Omiin kokemuksiini viitaten sanoisin, että miehelläsi on pikemminkin pitkäaikainen ongelma kuin stressi. Sinun paikkasi tuntuu olevan hänen elämässään ainoastaan hänen tarpeidensa miellyttäjänä ja toteuttajana silloin kun hän jotain tarvitsee. Pelkäänpä että tilanne muuttuu pahemmaksi. Varsinkin jos hän ei todellakaan lasta halua. Älä missään nimessä tee aborttia mikäli itse lapsen haluat pitää! Viisainta olisi ottaa jalat alle ja juosta ja rakentaa oma elämä lapsen kanssa. Helppoa se ei varmasti tule olemaan mutta ei tuohon suhteeseen jääminenkään sitä ole.

Kuulostaa samantyyppiseltä parisuhteelta, kuin missä itse elän, poislukien tuo fyysisen väkivallan uhka. Sinällään jo alistaminen ja passuuttaminen tekevät elämästä henkisesti rankkaa! Mieheni on ollut pitkään sellainen, että tulee lähelle vain ja ainoastaan seksin toivossa. Minä taas tarvitsen syttyäkseni myös muunlaista läheisyyttä ja hyvänä pitämistä: tästä syystä seksi on meillä jäänyt pois, sillä muutamien vastahankaisten kertojen jälkeen tunsin itseni käytetyksi. Mieheni mielestä läheisyyttä tulee, jos on seksiä, mutta minusta asia on toisin päin. Yksinkertaisesti toinen ei vain kiinnosta siinä mielessä, jos koko päivän on ensin kuullut käskyttämistä ja natinaa yhdestä jos toisesta asiasta ja sitten illalla häntä panettaa ja hän lähestyy sillä tutulla kaavalla. Yök!

Meillä koko alistamiskuvio on vain pahentunut lapsen tultua, koska mies koki, että lapsi on "minun harrastukseni". Pelkäänpä pahoin, että teillä homma saattaisi mennä samaan suuntaan. Älä kuitenkaan tee aborttia kenenkään muun kuin itsesi ja mahdollisen lapsen takia! Pystytkö tarjoamaan lapsellesi arvokkaan lapsuuden ilman henkisen ja fyysisen väkivallan pelkoa? Minä olen ollut onnellisimmillani lapseni kanssa, saan hänestä niin paljon voimia ja iloa, että en varmasti olisi enää täällä, jos häntä ei olisi. Olen jo useamman vuoden pohtinut sitä, että haluanko kasvattaa lapseni ydinperheessä, jossa on mätää vai yksinhuoltajana miehen ollessa tapaava vanhempi. Komsii komsaa.

Puhut siitä, miksi siedät miehesi kohtelua. Hyvä, että olet nyt havahtunut tilanteeseen! Rakastan miestäni mutta inhoan hänen käytöstään ja sitä, miten hän kohtelee minua. Enkä osaa lähteä! On hyviä hetkiä (pieniä ja lyhyitä) mutta silti arjen täyttää paha mieli. Mutta ne hyvät hetket! Että onhan meillä nyt vielä kuitenkin niitäkin, ehkä tämä vielä tästä. Toivon niin paljon, että kaikki tämä sonta vain katoaisi ja kaikki olisi taas hyvin. Mutta ehkä sittenkään ei ole enää paluuta. Ehkä olemme nyt sillä tiellä, jolta ei ole paluuta, edessä vain alamäki. Sinuna en odottaisi, että muutosta tapahtuu, ainakaan toivomaasi suuntaan.

Yksin arjen pyörittäminen on hankalaa, mutta ei mahdotonta. Tuttavani erosi silloisesta miehestään vauvan ollessa ihan parikuinen ja hän kertoi myöhemmin olevansa onnellisempi kuin aikoihin. Kaikissa tilanteissa on hyvät ja huonot puolensa.

kaikki te tunnutte rakastavan miestänne.. Vai rakastatteko? Itse olen joutunut pohtimaan tuota jo useamman kerran. Oma isäni ei ole todellakaan ollut läheinen ja nykyinen mieheni muistuttaa häntä. Paitsi että on oma mieheni on astetta pahempi. "Tytöt etsivät isänsä kaltaisia"
Olen pienestä asti ollut "kovis". Isäni sai minut itkemään ensi kerran, kun olin 13, loukkaamalla tavalla, mitä en olisi hänestä ikinä uskonut. Ei siis raiskannut tms. vaan sanallisin keinoin.
Nykyinen poikaystäväni on alistanut minut täysin. Yli sadasta puhelin numerosta on jäljellä 23, hänen mustasukkaisuuden takia. Mutta! Minusta on kasvanut 3ssa vuodessa kopio hänestä; kyttään hänen tekemisiään, seuraan FB käyttäytymistään.. Ja! Se mikä on omituista! ; En ole koskaan olllut väkivaltainen. Mutta. Kun hän lemmikkejäni -taas- kiusasi (lue:satutti) Löin häntä niin lujaa kuin voin. Ja..Tekisin sen tänään vielä uudestaan! En kadu tekoani. Miksi hän voi satuttaa viattomia?! Tunnen suunnatonta vihaa kun mietin tuota tapahtumaa
Kun koitan toimia kuten hän, hän jotenkin..Deletoi koko tapahtuman; koittaa kertoa kuinka sairas olen. Tai jos olen humalassa (kuten hän on noin 90% vuodessa. Oikeasti. viimeisestä holittomasta päivästä on kuukausia. Taas. Nyt ollut 1 päivän selvistä päin.), sanoo ettei viitsi kuunnella kun "olet humalassa". Niin, olen humalassa jotta hän tietäisi, miltä tuntuu keskustella sellaisen kanssa. Sulkee puhelun. Ei kuuntele, niin kuin itse joudun tekemään joka päivä. Miksi? Miksi se menee näin?
Tämä ei ole ainoa asia. Tämä koskee myös monta muuta. Hän tekee jotain sellaista, mitä minulta vannoo, etten saa tai voi tehdä näin. Koskee ihmissuhteita, asioista puhumista yms.
En ole koskaan ollut tuollainen. Mustasukkainen ja hyvin hyvin raivokas kyllä(?), mutta että täysin tällainen luulosairas(? en tiedä edes, olenko vai en?) ja ahdistava. Oikein sydämeen sattuu; tuntuu, että se tulee ulos kun oksentaisin..Olenko sairas? Vai onko 3 vuotta narsistisen ihmisen kanssa tehnyt sen?! Oikeasti, alkaa pelottaa. Onko hakeuduttava hoitoon, vai ei?
🤕

Hei

Stefy älä missään nimessä tee aborttia. Miehesi varmastikkin vastustaa lasta koska sitten kaikki aikasi ei kuuluisikaan hänelle.
Älä jää odottelemaan vaan lähde. Onko sinulla joku joka pystyisi auttamaan sinua muuttamisesta tai jonka luokse voisit muuttaa? Jos ei niin kysy apua ensi jaturvakodista, naisten-linjalta tai rikosuhripäivystyksestä(RIKU), löytyvät myös netistä. Rikusta ja oikeusaputoimistosta saata apua lähestymiskiellon hakemiseen.
Itse pääsin painostavasta parisuhteesta....mutta helppoa se ei ollut. Pahinta oli lähestymisielto käsittelyssä, mutta se kannatti. Voimia 🌻🙂🌻

Kunpa voisin lähettää sen verran voimia sinulle,että ymmärtäisit lähteä tuosta tilanteesta. Kirjoitustasi lukiessa palasin takaisin omaan samanlaiseen tilanteeseen yli viisi vuotta sitten. Sain tietää olevani raskaana ja avopuolisoni maailma kaatui. Hän itki oman elämänsä kaatumista ja sitä että lapsestamme tulisi narkkari, skitso jne. Olin hänen mukaansa tuhoamassa kaikkien meidän elämän jos päättäisin pitää lapsen. Itkin öitä, kävellessäni kouluun, suihkussa, autoa ajellessa. Mutta en halunnut luopua vauvasta, ei tilanne uuden elämän vika ollut.

Ajattelin, että elämä ei ole koskaan väärä vaihtoehto vaan juuri se oikea. En voisi koskaan elää itseni kanssajos olisin tehnyt abortin ja painostus oli kova.Totesin avopuolisolleni,että näin olen päättänyt ja hänen on oltava elämässä mukana tai jos tämä tuntuu vaikealta niin pystyn kyllä itsekin huolehtimaan lapsesta. Raskausaika oli henkisesti vaikea,sain tuta päätöksestäni pitää lapsen. Silti tyttöäni katsellessa en voi muuta kuin hymyillä,mitään en kadu. Paitsi sitä,että jäin siihen suhteeseen ja avopuolisoni petttikin minua ollessani raskaana. Voin sanoa,että olen ylpeä yh-äiti ja kaikesta vastustuksesta huolimatta isä on tyttären elämässä ja paljon onkin.

Suhde ei ole terveellä pohjalla jos hän käyttää sinua hyväkseen. Katso itseäsi peiliin ja löydä se vahva nainen jota lapsesi tarvitsee ja anna hänelle se rakkaus minkä hän ansaitsee.Sinulla on mahdolisuus kasvattaa omaa lihaa ja vertasi ja antaa hänelle itsesi kokonaan. Voin vakuuttaa ettet kadu.

Se mitä miehesi päättää tehdä on hänen valintansa, hän menettää paljon kaunista ja hyvää jos ei koe isyyttä varteenotettavana asiana. Sinulla kuitenkin on nyt valta käsissäsi. Keskity itseesi älä mieheesi,sillä hän vaikuttaa jo kantansa sanoneen ja miksi panostaa selaiseen suhteeseen mikä ei tuotakuin tuskaa ja liian vähän hyvää?