Mä tulin tänne kirjoittamaan ensimmäisen kerran itsestäni teille, toivon että saisin teiltä sellaisia oivalluksia ja näkökulmia tilanteeseeni joita en itse pysty näkemään.
Kun tapasin nykyisen mieheni niin oli juuri saanut irroitettua itseni surusta ja pahasta olosta mitä edellisessä suhteessa oli mulle tullut. Olin varovainen, koska en halunnut rynnätä mihinkään varsinkin kun tiesin olevani hyvin haavottuvainen. Mutta ennen kuin huomasinkaan ihastus oli muuttunut rakkaudeksi ja olimme aivan hulluna toisiimme. Jokainen päivä tuntui paremmalta, mieheni osoitti minulle millaista on oikea rakkaus, hän välitti minusta ja kohteli minua paremmin kuin kukaan koskaan.

Noin kuukausi sitten meillä tuli ensimmäinen ns. riita. Vietimme pitkän viikonlopun yhdessä ja se viikonloppu oli jotenkin erilainen kuin aikaisemmat. Hän lähti läheiseen pubiin ottamaan kaljaa ja minä jäin kotiin nukkumaan. Illalla puhuimme tapahtuneesta eikä siitä jäänyt kummallekkaan mitään hampaan koloon. Ainakin niin luulin, mutta pian hän sanoikin että hänen mielestään tämä viikonloppu jotenkin osoitti että elämäntyylimme ovat erilaiset ja että hän ei tosissaan tiedä miksi mutta taika kuoli tai jotain. Päätimme, että katsomme miten asiat etenevät jatkossa.

Pari päivää myöhemmin sain selville, että asunto jossa hän majaili viikon ajan hoitamassa kaverinsa kissaa olikin hänen entisen tyttöystävän asunto. En tehnyt asiasta isoa numeroa aluksi, mutta hän teki. Hänen mielestään yritin komennella häntä ja puuttua hänen elämäänsä kun sanoin, että en pidä siitä että hän viettää aikaa siellä asunnolla. Hän halusi, että eroamme koska olin mennyt liian pitkälle tämän asian suhteen.

Nyt olemme 3 viikkoa yrittäneet saada tähän asiaan tolkkua, itse olen ihan sirpaleina ja hän ei vaan jatkaa riitelyä. Hän puhuu siitä viikonlopusta, että en panostanut häneen tarpeeksi ja sen jälkeen hän kutsuu viime aikaisia yhteydenottojani ahdisteluksi ja ei näe yhtään että kuinka paha olo minulla on.

Olen tällä hetkellä niin vihainen ja surullinen itselleni siitä, että välitän hänestä näin paljon ja en pysty elämään päivääkään ilman että ajattelen asiaa koko ajan. Pyysin että näkisimme ja selvittäisimme asiat mutta hän haluaa nyt että tomu laskeutuu ja sitten vasta voimme nähdä, tämä kuulemma sen vuoksi että jankkaan samoja asioita enkä näe itseäni pidemmälle.

Mä olen heikko ja epävarma ihminen ja kun hän tuli mun elämään hän tiesi tasan tarkkaan mitä olen kokenut mutta nyt en enää ymmärrä miten hänen käytöksensä on muuttunut minua kohtaan, ehkä olen tosiaan ollut häneen liian paljon yhteydessä. Hän sanoo, että hän ei halua tai yritä loukata tai olla ilkeä mutta silti hän tekee sitä jollain tasolla. Tiedän, että hänellä ei ole toista naista ja tiedän, että hän ei salaa minulta mitään. En ymmärrä miten joku joka välittää toisesta voi yllättäen vain sanoa, että ”en halua puhua asiasta, unohda koko juttu”. Ja toinen mitä hän toistaa koko ajan on se, että ”miksi haluaisin nähdä ihmistä joka ei panostanut minuun lainkaan?”. Olen yrittänyt kaikkeni näyttääkseni hänelle että hän on minulle kaikista tärkein, olen esitellyt hänet perheelleni ja hän on ensimmäinen jonka olen vienyt perheeni eteen. Esimerkkejä on lukuisia, mutta se ei ole asian tärkein osuus.

Hänessä on paljon vikoja eikä hänellä ole tarjota minulle taloudellisesti mitään, hän on työtön ja asunnoton ja niin edelleen. Mutta en välitä näistä asioista, koska hän on miehenä ollut minulle hyvä ja rakastan häntä. Mitä voin tehdä muuta kuin odottaa? Odottaminen tuntuu vain niin kovin raskaalta ja haluaisin koko ajan että tämä ikävä loppuisi, että saisin jonkinlaisen lopun tälle ololle. Ainoastaan hän voi parantaa oloni ja sitä hän ei nyt tällä hetkellä halua edes harkita.

Hän halusi nyt ainakin kuukauden olla kokonaan ns. erossa. En ymmärrä miten asiat paranisi olemalla erossa. Kertokaa minulle mitä voin tehdä.