Erosin avomiehestäni joulukuun tiennoilla, eroon vaikuttu väkivalta ja alkoholi.
Pystyimme sopimaan että juttelisimme perheneuvolassa, kaikesta tästä tapahtuneesta. Olimme päivittäin yhteydessä puhelimitse tai nähtiin joskus kahvin äärellä. terapiassa tuli esille ttä hän toivoisi meidän palaavan vielä yhteen, mutta en nähnyt sitä mielestäni hyvänä vaihtoehtona…sovimme että jos voistaisin olla kavereita. Minua ahdisti joka kerta hänen puheensa, kun hän kertoi tunteistaan…en pystynyt vastaamaan, koska en tuntenut muuta kuin välittämistä kuin hän voi tai jakselee.
Mietin monesti miten saisin sanotuksi hänelle sen etten halua tästä tään enempää. Eilen kävi aamusella kahvilla, yhden miehen kans jonka tunsin..hän soitti siinä samalla kun oltiin tulossa poispäin. kerron että olen liikenteessä yhden tuttavan kans ja hän tietysti kyseli onko se mies…vastasin että on mun yksi tuttu. Tästä kaikesta hän veti päätöksen että minulla on jo uusi mies…vaikkei kysymys ollut siitä. Olen todella hermoraunio, kun hän nyt syyttää tekstareilla mua kaikesta..aikoi haasta mut oikeuteenkin.
Olisi aikoinaan pitänyt hakea lähetymiskielto, mut ehkä uskoin että pystyisimme pysymään ystävinä ja sen vuoksi suostuin käymään yhdessä perheterapiassa. En tiedä enää mitä tekisin, minulla on kuitenkin kaksi lasta jotka minun on hoidettava ja talo josta tietysti lainaa.
Auttakaa mua….kiitos
Hei
Elät rankkaa aikaa, voimia sinulle.Henkisen ja fyysisen väkivallan uhka on ihmiselle todella rankkaa. Henkistä väkivaltaa ei saa väheksyä, se musertaa todella.
onko sinulla ystäviä kenelle jutella, tarvitset ihmisiä ja tukiverkkoa ympärillesi.Hätä lapsista ja pärjäämisestä painaa taatusti mieltäsi.
Jos sinulla on tunne, että et halua jatkaa tämän miehen kanssa, pidä pääsi. Älä souda ja huopaa, se rasittaa eniten sinua ja exmiestäsi. Tämä on siis vain minun mielipide.... meillä naisilla on kummallinen tapa miettiä asioita hoivaamisvietin pohjalta, ei järjen.
En tiedä olenko paras ihminen näitä asioita kirjoittelemaan, oma elämäni on totaalisesti solmussa mutta se on erilailla kuin sinun.
Toivon sinulle kaikkea hyvää ja voimaa ratkaisuun, helppoa se ei ole. mutta kuten mun viestiin viestiin vastattiin: vaikeita ratkaisuja ei saa pelätä, elämä jatkuu!
The show must go on
Hei!
Pyysit apua, mutta sitä en voi antaa. Taistelen itsekin omien tunteiden vallassa.
Kuinka väkivaltainen miehesi oli? Kuinka usein väkivalta tuli esille?Oma puolisoni on silloin tällöin väkivaltainen, olen siitä kertonut tässä ennen joulua. Viime kerrassa oli puukko mukana ja se tilanne pani ajattelemaan. Käsiksi on käyty vain lapsiin, ei koskaan minuun.
Alkoholia puolisoni käyttää niin, ettei yleensä seuraavana päivänä käy hereillä ollenkaan.
Tilanteesi tuntui jotenkin niin tutulle. Miten osasit laittaa eron esille? Kävikö miehesi silloin väkivaltaiseksi?
Sama juttu tunteiden kanssa, niitä ei enää ole. Tiedän, että moni lukee ja ajattelee, että töitä pitäisi tehdä suhteen eteen. Niin pitäisi, mutta jos kuulee "kuinka tyhmiä sukulaiseni ovat", "minä tässä maksan taloa ja määrään ketä vieraita käy", käydään työpaikalla huutamassa, kun ei ole aikaa kuljettaa lapsia harrastuksiin jne... Väkivalta (fyysinen ja henkinen) ja alkoholi ovat hyviä tunteiden murskaajia.
Kerroit, miettineesi miten saisit sanotuksi hänelle ettet halua tästä tään enempää.
Miten sait sen tehtyä? Miten uskalsit, millainen oli miehesi suhtatuminen? Sama kun pitäisi minunkin nyt keväällä tehdä. Ajattelin myös nyt keväällä ottaa esille väkivaltaisuuden ja ehdottaa puolisolleni ammattiapua. En tiedä miten siihen suhtaudutaan. Itse olen menossa ensi viikolla ammattiapua saamaan, jospa asiat siellä selkiintyisivät.
Kyllä sinulla minun mielestäni on oikeua omaan elämään. Niin kuin minullakin pitäisi olla. Yksi elämähän tässä on elettävänä. On niin helppo sanoa toiselle, että jatka elämääsi ja tee näin, omalla kohdalla se ei ole helppoa.
En osaa auttaa tämän kummemmin. Apua kun tarvin itsekin. Jaksamista toivon niin sinulle kuin itsellenikin. Jos tästä viestistäni jotain helpotusta kuitenkin olisi. Kyllä sinulle tukea (ainakin ajatuksissa) löytyy varmaan monelta vaikeuksien kanssa kamppailevalta.
Tatuma
Tatumalle...päätin vaan etten voi jatkaa suhdetta. Sanallisia uhkauksia sain kuulla melkein päivittäin, jokin vaisto sanoi että hän voi joku päivä tehdä jotain konkreettista.
Ikävä kyllä pahin tietysti tapahtui, oli todella shokissa koska en tajunnut miksi hän teki niin. Sovimme että käydään yhdessä perheneuvollassa puimassa tämä eron ja väkivallan tapahtumat. Hänen päämääränsä oli että voisimme joskus palata yhteen, mutten pystynyt edes ajattelemaan yhteistä elämää enää. Pelosta en edelleenkään ole päässyt eroon, kait siihen vaikuttaa kaikki mitä on tapahtunut tässä lähiaikoinakin.
Olin kahvilla yhden miehen kans ja sattumoisin tämä entinen soitti samaan aikaan..kerroin et olen menossa kahville, tietysti hän sai sen käsityksen että minulla on jo uusi kumppani. Sain mitä inhottavampia tekstiviestejä, jossa minua syytettiin kaikesta mitä on tapahtunut.
Olen itsekkin ollut "hermorauniona" noista viesteistä, enkä tiedä enää miten tästä eteenpäin.
Minua vaivaa se, kun me hankittiin n.2v sitten tila-auto joka on nimissäni ja rahoitus myös..avokumppani on maksanut enimmäkseen kuukausi erät..minä taas ajoneuvoveron ja vakuutuksen. Hän on nyt vailla omaan osuutensa autosta, mut en voi myydäkkään sitä kun auto ei ole mulla, eikä hän suostu tuomaan sitä ja jos laitan poliisit asialle...joudun pelkäämään hänen reaktiotaan.
Olen kuin puun ja kuoren välissä...kumpa joku muu hoitaisi tämän asian parhain päin. itsekkään en oikein kykene siihen!!
Voisithan edelleen hakea sitä lähestymiskieltoa. Säilytä kaikki uhkailuviestit ja vastaavat ainakin, jos hän uhkailee sinua sanallisesti (puhelimessa) niin pyydä muita kuulolle, jos muita on paikalla ja jos näet häntä, niin tee see ystäviesi seurassa. On sitten todistusaineistoa, jos haluat hakea lähestymiskieltoa vaikka hieman myöhemmin.
Todella vaikea tilanne sinulla, en itsekkään tiedä mitä tekisin!😭
Vielä kun on lapset huolehdittvana, niin ei ole kovin helppoa.
Itsekin olen kokenut suhteen, jossa oli väkivaltaa (henkistä ja fyysistä), alkoholia ja kaikenlaista sekoilua. Se oli varsinainen on-off suhde monen vuoden ajan, kun yritin repiä itseäni siitä irti, mutten onnistunut kovin pitkäksi aikaa, vaan palasin aina takaisin.
Suhde kuitenkin meni kokoajan vaan hullummaksi ja pelottavammaksi ja lopulta oli PAKKO lähteä. Pelkäsin, että pian jompikumpi kuolee, enkä tiennyt kumpi ja meneekö sitä oman käden kautta vai... 😯🗯️
Se oli liian kamalaa.
Vaikea välillä ymmärtää, että olin siinä tilanteessa niin kauan. Ihmettelen, miten kestin.
Ihminen on kestävää tekoa. Kestää silloin, kun on pakko ja hajoaa sitten, kun ei enää tarvitse kestää.
No kuitenkin, mitäs noista. En mä tässä omaa stooriani yritä tyrkyttää. Sen takia halusin sen ottaa esille, että et ole ainoa tossa tilanteessa ja lopulta asiat voivat kääntyä hyviksikin. Vaikkei siltä nyt näytäkkään. Siihen menee aikaa.
Itse en ole nähnyt exää yli puoleentoista vuoteen. Vaihdoin numeron. Muutin. Salasin tietoni. Poistin nimeni ulko-ovesta. Vaati työtä ja vaati monta kyyneltä. Aluksi pelkäsin kotona jokaikistä rasahdusta, en saanut unta, näin painajaisia exästä. Olen nyt alkanut uskoa, ettei se mies enää tule mun elämään, etsi muo käsiin tai mitään.
Mutta kyllä mä silti pelkään vielä joskus. Kaupungilla pelkään, että se tulee vastaan, ei auta, vaikka asutaan Suomen suurimmassa kaupungissa, pelottaa silti. En halua kohdata sitä miestä enää ikinä.
Kyllä se varmaan ajan myötä tästä. Mutta se ei ole helppoa, tiedän.
Tahtoisin auttaa, mutten tämän enmpää osaa. Toivoisin kuitenkin paljon voimia sulle!🙂👍
Onko sinulla ystäviä tai muita tukemassa? Käytä heitä apuna, jos suinkin mahdollista.
Voithan myös keskustella poliisin kanssa tuosta auto-tilanteesta, voivatko he tehdä jotain sille ja määrätä pikaisesti jotain lähestymiskieltoa tai muuta apua. (en oikein tiedä näistä, että siksi en osaa sanoa, mutta yrittänyttä ei laiteta). Mahdollisesti jollain tukilinjalla, voisivat osata kertoa tarkemmin tällaisista käytännön asioista. Ja sinne saa purettua mieltäkin, jos on todella paha olo, joten älä pelkää soittaa sellaisellekkaan. 🙂🌻
Hei,
Hienoa, jos jaksatte tehdä ratkaisuja. Kun itse olin paininut monta vuotta väkivaltaisen alkoholistin kanssa, soutanut ja huovannut edestakaisin, lähtenyt ja palannut useaan otteeseen, eräänä päivänä kaikki vain oli selvää minulle. En halunnut enää sellaista elämää. Aloin pelätä terveyteni puolesta, ja tiesin, etten siinä helvetissä voisi elää ilman terveyttäni kun en tahtonut jaksaa terveenäkään. Ja kumma kyllä silloin tunteenikin jäätyivät täysin. Kaipasin perhe-elämää mutta en sitä helvettiä missä olin elänyt, joka päiväistä fyysistä ja henkistä väkivaltaa. Siinäkin suhteessa puoliskoni lapsi oli useimmiten väkivallan kohde, mutta toki sitä sai tuta kuka tahansa jaksoi remmissä hengailla.
En vain ymmärrä mikä meitä naisia ajaa kiduttamaan itseämme suhteisiin, jotka eivät ole terveellä pohjalla... jos sen tietäisin en olisi tuhlannut aikaani uudelleen lähes vuosikymmenen verran suhteeseen, joka ei juuri ole alkoholistista kaukana. Sillä vain on eri nimi. Riippuvuussuhteen kohde on jotain muuta.
En muuten ole samaa mieltä, että väkivaltaisen alkoholistin kanssa pitäisi kärvistellä ja yrittää hoitaa suhdetta. Siinä ei ole mitään hoitamista, sillä se toimii aivan väärältä pohjalta. Alkoholistin pitää hoitaa itseään, jos sen ymmärtää, ja meidän naisten pitää hoitaa itsemme kuntoon. Luulen, että liian moni meistä ei ota tilannetta vakavissaan, ja kuvittelee, että vain alkoholistilla on ongelma. Minusta meilläkin on ongelma, että sellaisiin suhteisiin suostumme ylipäätänsä. Jotta emme toistaisi samaa virhettä uudelleen ja uudelleen tarvitsemme ulkopuolista apua. Ja se ei tule uudesta miessuhteesta vaikka niin helposti kuvittelemme 😟 Tämänkin olen itse kokeillut 😝
Tsemppiä, kyllä käytännön asiat järjestyvät hiljalleen, kun saamme ihmissuhdeasiat terveelle pohjalle ensin!