Mikä on kohtuullista?
Se joskus hämärtyy omassa mielessä. Olen saanut huomata, että miesystäväni viettää aika paljon aikaa muiden naisten seurassa. Hän on hyvinkin seurallinen ja ulospäinsuuntautuva, mikä on tietystikin hieno piirre ihmisessä.
Luotan häneen täysin, en siis epäile koskaan , että hän esim. harrastaisi seksiä jonkun toisen kanssa. Tiedän kyllä hänen flirttailevan muiden naisten kanssa. Se ei minua häiritse, kun en ole paikalla ja yhdessäollessamme en voi juuri meteliä nostaa siitä, että hän olisi käyttäytynyt tahdittomasti. Ei minua häiritse sekään, jos miesystäväni halailee muita naisia, kun olen paikalla. Tiedän, että hänellä on todella hyviä naisystäviä ja ovat melko paljonkin tekemisissä ja esim. tuo halailu on aivan harmitonta ja todellistä toisesta välittämistä. Hän myös käy joidenkin naisten kanssa lounastreffeillä ja tekee jotain muutakin toisinaan.
Tässä taannoin hänet oli pyydetty ystäviensä luokse satojen kilometrien päähän kylään ja myöhemmin selvisi, että myös hänen naapurinsa, ilmeisesti sinkkunainen oli samassa paikassa viettämässä viikonloppua. Mieheni ei tietenkään voi mitään sille, ketä ystävänsä pyytävät kylään, mutta ihmettelin hieman, miksi minua ei sinne kutsuttu. Eivätkö ystävänsä tienneet, että miesystäväni oli varattu, vai mistä oli kyse. En voi ymmärtää ja asia vaivaa minua. Miesystäväni ei myöskään kertonut matkastaan mitään muuta, kuin, että hän menee sinne viikonlopuksi.
En ole varma, mutta uumoilen, että miesystäväni ja tuo nainen menivät sitten samalla autolla(mikä tietysti olisi ollut sinällään järkevää ja taluodellistakin) ja tiettävästi heitä oli viikonloppua viettämässä isäntäväki ja miesystäväni, sekä tuo nainen.
Kyllä minusta tuntui pahalle, kun sain sivulauseessa tietää asiasta, vaikken epäilekään, että miesystäväni mitään typerää olisi matkalla tehnyt. Silti, hän vietti kokonaisen viikonlopun niin. Ja ei siinä mitään, jois hänellä oli mukavaa ystäviensä kanssa, niin hieno homma, mutta… asetelmat tuntuvat jotenkin väärille. Varsinkin siksi, koska yhteinen aikamme miesystävän kanssa on todella vähäistä. ja niinkuin olen jo aiemminkin todennut, toisinaan minusta tuntuu, että hänestä tänne tuleminen tuntuu enemmän velvollisuudelta, kuin, että hän sitä haluaa.
Ylireagoinko tässä kohtaa, kun tunnen mustasukkaisuutta ja toivottomuutta? Olen ajatellut, että hän tietysti näkee parisuhteessa olemisen eritavalla, kuin minä. Hän on tottunut koko ikänsä olemaan paljon kaveria naisten kanssa kun minä taas olen elänyt eritavalla. On minullakin miesystäviä, mutta parisuhteessa ollessa en juuri vietä aikaa muiden miesten kanssa. Harvoin käyn kahvilla tai sitten olen pariskuntien kanssa.
Toistahan ei voi hallita, eikä määräillä. Ei se olisi rakkauttakaan, enkä halua sellaista tehdä. Yritän usein ajatella asiat toisen kautta, mikä hänelle on hyvä.
Ehkä tähän liittyy vielä sekin, että saan yhteisen vähän ajan lisäksi todella vähän mitään positiivista huomiota miesystävältäni. Hän kuitenkin on joskus huomauttanut jollekin toiselle miehelle, ettei nyt ala lääppimään minua.
😭 ☹️
Puhuitko asiasta miehellesi kun asetelma tuli ilmi?
Voitko kuvitella kertovasi ihan rauhallisesti omista tuntemuksistasi miehellesi? Uskotko että hän yrittäisi ymmärtää sinun kantaasi? 🙂
Mainitsin kyllä, että hänellä taisi sitten olla hauska reissu. Enempää en viitsi asiasta puhua, koska luulenpa, että hän vain puhuisi kavereilleen tai tuolle naiselle, miten mustasukkainen hänen naisystävänsä oli. En halua tehdä asiasta niin isoa numeroa.
Olen saanut huomata, että hänen kaverinsa ja naapurinsa tietävät miltei kaiken, mitä minä teen ja sanon. Hän siis puhuu ystävilleen, muttei minulle. Siitäkin olen hänelle maininnut, että on hyvä, kun hänellä on juttukavereita, mutta kyllä olis hyvä parisuhteen toisen osapuolenkin kanssa puhua nämä asiat. Toisinaan olen ällistynyt, että, naapurit tietävät tuonkin ja sitten joistakin asioista, että aha, minulle ei sitten tuotakaan voitu kertoa, mutta kaikki muut tietävät sen.
Tuossa olisin puhunut eräistä toisista asioista, niin hän ilmoitti selvästi, ettei niistä halua puhua. Olihan niistä tietysti jo jotain aiemmin puhuttukin. Silti itselleni tuli sellainen tunne, että nämä puhumiset taitavat nyt sitten olla tässä. Hän tekee, mitä tekee ja puhuu, kenelle puhuu. Minunkaan ei siis tarvitse olla enää niin tarkka kaikista tekemisistäni. Voin laajentaa katsantokantaani hieman. Olen ollut luultavasti aivan liian tarkka, mitä parisuhteessa ollessa voi tehdä. Enää ei sitten tarvitse olla.
Niin, sanoin kyllä, että tunnen mustasukkaisuutta siitä, jos hän viettää monia tunteja toisten naisten kanssa kaksin, varsinkin, kun meidän yhteinen aika on todella vähäistä. Ja kun minä olen hänen luonaan, hän haluaa kyllä olla minun kanssa, mutta niin, että siinä ovat myös kaverit.
Toisinaan tuntuu, että en voi olla parisuhteessa, kun tunnen näin. Olisi ehkä parempi ollakin yksin, niin ei tarvitsisi mietiskellä tämänsuuntaisia ja sitten muilla olisi vapaus olla, niinkuin haluavat.(onhan heillä/hänellä tietysti vapaus ilman minun vapaudenantamistakin) Ei tarvitsisi miesystävänkään kärsiä ärsyttävän mustasukkaisesta tyttöystävästä. Ompa tämä nyt kaunista!!
Tosin eivät ne irtosuhteetkaan houkuttele, niistä vain sydän särkyy, vaikka molempi olisi sellaisia hetkiä halunnutkin. Hyväksikäyttöä se kuitenkin on molempien puolelta.
Missä on se ilo? ei sitä nyt tässä ole, eikä se ole kaunista katsottavaa kenenkään mielestä. Siksi olenkin kauempana ja onneksi voin tässä suhteessa ollakin pois näkyvistä eli siis poissa mielestä, se ei ole ollenkaan vaikeaa 😀 😀
Olen kai liian erilainen tähän elämään.
Harmi, jos toinen ei suostu kuuntelemaan tai keskustelemaan tärkeistä ja mieltä painavista asioista.
Mielestäni parisuhteessa ei pitäisi toisen pystyä määrittelemään asioita joista ei puhuta ollenkaan.
En osaa neuvoa muuta kuin sen, että pidä puoliasi ja varmista ettei sinun tarpeitasi tallota :/
Kiitos Vori sanoistasi!
Tänään jotenkin taas helpotti, kun mietin asioita 🙂
Ymmärsin, että siksihän minäkin niistä samoistakin asioista haluan aina puhua toisen kanssa, koska haluan muuttaa niitä epäkohtia ja kun ne eivät muutu, niin niistä taas haluaa puhua. 😀 Oikeen naurattaa, että enhän minä ole mikään typerä, vaan viisas ja järkevä nainen siinä suhteessa. Se on sitten asia erikseen, että ei kai ole järkevää hakata päätään seinään kovinkaan pitkää aikaa ja useaan kertaan.
Tiedän, olen liian kiltti, tai sitten se toinen puoli tietysti on se, että toinen talloo.
Olen taas uponnut siihen samaan, kuin edellisessäkin suhteessa, että haluan niin kovasti tehdä parisuhteesta toimivan ja hyvän, etten halua nähdä sitä, ettei siinä mikään muutu sen toisen puolelta. Ei tässäkään taida ne ratkaisevat asiat koskaan muuttua. Minun tarpeita ei kuunnella ja tuolle miehelle tulee aina olemaan kaverit ja viina tärkeämpiä, kuin minä. Niin se vaan on.
Hah, en ehkä nyt haluaisi olla suhteessa ollenkaan, mutta kyllä se niin on, että tarvitsen vain kunnollisen miehen.
Miten arvioisit omaa itseluottamustasi ja itsetuntoasi?
Monesti sitä aliarvioi itsensä eikä uskalla edes keskustella omista tarpeistaan kun pelkää menettävänsä toisen. Jos sinulla on paha olo niin se pitää ratkaista ja tärkeää olisi että toinen olisi myös kiinnostunut parantamaan sinun oloa 🙂
Halaus.
Vori, vähiä sanoja, mutta erittäinkin osuvia!
Minä arvioin itseni ilmanmuuta liian "alas". Sen tiedän. Tiedän olevani todella lahjakas ihminen ja tiedän, että minussa on sata muutakin hyvää puolta. Siksi tolkutan usein itselleni, että usko vain itseesi ja kyllä sinä tämänkin selvität ja olet tarpeeksi hyvä näin jne. Mutta sitten on niitä päiviä, jolloin tunnen, että kukaan mies ei halua jakaa minun päivittäistä elämääni, kukaan ei halua tulla tänne ja olla meidän kanssa, kukaan ei halua kosia minua koskaan jne, sellaista negaa. Siinä on sellaista pelkoa ja turvattomuutta ja rumaa itsesääliä.
Kyllä se itseluottamus nousee, pikkuhiljaa. Välillä on vaikeaa olla itsensä kaveri, mutta nykyään se on jo sata kertaa helpompaa, kuin vuosia sitten. Nykyään harjoittelen itseni ja reaktioideni uskomista. Olen huomannut, että ne ovat oikeita ja todellisia ja usein ajatukseni osuvat oikeaan.
Se on vain sitä arjen tilanteissa harjoittelua uudestaan ja uudestaan. Niin ne sisäiset ajattelumallit pikkuhiljaa muuttuvat hyvään suuntaan.( on äärimmäisen helppoa myös "kerätä" ympäristöstä negatiivisia viestejä itseään kohtaan. Siihen on joskus oppinut ja siinä on kehittynyt melko mestariksi aikoinaan) Tuon mestaruuden voi kääntää myöskin positiiviseen suuntaan.
Siksipä minulla on toivoa, että itseluottamuksestani tulee lopulta rautainen 🙂 ...olen sitten 85 vuotiaana oikea rohkea ja vallaton itseni! 😀 lohduttavaa on myös ajatella, että kaikilla meillä se tilanteen mukaan toisinaan vaihtelee.
Niimpä Vori, tärkeää on, että toinen olisi myös kiinnostunut parantamaan toisen oloa! Sitähän minäkin olen ajatellut. Niin sen pitää olla ja kyllä itse ainakin kaipaan tukea toiselta. Se on aika pienissä, mutta tärkeissä asioissa. En ymmärrä sitäkään, miksi mies ei esim. vie naiselle kukkia, jos tietää, että nainen rakastaa kukkia. Voihan kukkiakin viedä luontevasti 🙂 eikä välttämättä "pakko ostaa kukkia joka merkkipäivä"-tyyliin.
Toinen voi hyvinkin paljon tukea toista juuri tuossa itseluottamuksen vahvistumisessa, kuin myös toiseen suuntaan. On siis äärimmäisen merkityksellistä, miten olemme toistemme kanssa ihmisinä.
Minusta Eveny olet harvinaisen suvaitsevainen nainen. Oma käsitykseni on, että naiset tuovat selkeästi usein mustasukkaisuuden esiin ja eivät voi sietää tilanteita, jossa oma mies voisi joutua "kiusaukseen" kuten mainitsemasi viikonloppu.
Omasta mielestäni raja menee siinä, että mies voi tavata julkisilla paikoilla tai porukalla naispuolisia ystäviään, muttei toistuvasti "yksin" vaikkapa naisen kodissa. Huono merkki on jos miehesi ei suostu asiasta juurikaan keskustelemaan, sillä itse tulkitsisin sen syyllisyyden häpeäksi. Vaikkei mitään olisikaan tapahtunut, niin toiveajattelukin voi aiheuttaa epämiellyttävää oloa vaikka hän sen salaisi sinulta kun asiasta pitäisi puhua...
Miten miehesi reagoi jos kokeilet sanoa hänelle, että saatat mennä vaikkapa miespuolisen työkaverisi kanssa tuopille töiden jälkeen? Vaikket oikeasti mene...
Kiitos sanoistasi Elämän valo!
Meillähän on miesystäväni kanssa etäsuhde, joten molemmilla on periaatteessa mahdollisuus tehdä mitä vaan toisen tietämättä. Voisin hyvin pitää vaikka toista suhdetta tässä rinnalla, jos olisin typerä. Haluan kuitenkin olla uskollinen ja pitää toista ajantasalla omista asioistani. Emme näe toisiamme läheskään joka viikko. Tämä luo tietysti paineita ja usein minä ainakin tunnen itseni äärettömän yksinäiseksi. Mieheni ei kuitenkaan kommentoi siihen mitään, kun kerron tuntevani niin. Luulenpa, että hänestä se on turhaa valittamista. Hän ei myöskään koskaan sano ikävöivänsä minua. Minäkin olen lopettanut sanomasta, koska hän kai on kokenut senkin valitukseksi, e nkä halua rasittaa häntä niin.
Yritän hukuttaa yksinäisyyteni kirjoihin ja tehtäviin. Joskus mietin, minkälaisia paineita se aiheuttaa miehelleni, koska hän on vieläkin seurallisempi, kuin minä ja hänellä tosiaan on paljon naisystäviäkin. Tosin hän ei ole kovin läheisyysriippuvainen, vaan päinvastoin. Toisinaan, vaikka näemme kahden viikon erilläänolon jälkeen, hän ei edes kosketa minua tai näytä haluavan lähelle. Kärsin tästä suuresti. Toisella kerralla on taas aivan toisin.
Miesystäväni on kertonut, jos on käynyt esim. lounaalla jonkun naisen kanssa. Mutta, luulenpa, ettei hän ihan kaikkea kuitenkaan tälläistä kerro. Ei ole tarpeenkaan. Hän on sitäpaitsi sanonut, että hän haluaa olla luottamuksen arvoinen ja minä haluan luottaa niin kauan , kuin ei ole muuta argumenttia.
Miesystäväni ei juuri reagoi, ainakaan ei minulle näytä tai kerro ajatuksiaan, jos sanon meneväni esim. yhdelle jonkun toisen miehen kanssa. (en kylläkään koskaan tee niin )Minulla on käsitys, ettei häntä haittaa jos vietän aikaa muiden miesten kanssa. Kai hänkin luottaa, etten tee mitään typerää. Olen kerran huomannut hänessä mustasukkaisuutta, ihan normitilanteessa, missä itsekin olisin varmasti niin tuntenut.
Hän on kylläkin järkevä, kun käyttäytyi tuossakin tilanteessa ei syytellen vaan hyvin rakentavasti ja rakastavasti.
Minä näen tämän meidän suhteen rakennelman niin, että mies on enemmän sitoutunut kavereihinsa ja katsoo tavallaan sieltä käsin meitä. Kun minua miellyttävä parisuhteen dynamiikka on juuri toisinpäin.
Eli mies puhuu kavereidensa kanssa, ovat ne sitten naisia tai miehiä, luultavasti kaikki asiansa ja käsitän, että melko suoraan ja häpeilemättä, mikä on tietysti sinällään hyvä. Mutta luulenpa, että hän puhuu myös minuun liittyvät kaikki asiat kavereidensa kanssa ja joistakin yhteyksistä olen huomannut, että juuri näiden naispuolisten kanssa hän puhuu myös paljon minusta. Kerran sain kuulla yhden naisen suusta sellaista, jota en ollut tarkoittanut muille kerrottavaksi.
Olen sanonutkin miesystävälle, että on tärkeää puhua kavereiden kanssa asioista, mutta vielä tärkeämpää olisi puhua asioistaan parisuhteessa, kumppanin kesken. Toisinaan minusta tuntuu, ettei meillä ole toisillemme juuri mitään järkevää sanottavaa. Minulla olisi paljonkin asioita mielessä, mutta en saa niitä sitten sanotuksi ja kai siihen on syynsä. Ja olen alkanut pelkäämään tuota, että kaikki mitä sanon, on kohta muiden tiedossa. Ei se nyt niin hauskaa ole, jos olen esim. tuntenut mustasukkaisuutta jotakin naista kohtaan, jonka kanssa mies on viettänyt aikaa ja sitten mies puhuu tästä minun mustasukkaisuudestani tuolle naiselle.
Olen myös sanonut, että tuota asiaa et sitten kerro niille ystävillesi. En voi oikein tässä sitten luottaa, mitkä asiat päätyvät naapureiden korviin, luultavasti kaikki, jos en erikseen niistä kiellä kertomasta. Minusta parisuhteessa vain on asioita, joita ei kerrota muille ja sillä hyvä. En oikein ymmärrä, mistä tämä asetelma johtuu. Enkä usko ollenkaan, että mies pahalla tuota tekee, hän ei varmaan vain näe, että siinä olisi mitään kummallista.
Eveny, minulla on eräs naispuolinen ystävä, jolla ala-aste ikäinen lapsi. Mies hoiti perhettä tavallaan "toisella kädellä" ja omissa harrastuksissa sekä menoissa juokseminen oli oikeasti perhettä tärkeämpää. Lopulta nainen kyllästyi siihen, että lupailuista huolimatta hän oli käytännössä kakkonen ja hoiti kotityöt pääasiassa yksin. Heille tuli ero lähinnä naisen puolelta. Mies pyysi myöhemmin naista takaisin, muttei nainen enään suostunut kun oli jo moneen kertaan pettynyt "lupaan muuttua" puhuisiin. Ongelman ydin oli siinä, että miehellä oli käytännössä oma elämä ja koti&perhe vasta toisella sijalla eli kuvio muistutti enemmän lievää palvelijan roolia kuin rakastavaisten elämää.
Oma veikkaukseni on, että jos asutte yhdessä joku päivä, niin sama kohtalo voi olla sinullakin jos etäsuhteesta huolimatta ei paljoa mies ikävöi tai aina halua olla lähellä. Miehellesi saattaa olla oma elämä "voin tehdä mitä vaan" kuitenkin tärkeämpää kuin sinä kun vuodet kuluu. Suosittelen lämpimästi tarkkailemaan miehen käytännön tekoja ja kuuntelemaan puheita varauksella, sillä usein ihmiset saattavat puhua paljon sellaista mitä LUULEVAT pystyvänsä (myöhemmin) tekemään, mutta käytäntö osoittaa ettei puheilla olekkaan vastinetta.
Uskon vahvasti siihen, että hyvä parisuhde perustuu siihen, että kumpikin osapuoli tekee jotakin (silloin tällöin) toisen hyväksi. Jos se parisuhteen hoitaminen on pääasiassa vain toisen varassa, niin (reilusti) suuremman työn tekevä pettyy ja väsyy kun aikaa kuluu.
"Mene hänen kanssaan naimisiin, jonka kanssa tykkäät puhua."
Tuo oman elämän eläminen on mielestäni hyvin haasteellista!
Ensimmäisessä pitkässä suhteessani miestä harvoin näkyi kotona. Elämäntilanteemme olivat erilaiset, hänellä uudet kuviot joihin halusi paneutua kunnolla ja minulla paljon vapaa-aikaa ja toive yhteisistä harrastuksista yms. On vaikea saada sitä muualla huitelevaa kumppania ymmärtämään yhteisen ajan tarve niin, ettei tunnu pakottaneensa vastahakoista seurakseen :/
Nykyisessä suhteessa, kourallinen itsevarmempana opettelen kehittämään omia menojani ja harrastuksiani ja muistamaan miten mukavaa on nähdä omien ystävien seurasta virkistynyt kumppani, mutta vieläkin tuntuu vaikealta se, miten paljon "kehtaa" mennä ilman että toiselle aiheutuu se olo mikä itsellä oli aiemmin 😮
Toisaalta, minusta se luottamus vaikuttaa paljon siihen, kuinka paljon tuollaiset omat menot tuntuvat siinä suhteessa.