Mietin tässä mitä tekisin? Oltu naimisissa 30 vuotta. Lapset aikuisia.
Mies on koko ajan ryypännyt milloin enemmän ja milloin vähemmän. Huomaa selvästi että ryppäämisellä on ollut vaikutus ihan aivotoimintaan. Tällä hetkellä saa ihan yksinkertaistakin asiaa kertoa 5-6- kertaa eikä meinaa tajuta. Naapurissa asuu ”Tahvo” niminen henkilö. Meni yhdessä tapahtumassa tältä kysymään että miksi Tahvo ei oo tullut paikalle. Missä se on ? Itse Tahvo istui penkissä ja sanoi että tässähän minä olen.
Piilopulloja on ollut vaikka missä pannuhuonetta myöten. Parempi on se pullo kuin se että juteltaisiin. Muutaman kerran on tarttunut kiinni ja särkenyt vaikka mitä. On kuulemma hänen talonsa ja minä en omista mitään enkä ole mitään koskaan tehnyt.
Pari kertaa olen riehumisen takia saanut hommattua mielenterveysneuvolaan. Viimeksi viime kesänä. Hoitaja kertoi että on soittanut miehelle ja sopineet että tulee käymään vastaanotolla. Oli kuulemma käynytkin. Sen verran sain hoitajalta tietoa että tarvetta ihan psykiatrille ja lääkitykselle.Ukko ei kuitenkaan kertaakaan maininnut käyneensä missään. Lähti kirkolle ”asioille” ja käy samalla vanhempiensa luona. Käyntien jälkeen alkoi juttelemaan enemmän ja tuntui että kyllä se tästä elämä kirkastuu. Mutta kuten aiempinakin vuosina, piti minulta joulu saada pilalla. Kun aattoiltana tulin isäni luota, ukko oli hirmu kännissä punaviinilasi edessä. Kuulin kun soitti lapsille että tuo äitinne on semmoinen paska että ei tänne kenenkään kannata tulla jouluna! Arvatkaa sattuiko?
Jostain syystä penskojen silmissä heillä on isä joka tässä suhteessa kärsii, ja minä hänen elämänsä panen pilalle. Näin ukon puhelimesta kun tyttö just oli laittanut viestin että tule isi meille, et tarvii äitin kanssa olla.
Mielentervysneuvolassa juttelin itse psykologin kanssa ja hän sanoi: kuinka sinä tuota jaksat? Oletko ajatellut erota?
Olen ajatellut.
😭
Voi kutina. Olet ajatellut ja pikkuhiljaa laitat toimeksi? Oman loppuelämäsi kannalta voisi olla viisas ratkaisu? Eihän sen tarvitsisi lopullista olla, mutta selkeä ero edes joksikin aikaa? Onko teillä rakkautta jäljellä vai onko se riippuvuutta ja valtaa?
Voi kun pystyisi lukemaan täältä sitä omaa kirjoitustaan, kuin se olisi jonkun toisen elämästä. Silloin näkisi ehkä sen hullunmyllyn, missä elää. Kun on itse siinä sisällä, on vaikea nähdä ulos, ellei astu ulos.
Ja tuo alkoholi. Sitä kun ei sivusta seuraava puoliso, lapset voi voittaa, valitettavasti. Olemme olleet yhdessä yli 30 vuotta ja miehen elämään myös kuulunut juominen enemmän ja vähemmän. Osin sen seurauksena tietenkin, kun olin se veemäinen, nalkuttava akka (ihan syyttä suotta toki olin?), "ajautui" pettämään. No, se on yksi puolison huonosti kohtelun muoto tietenkin. Ja perusteluksi sopii vaikka se nalkuttava akka, omaa rooliaan koko näytelmässä kun ei näe. Ehkä kumpikaan? Mainitsit, että miehesi on käynyt kiinni ja särkenyt paikkoja? Se on yksi muoto sitten. Miksi annamme kohdella itseämme huonosti?
Minä muutin joksikin aikaa pois. Itse asiassa luulin muuttaneeni lopullisesti, mutta mies halusikin meidät. Yhdessäolo on edelleen suuntien hakemista, mutta itselleni vahvistui ajatus siitä, mitä parisuhteelta ja avioliitolta haluan. En sitä, että olen itsestäänselvyys, huoltaja, äiti ja lopulta nalkuttava akka ja mitä kaikkea, vaan tasavertainen kumppani. Myös minun ajatukseni esim. juomisen suhteen on otettava huomioon. Jos juominen on niin tärkeää, että siitä tulee riita, se menee sitten meidän yhteisen elämämme ohi ja se on vain tunnustettava, minunkin. Minä en aio palata siihen elämään. En aio nalkuttaa, mutta minua ei myöskään ohiteta. Toista ei voi muuttaa, mutta minulla on oikeus elää levollisena parisuhteessa eikä jännittää, milloin kaljakeissi tulee kutsumatta kylään ja järjestää illan, viikonlopun, joulun ohjelman uusiksi.
Yritä katsoa elämääsi ulkopuolelta? Tätäkö haluat?😑❓
☺️❤️