Mies ei arvosta, huutaa lapsille
Kirjoitan siinä toivossa, että joku muukin olisi kenties samassa tilanteessa ja saisin ehkä vertaistukea tai jotain selvennystä.
Tilanne on siis seuraava: Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä kohta 6 vuotta, lapsia on 2 alle kouluikäistä. Ongelmaksi on muodostunut lähinnä miehen asenne. Minusta tuntuu, että kohtelee minua kuin kotiorjaa, ei siivoa jälkiään, ei auta kotitöissä edes viikonloppuisin, elelee kuin täysihoitolassa. Minusta tuntuu, ettei hän arvosta minua ollenkaan. (olen siis kotiäitinä, mies käy töissä)
Vanhemmalle lapselle puhuu usein alentavaan sävyyn, haukkuu tyhmäksi, retuuttaa jos oikein suuttuu. Poika on 4v, eli pahimmassa uhmaiässä, mutta miehen mielestä pitäisi jo osata käyttäytyä kuin aikuinen, kiukuttelua ei kestä pätkääkään ja huutaa sitten helposti.
Miehellä on kai stressiä töistä, pienetkin asiat saavat hänet raivon valtaan, jolloin huutaa, kiroilee, paiskoo tavaroita. Ymmärrän, että suututtaa, mutta kyllä yli 30-v:n pitäisi jo osata vähän hillitä käytöstään. Varsinkin, kun lapset näkevät ja juoksevat sitten peloissaan karkuun. Järkipuhe ei mene miehelle perille, ei tajua tekevänsä väärin. On puhunut, että masentaa, muttei halua hakea apua.
Kävin pari kertaa puhumassa yksikseni perheneuvolassa tilanteestamme, mutta en saanut sitä kautta oikein selvyyttä asiaan. Erota tekisi jo mieli, mutta miten selviän yksin? Koko ajan tuntuu, että pitää varoa sanomisiaan. Kaikenlainen läheisyyskin on kadonnut melkein kokonaan, mies kohtelee kuin lihakimpaletta.
Onko tästä suhteesta enää mihinkään vai olisiko jo aika luovuttaa? Lähteminen pelottaa silti.
Mies käyttää epäreiluja ihmissuhdetemppuja kontrolloidakseen perhettä. Häneen vaikuttamisensa näyttää olevan mahdoton rasti. Näin kerroit. ymmärrän.
Miehesi hellapoliisikäytös (kuten kansa joskus näitä miehiä kutsuu) voi olla merkki nk. minän vääristä puolustuskeinoista, nk. defensseistä.
Lue:
http://tiedostamaton.net/defenssit/
Hän voi uskoa tekevänsä oikein perhettä kohtaan, mutta kontroolloinnin lopputulos on päinvastainen.
Lisää löydät, kun guuglaat. Mutta ymmrtäminen voi olla vaikeaa.
Suosittele, että menet kirjakauppaan tai kirjastoon ja otat luettavaksesi parisuhdeoppaita, tavallisille ihmisille kirjoitettuja.
Kun hankit vähän tietoa, sen jälkeen voit vasta miettiä, onko teillä mahdollisuuksia edetä parempaan kotikäytökseen ja kunnioitukseen vaiko erotako. Tsemppiä 🙂
No meillä mies ei huuda lapsille, mutta täällä vielä eläessään sabotoi arkea muuten.
Teki kyllä kotitöitä, jos niitä koko ajan pyysin ja manguin. Miesten töissä oli tosin jopa minua huonompi, sokeripalat pelottivat ja vasaralla ei uskaltanut kunnolla paukuttaa. Polkupyörää ei huoltanut eikä lastenvaunuja. Mies sitten sabotoi siten, että teki pyytämäni kotityöt korostetun hitaasti. Kahden kattilan tiskaamiseen saattoi mennä puoli tuntia. Sen jälkeen mies narisi ja valitti minulle, ettei hänellä ole omaa aikaa.
Toinen sabotaatiokeino olikin sitten laskujen maksamatta jättäminen ja niiden piilottelu. Tätä teki useamman kerran, pääsin mm. soittamaan sähköyhtiölle pyytääkseni uudestaan meille jo kerran lähetetyn laskun tietoja.
Entäpä lapsen hoito? Mies on pari kertaa yrittänyt pukea puolitoistavuotiaalle lapselle ulkovaatteita. Molemmilla kerroilla on mennyt puoli tuntia. Yhtenä iltapäivänä lähdin ystäväni syntymäpäiville, mies oli kaupungilla lapsen kanssa ja oli sovittu, että kävisi kahvilassa tai ravintolassa syömässä päivällistä lapsen kanssa. Lapsi ei saanut lainkaan päivällistä.
Miehen reagointi maksamattomiin laskuihin on sitten ollut minulle huutamista: huorittelua, vähättelyä, ilkeilyä, nälvimistä ja tavaroiden hajoittamista. Positiivisena seikkana mainittakoon, että lapsen leluja ei sentään ole hajoittanut.
Loppiaisen jälkeen multa lopulta paloivat käämit miehen laskusekoiluihin ja ajoin sen väkisin ulos.
Aluksi oli sellainen olo, etten selviä. Sitten tajusin, että enää ei ole miehen vaatteita pestävänä eikä tarvitse kokata kahdelle aikuiselle. Aikaa alkoi löytyä vaikka mihin, mm. ompeluun. Onnekas olen sikäli, että äitini asuu lähietäisyydellä ja on ainakin yhtenä iltapäivänä viikossa lapsen kanssa, jolloin saan keskittyä omiin juttuihini. Sossun kautta on yhtenä aamuna hoitotäti leikityttämässä lasta.
Rahan vähyys tietysti vaivaa, olen hoitovapaalla. Sen verta reilu mies kuitenkin oli, että maksoi helmi- ja maaliskuun vuokrat. Töihin voisin palata aikaisintaan syksyllä ja sittenkin olen nollatuntisopparilla. Mies sai vihdoinkin itselleen kaksion, muuttaa todennäköisesti kuun lopulla. Seuraavaksi täytyykin sitten alkaa hakea asumistukea ja saada lastensuojeluvalvoja kiinni sopimusten tekemiseksi.