Asia ei valitettavasti ole noin yksikertainen mitä Dignity esittää. Ihmissuhteissa ja rakkaudessa on useita ulottuvuuksia, lisäksi jokaisella meillä on oma tarinamme kerrottavana. Varsinkin pitkässä parisuhteessa yhteinen tulevaisuus sekä menneisyys painavat vaakakupissa enemmän kuin pari kolhua. Suhde ei toki koskaan tule palaamaan ennalleen pettämisen jälkeen. Se on kuin lasivaasi joka tippuu lattialle ja jonka sirpaleet liimataan takaisin paikoilleen. Se ei ole enää yhtä kaunis ja särkymätön kuin ennen, mutta ajaa asiansa. Mielestäni ei ole oikein kannustaa ihmisiä eroamaan, koska kukaan ulkopuolinen ei pysty näkemään suhteen kokonaisuutta. Erosta puhutaan usein liiankin positiivisessa mielessä. Ei se aina ole helppoa, eikä siitä välttämättä saa voimaa.

Me olimme mieheni kanssa suunnittelemassa yhteistä tulevaisuutta ja perhettä, kun pettäminen paljastui. Olen jo sen ikäinen että uuden kumppanin etsiminen ja lapsen saaminen vaikeutuu vuosi vuodelta. Haluanko siis jatkaa suunnitelmiamme ja antaa anteeksi? Vai haluanko ottaa riskin ja etsiä uuden miehen mahdollisimman pian lisääntymistarkoitukset mielessä? Muun muassa nämä kysymykset tekevät asiasta kohdallamme monimutkaisemman.

Eihän se yksinkertaista ja helppoa olekaan. Mutta mikä on se rakkaus, jossa toinen on pettänyt, on ollut epärehellinen ja valehdellut? Minkä ihmeen takia sellaista ihmistä pitää ja edes voi rakastaa? Mille pohjalle sitä suhdetta voi pettämisen jälkeen rakentaa, kun kaikki on jo perustunut valheelle? Itse en kykene suhteeseen, joka perustuu valehteluun ja sitä kautta luottamuksen puuttumiseen. Haluatko oikeasti lapsen tuollaisen miehen kanssa? Miten hän siten toimiikaan, kun lapsi on syntynyt? Haluaisin ja halusin lapseni isäksi ihan jotain muuta kuin pettäjä-valehtelija miehen, jonka arvomaailma on ihan jotain muuta kuin minun.

Stimpy kirjoitti 22.3.2014 20:40

Asia ei valitettavasti ole noin yksikertainen mitä Dignity esittää. Ihmissuhteissa ja rakkaudessa on useita ulottuvuuksia, lisäksi jokaisella meillä on oma tarinamme kerrottavana. Varsinkin pitkässä parisuhteessa yhteinen tulevaisuus sekä menneisyys painavat vaakakupissa enemmän kuin pari kolhua. Suhde ei toki koskaan tule palaamaan ennalleen pettämisen jälkeen. Se on kuin lasivaasi joka tippuu lattialle ja jonka sirpaleet liimataan takaisin paikoilleen. Se ei ole enää yhtä kaunis ja särkymätön kuin ennen, mutta ajaa asiansa. Mielestäni ei ole oikein kannustaa ihmisiä eroamaan, koska kukaan ulkopuolinen ei pysty näkemään suhteen kokonaisuutta. Erosta puhutaan usein liiankin positiivisessa mielessä. Ei se aina ole helppoa, eikä siitä välttämättä saa voimaa.

Tämä on äärettömän hyvin sanottu! Kävin juuri keskustelun erään hyvän ystäväni kanssa, joka ihmetteli juurikin sitä, miksi ihmisille kaikki pitäisi olla aina elämässä helppoa? Miksi ihmiset haluavat vain sen sunnuntain, mutta arki ei kelpaa? Miksi otetaan se helpompi vaihtoehto (erotaan) kuin kohdata vaikeudet, arki, parisuhteen haasteet ja pettymykset, ja selviytyä voittajina? Yhdessä!

Ero ei todellakaan ole aina helppoa eikä tuo helpotusta. Eron voimaannuttava vaikutus tulee vasta jos/kun kasvaa itse ihmisenä. Ero itsessään ei sitä kasvua tuo vaan siihen liittyvät prosessit. Ero voi olla hyvinkin helppo sellaiselle, joka työntää päänsä pensaaseen ja jättää asiat kohtaamatta ja käsittelemättä. Tai se voi olla helppo sellaiselle, joka nämä jutut on kelannut mielessään valmiiksi jo ennen eroa. Jättäjän ja jätetyn roolit ovat aina erilaisia, kuten täällä on todettu monissa keskusteluissa. Tästä on omakohtaistakin kokemusta riittävästi. En minäkään olisi täällä jos ei olisi. ☹️

Hei 🌻🙂🌻
Stimpty: asiat eivät todellakaan ole ihan yksinkertaisia, kun on kyse ihmissuhteista.
Kun mies ensimmäisen kerran petti ( lievempi tapaus tuolloin), oli meillä jo viisi yhteistä, pientä lasta. Minä opiskelin ja tuloja ei minulla juurikaan ollut. Koska tuo uskottomuus tuolloin oli vähän rajatapaus, annoin anteeksi.
Nyt toisella kerralla petos selkeämpi, pidemmälle mennyt. Itse olen fyysisesti sairas, takana yli 30 yhteistä vuotta iloineen ja suruineen. Ei siitä niin vaan lähdetä.
Varsinkin, kun toinen itkien rukoilee jäämään.
Syvät haavat sai miehenikin tapahtumista ja päivittäin kuulemma vielä asia kummittelee mielessä. Sen kyllä huomaa päälle päinkin. Katumus on voimakas.
Elän nyt tässä päivän kerrallaan ja pohdin syitä jäämiseen/lähtemiseen.
Molemmat vaihtoehdot vielä mielessä.
Ymmärrän Sinuakin: jos keskustellen pääsisitte yhteyteen ja pohtimaan suhdettanne. Miehelläsi voi olla sinusta riippumaton kehityskriisi, jonka myötä mopo karkasi käsistä.
Oliko suhde pitkä ja miten sait tiedon siitä? Entä mikä on miehen kanta yhdessä jatkamisen suhteen?

Nyt on pakko kommentoida. En ymmärrä lainkaan tässä pettämisyhteydessä vertausta siihen, ett suhteessa halutaan vain se sunnuntai, mutta ei arkea. Ei minun arvomaailmaan arkena eikä sunnuntainakaan kuulu toiselle valehteleminen ja pettäminen. Puhutaan vähän eri tason asioista kuin tyypillisistä arkipäivän riidoista. Samoin ajattelen pahoinpitelystäkin. Itselleni riittää yksi lyönti tai yksi pettäminen ja sillä selvä. Ei sellainen mies ole minun arvoiseni, eikä tuollaisten tekojen jälkeen ole mahdollisuutta mihinkään yhteiseen elämään.

Ero ei ole koskaan helppo, mutta se ei todellakaan tarkoita sitä, että edellä mainituissa tilanteissa petetty työntäisi päänsä pensaaseen. Erittäin erikoinen vertaus. Ennemminkin sanoisin, että tuollaisten tekojen jälkeen suhteeseen jäävä pitää päätään pensaassa eikä kykene katsomaan totuutta silmiin. Ollaan vihaisia sille kolmannelle osapuolelle ja niin ihastuneita mieheen, joka hätäpäissään yllättäen keksii kaikki ihanat asiat maan ja taivaan väliltä tuossa tilanteessa, kun hän on jäänyt rysän päältä kiinni ja on niin muuttunut ja ihanempi mies kuin koskaan. Sekin on vain näyttelyä, sitä samaa toimintaa kuin varsinainen pettämienkin. Jos mies oikeasti rakastaisi, ei se olisi koskaan pettänyt.

Eivät kaikki naiset ole heikkoja ja alistuneita, luojan kiitos. Se ei todellakaan tarkoita sitä, etteivätkö he olisi kasvaneet vaan nimenomaan toisinpäin. Sellaiset naiset tuntevat itsensä ja ovat vahvoja tekemään vaikeitakin päätöksiä.

Hei Annika67

Irrotitpa hienosti tekstini asiayhteydestä. Oma kommenttini liittyi lainaukseen Stimpyn tekstiin. Luepa kummatkin uudelleen niin huomaat ettei asia ollut niin kuin nyt halusit sen ymmärtää.

Puhuin erosta, en pettämisestä. Eron syistä (ei haluta arkea, vaan halutaan vain sunnuntaita). Puhuin asioiden selvittämättä jättämisestä (työnnetään pää pensaaseen).

Ja vielä, minäkin kuuluin siihen porukkaan joka suureen ääneen aina julisti, että jos kerran pettää, suhde loppuu siihen. Olen aina pitänyt itseäni vahvana ihmisenä, joka selviää mistä vain, mutta loppujen lopuksi se on vain teeskentelyä ja itse kasvattamaani suojamuuria sekä ulkokuorta. Vakavien sairauksien, kuolemien ja muiden elämän kriisien edessä sitä on oikeasti aika pieni ja heikko. Elämän arvomaailmat saavat vähän uutta näkökulmaa.

Hei,

Kun parisuhde joutuu syystä tai toisesta kriisiin ja joutuu puntaroimaan suhteen jatkoa, eivät ratkaisut ole koskaan helppoja. Siinä ottaa huomioon suuren joukon eri asioita sen mukaan mikä on elämäntilanne. Helposti tulee ajatelleeksi myös sitä mitä muut ajattelevat, että onko ratkaisu oikea ulkopuolisten mielestä. Parisuhde on kuitenkin perheen sisäinen asia ja jo sitä kautta riittävän monitahoinen. Tälläkin foorumilla usein muistutetaan, että tulee ajatella itseään, omaa hyvinvointiaan. Sitä kautta läheisetkin saavat mahdollisuuden voida hyvin. Mikä on kokonaisuudessaan oman hyvinvoinnin kannalta paras ratkaisu? Sitä ei voi ulkopuolinen ratkaista. Rakentavia näkökantoja on avartavaa lukea mutta mikä merkitys niillä on omassa elämässä, se täytyy jokaisen itse puntaroida. Ei toisen parisuhdetta voi täysin ymmärtää, eikä onneksi tarvitsekaan. Riittää, että huolehtii omastaan. Ainakin minulla riittää siinä tarpeeksi vaikeutta.

Hyvää jatkoa kaikille valitsemallanne tiellä.

Minä jäin pettäjän luo.
Yhden illan juttu humalassa, kuitenkin taustalla muiden naisten kanssa kahvittelua ja tapailua salaa. En edes halua tietää jos jotain muuta on.

Mutta niin, kerran annan anteeksi, en enempää.
Miksi jäin? Koska halusin katsoa vielä viimeisen kortin. Oikeasti halusin yrittää korjata kaiken.
Koska olen hyvä ihminen ja vaadin hyvitystä. Vaadin uuden mahdollisuuden, vaikka suhde ei enää koskaan tule entiselleen. Koska minä pystyn, koska minä osaan antaa anteeksi, koska minä olen parempi ihminen.

Koska minä saan etulyöntiaseman, minun pienet virheeni on unohdettu. Koska perusturvallisuuteni on järkkynyt, enkä halua enää kokea rakastumista uudelleen. Koska tuttu helvetti on joskus parempi, kuin tuntematon taivas. Koska opin pitämään etäisyyden, opin jarruttamaan tunteeni.

Koska sain uuden näkökulman suhteeseen. Koska jotain oikeasti muuttui parempaan. Koska sain uudenlaisen vapauden.
Koska minusta tuli vahvempi.

Sinähän et minusta niin helpolla pääse. Minua ei nujerreta.

Dignity kirjoitti 22.3.2014 21:42

Eihän se yksinkertaista ja helppoa olekaan. Mutta mikä on se rakkaus, jossa toinen on pettänyt, on ollut epärehellinen ja valehdellut? Minkä ihmeen takia sellaista ihmistä pitää ja edes voi rakastaa? Mille pohjalle sitä suhdetta voi pettämisen jälkeen rakentaa, kun kaikki on jo perustunut valheelle? Itse en kykene suhteeseen, joka perustuu valehteluun ja sitä kautta luottamuksen puuttumiseen. Haluatko oikeasti lapsen tuollaisen miehen kanssa? Miten hän siten toimiikaan, kun lapsi on syntynyt? Haluaisin ja halusin lapseni isäksi ihan jotain muuta kuin pettäjä-valehtelija miehen, jonka arvomaailma on ihan jotain muuta kuin minun.

Ymmärrän ihmetyksesi. En näe rakkautta kuitenkaan noin yksinkertaisena asiana. Syyttelyä tärkeämpää on pureutua pettämisen syihin. Miksi valehtelua ja epärehellisyyttä tapahtui? Mitkä asiat vaikuttivat siihen että pettämisen kynnys madaltui ja ruoho toisella puolella viehätti? En missään nimessä yhdistä epärehellisyyttä ja valehtelua rakkauteen, mutta joskus tilanteet vaan ajautuvat lumipallona eteenpäin ja tilanteiden pysäyttäminen vaikeutuu. En usko että kukaan pettänyt on ylpeä itsestään. Harva varmasti tietoisesti suunnittelee pettämistä etukäteen. Ihastus ja tunteet saattavat viedä mennessään arjen oravanpyörästä hetkeksi ja tarjotin on valmis.

Itse olen viimeaikoina miettinyt ennemminkin yksiavioisuuden merkitystä yhteiskunnassamme ja omassa moraalikäsityksessä. Voiko rakastaa useampaa ihmistä samaan aikaan? Miksi rakkaus mielletään yksiavioiseksi? Itse ainakin rakastan useata ihmistä elämässäni, joten miten romanttinen rakkaus eroaa muista välittämisen muodoista? Onko yksiavioisuus ihmisten itse luomaa harhaa?

Meidän kohdalla pettämisessä on myös tulkinnanvaraa. Periaatteessa mieheni petti kanssani pitkäaikaista avopuolisoaan (lapsensa äitiä). Mutta samalla hän petti myös minua avovaimonsa kanssa, koska en tiennyt avovaimon olemassaolosta. Tätä kahdessa suhteessa elämistä jatkui vuosia. Lopulta pakon edessä, kun kaikki kävi ilmi, hän valitsi minut. Eniten minua loukkaa tässä tapauksessa se, että en tiedä kuinka kauan hän olisi tätä jatkanut, jos ei olisi jäänyt kiinni teoistaan. En voi mitenkään olla varma rakastaako ja kaipaako hän edelleenkin nyt entistä avovaimoaan. Riittämättömyyden tunne vaivaa minua kaikkein eniten. Onko minussa jotain vikaa, kun en yksin riittänyt miehelleni vaan hän halusi pitää kiinni avovaimostaan? 😞 En puolustele enkä hyväksy mieheni tekoa, todennköisesti en koskaan pysty antamaan asiaa täysin anteeksi. Suhteemme jatkumisen vuoksi minun on pakko löytää jonkinlainen ymmärrys tekoihin ja yrittää aloittaa puhtaalta pöydältä uudestaan. Mieheni on hyvä isä lapselleen ja olisi varmasti hyvä isä myös meidän lapselle, jos sellainen meille joskus suodaan.

Minua harmittaa suuresti ulkopuolisten ihmisten tuomitsevuus. Minun läheiseni tuomitsevat mieheni, eivätkä ymmärrä haluani jatkaa suhteessa. Mieheni läheiset taas pitävät minua perheenrikkojana. En haluaisi antaa ulkopuolisten näkemysten vaikuttaa meihin, mutta väistämättä ne saavat mielen maahan.