Mies jätti yllättäen
Hei!
Olen lukenut useita keskusteluketjuja täällä ja hakenut vertaistukea. Valitettavan moni ihminen on joutunut kokemaan saman kuin minä nyt.
Olemme mieheni kanssa 30- vuotiaita, yhdessä olemme olleet 8 vuotta ja meillä on kolmevuotias lapsi. Uudenvuodenpäivänä mieheni yllättäen ilmoitti että ei enää rakasta minua kuten ennen ja haluaa erota. Minulla ei ollut aavistustakaan siitä että hänellä on tällaisia ajatuksia. Meillä on ollut raskas vuosi, minä teen vuorotyötä ja mieheni teki kahta työtä, kunnes hänet joulukuussa lomautettiin. Rahahuolet ovat painaneet kovasti jo pitkään, olemme typerästi hankkineet itsemme pahoihin rahaongelmiin ja velkakierteeseen. No, tilanne oli kuitenkin tämä ja mieheni hankkiutui lääkäriin koska olimme molemmat sitä mieltä että hän on masentunut ja että sekin on vaikuttanut tähän parisuhteeseen. Kiire vei meitä liikaa ja unohdimme vaalia parisuhdettamme. Silti, uskon että jos hän olisi avautunut aikaisemmin tunteistaan olisimme ehtineet korjata paljon. Hän oli miettinyt asian ”selväksi” jo itsekseen ja minä olin ihan shokissa. Ehdotin erilleenmuuttoa kun huomasin että tässä ei taida enää auttaa mikään muu kuin kenties aika, ehkä hän heräisi kun huomaa mitä menettää. Nyt muuttoon on vielä pari viikkoa ja seinät alkavat kaatua päälle. Selvisi myös että hän on ihastunut työkaveriinsa ja näkee häntä myös vapaa-ajalla. En vain voi uskoa tätä kaikkea, mielestäni meillä oli kaikki edellytykset elää loppuelämä yhdessä. Meillä oli hyvä suhde jossa oli paljon rakkautta, huumoria.. Seksiä ei niinkään enää pitkiin aikoihin, ajattelin sen johtuvan juuri nuista kiireistä ja huolista, unohdin ongelman ajattelemalla että tätä tämä lapsiperheen arki on ja että kaikki tulee menemään vielä paremmin. En vain osaa päästää irti vaikka kuvioihin on tullut myös se kuuluisa kolmas pyörä. Olenko ihan säälittävä..
Hei,
Et ole lainkaan säälittävä. Olet petetty nainen, jolle on vain yhtäkkiä täysin kylmästi ilmoitettu, että edessä on ero. Kaiken lisäksi tästä ilmoituksesta on aikaa vasta reilu kuukausi ja olette edenneet niin nopeasti, että uusi asunto on jo katsottu. Se on aikamoinen tahti kahdeksan vuoden yhdessäolon ja yhteisen lapsen saamisen jälkeen. Olisi aika erikoista, jos et nyt tuntisi kuten tunnet.
Voi kun voisin sinulle jotenkin lähettää täältä voimia! Olin aikalailla sinun ikäisenäsi vastaavassa tilanteessa noin kymmenen vuotta sitten. Jos sinua yhtään lohduttaa, niin voin kertoa ettei se miehenkään rakkaus oikeasti ole noin vain voinut loppua. Hän tuntuisi käyvän läpi jotain omaa kriisiään. Ja sopivasti siihen rinnalle on sitten löytynyt toinen nainen. Se, että he ovat alkaneet tapailla sinun selkäsi takana, on luonnollisesti sekä sinulle shokki että sinua kohtaan hyvin väärin.
Kun ihminen käy läpi kriisiä ja/tai on masentunut, hän voi tehdä todella huonoja ratkaisuja ja on monesti kykenemätön tuntemaan rakkautta. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei rakkautta olisi. Todennäköisesti miehellesi ihastus toiseen naiseen näyttäytyy jonain ratkaisuna hänen tilanteeseensa. Sitä se harvemmin kuitenkaan loppupeleissä on. Valitettavasti et voi asialle nyt kuitenkaan mitään tehdä. Ja "järjen" takominen miehen päähän on nyt mahdotonta.
Ehdotan, että yrität pysyä nyt vain mahdollisimman tyynenä. Yritä -vaikka väkisin- tehdä sellaisia asioita, joista saat iloa. Tapaa ystäviäsi mahdollisimman paljon. Pidä muutettuaan huoli, että myös mies hoitaa lastanne yhtä paljon kuin sinä. Älä toisin sanoen päästä häntä elämään uuden tyttöystävän kanssa mitään huoletonta velvoitteista vapaan ihmisen arkea. Saa nähdä, miten sen rakkaustarinan käy, kun mukaan tulee myös pikkulapsiperheen arki. On myös mahdollista, että mies näkee asiat uusin silmin huomatessaan, ettei lapsenhoito kiinnosta uutta naista (oletettavasti ei kiinnosta, kun lapsen olemassa olosta huolimatta aloitti tapailun varataan pienen lapsen isän kanssa välittämättä siitä, miltä vanhempien ero lapsesta tuntuisi).
Mitä todennäköisemmin mies tulee jossain vaiheessa huomaamaan tehneensä pahan virheen. Sitä en osaa sanoa lainkaan, olisitko valmis häntä siinä vaiheessa enää huolimaan. Kävi asiassa miten tahansa, sinä tulet selviämään kyllä! Ja tällä välillä -odotellessa mitä lopulta tapahtuu - älä turhaan ajaudu ainakaan anelemaan miestä takaisin tai inttämään asioista. Parempi vain jos hän joutuisi huomaamaan, että sinä kyllä selviät ja jatkat matkaa.. Se saattaisi häntä jopa ihan sopivasti säikäyttää 🙂👍
Voimia 🌻🙂🌻
Moi Helena85! Olen itse samantapaisessa tilanteessa.Ollaan oltu avoliitossa 4v.Itse olen eläkkeellä ja mulla ollut jotain hylätyksi tulemisen pelkoa ajoittain meidän suhteemme ajan.
Viime aikoina ollut rajuja riitoja ja mies sitten paljasti että on soitellut salaa jonkun aikaa opiskelukaverinsa kanssa.Joku nuori tyttö kyseessä ☹️ Olen niin katkera miehelle valehtelusta,kun olin kumminkin pitänyt häntä pohjimmiltaan rehellisenä miehenä.Mulla muutto uuteen kotiin 3 viikon päästä,ei ole helppoa.Tästä vaan ei tule enää mitään mä en kai koskaan pysty luottamaan miehiin,yritin opetella luottamaan jne,mutta turhaan😭
Jatkan vielä kun kirjoittaminen helpotti ja teki hyvää lukea tuota omaa tarinaa. Se näyttää niin oudolta, eihän näin voi tapahtua mulle. Olin onnellinen vielä reilu kuukausi sitten, meillä oli koko elämä edessä. Nyt vielä pari viikkoa saman katon alla ja odottelen miestä kotiin. Ei kuulu..missä se on? Miten se voi loukata minua näin julmalla tavalla. Voin vain katsoa vierestä kun minun elämä ja tulevaisuus hajoavat pieniksi palasiksi. En pysty luopumaan hänestä, miten kukaan voi minut siihen pakottaa. Meillä on ollut hyviä keskusteluja iltaisin, olen elänyt tavallaan niitä odottaen. Että saisin hänet edes hetkeksi ja imenyt itseeni kaikkea minkä voin käsittää toivoksi. Että meillä olisi vielä mahdollisuus, mutta ei, mies ei halua antaa toivoa. Hän on päätöksensä tehnyt. Ja miten ketään voi pakottaa rakastamaan. Tavallaan en edes usko että hänen rakkautensa on vain loppunut, eihän se ole mahdollista.
Jotenkin en ole edes ajatellut että ne keskustelut ja arkipuuhat tässä jäävät pian pois. Nyt sen tajusin. En tiedä miten sitten kestän. Ystävä joka on ollut minun vierellä joka päivä 8 vuotta lähtee pois. Pelottaa ihan s****sti...
Voi että, kiitos teille molemmille viesteistänne. Luminellen viesti herättää minussa juuri sitä toivoa mitä nyt yritän vältellä, mutta se myös lohduttaa, todella paljon. Olo on paljon parempi tänään juuri tuollaisten kannustusten vuoksi. Soitin parille ystävällekkin ja annoin paukkua ja olo on taas hitusen vahvempi. Uskon itsekin todella paljon siihen että mies tulee vielä tajuamaan mitä tuli tehtyä. Siihen en jaksa uskoa että tulee polvillaan rukoilemaan minua takaisin. Mutta se, että jonain päivänä häneen sattuu yhtäpaljon kuin minuun nyt, se sairaalla tavalla lohduttaa.
Kun oikein masistelen, mietin miten hän uuden naisensa vierailulle kotiinsa, vanhempiensa luo. Se paikka on minulle erityisen tärkeä, kuin oma kotini, senkin menetän nyt tässä samalla. Siellä meidän piti mennä naimisiin ja ehkä muuttaa sinne vanhempina. Tämä paikka on siis Lapissa ja olen menettänyt sille täysin sydämeni. Ehkäpä ne häät järjestyvät, morsian vain on eri. Annan näiden ajatusten tulla kun niiden aika on, tiedän että olo voi olla seuraavana päivänä paljon parempi. Tänään on hyvä päivä, on taistelunhalua ja näyttämisenhalua. Sinähän et minua lannista, pilaa vain oma elämäsi. Kiitos vielä mahtavista viesteistä, pisti hymyilyttämään🙂