Olen aivan poikki. Mieheni jäi kiinni salasuhteesta toiseen naiseen…
Kestäny vuoden verran. Tapailleet aina kun mies on ollu työmatkoilla Helsingissä. Muuten pitäneet yhteyttä kikin ja skypen kautta. Osa ’työmatkoista’ ollut vaan tämän naisen takia. Osa työmatkoista jopa ihan aitoja (on käynyt siellä parikertaa kuukaudessa jo vuosia)
Olivat tavanneet netissä. Mies sanoi käyneensä juttelemassa siellä toisten naisten kanssa aina välillä. Ei ole ollut tarkoitus pettää, ennen tätä naista jonka kanssa oli sitten sänkyyn päätynyt ja aloittanut suhteen. En tajunnut mitään alussa ja vasta keväällä aloin aavistaa kun mies oli viihtynyt liikaa puhelimen kanssa ja kävi paljon lenkillä ja tutut oli nähneet puhuneen puhelimessa monesti. Kyselinki että soittiko joku. Kaveri kuulemma vaan. Yhtenä iltana myös katosi ja tuli vasta 22 aikaan kotiin. Oli taas joku tekoselitys kaverista. Oli maksanut kyseisen naisen matkan tänne ja käyny hänen kanssaan hotellissa… Anna mun kaikki kestää. Jäi kiinni kun luin kännykästä viestejä. Oli itsestään selvää että tuntevat hyvin ja että nainen tietää mieheni olevan varattu. Miehen oli muun muassa kertonut kuinka ”olet mielyttävämpi kuin vaimoni” ja muuta hirveää. Nuo lauseet soi päässäni kokoajan. En pääse niistä yli. Yli 10 vuotta oltu yhdessä ja nuorin syntyi vasta puolivuotta sitten eli suhde alkanu mun raskauden aikana.
Olen ollut shokissa, mutta rauhallinen. En tiedä ehkä pariviikkoa mennyt ihan kuin sumussa. Mies on vältellyt mua. Olen huutanut ja mies on pahoitellut ja sanonut korjaavansa tilanteen. Tiedän etten ole ollut vuoteen mitenkään erityisen kiinnostunut seksistä tilanteestani johtuen ja mies on perustellut sitä sillä ja omilla henkilökohtaisilla ongelmillaan jotka jääny vähä epäselväks mitä ne nyt sitte onkaan 40 kriisi?… hohhoijaa.
On kuulemma kanssani ollut onnellinen ja meillä on ollut hyvä suhde. Mut kaivannut seikkailua…… Tämä miehen ’salaisuus’ joksi hän itse on tätä naista viesteissä kutsuu on joku 25 vuotias. Ottaa vähän itsetuntoon…
En tiedä yhtään mitä tekisin… Mökillä yritin käydä ja muuta mutta kokoaika nuo kamalat viestit mitä luin soi mun korvissa. Kuinka tuo nainen on paljon mielyttävämpi kuin minä ja kuinka se ”vaimo kävi tossa, siksi hiljenin, nyt voidaan jutella taas kun häiriötekijät on poissa” … en kestä, Kaikkein ällöimpiä viestejä en halua edes kertoa, mutta voitte arvata millaisia ne on ja mua halventavia. Tuntu että mies on oikein nauttinut minun solvaamisesta tuolle naiselle joka iha innoissaan ollut siitä kun hänellä on niin tuhma juttu kaveri joka puhuu törkeitä vaimostaan… En tiedä pääsenkö tälläsestä ikinä yli. Pettämisen ehkä kestäis, mutta nuo kamalat viestit mitä luin…
Moi
Mitä teille nykyään kuuluu?
Itse jatkan edelleen minuuteni työstämistä. Mieheni ei edelleenkään loista vastavuoroisuudessa, mitä tulee puhumiseen ja pohdiskeluun parisuhteesta. Edelleen koen, että se mitä suhteen luottamuksen eheyttämiseen tarvitsisin on sellainen ehkä raadollisenkin rehellinen keskustelu tarpeista ja toiveista, siitä mitä mielessä liikkuu.Itse koitan vielä toisinaan palata tähän suhteemme säröön, huomatakseni että toinen ei vastaa mitään.. Henkiseksi väkivallaksi kai tuota voisi kutsua jos on nuttura kireellä -päivä. Jotenkin toivoisin näiden vuosien jälkeen että asiasta voisi puhua tyyliin: kumpi tulee voileivälle ensin, juusto vai kinkku. Ehkä jopa että asialle voisi hieman naurahtaen hymähtää ja todeta, että mitähän v*%#¥a, mutta onneks ollaan viel yhdessä. Mies vaan ”menee lukkoon” itse koen että valitsee vaikenemisen, koska pelkää kivuliasta ja mahdotonta keskustelua. Asiahan on sellainen ettei sitä varmaan koskaan voi valmiiksi ”tehdä”.
Terapeutti tuossa taannoin ehdotti kun pohdin edelleen sitä eroa, et sano et haluut erota. Onhan siinä harkinta aika.. No itse en siihen taas kyennyt, koska en olisi jaksanut itseni lisäksi kannatella toista. (joo tiedän, kuulostaa tosi itsekkäältä) Meil vaan tuppaa menee niin et mä luonteenomaisesti alan kannatella miestäni myös jos on jotain vaikeutta.. Selitän tätä itselleni siten, että ei se muutoin uhraa ajatustakaan asioille jotka on vaikeita. Eteenpäin sanoi mummo lumessa taitaa olla hänen mottonsa 😆
Mutta kiteytettynä edelleenkin epäilen, kipuilen ja vahtaan; niin että itseänikin sieppaa oma käytös välillä. Tuntuu et se kovin juttu on se valehtelu ja luottamus, kuin itse sivusuhde.
Pääsääntöisesti meillä edelleen kaikki ihan hyvin, mut se jokin siellä sisuksissa on. Suhtautumiseni elämään, ihmisiin ja rakkauteen on muuttunut kyllä tosi paljon kyynisemmäksi ja se on sääli. Ei siitä kärsi kukaan muu kuin minä.