoon vointiisi, hän ei myöskään muutu. Sinun avullasi hän on voinut tuntea ylemmyyttä itsestään, sinun hyvinvointisi ei kiinnosta häntä tipan vertaa. Ethän jää odottelemaan, vaan toimi.