Mies petti - menetin itseni
Olen lukenut tätä palstaa jo pari vuotta. Olen saanut valtavasti tukea viisaista sanoista ja kokemuksista. Välillä on kyynel silmässä kun lukee jonkun vasta palstalle tulleen kirjoituksen ja huomaa ajattelevansa että eikö pettäminen lopu koskaan. Joka päivä joku herää samaan painajaiseen mihin itse heräsin 2,5 vuotta sitten.
Meillä mies aloitti suhteen alle kolmekymppisen, itseään 18 vuotta nuoremman työkaverinsa kanssa. Meillä oli vaikea syksy menossa ja erosta oli puhuttu. Jouluna -11 olin saanut oman asunnon, jonne olin muuttamassa lasten kanssa. Vähän ennen kuin menin allekirjoittamaan vuokrasopimuksen, mies sanoi että yritetään vielä ja kyllä kaikki muuttuu vielä hyväksi. Uskoin häntä ja ilmoitin, etten ota asuntoa.
Vähänpä tiesin silloin. Tammikuussa eräänä aamuna olin lähdössä töihin. Omat auton avaimeni olivat miehen taskussa ja kun otin niitä, otin kännykän ensin käteeni. Meillä kummallakaan ei ole koskaan ollut puhelimet lukittuina, kun ei ole ollut salaisuuksia. Mieskään ei ollut lukinnut puhelintaan, koska tiesi että en siihen katsoisi. Sinä kyseisenä aamuna huomasin kuitenkin avaimia ottaessani että miehelle oli tullut tekstiviesti. Ajattelin huomaavaisena vaimona viedä puhelimen miehelle ylös sänkyyn, josko viesti olisi ollut vaikka töistä. Portaissa avasin viestin valmiiksi, sillä meillä ei ollut salaisuuksia, ja olin pudota polvilleni. ”Hyvää yötä, mussukka!” on piirtynyt sydämeeni ja sieluuni ikuisesti.
Mies tajusi heti mitä oli tapahtunut ja veti peiton päänsä yli. Mä soitin numerotiedusteluun ja kysyin kenen numero oli kyseessä, sitten soitin kyseiseen numeroon. Esittelin itseni ja sanoin että sä vissiin n***it mun miestä. Naisääni toisessa päässä kielsi kaiken. Annoin puhelimen miehelleni, joka sanoi että kiinni jäätiin ja nyt on paras lopettaa koko juttu.
Mies antoi tietokoneensa minulle ja luin viestejä. Siellä tämä nainen oli haaveillut firman kesäpäivien järjestämisestä Tallinnassa, jotta voisivat nussia siellä koko viikkonlopun. Minulle nainen ehdotti kerrottavan poikien kalastusreissusta, sillä hänen tietämyksensä mukaan vaimot uskovat aina kalareissut, vaikka mies ei kalastaisikaan. Monta muutakin törkeää viestiä luin, jossa suunnittelivat leffailtaa ku mä hoidan lapset kotona. Mies on yrittäjä ja hänen oli helppo jäädä ylitöihin, kun en ollut koskaan epäillyt mitään. Päinvastoin, jätin kotiin ruokaa jääkaappiin, että oli helppo lämmittää ku tuli myöhään töistä.
Mies sanoi mulle, että suhde oli lopussa ja uskoin siihen. Kevät olikin meille uuden kuherruskuukauden aikaa, kun sitä paniikissa tarttui siihen mitä oli jäljellä. Epäily kalvoi mieltä aina vain enemmän ja enemmän ja mies jäi kerran kiinnikin että oli ollut huoran luona, mulla vain ei ollut konkreettisia todisteita. Kun mies tuli kotiin, pyysin että hän kertoo totuuden, sillä mulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin luottaa häneen, jos hän sanoo että ei ole siellä ollut . Hän haukkui mua vainoharhaiseksi ja hulluksi kun vieläkin epäilen. Katsoin häntä silmiin ja sanoin että mulla ei ole muuta mahdollisuutta kuin uskoa häneen ja toivon että hän puhuu totta.
Kesä meni jotenkuten ja sitten syksyllä epäilyt alkoivat kalvaa minua enemmän. Pyörin ympyrää ja yhtenä päivänä päätin soittaa tälle naiselle ja kysyä että miten asiat oikein olivat. Hän kertoi että suhde oli jatkunut vielä kiinnijäämisen jälkeen pari kuukautta. Se oli mulle sellainen pommi, että meni jalat alta. En halunnut uskoa asiaa ja se tuska ja kipu oli sanoinkuvaamatonta. Ainut asia mitä pystyin ajattelemaan silloin oli se että haluan pois, en kestä sitä kipua. Kerroin tuolle naiselle että he mieheni kanssa tuhosivat minut enkä voi enää elää sen kivun kanssa ja kävelin lääkekaapille.
Sairaalan teholta pääsin pois seuraavana päivänä ilman sairauslomaa (!). Menin töihin ja yritin jatkaa elämääni. Se onnistui välillä paremmin ja välillä huonommin, mutta masennus paheni aina siihen pisteeseen, että mut irtisanottiin töistäni. Irtisanominen oli laitoin ja sain siitä korvauksia, mutta se ei lämmittänyt kun kyseessä oli työ jota olin rakastanu.
Tästä sitten mentiin eteenpäin reilu vuosi enemmän ja vähemmän hyvissä merkeissä. Olimme päättäneet yrittää ja mies teki kaikkensa että korvaisi tekemänsä virheet. Keväällä lähdimme yhdessä lomalle ja päätimme että siellä aloittaisimme avioliittomme uudelleen. Olimme kumpikin tehneet avioliittovalat, joissa lupasimme toisillemme rakkautta ja uskollisuutta ja anteeksiantoa ja -pyyntöä. Kysyin mieheltäni että onko nyt kaikki kerrottu ja että eihän enää tulee muuta. Mies vannoi että kaikki on kerrottu.
Vähän ennen viime joulua paljastui, että suhde olikin kestänyt kauemmin. Minulle oli kerrottu suhteen olleen ensin pikkujouluista tammikuuhun, sitten toinen nainen kertoi että suhde oli kestänyt maaliskuuhun ja nyt mies paljasti että suhde oli alkanut elokuussa eikä pikkujouluista. Eli suhde oli kestänyt 8 kk. Maaliskuun jälkeen ei ollut enää mitään ja hän kertoi asian koska oli päättänyt että ei valehtele mulle enää koskaan.
Tämä oli se viimeinen asia, joka löi mut maihin. Olemme yhä edelleen yhdessä, mutta olen henkisesti kävelevä ruumis. Mies kyllä yrittää vaikka mitä ja on varmasti tietyllä tavalla parempi aviomies kuin koskaan. Mutta minusta kuoli puolet. En tule koskaan enää olemaan samalla tavalla onnellinen ja luottavainen kuin ennen. Ennen nautin elämästäni ja ystävät sanoivat että säteilin, nyt ajattelen että vielä muutama vuosikymmen on lusittavana. Mies sanoi aikanaan rakastuneensa minuun, koska olin niin kiihkeä, intohimoinen ja täynnä elämää että hän ei ollut koskaan tavannut samanlaista naista. Meidän seksielämä oli loistavaa ja mies nautti siitä että rakastin seksiä. Nyt siitä on tullut pakkopullaa enkä oikeasti tunne enää mitään. En saa iloa oikein mistään asioista. Olemme matkustelleet ja tehneet asioita, jotka varmasti useimmat pitäisi upeina. Minusta ne eivät tunnu miltään. Koko elämä on kuin haaleaa kahvia tai väljähtynyttä olutta.
En tiedä palautuuko elämä enää koskaan sellaiseksi mitä se oli. Mies sanoo, että kaikki muuttuu hyväksi kun vain laitan itseni täysillä peliin. Mutta mitä se auttaa kun mussa ei ole enää mitään.
Sanon tämän omalla tavallani.
...naulataan kestävät kulissit, kutoslankusta, ysi nauloilla, jotka kestää myrskyt, pidetään "näyttämön" verhot tiukasti kiinni ja hymyillään onnellista tekohymyä ystäville, naapureille ja sukulaisille, näytetään kuinka hyvin meillä menee., "pienistä" vastoinkäymisitä, huolimatta, onnen seitsemäs taivas on meidän..
Sinä itket sisäänpäin, koska olet hyvä, anteeksiantava ja ymmärtäväinen vaimo...sinun sydämesi on kuin jääkimpale, jonka sisältä kajastaa, tarkkaan katsoen, olemattoman pieni punainen elämän liekki.
Toivon, yhtenä rumana, sateisena ja tuulisena päivänä, heräät kysymään itseltäsi, onko tämä sitä elämää, jota haluat elää...vastaa rehellisesti, ole rehellinen itsellesi...
helemillä on sana hallussaan ja elämänviisautta, minä nuorempana täällä yritän sanoa myös omalla tavallani: niin sinua kohdellaan kuin sallit, niin kauan on sinua kaltoin kohdeltu, että ansaitseeko mies sinua enää? Minä itse päätin alkoholistimiehen avovaimona että olen arvokkaampi kuin tällaiseen elämään tuomittu. Sinä olet kaikkesi yrittänyt, miehesi ei ole alunperin, kun olisi vielä ollut mahdollisuus, avannut sydäntään aidosti sinulle yrittääkseen kaikkensa, vaan on halunnut pitää molemmat.
Toisaalta ymmärrän miksi hän ei ole halunnut kertoa suhteen täyttä pituutta, mutta onko tuolla valheella sitten enää merkitystä, sillä pahinta on kuitenkin se, ettei hän heti lopettanut suhdetta silloin, kun sen lupasi tehdä. Se olisi silloin ehdottomasti pitänyt tehdä, jotta luottamuksella olisi voinut olla mahdollisuuksia palautua.. Mutta hän valitsi toisin, hänestä oli ehkä itsestäänselvää, että teidän suhteenne jatkuu silti siinä sivussa. Minusta tuo on ala-arvoista ja toisen rakkauden pilkkaamista. Kuka on niin erinomainen, että luulee kaiken hoituvan muutamalla ulkomaanmatkalla "tässä hyvitystä kulta, ostan meille kalliit reissut ja puitteet, nyt kaikki on varmasti hyvin"? Kuka on niin erinomainen, että toinen kadottaa hänen takia oman itsensä? Ei kukaan, sanon vaan. Miehesi ei voi olla niin erinomainen, että olet valmis uhraamaan oman itsesi.
Ajatusleikki: jos tilanteessasi olisi joku muu kuin sinä, sinulle rakkain ihminen maailmassa, mitä sanoisit hänelle? Kirjoita itsellesi kirje siitä näkökulmasta. Mieti mitä sanoisit itsellesi, jos olisit joku, joka tietäisi tilanteen täysin ja haluaisi kysyä sinulta ne kriittisimmät kysymykset ja joka antaisi neuvoja. Mitä sinä haluaisit sanoa? Uskon, että vastaus on siinä ja oletkin jo sen itsellesi selvittänyt. Olet enää tyhjä kuori, mihin hävisi se ihana iloinen ja elämää (ja nautinnollista seksiä!) rakastanut nainen? Miksi se nainen ei voisi joskus palata?
Mutta kysymys kuuluu: voiko se palata enää tässä suhteessa?
Kovasti voimia. Olen todella pahoillani puolestasi, että olet joutunut kokemaan tuollaista kohtelua ihmiseltä, jonka pitäisi olla se tärkein ja rakkain vierellä. Toivon, että asiat järjestyvät suuntaan jos toiseenkin. Kuten minullekin tuolla omassa aloituksesanikin neuvottiin: sinulla on nyt ne ratkaisun avaimet.
hui, ihan sydäntä kylmäsi.
Järkyttävää,miten toinen ihminen voi tuhota rakkaimpasi.
Kaikki empatia puolellasi, ja samalla viivalla vastanneiden kanssa - sinulla on ratkaisun avaimet.
Ihan itse olen samassa veneessä; jäin suhteeseen, petoksen jälkeen.
Nyt, entistä enemmän, tiedostan itseni tuhoamisen vaarat.
Älä anna toisen tappaa itseäsi.
Hei,
Lostinlife, kyllä pisti hiljaiseksi, järkyttävää kuinka rakastamasi puolisosi on vähin erin murtanut mielesi. Ennen omaa kokemusta ajattelin ylimalkaisesti, että pettäminen kuin pettäminen, sama se on miten se tapahtuu, yhtä paha. Nyt kun asian kanssa elää ja asiaa oikeasti käsittelee ja lukee muiden kokemuksia peilaten omaan tilanteeseen, ymmärtää kuinka erilaisia tilanteet voivat olla.
Lostinlife, et kertonut juurikaan siitä mikä on saanut jäämään suhteeseen. Rivien välistä voi tosin päätellä, että asiaan vaikuttaa sekä toive paremmasta, miehesi pyrkimys miellyttää ja mielesi lamaannus joka rajaa aloitteellisuutta ja kykyä nähdä mahdollisuuksia.
Itse en ole epäröinyt jäädä suhteeseen. Näin katson menettäväni paljon vähemmän. Saamme mahdollisuuden rakentaa parempi parisuhde ja näin vaimo ottaa enemmän vastuuta tekemisistään kun on mukana korjaamassa parisuhdetta. Hänen olisi helpompi vain paeta tilannetta kuten pakeni toisen miehen huomion kohteeksi. Vaimolla on mahdollisuus tulevaisuudessa todeta, että otin vastuun, olin korjaamassa ja selvisimme ja saimme paremman parisuhteen. Itse voin todeta, että vaimo veti maton alta mutta pysyi rinnalla ja auttoi korjaamaan sen minkä rikkoi ja saamaan paremman parisuhteen sekä näkemään keskinäisen rakkauden. Koettelemusten jälkeen olemme avoimemmin läsnä ja näemme kirkkaammin toistemme sisimpään.
Tuntuu kuin joillekin pettämisen aiheuttama kriisi ei olisi tarpeeksi pysäyttävä kokemus. Kuin kyse olisi vain jostain pelistä, että käryn käytyä täytyy vain olla tarkempi ja muuttaa taktiikkaa. Game overin jälkeen tulee aina uusi peli.
Yritetään pitää itsestämme huolta.
Hei vaan pitkästä aikaa.
Itsellänihän tarina hieman samanlainen kuin Lostinlifilla mutta vaimo oli se pettäjä.
Olenhan tänne siitä kirjoitellut. Poikkeuksena että meillä vaimo uusi saman touhunsa jonku vuoden päästä uudella salasuhteellaan. Vakuutti ennen lähtöään että ei koskaan enää pettäisi mutta olemme eroamassa ja asuneet asumuserossa jo kuukausia, eli parinkymmenen vuoden yhteinen taival loppuu. En pysty ymmärtämään hänen aivoituksiaan,tekojaan,valheitaan ja mietin usein että MIKSI? No ei itsekkään tiedä. Sanoo vaan että oli tyytymätön ja olen huomioinut väärin häntä. Nyt kun ollaan oltu erossa ja soiteltu on käynyt selväksi että ei hän itseään pidä mitenkään syyllisenä tilanteeseen. Sanoi ihan pokerina useasti että ero on 50/50 molempien syy. Että sotaan tarvitaan kaksi. En jaksa enää tuosta keskustella. Sen sanoin että ilman pettämisiä olisi mahdollista asiat saada kuntoon puhumalla, mutta noita sen touhuja ei tekemättömäksi saa, että kyllähän se vaan niin on että pettämiset ovat eron syy. No hän on täysin eri mieltä. Ihan sama tietenkin nyt. Rankkaa tämä kaikki on ollut ja on, siitä ei minnekkään pääse. Se oli jotenkin erikoista että kun asioita selviteltiin aikoinaan niin voi sitä valheiden määrää. Valheella paikattiin valhetta uudelleen ja uudelleen ihan loppuun saakka. Kaikkien uskottelujensa ja lupauksien jälkeenkin piti yhteyttä tähän viimmeiseen panoonsa mitä hän nimitti "kaveriksi"
19v tytär sanoi että jos äiti löytää jonkun miehen niin täytyy kertoa miehelle että
tietää varautua pettämiseen. Vaimo syyttää minua että olen pilannut hänen ja lasten välit. Lasten ei olisi saanut mitään tietää hänen tekemisistään vaan olisi pitänyt kertoa että kasvoimme erilleen. Mietin että esimmäisestä pettämisestä/suhteestaan kait pääsi niin pienillä sanktioilla että rohkeni senkin takia uusia tekonsa. Toisaalta enhän tiedä paljonko näitä juttuja on ollut. tuskin kaikesta on kiinni jäänyt. Mutta huojentunut olo on kun hän lähti pois. Elämä jatkuu erilaisena ja parempana tavallaan. Kun näen ex.ää niin ällöttää koko nainen ja hän tuntuu ihan vieraalta. Ihminen joka merkitsi ennen mulle kaikkea, sai järjettömillä teoillaan aikaan sen että hänestä tuli merkityksetön ja yököttävä.
Kyllä tässä kauan saa itsensä palasia kerätä että tälläisistä asioista eheytyy.
...pettäjähän löytää syyn pettää, jos haluaa....mutta...
Jos jälkeenpäin sanoo, ettei puoliso huomioinut tarpeeksi tai oikein, niin miksi sitä voi sanoa jo silloin, kun se siltä tuntuu?
Me olemme vaikenevaa kansaa, omassa päässä pyöritellään asioita, kuin hyrrää, mutta suustä ei tule mitään ulos...tai sitten tokaistaan väärään aikaan, väärää asiaa.
Onko nyt, kaikkien "kauniiden ja rohkeiden" liirumlaarumien jälkeen, herännyt toive, amerikkalaisesta small talkista, enää ei riitä se pohojalaane tyyli, "minä rakastan sinua ja ilimootan ku tilanne muuttuu".