Heip!

Ensin haluan sanoa sinulle, että sinä olet vahva ihminen, kun pyörität yksin arkea.
Miehesi on alkoholisti. piste. Ymmärrykseni mukaan tätä on jatkunut jo pitkään. Miehesi käytös vaikuttaa haitallisesti sinuun ja eritoten lapsiin, jotka eivät välttämättä ymmärrä mitä tapahtuu.

Voin olla julma. Itselläni on läheistä kokemusta alkoholismista. Se ei parannu itsestään ja ei parannu hoidollakaan jos miehesi ei itse halua parantua. Tämä pitää tehdä hänelle selväksi. Joko hän tunnustaa olevansa alkoholisti ja menee sinun avullasi ja tuellasi hoitoon. Jos tämä ei onnistu tai hän ei suostu. Lähde.
Olet ansainnut parempaa ja niin ovat lapsetkin (joille alkoholismi perheessä vaikuttaa enemmän) Pahimmassa tapauksessa lapset oppivat, että viinaan voi hukuttaa murheet, siis kun ovat siinä iässä.

Ja aina tilanteessa on se pelko, että sinä romahdat. Ja lapsesi tarvitsevat sinua nyt ennemmän kuin koskaan.

Todella paljon jaksamista. Nämä asiat hoituvat, usko pois.
Sinulle on niin paljon apua tarjolla. Älä pelkää tarttua siihen.

Voi sinua! *suuri halaus*
Voin uskoa miten vaikeaa sinulla on, kun ihan jo pelkkä alkoholistin kanssa eläminen ja arjen pyörittäminen on rankkaa, ihan ilman lapsiakin.

Seuraavan kerran , kun miehesi on selvinpäin ota tämä asia rohkeasti esille.
Istutte juttelemaan ja sanot hänelle suoraan, ettet voi jatkaa näin, joko hän lopettaa juomisen tai jää yksin juomaan. Mieti vaikka jo valmiiksi, mitä haluat sanoa. Voit vaikka kirjoittaa ylös, että muistat.
Onhan sinulla oikeus omaan elämään ja onnellisuuteen!
Tuo ei kuitenkaan ole normaalia, saatika sitten onnellista elämää.

Nyt sinun kannattaa varmasti pohtia olisiko sinulla jonkinnäköisiä ihmisiä, jotka voisivat tukea sinua tällä hetkellä, kun arki kaatuu niskaan, etkä jaksa. Vaikka kavereita, vanhempia, sukulaisia tms. Saisit ehkä joskus itsekin hengähtää edes hetken ja selvitellä omia ajatuksiasi, jollei tarvitsisi vain keskittyä seinien pitämiseen pystyssä. Niinä hetkinä sitä saattaa kuitenkin tajuta, mihin suuntaan kannattaa jatkaa.

Sosiaalineuvonnasta varmasti voivat antaa sinulle konkreettisia vinkkejä mahdolliseen asunnon hakuun, lastenhoitoon, rahansaantiin jne. Nyt kannattaa käyttää kaikki apu mitä saa, hyväksi. On se sitten tukea kirkolta tai kunnalta.
En tiedä, onko siitä apua, mutta laitan tähän vielä tälläisen linkin alkoholistien läheisille tarkoitetulle sivulle: http://www.al-anon.fi

Meitä alkoholistien puolisoja on täällä varmasti pilvin pimein, joten saat toivottavasti muitakin hyviä neuvoja, miten jatkaa.

Ihminen on joskus valitettavastikin) niin sitkeä olento, ettei se katkea vähästä. Siksi luultavasti olet jaksanutkin ja vasta nyt ihan viimeisillä voimillasi alat huomata, ettet jaksa. Uskon kuitenkin vakaasti sinun pystyvän jatkossa vielä vähän aikaa pystyssä. Sitä saa kummasti voimia pienistä asioista.
Kunhan jossain vaiheessa muistat (ja ehdit) pitää huolta itsestäsikin, koska masennus ja jaksamattomuus voi sitten hiippailla myöhemmin elämääsi.

Tärkeintä oliso varmasti nyt ulkopuolinen tuki ja apu sinulle. Ja pohtiminen haluatko jäädä vai lähteä nykyiseen tilanteeseen, jollei se siitä muutu. Voi kuulostaa karulle, mutta varmasti moni, joka on ryypännyt vuosia yhtä rankasti kuin miehesi lopettaa juomisen seinään. Joten suhtaudu kuitenkin varauksella hänen lupauksiinsa. Alkoholisteilla kun on tapana tehdä paljon katteettomia lupauksia. Jos hän päättää lopettaa, niin se varmasti käy parhaiten (esim. AA:sta saatavan) tuen avulla. Yksin se voi olla melko toivotonta, joten hoidon piiriin hänet olisi parasta saada, jos haluja lopettamiselle ilmenee.

Mieti rauhassa. Asiat eivät toki ole näin mustavalkoisia, mutta muista ajatella itseäsi. Jollei tilanteesi muutu (paremmaksi), tuskin olosikaan kohenee, jos jäät.
Ymmärrän sen, että olet roikkunut "tutussa" ja, no, ehkä joskus "turvallisessa" suhteessa kauan. Sitä kuitenkin aina yrittää tehdä ja yrittää jaksaa venyä äärimmilleen. Et ole ainoa, eikä se tee sinusta yhtään huonompaa ihmistä. Sinä et kuitenkaan voi tehdä kaikkea miehesi puolesta, vaan hän on aikuinen, jonka on elettävä oma elämänsä itse.

Voimia!🙂🌻

Hei ja kiitos!🙂

Tuntuu hyvältä kun saa vastauksia. Minulla on yksi todella hyvä ystävä, jolle olen voinut puhua ongelmistani, eli miehen juomisesta. Jotenkin vain tuntuu, etten halua hänen joutuvan kuuntelemaan aina vaikeuksiani ja siksi olenkin lopettanut puhumisen koko asiasta. Pitkään ajattelin, että pystyn elämään kun meillä ei ongelmaa olisikaan ( mitä itsepetosta ). Ajattelin, että kun mies on ryyppyreissullaan niin silloin hoidan kotihommat kuten ennekin ja kun hän tulee takaisin niin jatkamme perhe-elämää niin kun mitään kummaa ei olisi tapahtunutkaan. Päätös oli hyvä, mutta se kyllä repii ihmisen niin rikki. Välillä olen joutunut kyseenalaistamaan jopa ihmisarvoni.

Asiassa on hyviäkin puolia. Taloudellisesti olen pärjännyt ihan hyvin, eli rahat riittää laskuihin ja elämiseen sekä lasten harrastuksiin. Olisi toivotonta jos joutuisin vielä murehtimaan elannon perään.

Keskustelimme miehen kanssa elämisestä ja hänen juomisesta, sekä reissuamisestaan. Hän sanoi haluavansa vähentää juomistaan. Minä pyysin häntä ottamaan yhteyttä AA:n ja etsi hänelle muutaman ystävän numeron, jotka ovat itse pohjalta nousseet ja halukkaita tukemaan tarvittaessa. Numerot jäivät tuohon pöydälle hänen taas lähtiessä. Lähtiessään hän myös sanoi, ettei aio osallistua mihinkään kotitöihin tai lastenhoitoon, sillä työssä on hänelle tarpeeksi tekemistä. Siitähän minä sitten taas pahoitin mieleni ja päivä meni itkuksi. No sitten hän taas seuraavana päivänä soittaa ja pyytää anteeksi, ettei tarkoittanut mitä sanoi ja antoi toiveita asioiden muuttumiselle.... Kuitenkin hän on nyt koko viikon majaillut yönsä juomaystävänsä asunnolla vaivautumatta käymään edes katsomassa lapsiaan. Tänään on tilipäivä, joten seuraavan kerran näemme varmaan viikon päästä kun tili on juotu. On aika jännä miten mies kuitenkin haaveilee yhteisistä ulkomaan matkoista ym, mutta ei tajua ettei niihin rahat säästy jos ne heti tilin tultua kaataa kurkusta alas.

Miten ihminen voi olla noin ristiriitainen😐 Nyt oikeastaan huomaan, että mieheni ei osaa päästää meistä irti, vaikkei enää perhe-elämää haluakaan. Minä vaan riipun tahdottomana edes takas tässä suhteessa. Nyt taitaa olla korkea aika ottaa etäisyyttä...(taas tällainen hyvä päätös). Kunpa irrottautuminen ei sattuisi niin kovasti, mutta sehän sattuu kun toista rakastaa. Tilanne voisi olla toinen, jos suhteemme olisi väkivaltainen tai juominen tapahtuisi kotona. Ilman näitä elementtejä on ratkaisujen tekeminen toivottoman vaikeaa, kun haluaa uskoa kaiken vielä muuttuvan ja miehen raitistuvan. Eroamisen ajatteleminenkin tuntuu ihan fyysisenä kipuna, mutta niin tuntuu se ainainen hylätyksi tuleminenkin. Jos tähän tulee vielä joskus kolmas osapuoli... niin sitten en kyllä enää kestä.😮

Voimia tässä tarvitaan ja tukeakin..kiitos siitä Al-Anon linkistä. Ystäville en ole asioitani enempää kertonut, koska tunnen liian voimakasta häpeää.😳 Onneksi on edes se yksi ystävä jolle olen voinut vähän puhua. Äidille en voi myöskään kertoa, sillä olen joskus yrittänyt, mutta hän ei kuuntele vaan alkaa haukkua miestä koko ajan, silloin oloni tulee niin pahaksi, että voisin oksentaa. Siitä on rakentava tuki todella kaukana. Haluan kuitenkin, että meillä kaikilla olisi ihmisarvo ja jokainen saisi elää sellaista elämää kun hyväksi kokee oman valintansa mukaan. En missää nimessä halua, että miehenikään elämä olisi tai muuttuisi kurjemmaksi. Arvelen, että hän kuitenkin kärsii juomisestaan vaikka ei sitä myönnäkään.

Kuulisin kyllä mielelläni muilta alkoholistien puolisoilta miten olette saaneet asianne järjestymään? Olisi kiva tietää elääkö kukaan muu samanlaisessa tilanteessa?
Kiitos vielä vastuksista. Niistä saa yllättävän paljon voimaa.🙂👍

🤔 Olen nyt todella koittanut miettiä mikä minut pitää kiinni sellaisessa miehessä joka ei oikeasti edes välitä minusta tai perheestään pätkääkään. Tietysti tottumus ja tietynlainen turvallisuus, kun muutoksia ei tarvitse tehdä. Pohjimmilta löytyi kuitenkin aivan muuta.

Minua pelottaa oman naiseuden menettäminen. Ajattelen että jos en edes tuolle alkoholistille kelpaa niin en sitten kenellekään muullekaan. Pelkään myös loppuelämän kestävää yksinäisyyttä. Olen aivan varma, ettei kukaan voi edes ajatella kanssani seurustelua, sillä onhan minulla kuusi lapsosta helmoissani. Mietin niitä kaikkia tulevia yksinäisiä vuosia, sillä olen vielä alle nelikymppinen.

Kauhistuttaa etten koskaan saisi kokea hellyyttä ja huolenpitoa. Koska lapset pitävät minut melko tarkkaan neljän seinän sisällä, en tiedä onko edes mahdollista koskaan tavata muita ihmisiä kun työn merkeissä. Minun ammatissani ei saa sekoittaa työtä ja ihmissuhteita, eli siellä ei tapaa ketään.

Mietin voiko perhe ja työ korvata koskaan kokonaan hyvää parisuhdetta. Tosin eihän minulla ole sitä nytkään, mutta edes joskus saa välittämistä osakseen.
Voi että mun pää on taas ihan sekasin ajatuksista. Nyt ei liene oikea aika murehtia uutta suhdetta kun entinenkin on vielä käsittelemättä, mutta halusin vain tuoda näitä mun pelkojani vähän esille.☹️

Tuttua tuo itsepetos meininki. Pitkään itsekkin halusin nähdä, ettei miehelläni mitään ongelmaa ollutkaan. No, lopulta se oli pakko tajuta -koville otti- mutta silti yhteinen arki jatkui. Vaikka välillä yritin repiä itseäni siitä irti, niin se vain jatkui, koska molemmat tunsivat tarvitsevansa toisiaan ja kaikista riidoista huolimatta sitten roikuimme toisissamme kuin viimeisesä oljenkorressa, joka voisi tässä maailmassa pelastaa. Se oli vain surullista ja hajottavaa. Lähellä oli, ettei henki mennyt.
Käväisin välillä osastolla paikkauttamassa viilelltyjä käsiä, kun oli paha olla ja sitten toisinaan viinaa ja pillereitä, että jaksoi..
Mitä elämää se sellainen on, että "hyvät hetket" ovat niitä, jolloin ei ole ongelmia, riitoja ja ryyppäämistä?! Eikös sen pitäisi olla normi ja hyvät hetket olisivat onnellisiakin...
Ei olleet meillä...
Ei ollut lapsia, oli vain koiria ja asuntolaina. Ne ei tosin kauheasti sido, vaan se oli se oma heikkous. Ihmisarvohan siinä menee, se on totta.

Ja, kaikkea se ihminen kyllä kestää. Meillä se ryyppäys oli lähinnä kotona tapahtuvaa tai töiden jälkeen "parille kaljalle" (tappiin asti) menoa, mutta lopulta myös sitä, että ukko huitoi viikonkin jossain ja tuli sitten kotia.
Ja tappeluksi meni myös. Lenteli seiniin kupit kipot ja välillä jompikumpi uhkaili itsemurhalla tai tinttasi toista. Myös pettäminen käväisi kuvioissa... Kun alkoi hermot repeilemään ja ei enää sanat riittäneet, niin näinhän se voi mennä. Ja siltikin vain kumpikin halusi jäädä, vaikka sattui.

Jos jääminen sattuu ja lähteminen sattuu, niin ainakin lähtemisessä on se hyvä puoli, että se kipu luultavasti menee ohi jossain vaiheessa, kun saa taas vähän elämän syrjästä kiinni. Silloin voi aurinkokin paistaa risukasaan.

Jäädessä ei välttämättä tule näin käymään. Meillä (onneksi?) tilanne alkoi tosiaan mennä niin hurjaksi, että sitä alkoi ihan vakavissaan ajatella, että pian ei jompikumpi selviä hengissä, eikä kummatkaan ainakaan täysjärkisinä.
Viimeinen niitti oli ulkopuolinen piristyts. Ihastus mukavaan mieheen (joka oli varattu- tätä en tiennyt) ja uusi koulu. Sai hetkellisesti oman arvonsa hieman positiivisiin lukemiin ja vahvuutta lähteä.
Melkein menin vielä takaisin, kun selvisi, että tämä mukava mies oli varattu...
ONNEKSI en tehnyt sitä virhettä, liian monta vuotta oli jo vatkattu edes takas ja jotenkin hämärästi aloin tajuta ettei se mihinkään muutu.

Ystävistä oli suuri tuki ja apu. Käytä sinäkin nyt vain ihan rohkeasti sen ystäväsi apua nyt, kun tarvitset. Aina voit tehdä myöhemmin hänelle vastapalveluksen, kun hän tarvitsee sitä.Taisin itsekkin kuormittaa läheisintä ystävääni aivan katkeamispisteeseen saakka, mutta apu oli korvaamatonta. Hänen luokse saatoin mennä, kun ei kotona voinut olla tai edes puhua puhelimessa, kun oli ihan hajalla ja itku kurkussa.

Äidin kanssa oli sama juttu kuin sullakin. Haukkui vain miestä. Juu. Eupä tee paljoa mieli siinä enää puhua mitään tai edes käydä. Jos on muutenkin paha mieli, niin ei se tollain ainakaan parane. Mielummin ottaisi vain olkapään, jota vasten nojat, kun vaahtoavan ihmisen.

Suurin kiitos varmasti kuuluu nykyiselle miehelleni. Tapasin hänet samoihin aikoihin, kun yritin pyristellä omilleni ja aivan kaoottisesta alusta huolimatta suhteemme on voinut hyvin ja paranee kokoajan. ja exä on enää haalea muisto vain.
No, siihen vaadittiin kyllä numeron ja asunnon muuttaminen, tietojen pitäminen salassa jne. Mutta täytyy sanoa, että nyt olen onnellisempi kuin silloin olisin voinut kuvitella koskaan olevanikaan.

Varmastihan se mieskin kärsi juomisestaan (pari kertaa monen vuoden aikana tilitti -kännissä-), mutta kun ei vaan voinut jäädä sellaiseen suhteeseen, missä olisi tuhoutunut itsekin. Nyt ainakin toinen meistä voi paremmin. Toivottavasti vaikka molemmat.

Voimia sinne sulle!🙂🌻

*Suuri halaus*

Alkoholistin kanssa eläminen on hurjan rankkaa. Etenkin jos rakastaa sitä ihmistä.
Ensimmäinen asia, joka sinun tulisi hyväksyä, on se, että alkoholismi on sairaus eikä vaihtoehto, kuinka viettää vapaa-aikaa. Siksi holistit selvinpäin lupailevatkin kuut taivaalta ja toivoa paremmasta, kun eivät itsekään tajua, että eivät pysty lopettamaan juomista omin avuin, vaikka haluaisivat. Usein alkoholistien puolisot kuvittelevat että voivat rakkaudella ja ymmärryksellä parantaa alkoholistin mutta todellisuudessa siihen tarvitaan paljon enemmän.

Mitä pikemmin lähdet suhteesta, sitä parempi sinulle ja lapsillesi. Tiedän, että se on valtava ja vaikea päätös, mutta muuten miehesi tuskin muuttuu miksikään ennen kuin tajuaa, että todellakin on menettämässä sinut ja lapset. Voi olla ettei muutu silloinkaan, mutta entistä suuremmalla syyllä lähde. Älä anna miehesi pilata elämääsi ja lastesi elämää.. Alkoholismi vaikuttaa lapsiin todella syvästi, pieniinkin lapsiin.

Puhu asiasta ystävillesi, ei sinun tarvitse hävetä. Sinä et ole syypää siihen että miehesi on alkoholisti. Sitä paitsi monilta löytyy alkoholisteja läheltä vaikka ei omasta puolisosta niin muista sukulaisista ja tuttavista, ja ystäväsi varmasti ymmärtävät sinua. Älä pelkää kääntyä heidän puoleensa.

Ymmärrän, että sinua pelottaa, haluaako kukaan sinua enää koskaan, jos nyt jätät miehesi. Mutta sitä on turha surra nyt. Niin kauan kun yrität selvitä suhteessa nykyisen miehesi kanssa niin kauan et sitä ainakaan saa tietää. Sitä paitsi olet alle neljänkymmenen, sinulla voi olla edessäsi vielä vaikka mitä. Ei elämä tähän lopu. Sitä paitsi jos et jollekin kelpaa siksi, että sinulla on ne kuusi lasta helmoissasi, niin antaa sellaisten miesten olla. Tälläisen päätöksen hetkellä lapsesi ovat ainakin vierelläsi ja rakastavat sinua sellaisena kuin olet.

Rohkeutta ja jaksamista päätöksiisi ja elämääsi!🙂👍
Taikkinen

Kiitos viestistä Taikkinen🙂
Olen veivannut tämän asian kanssa jo niin kauan, etten edes muista. Tilanne on siltäosin muuttunut, ettei minun nähtävästi mitään ratkaisua tarvitse tehdäkään. Mies on ollut teillä tietämättömillä nyt taas kaksi viikkoa. Sitä ennen piipahti kotona lapsensa ristiäisissä ja jouluaattona. Näinä päivinä puhui taas miten aikoo muuttua ja miten asiat nyt alkaa korjaantumaan. Kuitenkin kun puhuin hänen kanssaan puhelimessa melko heti lähtemisen jälkeen hän sanoi, ettei aio kun tulla käymään enään meidän luona. Tarkoituksena ei siis ole muuttaa tapoja ja ruveta elämään normaalia perhe-elämää vaimon ja lasten kanssa.

Minä pyysi häntä pysymään kotona lapsiensa luona ja hän sanoi, että katsotaan nyt...Hänestä minun pitäisi muuttua ennen kun hän haluaa tulla takaisin. Minä en saisi vaatia häneltä mitään. Kotityöt ja ympärivuorokautinen lastenhoito kuuluvat vain minulle, hän päättää itse mihin palkkarahansa käyttää, eikä minulla olisi oikeutta kysyä minne hän menee ja kenen kanssa tai milloin tulee. Hän ei kuulema tarvitse lapsenvahtia. Ja juomisesta ei saa sanoa mitään. Hän juo jos huvittaa ja milloin huvittaa. Lähettelemällä moittivia tekstiviestejä perään on kuulema varmin tapa päästä hänestä eroon.

Nyt kun mä kirjotin noi jutut tohon, niin huomaan miten hirveän itsekäs ihminen voikin olla. Kun tän tekstin lukee niin ei voi kun ihmetellä mitä/ketä minä olen oikein rakastanut? ja kuitenkin kaiken ton tyhmyyden keskellä on mukava puhelias ja hellä ihminen joka vakuuttaa rakastavans vain minua koko maailmassa.

En tiedä onko pahempaa jättää tai tulla jätetyksi... Nyt ainakin kirvelee. Oma tyhmyys tässä ehkä eniten harmittaa. Miksi olen odottanut muutosta ja uskonut kaikki valheet?🙄 Vaikka ei kai hän ole kuitenkaan tahallaan valehdellut. On ollut luultavasti itsekin siinä uskossa, että pystyy hallitsemaan omaa juomistaan.

Mieli on nyt melko maassa. Tavallinen arjen pyörittäminen ottaa pattiin. Hellyyden kaipuu on hirmuinen. Toivon todella, että saisin ajatukset taas oikeille raiteille ja jonkinlaisen valon kajon elämään. Olen kuitenkin saanut puhutuksi tilanteestani yhdelle ystävälle ja tukea on tullut roppakaupalla. Jotenkin tuntuu, että sellainen ystävä jolla on omakohtaista kokemusta alkoholistin kanssa elämisestä voi ainoastaan auttaa. silloin se apu minkä saa on tukea, eikä sääliä.

Tiedän että elämä alkaa voittamaan kun kipu hellittää. Parempaa huomista odotellen🙂🌻...Ruuth

Hei ruuth!

Olen alle nelikymppinen ja sanotaan et ihan varmasti löytyy vielä sellainen mies joka rakastaa ja hellii sinua. Minä itse olen kokoenut jätetyksi tulemisen olimme 13 vuotta yhdessä ei ollut helppoa. Mut löysin ihana ihmisen tai ainakin luulin niin, mutta tiedän et jos ei tuu mitään niin löydän joskus sen joka todella välittää minusta sellaisena kun olen. Helpoo ei tuu oleen! Olen nyt yksin huoltaja ja suur velallinen joten älä ole murheellinen kyllä sitä elämää on vielä vaikka millä mitalla edessäkin päin. Jos miehesi juo niin eli hällä on ongelma. Älä pelkää luopua siitä miehestä vain sen takia, että ajattelet et jo set kelpaa juopolle niin et kelpaa kellekkään ei se ole niin. En nyt neuvo sinusa jättämään miestäsi mut elämää on vielä paljon jäljellä usko pois. Juha tapio laulaa et "puoltakaan en sun kivusts voi tietää/sanat kaikki vailla voimaa ilmaan jää/mut joku aamu, mä tiedän sen, sä heräät huomaamaan/sinä selvisit ja kelpaat kelle vaan" Muista tää se vaan on niin.....

Rakkautta löytyy varmasti!!

Olen itse elänyt alkoholistin kanssa ja tiedän mitä se on! (mun oma äiti oli tai on vieläkin).

Hali ja rutistus sinulle yritä jaksaa eteen päin pää pystyssä olet selvinnut näinkin pitkälle niin selviit jatkossakin kävi miten kävi!!

🙂👍 mirlat