Miksi ihastun vääriin miehiin?
Hei kaikki!
Kyseisestä aiheesta en löytänyt ainakaan täysin omaan ongelmaani liittyvää keskustelua. Olen siis hyvin sosiaalinen ja läheisyyttä kaipaava ihminen. Olen vielä nuori, 23-vuotias naisenalku. Viimeisin oikea parisuhde minulla oli 5 vuotta sitten, eli todella nuori olin vielä silloin. Nyt jälkeenpäin kun ajattelen niin tavallaan oli jopa helpotus, että se suhde päättyi, vaikka en ollutkaan itse se joka erota halusi. Ero oli minulle jostain syystä erittäin vaikea, mutta sain kuitenkin melko äkkiä koottua elämäni kasaan ja ajattelin, että uudella suhteella ei ole kiirettä, tulee sitten kun tulee.
Nyt kuitenkin, kun olen ollut sinkkuna jo 5 vuotta ja ystävät ympärillä alkavat pariutua, muuttavat yhteen rakkaidensa kanssa, menevät kihloihin ja naimisiin ja onpa osalle jo jälkikasvuakin siunautunut, alan turhautua. Tottakai olen onnellinen ystävieni onnesta, mutta huomaan samalla olevani yhä enemmän katkera, enkä ymmärrä miksi. On minulla muutamia sinkkuystäviäkin, mutta jostain syystä minä olen ainoa, jolle sinkkuus on ongelma.
Tässä viime vuosien aikana elämässäni on kyllä ollut miehiä. Monta kertaa olen ollut aivan äärettömän ihastunut, mutta kun juttu alkaa mennä vakavammaksi, mies pakenee. Näin on käynyt joka kerta ja useita kertoja tarinaan on myös liittynyt toinen nainen. Useat näistä miehistä olen alunperin tavannut baarissa ja sänkyyn on päädytty melko nopeasti. Tiedän, että tämä ei ole järkevin tapa tutustua uusiin ihmisiin, jos etsii pysyvämpää suhdetta. Olen kuitenkin melko avoin ihminen ja silloin kun olen kiinnostunut toisesta ihmisestä, en näe mitään järkevää syytä pihdata seksiä vain sen takia, että niin kuuluu tehdä. Olenko siis ollut liian helppo? Täytyykö miesten todella saada ”metsästää”, jotta mielenkiinto säilyy? Olen siis tavallaan joutunut hyväksikäytetyksi, miehet ovat ehkä ensin olleet kiinnostuneita minusta, mutta lopulta halunneet vain seksiä, kun sitä kerta helposti minulta ovat saaneet.
Kyllästyin ”pelaamiseen” ja päätin, että en alistu enää yhteenkään tuollaiseen suhteeseen. Suurimmat unelmani ovat kuitenkin aina liittyneet jollain tavalla joko parisuhteeseen tai perheeseen ja aika selväksi alkoi käydä, että tuolla tavalla alkaneet suhteet eivät sen pidemmälle etene. Olin yli vuoden ilman mitään ”säätöä”, mukaan lukien seksi ja oikeastaan tämä selibaatti tuntui aika hyvältä.
Nyt vuodenvaihteessa lähdin ystäväni ja hänen ystäviensä kanssa yhteiselle mökkireissulle. Tutustuin mökillä todella viehättävään, mukavaan ja kaikin puolin minun tyyliseeni mieheen. Hän teki aloitteen. Koitin ensin hieman jopa vältellä häntä, kun oli tarkoitus lähteä sinne mökille ihan vain pitämään hauskaa kavereiden kesken. Olimme kaikki aika humalassa ja jossain vaiheessa tein sen mitä ei pitänyt, päädyin sänkyyn tämän miehen kanssa. Hän kuitenkin hakeutui seuraani myös selvinpäin ja pidettiin tiiviisti yhteyttä pari viikkoa tuon mökkireissun jälkeen ja nähtiinkin pari kertaa. Kaikki tuntui sujuvan todella hyvin. Nyt yhteydenpito on lähes loppunut, hyvin harvoin jotain viestitellään ja lähinnä minun aloitteesta. On hänkin yhteyttä ottanut ja vastailee kyllä minun viesteihini ihan normaalisti kuten ennenkin. Näimme viimeksi 4 viikkoa sitten, eikä hän ole ilmaissut sen jälkeen minkäänlaista mielenkiintoa uutta tapaamista kohtaan. Eli turpaan taisi tulla taas! 🤕 Itse olen analysoinut tilanteen sellaiseksi, että hän pitää minua ns. varavaihtoehtona, eli toisin sanoen ainoa asia mitä hän minulta haluaa, on seksi. Tai sitten hänellä on jotain todella kieroutuneita henkikohtaisia ongelmia. Päätin lopettaa yhteydenpidon.
Jostain syystä tämä viimeisin ”juttu” tuntui erilaiselta mitä aiemmat, jollain tavalla oikealta ja helpolta. Ja niin hyvältä. Tulkitsin miehen tunteneen samoin, mutta ilmeisesti olin taas väärässä. Olen ollut ihan maassa viime viikot ja tuntuu, etten pääse yli tästä, vaikka en edes tunne miestä kunnolla.
En edes tiedä mikä minua vaivaa tai ärsyttää tässä tilanteessa eniten. Ihastun vääriin miehiin. Aina kun minusta kiinnostuu mies, joka haluaisi tutustua kunnolla, minä teen samoin kuin miehet minulle, eli pakenen kun toinen osoittaa kiinnostuksensa. Annan aluksi ymmärtää jotain aivan muuta, vaikka tiedän etten ole kiinnostunut. Vihaan tätä piirrettä itsessäni, kuten myös niissä miehissä jotka tekevät minulle samoin. Sitä saa mitä tilaa? Miten pääsisin eroon tästä loputtomasta kierteestä, en jaksa enää. Anteeksi pitkä ja sekava sepustus, mutta olen kai aika sekaisin, kun päädyn aina toimimaan jopa omien periaatteideni vastaisesti 😯🗯️
Olen nyt tässä muutaman viikon pyöritellyt erilaisia ajatuksia päässäni, murehtinut ja mietiskellyt pääni puhki. Yhteydenpito tämän miehen kanssa on jatkunut edelleen, yhä harvenevana tosin. Viimeisin keskustelu käytiin pari päivää sitten, ihan vain kuulumisia vaihdettiin kun ei oltu lähes kahteen viikkoon juteltu yhtään mitään.
Olen alkanut pikkuhiljaa ymmärtää, että ongelma on itsetunnossani, ei "väärissä" miehissä. Kun tapaan itseäni kiinnostavan ihmisen, luon itselleni jonkinlaisen suojamuurin, enkä siis paljasta todellisesta itsestäni juuri mitään. En osaa sanoa syytä tälle, koska todella haluaisin tutustua uusiin, minua kiinnostaviin ihmisiin. Mutta eihän kukaan jaksa olla loputtomiin kiinnostunut sellaisesta ihmisestä, joka ei pysty antamaan itsestään mitään sinulle. Kovasti haluaisin tavata tämän miehen vielä, jotta voisin korjata sen väärinkäsityksen, mikä tästä kaikesta on ehkä syntynyt. Hän ehkä kuvittelee minun olevan tyhjä ja kylmä ihminen, enhän ole itsestäni muutakaan osannut tuoda esille. En kuitenkaan oikein osaa ajatella, että olisiko järkevää ehdottaa tapaamista, viime kerrasta kun on kuitenkin reilusti yli kuukausi aikaa.
Tästä yhteydenpidostamme en nyt osaa päätellä mitään. Oikeastaan vuorotellen ollaan otettu yhteyttä toisiimme. Joko hän ajattelee meidän olevan kavereita ja pitää siltä pohjalta yhteyttä minuun, tai sitten siellä kytee vielä joku pieni kiinnostuksen kipinä. Tietenkin toivon hänen olevan vielä minusta kiinnostunut, mutta enpä tiedä olisiko näin. Kumma juttu, miten tällainen lyhyt "suhde" voi saada ajatukset näin sekaisin. Vaikka minulla on ennenkin ollut ties minkälaisia suhteita, niin en ole koskaan tuntenut mitään tällaista ketään toista kohtaan. Kamalaa ajatella, että se silti on ehkä yksipuolista.
No hittolainen Nevermindme
Jos se sinnuu kiinnostaa se mies ja tämä asia vaivaa, niin mittään et menetä jos ehdotat tapaamista ja nostat kissan pöydälle päinvastoin. Saattaapi aueta asia puolin ja toisin. Luulottelulla molemminpuolin vaan mennee hyvät tyypit hukkaan, jos on kerran tavannut ja synkannutkin. Eikun vaan rapsuttelemaan sitä tyyppiä vähän pinnan alta ja paljastamaan itsensä sillä tavalla kun haluat. Rehellisyyttä arvostetaan ja ne vanhat mallit että miehen pittää tehhä aloite, ovat aikansa eläneitä. 🙂👍
Sehän kaikki on vasta tutustumista, seurustelu ja tapailukin. Ja jos ei esim tommosen keskustelun jälkeen hotsita kumpaakin, niin sitten kattelemmaan uusia maisemia ja tyyppejä. 😉
Itseasiassa näin tätä miestä eilen. Hän itse ehdotti tapaamista, kun oli käymässä täällä päin. Asuu siis toisella paikkakunnalla, jos en ole sitä vielä maininnut. Oltiin baarissa porukalla ja hän tuli sitten mun luo yöksi... En nyt oikein tiedä, että mitä pitäis ajatella. Meillä oli kyllä tosi hauskaa, ollaan aika samanhenkisiä ja meillä on tosi samanlainen huumorintaju jne. Osasin olla nyt hänen seurassaan paljon rennommin mitä ennen ja kerroinkin hänelle siitä, että toisinaan mulla on vaikeuksia tutustua uusiin ihmisiin ja että olen jollain tapaa outo/tunnevammainen. Kehui vain, että olen juuri sellainen kuin naisen pitääkin olla 😀. Kaikkiaan mulla jäi illasta/yöstä/aamusta todella hyvä fiilis ja ellen ihan sokea ole, niin vaikutti siltä että hänelläkin oli hauskaa. Katsotaan nyt, että miten tämä touhu lähtee etenemään, vai lähteekö ollenkaan. En kuitenkaan ajatellut luovuttaa vielä. Menen parin viikon päästä käymään paikkakunnalla, jossa tämä mies asuu. Ajattelin ehdottaa, että jos näkisimme sitten. Eihän siinä tosiaan mitään menetä 🙂