Mies jätti yhtäkkiä ja epäilen epävakaata persoonallisuushäiriötä, onko muilla vastaavia kokemuksia?
Mies jätti yllättäen 3,5 vuoden seurustelun jälkeen, tai yllättäen ja yllättäen, näitä jättämisiä on ollut koko suhteen ajan ja ovat tulleet aina sellaisissa tilanteissa, kun olemme lähentyneet, pystyneet puhumaan asioista. Minulle miehen halu lopettaa suhde on aina tullut täysin puun takaa, itse olen kokenut että meillä on mennyt silloin todella hyvin. Jotenkin miehen käytös on ollut täysin epäloogista ja hyvin ristiriitaista.
Rakkautta ja läheisyyttä suhteesta ei ole koskaan puuttunut, mutta miehen on aina täytynyt ottaa jonkinlainen irtiotto minusta kun meillä on ollut hyvä olla yhdessä. Esimerkiksi seurusteluaikoina mukavan yhteisen viikonlopun jälkeen mies ei moneen päivään halunnut pitää mitään yhteyttä, oli kylmä ja etäinen, sitten taas kun nähtiin hyvin rakastava ja lämmin. Sitten kun parin vuoden jälkeen menimme pariterapiaan ja saimme solmuja avattua, suhde voi hyvin ja minäkin koin vihdoin tulleeni kuulluksi miehen puolelta, mies yllättäen ilmoitti haluavansa lopettaa suhteen.
Tämä viimeisin jättäminen oli jotenkin rajuin, vietimme joulun yhdessä, mies oli avoimempi kuin koskaan ja olin onnellinen kun vihdoin pääsin häntä henkisesti lähelle. Mies voi kyllä huonosti, mielialat vaihtelivat saman päivän aikana rajusti rakastavasta suunnattomaan vihaan ja ilkeyteen, aivan holtittomasti, tajusin että mies pitää viedä lääkäriin ja veinkin, sai sairaslomaa, rauhoittavia ja masennuslääkityksen.
Masennusta miehellä on ollut koko suhteemme ajan ja on käynyt 2,5 vuotta terapiassa. Minusta hän on terapian edetessä ja aiemmin, kun masennus helpotti, mennyt huonompaan suuntaan, kuin sieltä masennuksen alta olisi tullut esiin syvempiä ongelmia.
Minulle on pari psykologia sanonut että miehen käytös viittaisi epävakaaseen persoonallisuuteen. Lääkäri epäili kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Miehelle on minun tietojeni mukaan annetu ainoastaan tuo masennusdiagnoosi. Hän pystyy käymään töissä lyhyitä sairaslomia lukuunottamatta, on vaativassa työssä ja korkeasti koulutettu. Kaverisuhteet ja suhteet omaan perheeseen ihan kunnossa, tosin mies on miellyttäjä, tekee aina muiden puolesta asioita eikä näytä mitä oikeasti ajattelee tai tuntee.
Hän on koko suhteen ajan hokenut ettei minuun voi luottaa ja ei mielestään siksi ole voinut avautua minulle kuin harvoin ja sen jälkeen on tietenkin aina pitänyt ottaa se irtiotto minusta. Ja jotenkin olen nyt ymmärtänyt että esimerkiksi riidoissa miehellä jää se ikävä tunne päälle pidemmäksi aikaa, kun minulla se menee ohi kun asia on puhuttua auki ja sovittu. Mies ikäänkuin aina jäi tunteisiin kiinni päiväkausiksi. Ei tietenkään yleensä tätä minulle suoraan ilmaissut.
Minä aina kuvittelin, että miehen käytös johtuu masennuksesta ja traumaattisista tapahtumista aiemmin elämässä ja uskoin että terapian avulla hän pikkuhiljaa tokenee, mutta kävi päinvastoin. Hänellä on ollut myös agressiivisia kohtauksia, jotka tulevat ilman varoitusta, on heittänyt minua jollakin kun olen yrittänyt puhua tai huutanuut korvaan suoraa huutoa. Käynyt pari kertaa myös fyysisesti käsiksi. Näistä tilanteista tai omasta käytöksestään riidoissa mies ei halua jälkeenpäin puhua, on niin kuin ei olisi itse tehnyt mitään. Ei tule anteeksipyyntöä ja syyttää ainoastaan minua tilanteista.
Nyt mies katkaisi siis yhetydenpidon kokonaan, ei halua puhua ja nähdä eroon liittyen. Eroa edellisenä päivänä kaikki oli siis oikeasti hyvin, kävelimme käsikädessä ja pussailimme. Se kai minut suhteessa niin pitkään pitikin, kun läheisyyttä, hellyyttä ja välittämistä aina oli.
Mies on myös ajoittain hyvin vetäytyvä, kieltäytyy kommunikoimasta, kantaa asioista kaunaa pitkiä aikoja ilmaisematta suoraan mistä kenkä hiertää.
Tätä kirjoittaessa sitä ihmettelee miten itse jaksoin noin kauan…no, kyllä minulla vuosi sitten alkoi olla itsellä aivan hirveä olla. Minä olin syypää kaikkeen miehen pahaan oloon, riitoihin ja olin kuulemma pakottanut hänet muuttamaan yhteen ja siksi oli ollut minulle pari vuotta vihainen…
Onko tämä kenellekään tuttua? Selittäisikö epävakaa persoonallisuushäiriö miehen käytöstä? Minulla on vain tarve jotenkin ymmärtää miksi mies käyttäytyy niin kuin käyttäytyy.
Kyllä, käytöksen voisi selittää mikä tahansa mielenterveyshäiriö, yhtä lailla kuin silkka pahuuskin voisi sen selittää. So what. Käytös ylitti jo väkivallan rajat ja usein. Silloin on sama mikä syy on. Hyvä että lähti, ero on oikea ja ainoa ratkaisu.
Epävakaa persoonallisuushäiriö, kuten kaikki muutkin persoon.häiriöt voidaan hoitaa, mutta se vaatii pitkäaikaista ja rankkaakin pykoterapiaa.
Ilmeisesti mies ei saa riittävää ja oikeanlaista apua?
Lisäksi hänen tulisi itse 100% sitoutua hoitoon. Myöntää oireensa ja haluta parantua. Muuten hoito ei toimi. Hoito voi viedä jopa vuosia, ja on kuten sanottu rankkaa. Vaatii hyvin paljon myös kumppanilta.
Missä tahansa psyk. hoidossa on tavallista ja voisi sanoa odotettavissa että hoidon alussa oireet pahenevat. Se johtuu siitä, että tiedottomasti unohduksiin painettuja asioita nostetaan päivänvaloon. Se tekee erittäin kipeää, mutta ilman niitten käsittelyä paranemista ei tapahdu.
Persoonallisuushäiriö ei ole mielen sairaus, vaan omaksuttu ja opittu tapa reagoida. Toden näköisesti miehellä on traumatausta. Tavasta voi ja mahdollista oppia pois, mutta vaatii kuten sanottu asiantuntevaa hoitoa ja oikean diagnoosin tekoa.
Mitään synnynnäistä pahuutta ei ole. Kukaan ei synny pahana. Ihminen on syntyessään tabula rasa, toki aivokemian häiriöitä ja vaurioita voi olla, mutta se ei ole tarkoituksellista pahuutta.
Nyt näyttää sille, että Suomessa ollaan todella lapsenkengissä näitten asioitten tajuamisessa ja hoidossa. Ja resurssitkaan ei varmasti aina riitä.
Neuvoa en osaa. Jos jatkat hänen kanssaan, tulee olemaan rankkaa. Jos jatkat ja hän sitoutuu hoitoon, tulee olemaan rankkaa, mutta ainakin toivoa paremmasta!
Sinulle jää päätös, sinä tunnet ja teidät itsesi parhaiten. Jaksatko?
Hei ja tiedoksenne,
Ensi viikon keskiviikkona eli 4.3. Tukinetissä on liveryhmä eli chat teemalla: Läheisen mielenterveysongelmat.
Liveryhmä on avoin kaikille aiheesta kiinnostuneille.
Tervetuloa mukaan jakamaan ajatuksia!🙂🌻
Onko tämä kenellekään tuttua? Selittäisikö epävakaa persoonallisuushäiriö miehen käytöstä? Minulla on vain tarve jotenkin ymmärtää miksi mies käyttäytyy niin kuin käyttäytyy.
Hei.Kuulostaa murheellisen tutulta,tuo käytös. Elän aika sankaltaisessa parisuhteessa. Yhtälailla ihmettelen oman puolisoni käyttäytymistä, jonkinlaisesta empatiakyvyttömyydestä on kai kysymys.
Mies toimii niin kuin eläisi yksin, silti minun on myötäiltävä jokaista tunnetilaa, unohdettava omat tarpeeni, elämme ikään kuin hänen ehdoillaan, hänen tarpeista ja tunteista käsin.
Sujuu, kun en esitä toiveita, vaatimuksista puhumattakaan, en näytä pettymystä, surua tai yleensä mitään kielteisiä tunteita. hymyilen, kuuntelen lohdutan, olen kiinnostunut. Ja näännyn henkisesti.
Enää en voi muuta kuin yrittää käsittää miksi suostun.
Nyt mies on ulkomailla työssä useamman kuukauden ja huomaan päivä päivältä toipuvani, voivani paremmin. Olen iloisempi, energisempi, rauhallisempi. Mitens inä voit nyt, yksin ollessasi
. Tietysti olet järkyttynyt, sen ymmärrän. Mietin vain, miksi me naiset suostumme elämään suhteessa, joka ei ainakaan minulle ole enää vuosiin antanut mitään.
Sinulla kai on välillä ollut parempiakin jaksoja. Toivon, että pystyisit miettimään alkujärkytyksestä päästyäsi, mitä itse haluat ja toivot. Jatkatko entistä jos mies yhtäkkiä palaa. Itse yrtitän tätä erossaoloaikaa käyttää saman asian miettimiseen.
Kai tästäkin pitäisi jotain ymmärtää.
Samankaltaisia kokemuksia on minullakin ja minäkin olen miettinyt voisiko kaiken takana olla epävakaa persoonallisuus. Läheisriippuvuus nyt ainakin ja valitettavasti se riippuvuus on molemminpuolista.
Kolmen seurusteluvuoden aikana on ollut lukemattomia eroja tai ainakin tilanteita, jotka olen tulkinnut eroksi, mutta jotka sitten eivät ole olleetkaan eroja. Mies heiluttaa uhkailumielessä erokorttia jatkuvasti, jos en käyttäydy hänen mielensä mukaan.
Mies elää omaa elämäänsä ja odottaa minun myötäilevän sitä. Minun on mentävä hänen luokseen, jos hän sitä haluaa, mutta jos menen odottamatta, hän saattaa sanoa, että hän ei tilannut minua luokseen ja käskee poistumaan. Jos minulla on omaa menoa, hän saattaa suuttua. Hän pomottaa minua tekemään asioita tyyliin hoida, toimi. Hän saattaa vahtia tekemisiäni, esimerkiksi teenkö ruoan oikein tai olenko pukeutunut oikein. Empatiakykyä ei ole eikä kuuntelemisentaitoakaan. Jos olen iloinen, hän nauraa minulle ja kertoo minun olevan hullu. Sanon usein jotain, jonka takia hän nauraa minulle ivallisesti. Kun kerron myönteisistä elämässäni tapahtuneista asioista, hän lyttää ne. Jos sanon varovasti, että meidän pitäisi puhua parisuhteemme tilasta, hän nauraa ja kysyy, onko meillä muka parisuhde.
Epämiellyttävien kokemusten myötä olen taas ottanut etäisyyttä. Olen hiljainen, jos tapaamme emmekä juuri tapaakaan. Nyt hän valittaa, että on ikävöinyt minua. Hän sanoo, että en saisi kuvitella, etteikö hän tykkää minusta ja ettenkö ole tärkeä. Tuo tykkääminen on vahvin tunne, mitä hän tuntee.
Seksi on hiipunut väliltämme lähes täysin. Se on miehen mukaan yliarvostettua. Jos teen aloitteen, saan pakit ja mies vain ärtyy. Hänen edellisessä avioliitossaan oli sama ongelma, mutta mies petti ex-vaimoaan jatkuvasti. Minuakin hän on pettänyt. Hän katselee mielellään naisia ja huokailee perään. Häntä kiinnostavat myös hyvin nuoret, 13-14-vuotiaat tytöt, joiden perään hän huokailee, että panisi. Miehellä on itsellään tytär, joka aina isänsä luona ollessaan nukkuu isänsä vieressä. Olen siksi lakannut olemasta miehen luona silloin, kun tytär on siellä.
Empatiakyvyttömyys, seksittömyys ja ennalta arvaamattomat raivokohtaukset hämmentävät. Olen paljon yksin ja työstän näitä asioita. Mies on tunnustanut, että pahinta mitä voisi tapahtua, olisi että eroaisimme. Mutta mistä tässä edes eroaa, kun ei ole enää mistä erota?
Kiitos vastauksistanne. Nyt kun jättämisestä on kulunut pari kuukautta ovat omatkin ajatukset selkiintyneet. Vaikka tämä ero tuli yllättäen ja on ollut hyvin vaikeaa minulle, alkaa tunnelin päässä näkyä valoa.
Noita samoja asioita olen miettinyt kuin amy27, suhteessa mentiin aina miehen tarpeiden ja tunteiden ehdoilla, eikä niin pitäisi terveessä parisuhteessa olla. Minun tarpeilleni ei ollut tilaa eikä ymmärrystä miehen puolelta. Ei sellaisessa olotilassa voi pidemmän päälle olla.
Kun muutama viikko sitten kysyin itseltäni, ottaisinko miehen takaisin jos hän haluaisi yrittää, vastaus oli selkeä ei. En halua että enää kukaan koskaan kohtelee minua niin huonosti. Olen mieluummin yksin, kokonainen ja aito oma itseni, kuin suhteessa jossa minua ei omana itsenäni hyväksytä ja jossa olen olemassa vain toisen tarpeita varten.
En usko miehen tilanteen hirveästi paranevan lähiaikoina jos koskaan. Minä ehkä olisin voinut olla se henkilö joka saa hänet etsimään oikeanlaista apua ja näkemään asioita toisella lailla, mutta tiedän että miehen muut läheiset ja ystävät eivät miestä näe samoin kuin minä. Heille hän on mukava ja miellyttävä, ei näytä todellisia tunteitaan.
Jatkaminen ja miehen muuttumisen odottaminen ja toivominen olisi liian raskasta. Eikä ole edes mitään takeita että hän oikeanlaista apua saisi tai hakisi. Miehen mielestä hänen paha olonsa johtuu minusta ja meidän suhteesta, itsessään tai omassa sisäisessä maailmassaan hän ei näe syytä.
Olen nyt päättänyt keskittyä itseeni ja oman elämäni rakentamiseen. Asioihin jotka tekevät minut onnelliseksi ja joista itse nautin. Tutkia itseäni ja sitä, miksi olen tuollaiseen suhteeseen alunperin lähtenyt. En halua tehdä samaa virhettä enää uudelleen. Nyt ymmärrän etten lopulta olisi koskaan ollut onnellinen suhteessa miehen kanssa. Annoin itse liikaa, jouduin joustamaan liikaa saamatat itse juuri mitään takaisin.
Minulle on tämän eron hyväksymisessä ollut tärkeää yrittää ymmärtää miestä ja hänen käytöstään jotenkin. Suhteessa halusin nähdä ja keskittyä vain siihen hyvään mitä hänessä ja meissä oli, kieltäydyin näkemästä rehellistä kokonaiskuvaa. Nyt kuva on kokonaisempi ja eron kanssa on helpompi elää.