moi

itse paininut samanlaisen asian kanssa viimeisen vuoden, tosin tilanne vaan toisinpäin kuin Teillä.
itselläni tällä hetkellä vaikeinta saada nostettua itsetuntoa joka välillä rypee pohjamudissa mutta nyt oon aloittanu kuntoilun ja koitan saada sitäkautta itsetuntoa rakennettua.
se kalvava ajatus siitä milloin tämä tapahtuu taas vai tapahtuuko niin syö kyllä voimavaroja, joten siihen tarvitsen itse ainakin terapeutin apua sen työstämisessä.
voimia sinulle ja jaksamista 🙂🌻

Kiitos Linoge 🙂🌻
Olenkin miettinyt meneväni terapeutille juttelemaan asioista, mutta kynnys on liian korkea ja hävettää kertoa miehelleni että olenkin heikko, enkä pysty käsittelemään asiaa itsekseni. Toki olen puhunut tapahtumien jälkeen mieheni kanssa useasti, mutta hänen mielestään asiat pitäisi jo unohtaa tai muuten tästä ei tule mitään, siis suhteestamme. Mieheni haluaa unohtaa kyseisen naisen ja sen miten hän minua satutti, muuta miksi se on hänelle niin helppoa?
Painajaisia olen alkanut näkemään. Mieheni muuttuu unissani kylmäksi ja välinpitämättömäksi minua kohtaan ja ilmoittaa hyvin tyynesti toisesta naisestaan. Nähtävästi pelkoni siitä että milloin näin tapahtuu taas saa minut painajaisiin.

Toisaalta voisi olla hyvä jos menisimme mieheni kanssa molemmat yhdessä terapeutille, niin mieheni voisi ymmärtää minua ja sitä kuinka paljon hän on minua satuttanut ja ettei tämä puhumattomuudella parane! Vaikeinta on varmastikkin sanoa hänelle että olen heikko enkä pysty käsittelemään asiaa itsekseni ja tarvin apua!
Mutta auttaako terapia? Käsitteleekö hän sitä miksi en pääse asioiden yli ja mikai tunnen pelkoa ja miten tästä kaikesta selvitä.😐

Hei ne terapeutit käsittelee sitä mitä sä haluat, mutta tietysti myös taustaa mikä tapahtumiin johti.
En halua olla pessimisti, mutta itse en pystynyt unohtamaan koskaan, en luottamaan enää ja mies pystyi tekemään sen aina uudelleen ja uudelleen.
Lopulta ero.
Toki varmasti on olemassa myös selviäjiä ja jatkajia, meillä vain kävi noin.
Luottamuksen hankkiminen takaisin on vaikeaa ja hän ei saanut sitä minulta vain koskaan enää. Ei ollut kyse siitä ettenkö olisi halunnut mutta en vain pystynyt uskomaan enää. Enkä tiedä olisiko se meidän tapauksessa auttanut.
En voinut uskoa lainkaan, jos ex lähti johonkin missä hän muka oli.

Häpeän tunne avun hakemisessa oli minullakin, mutta hain sitä silti. Tosin tunnustin vasta jälkeenpäin että olin käynyt puhumassa meidän tarkoinvarjellustasalaisuudesta muille. Se asenne oli miehen, asioista ei tarvii laulaa muille.

Mutta jos tunnet tarvitsevasi apua asian käsittelyyn, hae sitä välittämättä muiden mielipiteistä. Ja sitä paitsi avun hakeminen vain osoittaa, että sulla on halua pelastaa teidän suhde, olet tosissasi jatkamisesta.
Muuten, terapeutti halutessa keskustelee asioista siten että todella saat itsellesi mielipiteen siitä oletko varma suhteenne jatkuvuudesta.( ainakin täällä meidän perheneuvolassa, hänellä oli valmiudet sellaiseen)

Mutta mitä ikinä suhteestanne päätät, toivon sulle jaksamista, pitkää pinnaa ja onnea!!!!
Ja jos päätät unohtaa tapahtuneen, muista itse se lupauksesi, paina taka-alalle kaikki epäilyksen ajatukset!

kiski
jos sinusta tuntuu siltä että juttelu ulkopuolisen ammattiauttajan kanssa voisi helpottaa oloasi, niin mene ihmeessä. Ei sitä tarvitse hävetä. Voit mennä perhe- tai parisuhdeterapeutille vaikka ensin yksinkin, tuskin siitä haittaa on. Miehesi ei varmastikaan ymmärrä asiaa, eikä halua asiasta muistutettavan, onhan hän ollut petollinen, eikä halua kunnella syytöksiä. Kyse on kuitenkin sinun tunteistasi ja tarpeistasi saada asia käsiteltyä. Oletko sitä mieltä että puolisollasi on oikeus kieltää sinulta tunteittesi käsittely? Olette tässä asiassa yhdessä, mutta on asioita joihin et tarvitse puolisosi "lupaa".

kiski
Edellinen Raasun viesti on totta! Tunteet täytyy käydä läpi. Voisiko olla, että silloin
vuosi sitten jäi sittenkin joitakin tunteita käsittelemättä tai et mennyt tarpeeksi
syvälle. Tulevathan jo unesikin "avuksesi" viestittäen, että jotain pitäisi vielä pohtia.
Jokin on kesken. Itse olen samassa prosessissa ja lopulta vaikeinta on juuri: kuinka
pystyn olemaan mieheni kanssa yhtä läheinen kuin ennen.
Tai ehkä kaikkein vaikeinta: Jos vaikka luottaisinkin, niin kuinka pystyn
kunnioittamaan ja arvostamaan häntä ihmisenä? Olisiko jollakulla tähän vinkkejä?
Puoli vuotta olen käynyt terapiassa ja se on minulle tärkeää. Käyn yksin siellä minun
ei tarvitse olla kenellekään vahva. Mieheni on aivan eri vaiheessa (tietenkin!) tässä
asiassa ja hänelle olisi mukavinta, että asia jo hautautuisi jonnekin. Mutta toisaalta
hänen näkee minusta, että tarvitsen terapiaa ja tarvitsen edelleen asiasta
keskustelemista myös hänen kanssaan. Jos saan tukea, olen iloisempi. jos en,
masennun. Siksi hän nykyään joskus jopa kysyykin, ett milloin on seuraava terapia.

Minusta tuntuu, että prosessisi on edelleen kesken - vuosi on lyhyt aika.
Rankkaa ja epäreilua. Elämä on valintoja, mutta tätä osaa emme todellakaan
valinneet!!!! Toivon, että suhteemme voi vielä joskus olla hyvä - todella hyvä. Mutta
minä ainakin tarvitsen pitkän toipumisen ja tukea. Voimia!

Omasta mielestäni miehelläni ei ole oikeutta sysätä omia tuntemuksiani syrjään ja että minulla on oikeus surra! Mutta minua pelottaa että jos tunnustan miehelleni etten olekkaan päässyt asioista niin hyvin yli, kuin olen esittänyt. Mieheni sanoin: jos et rakas voi unohtaa ja jättää asioita taaksesi, niin ei tästä tule mitään. (suhteestamme) Ja nyt kun meillä menee hyvin, todella hyvin tapahtuneeseen nähden, niin miksi (ehkä) pilata kaikki?

Olen päättänyt jo alusta alkaen että tämä liitto pelastetaan, enkä aio enään ikinä kenenkään tulla väliimme! Miehelläni ei ole juurikaan omia menoja, ei siis hyppää baareissa eikä ole kotoakaan muutenvain poissa, joten ei onneksi tarvitse murehtia että mitä hän on tekemässä. Suoraan olen hänelle sanonutkin että yksin tai ystävien kanssa baariin meno ei todellakaan vielä onnistu, sillä luottamus ei todellakaan ole vielä sitä mitä se silloin joskus oli.

En tiedä jatkanko vitkuttelua terapeutille menoni kanssa, sillä joku sisälläni sanoo että tapahtuneesta tulee pian kuluneeksi vuosi, jonka jälkeen tilanne voisi helpottaa. Näen että vuosi on ollut hyvä ja kaikki taakse jäänyttä...?

En halua pelotella, enkä ole paras ihminen neuvomaan, koska omat asiat ovat tosi huonossa jamassa, mutta: mene terapeutin puheille. Tiedän kokemuksesta, että ”unohdetut”, käsittelemättömät asiat putkahtavat pintaan joskus myöhemmin ja silloin on leikki kaukana. "Taakse jätetyt" loukkaukset ja teot säilyvät ihmisen mielessä, jos niitä ei puhuta ulos. Omassa elämässäni tuo räjähdys oli sitten niin kova, että terveys, ehkä henkikin, oli mennä ja talous romahti. Älä riskeeraa tulevaisuuden onneasi, toimi nyt.

kannattaa ehdottomasti mennä terapeutille, ja toivottavasti saatte hyvän sellaisen.
omasta ei ole kuin vain positiivista sanottavaa, ollaan käyty yhdessä ja erikseen muutamaan otteeseen.
ilman häntä suhde olisi loppunut varmasti, ja meillä minä siis mies otti ja yhteyttä pariterapeuttiin vaikka toinen osapuoli oli jo tavallaan heittäny kinttaat tiskiin.
sitähän ny ei tiiä miten loppujen lopuksi käy, mutta aika näyttää... 🙂🌻

Mitä pidemmälle lykkäät asiaa, sen vaikeammaksi terapeutille lähtö tulee. Yritä rohkeasti kertoa miehellesi, miten asia on, se on varmasti vaikeata, mutta yritä oman itsesi tähden. Olet jo itse huomannut, ettet voi elää elämääsi, jos et saa tukea. Itse tiedän tällä hetkellä, etten pysty käsittelemään petosta yksinäni, tarvitsen siihen apua. Toivon että saan terapiasta apua asian käsittelyyn, mutta en tiedä mikä tulee olemaan lopputulos. Mutta sen tiedän, että jos en pysty enää luottamaan, en voi enää avioliittoani jatkaa. Ja tällä hetkellä luottamus ja usko toiseen ihmiseen on tasan nolla.