tästä varmaan tulee aika rönsyilevää, ku en tiedä mistä alottas ja mitä oikeestaan haluan sanoa..
tällä hetkellä kuitenki eniten mielen päällä tuo lapsensaaminen. kun biologinen kello vissiin tikittää, vaikken minä sitä vielä kovin hyvin kuulekkaa. mies on sitä mieltä että tulee kun on tullakseen; kaks ja puoli vuotta menny mutta eipä ole ollu tullakseen. miehelle kyllä kertonu, ettei ne haikarat oikeesti lapsia tuo, että hänellä pitäs vähän asiaa avittaa. mutta taitaapi tuo mies olla sitä harvinaista(?) sakkia, jota ei pahemmin seksielämä kiinnosta. mitenpä sitä sitte, jos siemenetki puuttuu.. mutta kun muuten on niin hyvä ja ihana mies, etten minä siitä halua luopua. ei ehkä ymmärrä näitä minun mieliala-ailahteluja ja masennuksenpoikasia, mutta pysyy kuitenki vierellä ja on tukena.
no minäki sitte yritän ajatella, että jospa se joskus ”vahinko” kävisi. mutta entä jos ei käykään? jos minä vanhenen jo niin paljon ettei onnistukkaa, elääköhän mies sitte minun kans kaksin vai vaihtaako nuorempaan? sepä nyt sitten on sitä jossittelua. mietityttää kuitenki. aikaa olis varattuna tutkimuksiin, mutta mulla pelottaa mennä. ja jotenki tuntuu, että meenkö minä sinne jotenki väärin perustein, kun ei sitä yrittämällä yrittämistä ole taustalla?
sitte minä mietin että onko minusta edes äidiksi. kun en oikein jaksa uskoa että tästä masennuksesta koskaan täysin paranee. en tiedä olisko sopivaa lääkitystä raskaana olevalle. jos saapi synnytyksen jälkeisen masennuksen, miten sen kanssa pärjää? minä oon väsyneenä ihan mahdoton, enkä ole kuullu että kukaan saisi pikkuvauvan kanssa täysiä yöunia nukuttua. äidillä kans ollu masennusta ja semmosta; jos taipumus on periytyvää, niin minähän ”periytän” sen sitte lapselleki. ja jos minä lähentelen neljääkymmentä ennen ku vauva tulis, niin jaksanko minä? kun ei sitä kuitenkaa ole nuori enää.
taidan perua ne ajat ja katsella vielä jonkin aikaa..
malina kirjoitti 25.08.2007 klo 15:22:
Toivon sinulle, Pupsula, sitä mitä tarvitset ja mikä sinua auttaa!🙂🌻 Kirjoita ihmeessä täällä, vaikka monta juttua peräkkäinkin muiden kirjoittamatta; kyllä ihmiset lukevat näitä ja oma kirjoittaminenkin auttaa, tulet näkyväksi ainakin ajatuksinesi. Minua on auttanut tänne ja muualle kirjoittaminen, olen välillä kirjoittanut yksinkin ja ajatellut ketjua ystävänä... Oma paha oloni on saanut purkautua tekstinä tai omat ajatukseni ovat selkiytyneet niitä kirjoittaessani/ne kirjoitettuani.
Voi kun malina kirjoitti Pupsulalle nätisti tuolla toisessa ketjussa. Näin minäkin taidan tehdä; mitä siitä jos kukaan ei kommentoi mitään, saanpahan omia ajatuksia selkeämmäksi itselleni. 🙂👍
Tällä hetkellä (mahdollinen) lapsettomuus ei vaivaa. Tutkimusajat -ja stressaaminen asiasta- on siirretty hamaan tulevaisuuteen. Toisella palstalla sain myös kommenttia ja tukea miehen haluttomuuteen; en todellakaan ole ainoa, vaikka niin luulinkin. Tajusin myös, että se johtuu paitsi miehen luonteesta, myös ihan vain fyysisestä väsymyksestä. Mies harrastaa paljon, ei sitä silloin oikein jaksa. Eipä jaksa itsekään väsyneenä.
Mutta kai mulla masentaa taas muuten vaan. Mitään järkevää syytä ei ole, kaikki on tavallaan hyvin. Mutta mitä on se hyvin, kun mikään ei kuitenkaan huvita? Flunssan oireita taas viikkokaupalla; onko se vain kropan keino purkaa pahaa oloa, kun mielellä ei ole kaikki hyvin, mutta sitä vain yrittää sinnitellä ja näytellä normaalia..
Pitäisi olla onnellinen, koska
-ystäviä on useampi, pitkäaikaisia ja luotettavia, lapsuudenaikaisia
*minusta itsestäni ei vain nyt ole ystäväksi; en jaksa pitää kunnolla yhteyttä, ahdistun ajatuksesta että pitäisi soittaa, pitäisi käydä, pitäisi tehdä sitä tai tätä, pitäisi hieman hoitaa ystävyyksiä
-minulla on vakituinen työ
*työt ei vaan kiinnosta, ei huvita, ei jaksa. Pitäisi vaihtaa ehkä johonkin muualle, mutta ei kiinnosta mikään muukaan.. tunnen itseni laiskaksi. Työhön olen uupunut aikoinaan, nyt taas huolestuttaa oireet kun työniloa ei koe lainkaan, eikä vapaapäivät riitä nollaamiseen; vapaista ei nauti, vaan pelkää vain sitä seuraavaa työpäivää.
-minulla on asuinkumppanina rakas mies ☺️ (yhdessä koiran kanssa auttavat ihan vain olemassaolollaan)
-meillä on oma asunto, jota tosin pankille lyhennellään; vuokra-asumisen jälkeen jees-tunne
-äiti-suhde on läheinen ja kunnossa
-jne
Ennen kaikkea pitäisi siis olla onnellinen, kun itsellä tai lähipiirissä ei ole alkoholismia, väkivaltaa, huumeita, hyväksikäyttöä, valheita.. Ja sitten tulee syyllisyys,kun ei jaksa, kun masentaa, vaikka ei ole mitään järkevää syytä masentua.
Mieleen tulee kymmenen vuoden takaiset psykologiset testit ammatinvalintakäyntien yhteydessä; syyllisyyden kohdalla oli melkoinen piikki muihin kohtiin nähden. Sen jälkeen olen huomannut tosiaan tuntevani syyllisyyttä mitä oudoimmista asioista. Järki sanoo että turhaa touhua, silti vain tunne pysyy.
Ehkä sitä pitäisi taas yrittää jotain apua jostain hakea. Työterveyshoitajalle on aika varattuna, josko hän osaisi neuvoa eteenpäin. Mielenterveystoimiston mielestä en ollut pahimman uupumuksen ja masennuksenkaan vaiheessa tarpeeksi hullu, niin että tuskinpa sieltä enää mitään apua koskaan yritän hakeakaan. Mutta ehkä jostain löytyy joku jota kiinnostaa ennaltaehkäiseväkin toiminta. Ei auta kuin sinnitellä hetki kerrallaan, kun päivä kerrallaan tuntuu liian pitkältä ajalta.
Ehkä minullakin jokin tarkoitus tässä elämässä on.
nyt ollaan sitten siinä vaiheessa, että toivoisin sairastuvani johonkin "oikeaan" (lue: fyysiseen) tautiin, ettei tarvitsisi mennä töihin 😭
päiväunille pitäisi mennä, että jaksaa iltavuoron, mutta en halua nukahtaa, koska töihin lähtö tulee sitten liian pian.. toisaalta en mitään muuta haluaisikaan kuin nukkua.
tukahdutan taas tunteet ja näyttelen, ettei mitään ole pielessä.
Letitia: Masennus on sairaus, ei sinun tarvitse eikä pidä tuntea syyllisyyttä. Kysehän voi olla pelkästään aivojen kemiallisesta häiriötilasta, jolloin ei siihen mitkään ukoiset seikat anna selitystä. Hae rohkeasti apua. Minulla taisi pitkään kestää se avun hakeminen, kun olin jo siinä pisteessä, että en yksinerktaisesti jaksanut käydä näitä terveydenhuollon instansseja lävitse. Onneksi vihdoin sain otettua yhteyttä terveyskeskuslääkäriin.