Hei!
Löysin tämän keskustelun ja haluaisin tulla mukaan…olen 29-vuotias kolmen lapsen äiti ja onnellisesti naimisissa, minulla on hyvä mies mistä olenkin todella kiitollinen. Seksuaalista hyväksikäyttöä olen käsitellyt mieheni kanssa, yhden kerran puhunut yhdelle ammatti-ihmiselle kirkossa, joka oli puhumassa hyväksikäytöstä, tuolloin olin 17-vuotias. Hänen kanssaan kun juttelin selvisi yksi tärkeä asia, miksi olen kokenut niin paljon syyllisyyttä ja häpeää, ja tietyllä tavalla hän ”vapautti” minut ja taakka keveni vähän, hän sanoi minulle näin: ” kun olen auttanut hyväksikäytettyjä ihmisiä pahin häpeä ja tuska heillä on aina ollut siitä, että jossakin vaiheessa he itse kiinnostuivat siitä seksistä ja jopa ”nauttivat”, lähtivät mukaan siihen juttuun ja antoivat asioiden tapahtua, mutta se on luonnollista. Jos lapsen seksuaalisuutta herätellään liian aikaisin se rikkoo aina, mutta usein pitkäaikaisessa hyväksikäytössä, lapsi alkaa kiinnostua seksistä koska se on luonnollinen reaktio, mutta aikuinen on tehnyt hirvittävän vääryyden hän on mainipuloinut lapsen siihen mukaan…ja jos koet itse näin haluan sanoa että vaikka olisit kiihottunut olet silti syytön ja viaton asiaan.” -mikä helpotus minulle.
Tämä vapautti minua paljon, eikä minun tarvinnut enää valehdella, että minulle tehtiin asiat väkisin…ei tarvinnut hävetä sitä että seksuaalisuus heräsi minussa ja suuri suruni ja ahdistukseni on ollut että olen kokenut ensimmäisen orgasmini 7- 8-vuotiaana…
Eli se oli kesää kun hyväksikäyttö alkoi. Pikku-veljeni ja minä olimme kaksin kotona ja leikimme pihalla. Vaatteista päättelen ikäni, eli minä olin päässyt ekalta luokalta ja menossa toiselle. Tämä hyväksikäyttäjä perheemme tuttu ja naapurin mies, mukava sellainen, tuli käymään siinä pihalla. Olin aivoin ja iloinen pikkutyttö ja luottavaisesti menin aikuisten syliin jos he pyysivät. Pikku-veljeni lähti jonnekin, muistan sen tunteen miehen sylissä, tuli sellainen outo tunne ja jotenkin painostava ilmapiiri…mies avasi yhtä-äkkiä huosujeni vetoketjun ja sanoi:” onko sinulla uusi vetoketju housuissa ja työnsi kätensä housuihini” säikähdin kovasti ja nolostuin, miksi tuo noin tekee?, mitä se puhuu uudesta vetoketjusta?…eihän aikuiset tee noin. Ilmeisesti hän piti lasta tyhmänä ja yritti huijata minua vetoketju jutulla, hyppäsin äkkiä sylistä pois ja nolona aloin kerätä muka ”roskia” pihalta, hämmennyin kovasti.
Sitten en muista miten asiat siitä etenivät, missä vaiheessa mies sai minut manipuloitua mukaan…olihan hän minun hyvä ”ystäväni” meillä oli yheiset salaisuudet, olin hänen mukaansa maailman viisain ja kaunein tyttö. Hän eteni minun ehdoillani, eka kerta meni myttyyn koska säikähdin outoa vetoketju temppua, joten silloin hän lähti muistaakseni kotiin ja sanoi nähdään taas. Mutta en muista tuliko seuraavana päivänä ja miten hän lähestyi uudestaan, mutta muistan välähdyksiä meidän kotipihalla vastakeinussa ja hän hyväilee minua ja kun veljeni tulee keksimme yhdessä veljelle tekemistä ettei hän häiritse…ja minulla on sisimmässä aina paha, likainen ja syyllinen olo.
Syksyllä tämä jatkui kun olin koulun jälkeen yksin kotona. Sitten kerran sain orgasmin, hän luki minulle satuja ja samalla hyväili…muistan sen häpen ja pelon sen jälkeen, mitä minulle tapahtui?!, halusin olla yksin. Mies selitti mitä minulle tapahtui ja lähti kotiin, en vieläkään ymnmärtänyt, vasta myöhemmin tajusin mikä tuo reaktio oli. Joitakin muisti välähdyksiä on muita, mutta talvella tuo loppui kun mies jäi kiinni ihmisten ikkunoiden takana hiippailusta. Myös minua tivattiin että oliko hän tehnyt minulle jotain, en uskaltanut kertoa etenkin kun olin hänen antanut tehdä, joten minä olin se syyllinen ja likainen. Sanoihan hän minulle aina että hän tekee koska minä niin haluan ja sitä tarvitsen.
Sanoin asian ekan kerran ääneen 13-vuotiaana kevereilleni, mutta ”valehtelin ” että minulle tehtiin asiat väkisin…17-vuotiaaksi asti luulin ettei minua ole oikeasti käytetty hyväksi, koska jossakin vaiheessa ”nautin” siitä ja annoin asioiden tapahtua. Aina kannoin häpeää ja syyllisyttä.
Olen viettänyt kuitenkin onnellisen elämän, välillä ajattelin että olen selvinnyt kaikesta,eikä asia ole aiheuttanut mitään, olen taistellut itse kaiken läpi…tavallaan vähättelen. Sitten taas on tullut aikoja että asiaa piti käsitellä lähinnä mieheni kanssa. Jossain vaiheessa seksuaalisuuteni on ollut ylikorostunutta. Tänä päivänä minulla on terve ja hyvä seksielämä mieheni kanssa, mikä on ihana asia, mutta henkinen puoli on varmaan se oireileva 30-vuotta lähenee joten taas käyn läpi asiaa välillä päivittäin. Ihmisten silmissä olen tasapainoinen ja sitä varmaan olenkin, kiltti ”kaikkien” ystävä, kuuntelen muita…minua pidetään usein vähän yli-ihmisenä jonka elämä on ollut täydellistä…pakko olla ollut koska olen niin tasapainoinen ja onnellinen…kun joku kuulee tuon asiani heidän on vaikea uskoa. Ihmettelen välillä mikä olen ja millainen.
Minulla on paljon pelkoja, haluaisin suojella lapsiani kaikesta…turvattomuuteni on suurta.
Nyt en kirjoita enempää tästä tulee muuten liian pitkä. Tässä kuvaus itsestäni ja toivon että joku voisi kommentoida. Kiitos teille kirjoituksistanne. 🙂
Voin kuvitella, että tunteesi ovat olleet hyvin ristiriitaisia. Lapsi ja vielä nuorikin tuntee hyvin helposti syyllisyyttä kaikesta, ja tämä on vielä paljon tavallista isompi juttu. Asiaa on varmasti mutkistanut se, että kyseinen mies on ollut kiltti ja toiminut ns. sinun ehdoillasi. Kuitenkin hän todellisuudessa tehnyt erittäin väärin ja toiminut oikeasti täysin omien mielitekojensa mukaan. Hyvä, että olet itsekin tajunnut tämän, etkä enää syytä itseäsi. Kaikkea hyvää elämääsi! 🙂🌻
Hei!
Olen itsekin kirjoittanut tarinani tänne joku aika sitten, löytyy nimellä: "Pelkotiloja, hyväksikäyttöyritys, henkinen väkivalta", tilanteeni on kyllä nyt rauhottumaan päin, koska olen saanut lääkitykseni kohdalleen, mutta onhan nuo asiat silti totta, mutta enemmän taka-alalla tällä hetkellä. Kysyisin sinulta, että minkälaisia ongelmia olet huomannut parisuhteessaasi liittyen tuohon hyväksi käyttöön? Kiinnostaisiko sua saada kirjeenvaihtokaveri? Hyvää kesän alkua joka tapauksessa... 🙂🌻
Hei,
Satuin lukemaan tarinasi. Se kosketti minua syvältä, sillä yksi ystäväni kertoi minulle hiljakkoin, kuinka hänen siskonsa taistelee exänsä kanssa, joka on saanut lainmukaisen tapaamisoikeuden heidän kahdenvanhaan lapseensa, jota hän hyväksikäyttää säännöllisesti... Tämä ei tapahdu Suomessa, joten älkää miettikö sikäläistä lainsäädäntöä. Selkäpiitäni karmi kun kuuntelin kuinka tuo kaksivuotias oireilee... ja kuinka avuton äiti on "lain" edessä. Kukaan ei usko häntä, sillä kaikki lapsenhoitajista alkaen pakoilevat vastuuta. He tietävät voivansa joutua syytteisiin, koska eivät ole lapsen outoon käytökseen reagoineet. Sossut tarkkailevat äidin käytöstä eivätkä isän äidin erohakemuksen ja hyväksikäyttösyytösten seurauksena... Sanoinkin ystävälleni, että jos ko. maan lainsäädäntö ja viranomaiset ovat noin mätiä, itse varmaan tekisin jotain täysin epätoivoista lapselleni. En usko, että voisin katsoa vierestä, että pikkuprinsessalleni tehdään pahaa ja hänen tulevaisuuttaan tuhotaan järjestelmällisesti.
Ja kaikkein suurin alkujärkytys tuolle äidille oli tajutessaan, että isän häiriintynyt käytös oli alkanut hänen itsensäkin ollessa vielä kotona. Isä vei lastansa kylpyyn... mikäs sen luonnollisempaa!!! Ja sittemmin hän muisti nähneensä miehensä olevan suihkussa myös edellisen liittonsa tytön kanssa lähetyksin...
Olen itse joutunut aivan muista syistä aikanaan Suomessa tilanteeseen, jossa päivittelin sitä paljon puhuttua demokratiaa, joka myös suojelee noita rikollisia, jotka käyttävät älykkyyttään rikoksissaan. Heitä ei saa kiinni, koska he tietävät kuinka toimia juuri lain rajamailla. Mikään ei ole kauheampi kokemus lain edessä, kuin olla rikoksen uhri saamatta oikeuslaitokselta minkäänlaista suojaa tai tukea. Tiedän, että Suomessa on esimerkiksi lähestymiskielto muuttanut hiukan tilannetta. Mutta mieleltään sairaat ihmiset voivat vapaasti terrorisoida ihmiselämää, sillä demokratia suojelee heitä joskus enemmän kuin uhreja.
Onko ketään, joka olisi vanhempana joutunut tilanteeseen, että omaa lasta pitäisi suojata hyväksikäytöltä? Kuinka sellaisessa voi onnistua?
Kauhea tuo sinun kertomuksesi, jokujossakin. Tuntuu hirveältä, että tuollaista tapahtuu, vaikka todellisuudessa tuollaisia tapauksia ja pahempiakin on varmasti pilvin pimein. Saattaisin itsekin tuossa tilanteessa päätyä epätoivoiseen ratkaisuun kun ajattelisin, että lapsen on parempi päästä kärsimyksistään. En tiedä, onko tämäkään ajatusmalli oikea, mutta olisi kauheaa seurata sivusta oman lapsen oireilua. Olen samaa mieltä siitä, että Suomenkin oikeuslaitos tuntuu usein suojelevan rikoksentekijöitä, jotka tuhoavat järjestelmällisesti muiden elämää. Tällöin vedotaan heidän oikeuksiinsa, mutta samalla monen muun oikeudet painetaan villasella.
Hei nuuski,
Oletko käynyt vilkaisemassa ketjua Hyväksikäytetty? En ole itse sitä juuri lukenut, kun ei se minua ole koskenut, mutta sieltä osallistujista päätellen löytyy varmasti muita, jotka ovat käyneet samoja kipuja läpi.
Rohkeutta sinulle, luulen hyvinkin, että sairas vallankäyttö jättää aina arpia... tulipa se missä muodossa tahansa. Joten helppoa niiden muistojen kanssa eläminen ei ole. Itse olen taipumassa yhä enemmän sille kannalle, että omat vaikeat muistoni minun pitänee kahlata tavalla tai toisella läpi vielä kerran voidakseni jättää ne taakseni vihdoin. Olen tietoisesti yrittänyt unohtaa jo pitkään, mutta kun kriisi puhkesi, kaikki vanhat arvet aukesivat jälleen.
Iloa elämääsi 🙂🌻