Millaista elämä on nyt, kun uskottomuudesta on pidempi aika
Pääsääntöisesti tällä palstalla ihmiset kirjoittavat, kun uskottomuus on juuri paljastunut ja shokkivaihe on pahin. Mutta harvemmin enää tuntemuksista ja elämästä, kun uskottomuudesta on kulunut jo useampi vuosi. Sen vuoksi ajattelin aloittaa ketjun, johon jokainen voi kertoa miten oma elämä nyt sujuu, samalla tämä ketju voi toimia päiväkirjana itselle. Ja lisäksi joku saa siitä suuntaviivoja päätöstensä tekoon.
Meillä miehen uskottomuudesta on nyt kulunut kaksi vuotta. Jäin miehen pyynnöstä avioliittoon, mies siis sanoi, että avioliittomme päättyy vain jos minä haen avioeroa. Hän haluaa kuulemma jatkaa kanssani. Meidän tarinamme on varmaankin aika perinteinen, mutta en silti tänäkään päivänä ymmärrä miksi mies petti. Tai siis sitä en ymmärrä, että oliko avioliitto muka niin huono että oikeutti pettämiseen. Ja kannattiko maksaa se hinta, että mies menettää aviovaimon, joka oli sydämestään aviovaimo. Minusta ei, kaiken olisi voinut korjata puhumalla. Mies ei koskaan, ei siis koskaan, ollut maininnut, että avioliitossa on jotain hänen mielestään pielessä. Itse olin tyytyväinen, en täysin tyytyväinen (ei kai kukaan ole), mutta en koskaan ajatellutkaan että me joskus eroaisimme tai että itse pettäisin. Olen sellainen peruskristillinen nainen, maailman uskollisin, joka oli rakentanut elämänsä perheen ja avioliiton varaan. Meillä siis on neljä alakouluikäistä lasta, avioliittoa takana 15 vuotta, yhdessä olemme olleet nyt 17 vuotta. Menimme aikoinaan rakkaudesta naimisiin. Mies kertoi minulle pettäneensä tuntemattoman yhden illan baarilöydöksen kanssa työmatkallaan. Mutta nykyään en oikein tiedä oliko kyseessä tuntematon henkilö, oliko henkilö mies vai nainen tai minkä maalainen. Mies ei ole kertonut mitään. Sukupuolitautitesteissä hän kävi moneen otteeseen. Heti uskottomuuden paljastumisen jälkeen, ja sitten muutaman kuukauden välein pari kertaa. En tiedä käyttikö mitään ehkäisyä, ehkä ei kun kerrran testeissä kävi. Vai mitä luulette? Meillä mies kertoi itse uskottomuudestaan minulle, en edes olisi osannut epäillä itse. Ja saman tien hän alkoi anelemaan anteeksiantoa ja että haluaa olla minun kanssani. Maailmani romahti. Kun aloin puhumaan avioerosta mies alkoi syyttämään minua uskottomuuteen johtaneista syistä. Pettämisen syiksi hän kertoi humalatilan, meillä on kuulemma liian vähän seksiä (2-3 kertaa viikossa liian vähän), liian vähän seksileluja, minä kuulemma en pukeudu seksikkäästi (verkkarit kotikäytössä on kuulemma huono), alusvaatteeni ja pyjamani ovat epäseksikkäät (ei saa olla puuvillaisia) ja lisäksi en kuulemma kehu häntä tarpeeksi (esimerkiksi jos hän oma-aloitteisesti imuroi niin häntä pitäisi kehua siitä). Lisäksi hänen mielestään me keskustelimme liian vähän, tosin hän ei osannut kertoa että mistä meidän pitäisi keskustella enemmän. MIKSI hän ei ollut koskaan edes puhunut tällaisesta minulle? Kyllä minä mieluummin olisin käynyt ostamassa pornahtavia alushousuja kaupasta miehen silmäniloksi, jos hän niistä pitää, kuin että hän tuhoaa yhden avioliiton uskottomuudellaan!
Jäin avioliittoon pitkälti järkisyistä. Sydän käski ja käskeen edelleen eroamaan. Mutta liian paljon olisin menettänyt erossa. Olisin erossa menettänyt puolet lasten ajasta, kotitalomme joka on ollut lastenkin koti heidän koko elämänsä ajan, taloudellisen vakauden, eikä minulla olisi mitään turvaverkkoja. Huonon miehen menetystä sen sijaan en surrut mahdollisessa erossa. Kaikki oli lähinnä lapsiin ja talouteen liittyvää.
Millaista elämämme on nykyään, kaksi vuotta miehen uskottomuuden jälkeen?
*Minä eli aviovaimo eli petetty:
En valitettavsti enää kunnioita ja arvosta miestä, en pysty luottamaan häneen. Enkä edes haluakaan, en halua enää hajota pirstaleiksi jos mies taas keksii jotain konnuuksia. Minulle uskollisuus, luottamus ja toisen kunnioittaminen ovat parisuhteen peruspilarit ja jos ne tuhotaan niin aika vähän jää jäljelle. Tunteeni mieheen ovat kadonneet. En tunne häntä kohtaan enää sääliä tai sympatiaa, en auttamisen halua. Rakastanko häntä? En tiedä, mitä se rakkaus sitten on, en enää itekään tiedä? Rakastan ehkä sitä ulkokuorta, jonka näen ja joka on se mitä luulin, mutta eihän hän oikeasti sitä ole sisimmässään. Hän on minulle hyvin pitkälti ilmaa. Emme riitele koskaan, emme korota ääntä tai väittele. Olen varmaankin maailman pitkähermoisin ihminen, sillä pystyn elämään ja keskustelemaan hänen kanssaan kuin kenen tahansa puolitutun ihmisen kanssa ja aivan iloisella mielellä. Aivan kuin hän olisi työkaveri tai vanha luokkakaveri. Eli henkilö, jonka tunnet pintapuolisesti, mutta en hänen sisintään. Kuitenkin meidän arkielämä sujuu hyvin ja lapset ovat hyvin voivia. En usko, että lapset huomaavat mitään kummallista. Lapset ovat minulle se tärkein syy pitää asialliset ja ystävälliset välit mieheen. Kun herään hänen vierestään aamulla, kasvoilleni nousee vieno tekohymy ja toivotan hänelle hyvää huomenta, vaikka sisimmässäni ajattelen, että v*tun k*sipää. Minulle on muodostunut kahdet kasvot. Se on aika kummallista sillä ennen uskottomuutta olin kuin avoin päiväkirja miehelleni. Kerroin kaikki ajatukseni, suunnitelmani ja mitä olin päivän aikana tehnyt. Olin oikea papupata suustani. Nykyään keskustelen hänen kanssaan iloisella äänensävyllä arjen asiat, mutta en enää juurikaan kerro haaveistani, ajatuksistani tai tekemisistäni. Mies ei siis enää näe sisintäni. En tiedä huomaako hän sitä. En halua enää avata itseäni hänelle, miksi tekisin niin.
Tavallaan elän varpaillaan koko ajan. Odotan ikään kuin sitä hetkeä, että sitten KUN mies taas pettää niin saan luvan vihdoinkin lähteä ja hakea eroa. Eli jotenkin en todellakaan usko siihen että mies olisi jatkossa uskollinen. En voi. Hän on oikeastikin ollut ihminen, jonka viimeiseksi olisin uskonut pettävän, hän on sellainen kiltin näköinen, rillipäinen nörtti, ujokin. Siksi en oikein ymmärrä että miten hän jonkuin TUNTEMATTOMAN kanssa olisi pettänyt minua? Mutta sen tiedän, että hän oli työmatkallaan miespuolisten työkavereiden kanssa. Joskus mietin, että kävikö se sittenkin koittamassa jotakin miestä?
Ennen uskottomuutta en edes tajunnut, että olisi pitänyt taloudellisesti varautua jotenkin eroon. Mutta nyt olen tehnyt sitäkin salaa miehen selän takana. Olen tehnyt monia järjestelyjä ja hankintoja, pahan päivän varalle niin arjen aloittaminen olisi minulle ja lapsille helpompaa.
Olen nyt myös yrittänyt korjata omalta osaltani niitä seikkoja, jotka miehen mielestä olivat syitä hänen uskottomuuteen. Olen heittänyt vanhat puuvillaiset alusvaatteet ja pyjamat roskiin, samoin verkkarit. Käytän kotona lyhyitä hameita, se on miehen toive. Alusvaatteeni ovat pitsisiä stringejä ja niukkoja ja paljastavia rintaliivejä, pornahtavia siis. Tunnen oloni huoraksi niissä. Eihän mieskään panosta pukeutumiseen vaan kulkee rikkinäisissä verkkareissa ja kulahtaneissa paidoissa kotona niin jotenkin on outoa, että minun pitää kulkea seksikkäänä. Meikkaan ja laitan hiuksiani, olen värjännyt ne kauniiksi ja käyn kampaajalla useasti. Vaatteeni ovat muutenkin todella muodikkaita ja tiukkoja. Lyhyitä, mutta tyylikkäitä hameita, rintavaon paljastavia paitoja jne. En tunne oloani kovin kotoisaksi niissä, mutta kieltämättä olen ihan hyvän näköinen, tyylikkäällä tavalla (olen tilintarkastustyössä joten vaatteeni ovat siihen työhön sopivat). Lisäksi olen alkanut käyttämään korkokantakenkiä. Mieheni haukkui minua aiemmin myös ylipainoiseksi (169 cm ja 69 kg) ja nyt olenkin laihduttanut itseni. Käyn kuntosalilla ja jumpassa viikottain sekä olen tehnyt ruokavalioremontin. Miehen olutmaha sen sijaan kasvaa sillä hän ei harrasta mitään urheilua ja iltaisin juo vähintään pari olutta.
*Mies eli pettäjä:
Mies jaksoi olla superystävällinen, superanteeksipyytäväinen ja katuvainen ja auttoi yltiöpaljon kotitöissä noin 1,5 vuotta uskottomuuden jälkeen. Nyt hän on palannut lähes kokonaan vanhaksi itsekseen. Tekee kyllä enemmän kotitöitä kuin ennen pettämistä, jolloin minä hoidin kaikki kotityöt ja lapset. Hän ei enää hauku ulkonäköäni vaan sanoo useasti viikossa, että olen kaunis. Se ei valitettavasti tunnu missään vaan saa aikaan minussa lähinnä inhon väristyksiä. Hän on myös alkanut olemaan ärtyisä, syyttää työstressiä, mutta mistä sitä enää tietää mikä sen aiheuttaa? Vieraat naiset vai mikä?
Mies on myös sanonut, että uskottomuudesta ei tarvitse enää puhua, eikä hän halua puhua siitä. kuulemma nyt eletään tässä hetkessä ja katsotaan eteenpäin. En ymmärrä miten hän siihen pystyy?! En puhukaan siitä, en ole puhunut enää varmaan 1,5 vuoteen. Joskus kun olen ottanut varovasti esille parisuhteen luottanuksen yleisellä tasolla niin mies käskee olemaan hiljaa ja vaihtaa puheenaihetta. Että se siitä avoimuudesta ja keskus telusta. Tästä on siis tullut miehen osalta tabu aihe, minä voisin puhuakin. Mutta en viitsi väkisin.
Miehessä on myös tullut esiin uusia piirteitä, hän on mustasukkainen minusta! En ole koskaan pettänyt enkä antanut syytä mustasukkaisuuteen. Mies jäi kiinni siitä, että oli selannut kännykästäni nettiselaimen sivuhistoriaani. Ja lisäksi oli mennyt sähköpostiini ja tutkinut sitä. En kertonut miehelle, että huomasin mitä hän oli tehnyt. Sen sijaan vaihdoin sähköpostin salasanani 🙂 Eipä ainakaan enää tutki sähköpostiani, vaikka ei siellä olekaan mitään kiellettyä. Hän yrittää kovin kysellä kenen kanssa käyn töissä työlounaalla, mitä teen työmatkoilla iltaisin ja minkä nimisiä (miespuolisia) työkavereita minulla on. Entinen minä olisi vastannut näihin avoimesti, mutta nyt vastaan ystävällisesti jotain ympäripyöreää, mikä ei kerro hänelle mitään, mikä selkeästi ärsyttää häntä, mutta hän ei sitä sano. Mies yrittää myös tukkia kaikki mahdolliset asiat, jotka saattaisivat helpottaa avioeroa minun osaltani eli tekee avioeron hakemisen vaikeaksi. Hän sijoittaa kaiken ylimääräisen rahan, jotta meillä ei ole enää käteisvaroja jne(kuulemma sijoitukset ovat sitä varten että nyt mietitään elämää pitkällä tähtäimellä eteenpäin, sanoo mies). Ja kun meillä on vain yksi yhteinen tili niin en edes saisi maksettua vuokra-asuntoon takuuvuokria… Mies ostelee minulle myös kalliita lahjoja, mitä hän ei ennen uskottomuutta tehnyt. Sisimmässäni ajattelen, että ei vaimoa voi rahalla ostaa. Ja lähinnä nuo ylikalliit lahjat ovat minulle muistutus miehen petoksesta.
* Kun kysyn itseltäni ”olenko onnellinen elämässäni nykyään” niin vastaus on kyllä ja ei. Kyllä – vastaus tarkoittaa, että olen onnellinen siitä, että minä ja lapset olemme terveitä, saamme jakaa jokaisen päivän yhdessä, saamme elää omassa kotitalossamme, lapset saavat pitää koulunsa ja kaveripiirinsä, ja taloutemme on vakaa eli ei tarvitse koskaan sanoa lapsille, että en voi ostaa jotakin heille koska äidillä ei ole tässä kuussa rahaa. Ei- vastaus tarkoittaa sitä, että en ole onnellinen avioliitossani. Koen, että mies on kämppäkaveri, puolituttu henkilö, jonka kanssa hoidan arkea ja jota en kovin hyvin tunne. Arjen askareet sujuvat hänen kanssaan hyvin, yhteistyö toimii. Mies on minulle täysin arvaamaton ja ennustamaton henkilö, joka voi kadota elämästämme toisen naisen matkaan huomenna, kuukauden päästä tai 10 vuoden päästä ja joka voi kertoa eron syyksi vaikkapa sen, että nilkkasukkani ovat hänen mielestään epäseksikkäät.
Suhtautumiseni uskollisuuteen on muuttunut, ainakin tämän avioliiton osalta. Pystyisinkö nyt kaiken kokemani jälkeen kuitenkin pettämään miestäni. Kyllä. En olisi IKINÄ tehnyt sitä ennen miehen uskottomuutta, mutta nyt jotenkin on sellainen ”ei sillä kuitenkaan ole väliä meidän avioliiton kannalta”- tunne. En pystyisi ikinä pettämään tuntemattoman yhden illan jutun kanssa. Minä ainakin haluan tuntea sen ihmisen, tunnettahan siihen tarvitaan (Siksi kysyn jälleen itseltäni että miten mies muka siihen pystyi? Kokiko hän oikeasti saavansa siinä AITOA rakkautta eikä ainoastaan kertatyhjennyksen? Vai oliko kyseessä kuitenkin joku miehen tuttu ja mies vain valehteli minulle?). Nykyään ajattelen, että pystyisin kyllä pettämään jonkun puolitutun tai tutun kanssa sopivassa tilanteessa, esimerkiksi työmatkalla hotellissa. Potisinko siitä huonoa omaatuntoa? En nykyisessä avioliitossani. Miksikö? En tiedä miksi minun pettämiseni olisi sen pahempaa kuin miehenkään. Kertoisinko miehelleni mahdollisesta pettämisestä? En, mitä sillä enää on väliä. Jos hän petti minua niin kyllä minusta hänen pitää pystyä hyväksymään se, että minäkin teen saman ja silti tulen kotiin ja hehkutan kuinka rakastan häntä.
Olen kysynyt mieheltä, että mitä jos minä petän häntä? Mies vain vastasi, että sitten me vain keskustelemme asian halki tässä pöydän ääressä. En oikein pääse kiinni siitä, että jos se on miehen mielestä vain asia, joka keskustellaan aina pettämisen yhteydessä halki ja jatketaan taas elämää ’normaalisti’ niin mitä avioliitto tarkoittaa miehelle. Mitä enemmän nyt olen miehen uskottomuuden jälkeen oppinut tuntemään häntä ja kuullut hänen ajatuksiaan niin sitä enemmän minusta tuntuu, että en tunne häntä. Hän on kuin täysin eri ihminen, jonka olin tuntenut 15 vuotta ennen uskottomuutta. Ja sen vuoksi sitä vähemmän enää häneen luotan yhtään missään asiassa, valitettavasti.
11kk kulunut nyt pettämisen paljastumisesta ja vielä ollaan yhdessä. Vahvasti.
On hyviä aikoja ja on huonoja aikoja. Todella aaltoilevaa. Varsinaisessa arjessa ei ole mitään ongelmaa ja lasten kanssa sujuu hyvin, kotityöt tehdään ja arki... No se sujuu. Mutta on yhdessäolo muutenkin mukavaa. Viimeinen kuukausi on ollut jo paljon parempana kuin aiemmin. Jopa päädyttiin rakastelemaankin. Siis ihan tuli sellainen tunne, että toinen haluaisi minua ja sellainen fiilis on ollut viimeksi 2012. Siitä on ollut aikaa. Tuntuu että jokin möykky olisi liikahtanut liikkeelle. Tunsin jopa onnellisuutta ja tätä asiaa ei ole todellakaan tarvinnut puida omassa mielessä päivittäin/viikoittain.
Lumet tulivat maahan ja lasten kanssa käytiin hiihtämässä. Vaimolla oli migreeniä ja jäi kotiin nukkumaan. Takaraivossa pyöri filminauhalla tekstiviesti vuoden takaa: "xxx lähti hiihtämään ja lapset katsoo telkkua, nyt olen ihan sun"... Vaikka menee hyvin, niin ajatukset harhailevat ja luottamusta ei vain saa takaisin. Epäilys kytee edelleenkin vaikka kaikki yhteydet ovat poikki tähän kolmanteen. Ja minulla on paha tapa tsekata vaimon puhelin aina silloin tällöin. Ei saisi, mutta se on luottamuksen osoitus, näin näen sen. Ja minä koen tarvitsevani sen. Niin monesti naamaani on hierottu sitä itseään vuosien aikana.
Kävin keikalla vanhimman lapseni kanssa kuluneella viikolla. Oli huikea setti Areenalla. Huomasin keikalla, että vaimoni olikin ollut messengerissä keikan aikana, vaikka käytämme muita keinoja keskinäiseen viestittelyyn. Hänellä ei ole edes ollut sitä puhelimessa asennettuna. Messengerhan kertoo milloin joku on ollut viimeksi paikalla. Ei ollut tarkoitus vakoilla. Hänellä ei ole ollut käyttöä messengerille kuukausiin, joten se pieni piru olkapäällä muistutti taas olemassaolostaa. Luottamusta ei vain saa hetkessä takaisin.
Aamulla pommi räjähti silmilleni puolisoni ollessa suihkussa. Mesengerissä ei ollut mitään viestihistoriaa tietenkään jäljellä, mutta saapuneen viestin se haki kun ohjelman avasi. Ette ikinä arvaa keneltä. Kaverilta johon ei pitänyt enää ikinä olla yhteyksissä.
Viidessä sekunissa parasympaattinen hermosto piti huolen, että verenpainelääkkeelle olisi ollut tarvetta. Hyvästä fiiliksestä takaisin lähtöruutuun sekunnissa. Toki asia pystyttiin jotenkin selittämään, mutta sen huomaan, että tässä alkaa itse olemaan kohta aika välinpitämätön ja vaikka shokki tuli, niin siitä toipui taas nopeammin ja nopeammin.
Olisi toki kiva, että itse olisi se tärkein toiselle, mutta kun en ole, niin en ole. Minkäs sille voin. Elämä on kuitenkin lasten kanssa kivaa ja arkikin sujuu hyvin ja me olemme hyvä tulosyksikkö. Ehkä siihen pitäisi vain sitten suhtautua niin eikä yrittää rypistellä vastaan. Loppu tulee sitten itsestään jos on tullakseen ja kaikki voi olla ohi jo huomenna.
Luottamus. Huoh... Menee kategoriaan aivan sama ja sekin tulee jos on tullakseen. Mitäpä siitäkään stressaamaan.
Keaton,
Vaikka meidän tarinamme ovat tietyllä tapaa erilaiset niin silti niissä on paljon yhtymäkohtia.
Myös meillä arki toimii tiiminä hyvin. Olemme kuin projektiorganisaatio ja sen vuoksi ymmärrän sinunkin halusi säilyttää perhe yhtenä yksikkönä. En minäkään ole valmis luopumaan lapsistani ja lasten ajasta avioerossa. En ole valmis luopumaan minun ja lasten elintasosta, joka on luotu vuosien aikana. Nykyään siihen vaaditaan vain se, että joudun hyväksymään sen, että asunnossamme asuu mies, joka ei rakasta minua kuten aviopuolisoa normaalisti rakastetaan. Kai. Tai mistäpä minä tiedän mitä hän minua kohtaan tuntee. Eikä minua kiinnosta enää. Olen huomannut, että minulle itselleni on todella armollista ja vapauttavaa, kun ei tarvitse enää huolehtia ja surra, että rakastaako mies minua. Ihan sama minulle, rakastaa tai ei. Kunhan huolehtii velvollisuutensa. Eli kyllä miehen uskottomuus on tuhonnut 2,5 vuoden aikana ilmitulosta kaikki tunteeni häntä kohtaan.
Takaisin nykyhetkeen.
Mies kyllä yrittää parhaansa lasten ja kodin hoidossa. Auttaa minua todella paljon ja jopa oma-aloitteisesti. Eikä hän tee sitä selkeästikään pakosta vaan vapaaehtoisesti. Hän myös ostaa minulle edelleen kalliita lahjoja, joita en edes pyydä.
Mutta. Seksitreffipalvelu, johon hän on rekisteröitynyt on osa hänen elämäänsä. En siis ole kertonut miehelle vieläkään, että tiedän hänen rekisteröityneen tuohon palveluun. Näen, että hän käy kirjautumassa kuukausittain palveluun, mutta en tiedä mitä hän tekee siellä. Hän ei ole ottanut yhteyttä valeprofiiliini, joka otti häneen yhteyttä palvelussa. Osaatko Keaton arvioida miehen aivoilla, että miksi mieheni käy tuolla palvelussa? Tai osaako joku muu sanoa miksi mieheni käy tuolla palvelussa?
Nimittäin tuohon minun valeprofiiliini on ottanut useampi mies jo yhteyttä (yäk), mutta en tietenkään vastaa heille mitään, kun minua ei tuollaiset palvelut kiinnosta.
Miehen mustasukkaisuus minua kohtaan on kasvanut merkittävästi. Huomaan, että mies käy salaa tutkimassa puhelintani ja muita henkilökohtaisia tavaroitani. Jätän nimittäin niihin tietyt asennot, asetukset jne jotta pystyn näkemään tutkiiko joku niitä. Ei minulla ole mitään salattavaa, mutta ilmeisesti mies pelkää sellaista. Lapset eivät näihin juttuihin koske.
Lisäksi mies yrittää rajoittaa voimakkaammin henkilökohtaisia menojani. Hän on jopa suoraan kieltänyt minua, mutta kohteliaasti ja napakasti sanon hänelle, että en jätä menoani väliin. Ja nämä menoni eivät ole biletystä vaan ihan vaikkapa päivämatka naapurikaupunkiin ostoksille.
Näen myös, että mies pitää edelleen sähköisen viestinnän avulla yhteyttä entiseen naisystäväänsä, josta hän erosi ennen kuin me edes tapasimme. Ja siitä on 20 vuotta aikaa. En pysty näkemään viestien sisältöä kuitenkaan. Miksi ihmeessä mies on häneen yhteydessä? Minä en keksi syytä enkä tarvetta. Mies haluaa säilyttää myös kaikki entisestä naisystävästään otetut valokuvat kotonamme vaikka pyysin häntä heittämään ne pois. Miksi niitä pitäisi säilyttää?
Kuitenkin mies koko ajan puhuu asioista niin, että olisimme eläkepäivinäkin yhdessä. Eli eläkkeellä teemme sitä ja tätä, 10 vuoden päästä teemme sitä ja tätä.
Jokin vaisto, tai kenties halu (?) sanoo sisimmässäni, että tarinamme päättyy jossain vaiheessa. En luota mieheen yhtään, eikä minun enää nykyään tarvitsekaan. En oikein voi kunnioittaakaan. Kyllähän mies kotona käyttäytyy nätisti, mutta jos hän selkäni takana viettää aikaa treffipalsoilla niin ei se ainakaan minulle ole merkki siitä että hän rakastaisi ja arvostaisi minua.
Voi Keaton ja Kallan tuoksu 1: olen niin pahoillani siitä, etteivät kumppaninne ottaneet mitään opiksi siitä, miten syvältä uskottomuus petettyä haavoittaa.
Miksi he eivät yksinkertaisesti vaan kerää kamppeitaan ja lähde. Ei suhteessa ole pakko olla, mikäli se ruoho aidan toisella puolen kiinnostaa enemmän 😞
Meillä ei näy mitään merkkejä uskottomuudesta ja arki rullaa nykyisellään ihan hyvin. Siitä huolimatta en pysty sataprosenttisesti luottamaan. Joku osa minusta ei uskalla heittäytyä enää huolettomana elämän viemäksi, vaan olen vieläkin varauksellinen.
Ehkä se on itsesuojelua: ei putoa enää niin korkealta alas, kuin silloin, kun miehen uskottomuus tuli älyttömän vääntämisen jälkeen julki. Enhän minä voi olla varma siitä, etteikö tuo sama nainen olisi saanut itsensä jotenkin keploteltua takaisin mieheni elämään. Tiedän, että hän on ovela: yhteinen tuttavamme (mies), joka tietää tapahtuneesta on sanonut, että omaa aviomiestään tuo nainen vie, kuin pässiä narussa. Joillakin on vaan se manipuloimisen taito hyppysissään ja tuo nainen kuuluu siihen kategoriaan.
Keaton: oletko aikeissa paljastaa vaimollesi, että tiedät, mitä hän puuhastelee?
Sinuna minä toisin asian julki. Niin väärin hän toimii sinua kohtaan. Ja samoin myös sinä Kallan tuoksu 1: mikset voisi vaan yksinkertaisesti paljastaa miehellesi sen, että tiedät, mitä hän puuhailee selkäsi takana?
Voimia teille molemmille; tää elämä on joskus niin julmaa...
😑❓😑❓
mariella kirjoitti 29.1.2016 17:49
Voi Keaton ja Kallan tuoksu 1: olen niin pahoillani siitä, etteivät kumppaninne ottaneet mitään opiksi siitä, miten syvältä uskottomuus petettyä haavoittaa.
Miksi he eivät yksinkertaisesti vaan kerää kamppeitaan ja lähde. Ei suhteessa ole pakko olla, mikäli se ruoho aidan toisella puolen kiinnostaa enemmän 😞
Kallan tuoksu 1: mikset voisi vaan yksinkertaisesti paljastaa miehellesi sen, että tiedät, mitä hän puuhailee selkäsi takana?
Mariella,
Minäkään en ymmärrä miksi mieheni ei ota ja lähde. Tarjosin hänelle avioeroa silloin, kun hän 2,5 vuotta sitten tunnusti uskottomuutensa. Mies nimenomaan vaatimalla vaati, että en hakisi eroa ja vannoi rakkauttaan minuun. Minä en siis ole epätoivoisesti roikkunut miehessäni vaan olen sanonut, että jos kanssani on huono olla niin silloin voi lähteä ja erota. Voisiko olla, että miehenikin on tajunnut että ero aiheuttaa aika suuren pudotuksen hänen elintasossaan ja lapsiakin näkisi vain silloin kun on hänen hoitovuoronsa? En osaa enää itsekään arvioida.
En ole halunnut paljastaa tietoani siitä, että tiedän hänen rekisteröityneen treffipalveluun ja vierailevan sivulla muutamasta eri syystä.
Jos paljastan hänelle tietoni niin hänen täytyisi tietysti tunnustaa rekisteröityminen palveluun ja kirjautumiset sinne (olen säilyttänyt näistä kaikista kirjalliset todisteet), mutta siihen se varmasti jäisi (vaikka muutakin olisi). Ainoa keino saada tietää mitä hän OIKEASTI tekee kirjauduttuaan treffipalveluun on, että hän ottaisi yhteyttä valeprofiiliini. Valeprofiilini ehdotti hänelle kiinnostuksestaan intiimitreffeille.
Miksi hän ei ota yhteyttä valeprofiiliini, jos hän käyttäisi oikeasti tuota palvelua intiimitreffeihin? Onko hänellä palvelussa "vakihoito", jos valeprofiilini ei kiinnosta?
Vai käykö mieheni tuolla palvelussa vain kirjoittelemassa tuhmia tuntemattomien kanssa ja kenties lähettelevät toisilleen tuhmia valokuvia? Jospa joku miespuolinen palstalainen osaisi arvioida miesten ajatusmaailman näkökulmasta?!
Totuuden saan selville vain jos mieheni ottaa yhteyttä valeprofiiliini. Sen jälkeen voin miettiä jatkotoimia. Kuulostaako tämä loogiselta muiden mielestä?
Vai pitäisi kyetä miehen aivoilla sanomaan jotain seksitreffi-palvelusta. Jaa'a, nyt pistit Kallantuoksu pahan.
Kyllä, pakko myöntää, mutta itselläni on joskus ollut tunnukset moiseen palveluun. Mutta miksi, niin kyse ehkä on ollut hetken mielijohteesta ja siitä, että tunnukset on helppo tehdä. Palvelun hyvin tehty mainos osaa kalastaa tunnuksien tekoon hetken mielijohteesta ilman mitään todellista tarkoitusta käyttää palvelua. Yhtä kaikki: tunnukset ovat hävyttömän helpot tehdä. Ja vain hieman hankalammat hävittää.
No mitä sieltä voi sitten saada? Hetken mielijohteesta tulee ihan puhdasta uteliaisuutta tsekattua "tarjonta". Kuulostaa lihatiskiltä, mutta sitähän se on. Näissä palveluissa on tosin sellainen määrä "feikkitilejä", että todellisesta tarjonnasta ei oikeasti voi sanoa yhtään mitään, mutta businesslogiikka ei palveluntarjoajalla toimi näin.
Miehille palvelu näyttäytyy sellaisena, että tökkäyksiä ja tykkäyksiä tulee ihan mielettömiä määriä päivittäin. Varmaan 5-10 kpl / päivä. Yhtäkään viestiä tai tökkäystä et pääse tarkastamaan ennen kuin avaat lompakkoasi 30/kk. En ole koskaan maksanut yhdestäkään palvelusta, joten en osane sanoa mitä sen jälkeen tapahtuu, loppuuko haamutökkäyksien määrä ja palvelu muuttuu "oikeaksi". Jos olet ottanyt yhteyttä omalla profiilillasi, niin se on kyllä hukkunut valetökkäyksien sekaan. Et varmaankaan pysty sanomaan onko miehesi maksanut itselleen premium-tilin?
Aivan sama... Mutta mitä mies voi hakea palvelusta? Mustimpina kuukausina viime vuonna kävin erilaisten treffipalveluiden tarjonnan läpi sillä seulalla, että mikä minua edes etäisesti kiinnostaisi. Että mitä minulle olisi tarjolla jos vain ottaisin ja lähtisin. Ja päädyin siihen lopputulokseen ettei eukko todellakaan vaihtamalla paranisi. Tämä minun motiiveistani.
Voisiko miehesi olla vain mies ja verrata nykyistä autoaan (naistaan) vaihtoautojen (muut ilmoitukset) tarjontaan? Tämä kuulostaa todella naista esineellistävältä, mutta pelkkä palvelussa olo ei välttämättä tarkoita että olisi edes tyytymätön nykyiseen ajopeliinsä? Kunhan vain potkii renkaita ja kokeilee puskureita? No, ei mennä edes niin pitkälle, kunhan selailee ilmoituksia. Pitäisinkö sitä hyväksyttävänä? En... Tekisinkö enää niin? Itseasiassa en. Se on loppujen lopuksi tyhmää ja lapsellista eikä siellä palveluissa ole mitään aitoa.
Keaton,
Tuossa kyseisessä treffipalvelussa voi lähettää viestejä ja valokuvia rekisteröityneille käyttäjille ilman jäsenmaksua. Eli sen käyttö on tehty helpoksi. Ja kyseinen palvelu tarjoaa vain salaista seuraa, siellä ei etsitä vakituista kumppania.
Kuvat, joita siellä on jätetty kaikkien nähtäville ovat oksettavia. Todellakin naista esineellistäviä, joten ihmettelen kuinka sairas ihmisen mielen olla täytyy olla, että niistä nauttii.
Normaalissa parisuhteessa ei ole mielestäni hyväksyttävää, että puoliso kirjautuu tuollaiseen palveluun toistuvasti. En hyväksy sitä lainkaan, se on täysin vastoin kaikkia arvojani.
Haluan vain saada selvyyden siitä millä tasolla mieheni käyttää palvelua. Onko se vain yleistä hengailua ja kuvien katselua kuukausittain vai tapaamisia fyysisessä kontaktissa. Jälkimmäisessä tapauksessa minulla on jo aihetta pelätä tauteja. Mieheni todellisen mielen täytyy olla todella kiero, jos hän saa nautintoa niiden kuvien katselusta.
Olen voimaton, jos mies ei ota yhteyttä valeprofiiliini. Ja lisäksi mielessäni pyörii kysymys, että kuinka monelle erilaiselle treffipalstalle mieheni onkaan rekisteröitynyt.
Hei 🙂🌻
Kallan tuoksu1: mielestäni et ole voimaton, sillä yksistään se, että miehesi on tuollaisella palstalla, riittää merkiksi uskottomuudesta. Eivät parisuhteessa olevat ihmiset voi millään selittää sitä, että ovat tuollaista palvelua käyttäneet. Vai oletko epävarma siitä, että juuri sinun miehesi on seuranhakijana palstalla? Mikäli hän on laittanut kuvan itsestään sinne, ei liene epäselvää se, että hän hakee salaista seuraa itselleen.
On todella inhottavaa se, että toiseen ei pysty luottamaan sen vuoksi, ettei hän pidä lupauksiaan.
Yksi kerta pettämistä menee hölmöilyn piikkiin; toinen kerta on jo harkittu teko.
Ihminen on erehtyväinen, epätäydellinen mutta luulisi yhden kiinnijäämisen jo opettaneen sen, ettei toista kertaa kannata lähteä tunteidensa vietäväksi.
Kumppanillasi on mahdollisuus lopettaa suhteenne, mikäli hän on siihen tyytymätön. Sain kyllä kirjoituksistasi sen kuvan, ettei kumppanisi halunnut erota? Miksi hän sitten käyttäytyy eri tavalla; erohakuisesti suorastaan???
Sinulla on varmasti vaikeaa, kun sanat ja teot ovat ristiriidassa keskenään.
Tuon saman vaiheen koin silloin, kun oma mieheni oli uskoton: häntä ääneen epäillessäni, hän käsi vihkiraamatulla vannoi, ettei hänellä ole toista. Toisinaan taas vihaisena haukkui minut vainoharhaiseksi hulluksi...Mietinkin sitä, miten olisi mielenterveyteni oikeasti kestänyt, jos asian oikea laita ei loppujen lopuksi olisi minulle selvinnyt. Sekin vielä, että epäilyistäni huolimatta, hän jatkoi suhdettaan tuohon toiseen naiseen, tuntuu vieläkin pahalta.
Ei ole siis mikään ihme se, että luottamuksen uudelleen rakentuminen vie aikaa. Niin pitkäänja paljon mieheni minulle valehteli. Jälkikäteen hän ei edes muista sitä, että olisin häntä epäillyt??? Mieshän joutui pitkälle sairaslomalle romahdettuaan psyykkisesti täysin tuon pettämisen jälkeen. Lääkärin mukaan mies oli ollut jonkinlaisessa psyykkisessä tilassa, missä todellisuus jollakin tapaa hämärtyy...
Eli kaiken tuon jälkeen luulisi, ettei hän enää ala suhteilemaan uudelleen selkäni takana. Niin huonoon kuntoon hän meni, ettei voinut liikkua missään kodin ulkopuolella, koska luuli kaikkien tietävän pettämisestään ja siitä, miten hän oli minua kohdellut. Häpeä ja itseinhon määrä oli valtava.
Toivon sinulle voimia paljon ja myös, että teidän tilanteenne selviäisi jollakin tavalla.
Epätietoisuudessa eläminen on todella rankkaa 😑❓
Mariella,
Miehen valokuva ei ole tuolla treffipalvelussa. Löysin tiedot tuosta hänen profiilistaan hänen tietokoneeltaan, ei ollut ilmeisesti muistanut poistaa sitä. Ja kun luen hänen profiilikuvauksensa tuolla palstalla niin minun on erittäin helppo tunnistaa hänet omakuvauksestaan, sen verran tarkkaan hän kertoo siellä itsestään. Eli ei ole epäilystäkään siitä, että mieheni ei palvelua käyttäisi.
Ja sitten on myös se tosiasia, että näen hänen käyvän sähköistä keskustelua entisen naisystävänsä kanssa. He siis erosivat jo kauan ennen kuin me tapasimme, noin 20 vuotta sitten. En ymmärrä miksi he ovat millään tapaa yhteydessä, heillä ei ole edes yhteisiä lapsia, tai yhteisiä ystäväpiirejä, eivätkä he olleet koskaan edes naimisissa. Mies siis salaa tuon yhteydenpidon minulta.
Ja kyllä, olen erittäin ystävällisellä mutta napakalla äänellä sanonut miehelleni monet kerrat, että jos kanssani ei ole hyvä elää ja minua ei rakasta niin voimme hakea avioeroa vaikka heti. Olen sanonut, että en itke pettäjän perään, en itke sellaisen miehen perään joka ei rakasta minua. Olen sanonut, että mene ja etsi uusi vaimo, joka on parempi kuin minä. Minä pärjään kyllä ihan hyvin sinkkunakin ja voin kasvattaa lapset niin lapsetkaan eivät sitten hidasta hänen seikkailujaan. Mutta siinä kohtaa mies alkaa aina itkemään ja vannoo rakkautta minua kohtaan.
Hän on nykyisin kuin kaksipuolinen kolikko minulle. Ensin vannoo kyyneleet silmissä suurta rakkautta minua kohtaan ja ostaa tuhansien eurojen lahjoja rakkautensa merkiksi. Ja sen jälkeen pettää erilaisilla tavoilla (fyysinen pettäminen ainakin silloin 2,5 vuotta sitten, treffipalsta ja yhteydenpito entiseen naisystävään). Eikö tuo ole jo jotenkin kaksijakoista?!
Miksi hän ei vain lähde ja aloita omaa elämäänsä? Onko hänellä jokin henkinen sairaus?
Kun aikoinaan menin naimisiin hänen kanssaan niin en olisi IKINÄ uskonut että tällaista voi tapahtua eikä ainakaan minulle.
Tuosta entisestä naisystävästä ja sen yhteyden salaamisen voisin nähdä jotenkin terapeuttisena henkireikänä miehellesi. Esimerkiksi minä en ole millään muotoa vihjaissut puolisolleni, että käytän tukinet.net:ä pahan oloni purkamiseen. Jos en olisi koskaan törmännyt näin hyvin moderoituun, mutta samalla avoimeen kirjoituspalstaan liittyen parisuhteeseen, kotiin ja perheeseen kirjoittamiseen, niin varmasti minullakin olisi paljon matalampi kynnys ottaa yhteyttä esim. vanhaan ex-tyttöystävään (jollaista ei muuten ole) ja antaa pahan olon tulla ulos sitä kautta. Kaikkea ei vain voi hautoa sisälleen ja kaikkea pahaa oloaan ei voi kaataa puolisonsa päälle jos yhtään haluaa pitää päätänsä vedenpinnan yläpuolella. Henkireikä.
Tunteet ne ovat pettäjälläkin ja jotenkin ne on saatava käsiteltyä. Me käymme asioita täällä läpi, puolisoillamme on erilaiset selviytymiskeinot. Oma puolisoni ei ole vieläkään osannut päästää lopullisesti irti vanhasta terapeuttisesta kaverisuhteestaan, joka valitettavasti nyrjähti seksuaalissävytteiseksi matkan varrella. Siksi tuo vieläkin viestittelee ajoittain hänelle jota en hyväksy ollenkaan, mutta on nähtävästi asioita joille ei voi mitään ja on puntaroitava se, että pystynkö elämään sen kanssa. Tällä hetkellä on pakko koska haluan elää elämääni siten, että olen osa lapsieni arkea ja haluan sen näin olevan myös jatkossa.
Olen nyt pienessä mielessäni miettinyt tuota seksipalsta-kuviota. Haluaisin sanoa jotain siihen suuntaan, että ei se tarkoita mitään, mutta en voi... Näin miehenä koen seksuaalisesti suurta turhautuneisuutta siitä, että puolisoni on se, joka määrää "valuutan vaihtoarvon". Eli sillä mitä haluan, niin ei ole mitään merkitystä. Koskaan. Kyllä seksiin tarvitaan kaksi, se on kaiken lähtökohta, mutta jos toinen ei tule yhtään vastaan, ole koskaan yhtään mukana eikä koskaan osoita pienintäkään halua minua itseäni kohtaan, niin se on jumalattoman turhauttavaa. Se, että hieman nostetaan peitonkulmaa ja annetaan säästeliäästi hieman niin se ei ole mitään seksielämää tai fantasiaa joka pitäisi mielen virittyneenä ja virkeänä.
Ymmärrän kyllä erittäin hyvin, että petoksen jälkeen toinen on niin sanotusti "koirankopissa" eikä toista kohtaan koe kovinkaan suurta seksuaalisesta halua, niin silloin on todella paha tyhjästä nyhjäistä mitään ilotulitusta.
Miehelle tämä avoi iheuttaa suurtakin turhautuneisuutta ja sitä kautta hänellä on profiili seksisivustolla. Jo pelkkä profiilin luonti ja ylläpito saattaa tuottaa sen tyydytyksen mitä sieltä edes hakee. Ajatuksia, mielikuvia, fantasiaa, edes jotain. Seksuaalisesti kylmettynyt liitto... On miehelle rangaistuksista vihoviimeinen.
Voisin sanoa, että miehesi teki sen ihan itse. Itse en tiedä mitään mitä olisin tehnyt toisin.
Hei 🙂🌻
Keaton: juurikin tuo, että tunteet ne ovat pettäjälläkin luo itselleni epävarmuutta: pitääkö mieheni yhteyttä vielä petoskaveriin, joka on yhteinen tuttavamme???
Toisaalta niin voimakkaat olivat hänen inhon ja vihan tunteensa, kun hän tajusi heikossa pyyketilanteessaan tulleensa hyväksikäytetyksi tai näin hän asian ainakin koki.
Mieheni kehoitttaa minua unohtamaan ja suuntaamaan katseeni tulevaan mutta samalla sivulauseissa kertoo vielä itsekin kärsivänsä teostaan.
Mitä seksiin puolestaan tulee, olen aina ollut se aloitteentekijä. Tästä on keskusteltu ja nimenomaan niin päin, että joskus myös minä haluaisin olla se haluttu osapuoli. Mies vaan kuulemma pelkää tulevansa torjutuksi, joten seksiä meillä on, kun minä annan sen vihjeen, että tänään olisi kiva vähän...
Kyllä se silloin miehelle kuitenkin aina on sopinut ☺️❤️
Joskus vaan haluaisi asioiden olevan toisinpäin. No; pääasia, että seksiä kuitenkin on. Voisi olla huonomminkin asiat.
En osaa antaa vinkkejä, miten saisit vaimosi kiinnostuksen heräämään. Meillä jokaisella kun sattuu olemaan niin erilaiset toiveet ja tarpeet.
Ihan seksitön elämä kuulostaa jo sinällään puuduttavalta. Oletko keskustellut ongelmasta kumppanisi kanssa? Elämä on kompromisseja, niin myös tässäkin asiassa.
Liian pitkä selibaatti tahtoo vain nostaa kynnystä aloittaa seksielämä uudelleen 😞
Siis seksiähän olisi aina kun vain haluaisin, eli ei tarvitse selibaatissa olla. Mutta jos en tee aloitetta, niin sitten sitä ei ole. Ja jos en jaksa viedä koko hommaa alusta loppuun, niin sitten se oli siinä, kesken jää. Puolisoni ihanne on olla passiivisena vastaanottajana. Siinä vaiheessa kun oma ajatus kesken kaiken on "senkin lahna, tekisit joskus jotain", niin on vain parasta lopettaa. Naiseen masturboiminen on ihan yhdentekevää.
Mutta jos on fiilikset tapettu venlafaxinilla, niin turha kait odotella kuuta taivaalta.
Hei 🙂🌻
Miten isolla annoksella vaimosi Venlaflaxinia nyt käyttää? Itselläni on nimittäin sama lääke käytössä annoksella 75mg ja en ole huomannut sen vaikuttavan seksuaalisiin haluihini. Lääke aloitettiin masennukseen, joka puhkesi miehen uskottomuuden jälkeen. Samalla tuo lääke toimii myös ns. kipukynnyksen nostolääkkeenä, koska fyysinen sairauteni aiheuttaa voimakkaita neuropaattisia kipuoireita.
Me olemme tietenkin yksilöitä; toiselta tuo lääke vie halut, kun taas toisilla ne säilyvät.
Meillä on mennyt tuo seksuaalisuus enemmälti niin, ettei miehellä ole haluja tai sitten tulee potenssin kanssa ongelmia.
Olet oikeassa siinä, ettei se kannusta seksiin, jos toinen ei ole siinä mukana ja sen mukana olemattomuuden kyllä huomaa.
Se, ettei tunne itseään halutuksi miehenä/naisena vaikuttaa pitkällä tähtäimellä itsetuntoon sitä madaltavasti.
Miten teillä muuten? Onko vaimosi yhteydessä mieheen, jonka kanssa petti sinua?
Yleensä sanotaan, että kolmas osapuoli pitäisi jättää kokonaan, jotta parisuhteelle saadaan edes jonkinlainen tilanne sen korjaamisvaiheeseen. Onko vaimollasi halua korjata teidän välistä suhdettanne?
Meillä kolmas pyörä jäi tai oli oikeastaan jo jäänyt tunteiden tasolla pois kuvioista siinä vaiheessa, kun uskottomuus paljastui. Miehellä ei ollut mitään intressejä jatkaa suhdetta, vaan hän koki naisen yhteydenotot kiusallisiksi. Nainenhan on meitä vanhempi mummo-ihminen jo harmaantuvine hiuksineen.
Mietin sitäkin, olisiko miehellä ollut tässä pettämisessään mukana myös ikäkriisiä: hän on nimittäin myös harmaantunut ja ulkonäöltään minua vanhemman näköinen. Usein hän myös mainitsi tästä asiasta...
Mutta: en voi antaa sinulle mitään elämänohjeita/toimintatapoja, miten teidän tilannettanne saisi kääntymään parempaan suuntaan. Sen ymmärrän kyllä, miten kuormittunut olet tilanteestanne, koska alussa meillä kävi samalla tavoin: mies vaipui masennukseen pettämisen paljastuttua ja minä, petettynä jouduin olemaan perheessämme se vahvempi kantava voima. Vasta myöhemmin, miehen palattua jo töihin sairaslomaltaan, "pääsin" oikein kunnolla käsittelemään omia tunteitani.
Kaikesta huolimatta, tai ehkä juuri sen vuoksi; sinulle hyvää viikonloppua ja tsempit 🙂🌻
Yritetään jaksaa uskoa parempaan huomiseen; sekin tulee jossain vaiheessa.
Puolisolla on tuo samainen annostus 75 mg Venlafaxinia. Olemme puhuneet asiasta ja lääkitys on muuten parantanut oloa, mutta viennyt 'halun'. Sitten kun alkuun pääsee, niin ei ongelmia, mutta alkuun pääseminen onkin kivikasan päälle kiipeämistä. Oman haasteensa kyllä soppaan laittaa vielä huono itsetunto omasta kehosta kolmen lapsen jälkeen sekä pettämisestä tullut henkinen morkkis. Ja läheisen kuolema siihen päälle. Niin, että päivä kerrallaan.
Minulle kerrotun version mukaan puolisoni oli vuodenvaihteessa laittanut tälle kolmennelle osapuolelle viestiä tyyliin "hyvää uutta vuotta ja miten menee?" ja saanut siihen vastauksen. Tämänkaltaisestahan se kaikki oli aikoinaan alkanutkin: viattomasti ihan muuten vaan kuulumisia kavereiden kesken. Joku aura/käytös/ele/vaisto -tunnistin on minulle kehittynyt, joka sai minut epäluuloiseksi ja näin vuosipäivän lähestyessä tuli todistettua, että vanhoista tavoista irtipääseminen on kovan koulun takana. Meille kaikille. En ole ollenkaan ylpeä siitä, että joudun olemaan epäluuloinen enkä haluaisi olla. Ihmistä ei voi omistaa, mutta olisi kiva jos toinen kunnioittaisi edes sen verran että voisi olla rehellinen. Jos nyt kuitenkin on tarkoitus jakaa elämänsä toisen kanssa, niin... No, kyllä te tiedätte.
Vuosipäivä on tosiaan lähestymässä ja sen kunniaksi olen varannut ajankin psykologille. Kävin kesällä kolmesti puhumassa ja silloin se auttoi. Ehkä olisi kiva niputtaa yhteen kokemukset ja saada ajatuksia tulevasta. Yksityiseltä puolen ilman mitään tukia. 120/h. Kalliiksi tulee, mutta on siitä ollut enemmän apua kuin esim. 1000 telkkarista mihin ihmiset laittavat rahojaan. Aika tuuliajoilla tässä ajoittain mennään, mutta ehkä tämä tästä vielä joskus iloksi muuttuu.
En ole kirjoittanut aikoihin, vaikka lukemassa olen käynnytkin. Nyt kun uskottomuuden ilmitulon kaksivuotispäivä lähestyy, tuli tarve päivittää omaakin tilannetta.
Tämä on edelleen ainut vertaistuki, koska ystävieni kanssa en ole tästä kriisistä puhunut. Lähimmäiset tietysti huomasivat, että kaikki ei ole kohdallaan, ja olivat välillä minusta todella huolissaan.
Olemme edelleen aviopari. En vahdi, enkä kysele mieheni tekemisiä: todennäköisesti viestejä ja puheluja kulkee ainakin ajoittain. Puhelin on tarkasti vartioitu ja salasanalla suojattu. Toisinaan pitää pannuhuoneessa katsoa, onko tullut viestejä.
Tulivat sen parin vuoden salasuhteen aikana niin läheisiksi ja tärkeiksi toisilleen, että eihän sellaista voi noin vain lopettaa. Niin kuin jossakin toisessa ketjussa uskoton aviovaimo asian ilmaisi. (Ironisesti)
Vaikka uskottomuus pyörii mielessäni tämän tästä, en ota sitä esille: en kuittaile, en enää vaadi keskustelmaan. Joskus jokin kaataa kupin, esimerkiksi uusi esiintuleva asia
tai tilanne, jossa joudun tekemisiin tämän (edelleen tahollaan naimisissa olevan) toisen osapuolen kanssa. Silloin ryömin pohjamudissa - tila muistuttaa paljon heti ilmitulon jälkeistä olotilaa. Näitä tilanteita koitankin välttää ja edellisestä onkin jo useampi kuukausi.
Huomasin eilen harrastuksessani, että ensimmäistä kertaa pystyin nauramaan ja vitsailemaan vapautuneesti pitemmän aikaa. Ennen olin valoisa luonne, ja olen toki nauranut paljonkin, mutta kyse on ollut jostakin yksittäisestä huvittavasta tapahtumasta. Nyt entiseen tapaan pysyin iloisessa mielialassa koko illan. Jotain on ilmeisesti parantunut.
Monet täällä sanovat varmasti, että seuraavasta kerrasta se on loppu. Kadehdin teitä. Epäilen, että seuraavan kerran jälkeen olisin entistä enemmän hajalla, kunnes taas nostaisin itseni tuhkasta ja jatkaisin entistä rikkinäisempänä. Ehkä tästä syystä, en kysele tai seuraa tekemisiä: tiedän kuinka kipeää totuus tekee.
Niinhän se on, totuus tekee kipeää.
Kuinka kauan ajattelit jatkaa, kulissien pystyssä pitämistä? Kysyn tuota siksi, että niin tein itsekkin. Mikään ei horjuttanut minua, eikä valitsemaani suuntaa, vaikka toinen eli kuin sika vatukossa, enkä niistä puhunut kenenkään kassa, menin kuin täryjyrä, eteenpäin.
Nyt on kulunut yli 40v, ensimmäisestä paljastuneesta sivusuhteesta, jolloin olin niin h-tin ymmärtäväinen, tästä mennään loikalla yli...nojoo, mentiinhän siitä ja mentiin seuraavistakin, mentiin juomisestakin, mentiin väkivallasta...leukaperät tiukalla, niska jäykkänä ja kulisseja naulaten.
Puu lahoaa ja naulat ruostuu, kulissit alkoi huojua ja naulaaja väsyi, voimat ei riittäneet enää, vaikka kaikesta oli, muka menty yli...lopulta kaatuivat kokonaan.
Teillä jatkuu tuo, justiinsa niin kauan kuin sinä jaksat.
Ketä varten sen teet? Minä tein sen, ihan omaa ylpeyttäni.