Miksi mieheni käyttäytyy näin??
Ollaan kohta 9 vuotta olleet yhdessä, joista 4 naimisissa. Aikoinaan rakastuminen oli niin rajua että yhteen muutettiin miltei heti, ja raskaanakin olin toivottua lasta odottaen jo 4 kk tapaamisen jälkeen. Meillä on kaksi lasta, 7 ja 4 vuotiaat. Rakkaus oli niin suurta, että olimme melkein aina vain kahden, ylimääräisiä ystäviä tai tuttavia ei tarvittu, tai näin jälkikäteen olen huomannut, mieheni ei halunnut ketään meidän elämään.
Vuosi sitten kaiken ollessa normaalisti hän alkoi olla välttelevä ja esim. ei katsonut päälleni juurikaan koskaan. Tämä kärjistyi mykkäkouluun jonka jälkeen hän hirvittävässä humalassa alkoi riehua kotona huutaen lasten aikana lauseita ”olen kurkkuani myöten täynnä tätä perhettä” ja ”Tapan vielä jonkun”. Sain puhumalla mieheni rauhoittumaan, mutta pelko tilanteesta jäi. Kesällä tilanne kärjistyi uudelleen ja lähdimme lasten kanssa pois kodistamme huomatessani että mies on vihainen ja juo. Koko illan ja yön hän soitteli ja uhkaili tappavansa itsensä tai ”jonkun” jos emme mene heti kotiin jne. Aamulla hän oli katuvainen ja sanoi, että jos en mene lasten kanssa kotiin, hänellä ei ole kuin juominen jäljellä. Yritimme puhua asiasta, mutta emme kuitenkaan saaneet juurikaan selvyyttä mistä kaikki johtui. Suhteessamme emme juurikaan pysty puhumaan syvällisesti mistään.☹️
Mieheni alkoholinkäyttö ei muuten ole mitään mahdotonta, 6 tai 7 olutta pe ja la illalla. Hän on muuten sulkeutunut, hiljainen ja epävarma muiden läsnäollessa. Meillä ei käy koskaan vieraita, emmekä me kyläile missään. Itse olen hyvinkin sosiaalinen ihminen, ja työelämä pitääkin minut jotenkin järjissäni. Syksyllä perheessämme oli vielä yksi mykkäkouluviikko, joka alkoi samaan tapaan kuin kaikki muutkin, ei mistään. Eräänä hetkenä hän vain alkaa olla ihan hiljaa. En ole tehnyt mitään erikoista, sanonut mitään luokkaavaa tai muuta. Hän vain lukkiutuu. Mieheni on kyllä haaveillut kolmannesta lapsesta, mutta en voi edes ajatella asiaa viime kesän jälkeen. Hän kokee että olen pettänyt hänet, kun nuorempana halusin monta lasta, ja enää en halua. Syksyinen mykkäkoulu päättyi siihen, että hän pyysi anteeksi, paparilapulla ja osti kalliita koruja.
Jatkoimme taas normaalia arkea, ja nyt joulun jälkeen hän ei ole koskenut minuun. Ei seksiä, hirveä kavahdus jos minä kosken häneen, ei naurua, ei iloa, ei tehdä mitään yhdessä. Mies hoitaa kodin taloutta kuin sisäkkö, ja kaikki on aina kuin manulle illallinen valmiina, mutta minun päälleni hän ei katso. Toista naista ei voi olla, kun hän on miesvaltaisessa työssä ja hakee lapset heti töiden jälkeen. Viime sunnuntaina hän lopetti taas puhumisen. Olen yrittänyt saada jotain vastauksia, mutta vielä ainakaan ei ole sanallinen arkku auennut. Itseäni ahdistaa, ja näin lapsen naamasta aamulla, miten häntä pelottaa perjantai ja se, ettei isi puhu. Kokemukset kun ei ole olleet viimekesänä niitä parhaita. Olen neuvoton. Pelkään lähteä lasteni kanssa, hän voi humalassa vaikka tappaa. Onko tämä hänen tilansa masennusta? Joku mielenterveyshäiriö? Olen epäillyt mieheni olevan narsisti, mutta en tiedä. Olen aivan hukassa, en tiedä pystyisinkö hoitamaan lapseni itse huonojen työaikojeni takia, ja varsinkin vanhempi lapsistani on kova isänsä perään. Mielessäni on karmeita ajatuksia siitä, mitä kaikkea pahaa meille voi tapahtua jos uhmaan miestäni. Hän tietää että elämässäni tärkeintä on lapseni ja teen heidän takiaan aivan vaikka mitä.
Omat vanhempani ovat kaukana ja ystäviä ei juurikaan ole, kun niitä ei ole saanut olla. Tunnen olevani hirvittävän avuton, vaikka ulospäin vaikutan voimakkaalta ja itsetietoiselta naiselta. Onko kenelläkään kokemuksi? Muutamaa rauhoittavaa sanaa?☹️
Hei!
Millainen miehesi on että ajattelet hänen voivan olla narsisti?
Mielestäni miehesi voisi olla masentunut mutta uskoisin ennen kaikkea siihen, että hän tukehtuu tilanteeseenne. En usko että on hyväksi ihmiselle ettei ole kavereita eikä käy missään. Hän on ehkä liian kiinni sinussa muttei tiedä muutakaan tapaa ja se ahdistaa? Ehkä ystävät pelottavat ja hän ei osaa ystävyyssuhteita luoda vaikka ehkä haluaisikin. Teidän pitäisi oppia keskustelemaan asioista, ehkäpä pariterapia voisi auttaa? Saisitte avattua lukkoja, jotka on syntynyt noiden mykkäkoulujen vuoksikin.
Toivon että saatte asianne järjestykseen 🙂🙂👍 tsemppiä!!🙂🌻
ilosilmä iloisena 🙂
Hei!
Tilanteesi vaikuttaa vaikealta ja pahaa mieltä aiheuttavalta. Tuo mykkäkoulu on tosi ikävää, on itselläkin kokemusta siitä. Oletko käynyt tutustumassa narsistienuhrientuki sivustoon, jos epäilet narsismia. Aika oudolta kuulostaa miehesi käyttäytyminen. Sieltä saa aiheesta lisää tietoa. Jos on kysymyksessä masennus kannattaa yrittää saada hoitoa. Masennus on yleensä hoidettavissa oleva sairaus. En osaa oikein mitään sanoakaan. Itse elän myös parisuhteessa, joka aiheuttaa minulle pahaa mieltä, eikä asioita pystytä selvittämään puhumalla. Mikään ei muutu ja asiat vain kiertää samaa rataa. Mietin avioeroa. Mutta sekään ei ole helppo vaihtoehto. Miten selvitä sen jälkeen. Mutta ei oikein kiinnosta jäädä toimimattomaan parisuhteeseenkaan. Voimia sinulle jaksamiseen.
Olen sanaton luettuani viestisi. Olet hurjassa tilanteessa, voin vain kuvitella ahdistuksesi määrän.
Mieleeni tuli ensimmäiseksi, että miehesi on sairastunut. Tarkoitan mieleltään. Ei kukaan sairaudentuntoinen voi normaalisti käyttäytyä noin huomaamatta itse mitään.
Suosittelen sinua hakemaan pikaisesti apua. Voisiko omalääkäri olla sellainen? Mielenterveystoimisto, työterveyspsykologi? Tuli mieleeni myös, että tilanteen seuraavan kerran kärjistyessä otat lapset ja lähdet ensi- tai turvakotiin. Siellä asioihin puututaan, halusipa miehesi sitä tai ei. Ja jos tavoite on olla puhumatta, siinä kohtaa se on mahdottomuus. Auttaisiko siis, jos miehesi joutuisi "selkä seinää vasten"? Jos puhutaan vakavasti ulkopuolisten läsnäollessa, istuisiko hän siellä hiljaa vain?
Oli miten oli, älä alistu enää nöyryytetyksi. Aikuiset hoitavat asioita keskustelemalla, ei mököttämällä hiljaa itsekseen. Moinen elämä ei voi lastenkaan vuoksi jatkua kuvailemallasi tavalla, ei missään tapauksessa- siinä sairastutte muutkin, myös sinä ja lapset!
Pian siis puhelimeen ja apua soittamaan. Voimia!
Kiitos vastauksista. On se hassua miten pienistä asioista ihminen saa voimaa.
Meillä tilanne kärjistyi lauantaina. Lähdin lasten kanssa miehen sukulaisiin kylään, kun en kestänyt sitä hiljaisuuden painetta. Mies ilmestyi kylään hirvittävässä humalassa myöhemmin, itkemään elämänsä kurjuutta, sitä miten kamalaa hänellä on koko ajan. Elämä on oravanpyrää, kaikki pelkkää paskaa, hän haluaa vain kuolla pois. Sanoin että hänen on pakko hakea apua itselleen, mutta hän vain suuttui ja lähti pakkaseen kävelemään. Sukulaiset hakivat takaisin, ja sitten itku ja itsesääli vain jatkui.
Myöhemmin uskalsin lähteä kotiin lasten ja mieheni kanssa, kun hän suorastaan sammui, tosin ensin todeten, että on inhottavaa miten kaikki on minulle niin helppoa. ☹️
Aamulla keskustelimme, ja hän vannoi muuttuvansa. Edes perheen menetys ei saa häntä hakemaan apua. Kuulemma minun pitää toimia hänen apunaan. Olen vieläkin ahdistuneenpi kuin aikaisemmin. Vanhemmalle lapselle viikonloppu oli järkyttävän raskas, ja ensimmäistä kertaa sovinto ei ole saanut häntä iloiseksi. Minusta mikään ei ole muuttunut, ja mies on onnensa kukkuloilla. En kykene osoittamaan hellyyttä hänelle vaikka hän on kuin vastarakastunut. Tuntuu että omalta kannalta tilanne on kamalampi kuin siinä mykkäkoulussa. Mitä tapahtuu kun ihminen menettää uskonsa kaikkeen?
Narsismia olen epäillyt hänen hallitsevaisuutensa takia. Minulla on ollut aina kotiintuloajat ja mies on saattanut suuttua ja mököttää jos vaikka olen myöhästynyt kotiintulosta 15 minuuttia. Olen koko yhteisen elämäni elänyt peläten hänen mökötyskohtauksiansa valehdellen jos jotakin aivan mitätöntä pikkuasiaa. Jos vaikka tapasin ystävän pitkästä aikaa, kävin kahvilassa kahvilla, poltin tupakan jne.
Pelkään olevani itsekäs ja tunteeton, kun en ole varma onko mieheni todella masentunut, koska ei suostu hakemaan apua, vai onko tämäkin jokin sairas tapa hallita minua ja hajottaa luonnettani.
Perheneuvolassa olen käynyt salaa muutamaan otteeseen, ja aion mennä nyt taas. Kerroin tästä miehelleni, joka käänsi asian myös itsesääliin, miten kamala ihminen hän on, ja miten minä voinkaan elää hänen kanssaan. Niinpä.
Nyt vain pelkään tulevaa kesää, koska tiedän aikajanasta, että suurin piirtein sinne asti tämä tasainen vaihe voi kestää. Sitten olen tässä samassa tilanteessa taas uudelleen. 😭
Silmääni pisti lause..kuinka sinulle on kaikki helppoa.
Ehkä, siis iso ehkä, mies tuntee jonkinlaista kateutta ja mitättömyyden tunteita, tuntee itsensä mitättömäksi, sinuun verrattuna. Miettii ja pohtii asioita yksin ja senhän tietää mitä siitä seuraa, ajatukset pyörii päässä yhtenä mylläkkänä, ei sen enempää alkua kuin loppuakaan.
Jotenkin tuntuu, että jos "kissa nostettaisiin" pöydälle, vaikka siten, että menet johonkin turvakotiin, kun rähinä on päällä tai pyydät miestä jonkin perheterapeutin puheille, yhdessä. Peittelemällä ja vaikenemalla tätä asiaa ei enää hoideta.
Voi olla, että hänellä alkoholi laukaisee patoja ja pelkoja, joita hän ei itsekkään halua tunnustaa edes itselleen.
Mutta, tämä on kaukaa haettu ja ihan ilmaan ammuttu ajatus, voisi olla, että hän on sortunut ja pettänyt ja kärsii valtavia omantunnontuskia, hyökkäys on usein paras puolustus. Jos uskallat, niin kysy suoraan, onko hän pettänyt, mutta kysy silloin kun hän on selvinpäin. Toivon todella, ettei olisi, mutta mikään mahdottomuus ei sekään ei ole ja siitähän voi olla hyvin kauan aikaa.