Mieleltään sairaan puoliso
Hei! Onko täällä muita, joilla on mt-ongelmainen puoliso? Haluaisin kuulla tarinoitanne ja miten itse jakselette. Oma tarinani… Aivan ensimmäiseksi, tuntuu että kirjoitan tätä aivan turhaan. Että on sitä pahempaakin ja periaatteessa mulla ei olisi oikeutta edes kirjoittaa tätä. Tuttu tunne kellekään?
Taivalta takana puolison kanssa jo vuosikausia. Molemmat kotona eläkkeellä omista syistä. Näin ollen olemme yhdessä 24/7. Pääasiassa tämä ei haittaa, olen aina ollut kotona viihtyvä introvertti. Viime aikoina olen kuitenkin surrut sitä, kuinka puolisoni tilanne on eristänyt minut. Sairautensa takia hän pelkää asioita liioteltuihin mittakaavoihin. Pelkää oman ja läheisten hengen ja hyvinvoinnin puolesta. Ei esim. päästä minua uimaan lomalla yksin, saattaisin hukkua tai joutua kidnapatuksi. Toisin sanoen elän tässä mielessä kuin lapsi. Jos menen jonnekin, täytyy tietää osoite, puhelinnumero, keitä siellä on, monelta tulen takaisin. Tämä vei ilon kaikesta menemisestä, joten enää en lähde lähes minnekään.
Ystäviä ei ole, koska vanhat on jääneet pois syystä että he aina halusivat niin aktiivisesti olla muuttamassa elämääni ettei tapaamisissa ollut enää mitään mukavaa. Tähän kohtaan: en ole tosiaan jättämässä puolisoani, jota rakastan yli kaiken. Oma syyni toki. Osaa ystävistäni puolisoni ei hyväksynyt ja piti olla salaa kavereita. Jälleen kuin lapsi olisin.😞
Mikä saa minut jäämään? Hyvät hetket. Niitä on paljon. Kun on hauskaa niin on todella hauskaa. Aito rakkaus. Hän ei hauku eikä pahoinpitele.
Surullista on että edes sisareni ei kutsu minua järjestämiinsä juttuihin, koska silloin puolisoni tulisi myös. Ja puolisoni on huono tulemaan toimeen ihmisten kanssa jotka eivät ymmärrä mt-ongelmia. Tulee todella helposti erimielisyyttä. Luulee ihmisistä pahaa. Lähipiirin kanssa tulee toimeen hetken mutta jaksaminen huonoa. Väsyy ja on äreä.
Olen siis vain aivan yksin. Koska en myöskään käy koulussa tai töissä, olen aina kotona. Suurimman osan ajasta voin hyvin, mutta välillä iskee suru.
Jos liippaa edes hieman läheltä kertomukseni niin jakakaa kokemuksia.
Ei ihan samoja kokemuksia mut lähimain..onko kumppani harhoissaan sut siis eristänyt muista? Vaikea tilanne..sairaan kanssa on hyväksyttävä tosiasia ettei toinen välttämättä muutu ikinä. Rakkaitta olis oltava paljon et jaksaa. On rankkaa jos elämä pyörii vain sen sairaan puolison ympärillä, on vaarassa et itse katkeroituu kun sos.kontaktit katkeaa ja sit jos joskus tuleekin vaikka ero. On huolehdittava omastakin jaksamisesta..missä sit menee se raja? Niin se on vaikeeta jos rakkautta kuitenkin riittää. Mut mitätahansa ei tietysti pidä hyväksyä kuten esim.fyysinen väkivalta, mut teillä ei onneks sitä. Musta kannattaa kuunnella itteensä, jaksanko tässä suhteessa menettämättä omaa terveyttä?
Tuntuu jotenkin surulliselta tuo sinun tilanteesi. Tällainen eristäminen ja kontrollointi vuorokaudet ympäriinsä ei tiedä hyvää ja jaksatko sitä lopun ikääsi. Vaikka ihminen olisi kuinka rakas ei tuollainen elämä ole ihmisarvoista. Joku ratkaisu siihen olisi keksittävä. Voitko puhua asiasta hoitotahon kanssa? Voi ymmärtää kyllä kavereiden huolen ja sen,ettei tuollaista ihmistä voi kutsua juhliin,jos aiheuttaa erimielisyyttä ja riitaa. Sinun pitäisi mennä yksin,kai
se on sinun oikeutesi tässä tilanteessa. Ei se,että puoliso ei hauku ja lyö ole mikään itseisarvo millekään.
Kiitos vastauksista. ♡ Hoitotahoa ei ole enää olemassa. Liian tasainen vointi, polilta potkaistiin pellolle jo muutama vuosi sitten.
Onko ketään, joka on elänyt tällaisen ihmisen lähipiirissä? Ei tartte olla puoliso, kokemuksia mistä vaan vastaavasta olisi mielenkiintoista lukea.
Hän kuulostaa pahasti ahdistuneelta, kurja, ettei hänellä ole nyt hoitoa, koska keskustelu varmasti auttaisi. On varmasti vaikea elää kuin olisi tavallaan vankilassa. Itsekin ahdistusta sairastavansa ymmärrän hänen ajatuksiaan jonkun verran, mutta en koita kontrolloida muita. Tuo kuulostaa vielä paljon pahemmalta!
Kuulostaa pahasti ahdistuneelta, ahdistus on tuttua. Harmi, ettei hänelle ole hoitokontaktia, olen varma, että puhuminen auttaisi pistämään asioita järjestykseen. Ettei aina tapahdukaan katastrofia. Tiedän omasta kokemuksesta, että pelot ottavat helposti vallan, mutta niistä pitäisi päästä eroon,.
Ymmärrän, ettet halua erota. Eihän tilanne tavallaan ole hänenkään vikansa vaan sairauden. Kunpa siihen vaan saisi nyt hoitoa.
Mutta hän ehdottomoasti tarvitsisi apua, ettei sinun tarvitsisi elää tavallaan vankilassa.