Petettypuoliso, olen niin pahoillani puolestasi, tiedän kuinka sinuun sattuu. Hyvä että löysit tänne Tukinetin keskusteluryhmiin. MInäkin löysin tänne aikoinani 15.12.2013 kun sain tietää mieheni 15 vuotta kestäneestä salasuhteesta. Heidän tapaamisensa ei ollut noin tiivistä ainakaan viimmeisinä vuosina, mutta ihan sama onko tavannut usein vai harvoin, se sattuu. Minä sain täältä apua, uskon että sinäkin saat ja tulet huomaamaan kuinka paljon samoja kohtaloita täältä löytyy.

Toivottavasti pystytte keskustelemaan asiasta jotta voitte päättää jatkatteko vielä yhdessä. Nuo lukemasi viestit ovat satuttaneet sinua ihan hirveästi, niistä et luultavasti pääse eroon koskaan, ne pompahtavat mieleen tilanteesta ja hetkestä riippumatta.

3 vuotta ja 7 kk on kulunut siitä kun minulle selvisi tekstiviestin kautta, että miehelläni on toinen nainen. Ensimmäinen kuukausi meni shokissa ja seuraavat 11 kk hyvin sekavassa mielentilassa. Sen jälkeen on vuorotellut viha, raivo ja kosto. Nykyään elämäni on rauhallista mutta luottamus mieheeni ei ole palannut enkä usko että se koskaan palaa.

Me olemme edelleen yhdessä, aika onnellisestikin ja voin sanoa että elämämme on parempaa kuin ennen tätä paljastumista mutta sillä oli kova hinta. Koskaan en unohda kaikkea sitä mitä sain tietää, sillä kyselin paljon ja mieheni vastasi. JOskus olen miettinyt että kannattiko saada kaikki se tieto sillä se toi valtavasti tuskaa, mutta uskon että se kannatti sillä en olisi pystynyt jatkamaan mieheni kanssa ellei hän olisi ollut niin rehellisen avoin. Kävimme terapiassa ja se auttoi ainakin miestäni. Hän alkoi ymmärtää tekonsa seuraukset ja hän kärsi valtavasti.

Hintana oli vuoden kestäneet unettomat yöt, jokainen öinen hereilläolominuutti ajattelin vain heitä yhdessä ja kuinka minulle oli valehdeltu aina vaan uudestaan ja uudestaan. En syönyt enkä nukkunut, mutta kuitenkin jollain lailla aloin nähdä mieheni uusin silmin ja hänen valtava tahtonsa jatkaa yhteistä elämää antoi minulle uskoa.

Me puhuimme ensimmäiset 6 kk joka päivä, monta kertaa päivässä, välillä öisinkin ja se että meillä molemmilla oli halu jatkaa yhdessä oli hyvin vahva tunne. Olimme silloin molemmat noin 60 vuotiaita ja takana oli kymmenien vuosien yhteinen taival. Kaikki yhteiset vuodet, lapset ja lastenlapset pitivät meitä yhdessä, onneksi! Nyt olen oppinut tuntemaan uuden mieheni ja hän on oppinut tuntemaan aivan varmasti uuden vaimonsa.

En ole enää sama ihminen kuin 4 vuotta sitten. Olen vahvempi, rehellisempi itselleni, itsenäisempi, kriittisempi, ehkä myös pirullisempi, itsekkäämpi, mutta olen enemmän nyt läsnä ja tuntosarvet ovat koko ajan esillä. Minua ei käytetä enää hyväksi, sen olen päättänyt. Otan myös mieheni huomioon paljon useammin kuin ennen ja mikä parasta, nautin jokaisesta yhteisestä hetkestä minkä vietämme.

Toivon sinulle jaksamista. Toivottavasti sinulla on ystäviä joille voit puhua. Suosittelen myös että haet ammattiapua, sillä jos oikein ymmärsin, teillä on lapsia ja elämän pitäisi jatkua jotenkin normaalisti. Lämmöllä sinua ajattelen🙂🌻

Petettypuoliso, samanlaiset fiilikset täällä. Samankaltaisessa tilanteessa ollaan, sukupuolet vaan päin vastoin, eli vaimolla oli myös vähän päälle vuoden salasuhde työkaverinsa kanssa ja siitä on nyt melko tarkkaan 2kk kun tuon selville sain.

Samalla tavalla selvisi, kännykän viesteistä. Itse en kaikkia viestejä lukenut, ne pari riitti kyllä kertomaan kaiken oleellisen ja rehellisesti sanottuna olen helvetin tyytyväinen etten enempää selaillut. Ignorance is bliss... tässä tapauksessa ainakin.

Me olemme, ainakin tässä vaiheessa päättäneet vielä katsoa josko tästä jotain tulisi. Vaimo on suhteensa lopettanut, joskin työkavereita ovat toki edelleen, eli kaikki riskit on olemassa. Kirjoitinkin tuossa toiseen ketjuun jo omaa tarinaani, mutta itsellä suurin ongelma on tällä hetkellä se kuukausia kestänyt kusetus ja manipulointi, kun itsellä tiettyjä epäilyksiä oli ja niistä välillä yritin hänen kanssaan keskustella.

Nyt mennään päivä kerrallaan, katsotaan mihin se johtaa. En osaa siis mitään ihmeempiä neuvoja antaa, koska aika alkutekijöissä tässä ollaan, mutta halusin vain kertoa saman mitä lämminverinen+ viestissäänkin totesi, meitä on muitakin jotka ovat samassa tilanteessa. Heidän kanssaan aiheesta keskustelu auttaa, ainakin itseä, koska tietää että he ymmärtävät sen mitä omassa päässä tällä hetkellä liikkuu.

Tsemppiä, oli lopputulema teillä mikä tahansa, niin pidä huolta itsestäsi ja lapsistasi! 🙂👍

Minulla on 3 v ja 9 kk siitä kun vaimon yhden kesän kestänyt salasuhde paljastui. Olemme jatkaneet yhdessä, kävimme pariterapiassa ja missään vaiheessa emme ole olleet vakavasti eroamassa.

Nyt tilanne tuntuu jo sen verran vakiintuneen, että tuntuisi olevan kohtuullisen hyvä kuva pettämisen vaikutuksista. Parisuhteen osalta tilanne ei palaudu, pettäminen ei unohdu, pettäminen tulee aina säilymään jonkinlaisena juopana välillämme. Parisuhdetta arvioi nykyään pragmaattisemmin, mitä vaikutuksia on yhdessä pysymisellä ja mitä eroamisella. En osaa enää sanoa kuinka paljon kyse on rakkaudesta ja kuinka paljon kiintymyksestä.

Lämminverinen sanoi, ettei ole enää sama ihminen ja tämä pitää myös omalla kohdallani hyvin selkeästi paikkansa. Pettämisen paljastuttua mietti vain miten parisuhde tulee muuttumaan ja nyt tuntuu, että itse muuttui vielä enemmän.

Petetyksi tulemisen kokeminen on niin voimakkaasti mieltä myllertävä kokemus, että muutos varmasti näkyisi aivokuvissakin. Näen maailman eri tavalla, olen enemmän läsnä, olen herkempi, tunnen voimakkaammin, osaan olla rehellisempi, voisi jopa sanoa, että ymmärrykseni elämää kohtaan on laajempi ja kunnioitukseni elämää kohtaan suurempaa. Näin kirjoitettuna kuulostaa ylevältä mutta näin sen tosiaan koen. Esimerkiksi taiteen kohdalla aika usein nousee esille kuinka taiteilijan kokema kärsimys tai muu voimakas kokemus on ollut luomisvoiman taustalla. Vaikka omalla kohdallani ei ole kyse taiteesta, voin nyt hyvin ymmärtää kuinka mieli voi herkistyä aivan uudella tavalla.

En osaa tästä varsinaisesti kiittää petetyksi tulemista mutta jollain tavalla tämän voi laskea positiivisten vaikutusten puolelle. Kaikkiaan petetyksi tuleminen syö voimia ja itsetuntoa rankasti. Parisuhteen osalta saldo on negatiivinen. Olemme osittain omissa poteroissamme omien erilaisten kokemuksiemme kanssa. Pettäjän on vaikea toimia petetyn terapeuttina. On hyvä, jos pettäjä osaa osoittaa ymmärrystä ja lämpöä mutta sekin on vaikeaa, kun asia on omakohtainen ja herkkä. Petetyn on paras löytää omia itselle tärkeitä henkireikiä (esim. ystävät, harrastukset...) joissa saa toteuttaa itseään ja tuntea tyydytystä omasta olemassa olostaan.

Toivotan voimia kaikille jotka ovat joutuneet kokemaan petetyksi tulemisen!

Myötätuntoni sinulle, ketjun aloittaja ja kaikille meille muille, jotka elämme tämän pettämistouhun läpi. Lämminverinen+ kirjoitti asioita, jotka allekirjoitan. Asiat tulevat muuttumaan. Sinä tulet muuttumaan. Suhteesi mieheesi tulee muuttumaan. Olen surullinen puolestasi, että näit näitä puolisosi kirjoittamia viestejä, tieto todella saattaa osaltaan lisätä tuskaa.

Itseäni aikanaan auttoi tämä foorumi, lukeminen aiheeseen liittyen, puhuminen jollekin puolueettomalle. Miehesi tuntuu "kärsivän" keski-iän kriisistä, niinkuin omanikin aikanaan. Seikkailua, jotain omaa ja salaista, nuorempi nainen... Tuttua juttua. Ja "järjen puhuminen" ei auta...

Olet nyt kasvun vaiheessa itsekin. Itse siinä eläen ei näe kauas, mutta kun aikaa kuluu, näet moniakin asioita uusin silmin. Lapsesi tarvitsevat sinua, haethan tarvittaessa apua ja tukea itsellesi? Toivon myös, että miehesi tajuaa mitä menettää. Ja toivon että saatte rakennettua suhteenne jollekin tolalle yhdessä tai erillään jatkaen. Huutaminen, itkeminen eivät taida tällä hetkellä auttaa, jos nuoren suhteen huuma on päällä. Ymmärrän todellakin vihan ja epätoivonkin, mitä tällä hetkellä tunnet. En olisi toivonut tätä sinullekaan, mutta nyt on yritettävä rakentaa uutta niillä palikoilla, jotka eivät liiaksi rikkoutuneet.

Tsemppiä ja lämpimiä ajatuksia sinullekin! Selviät, jos haluat niin

☺️❤️

Miten jaksatte nyt petettypuoliso ja tunkki? Saitte hyviä neuvoja Breniltä, 1Maisalta ja lämminveriseltä, kuten sain itsekin aikanaan (kiitos niistä). Tämä palsta oli kullanarvoinen. Jo pelkästään ajatusten ja tunteiden jäsentäminen kirjoittamalla auttoi, kun lisäksi tuli vertaistukea ja lohdutuksen sanoja, kipeiden asioiden käsittely eteni.

Itselleni uskottomuus selvisi yhtenä aamuna reilut kolme vuotta sitten. Ensin oli surua, epäuskoa, epätoivoa, luopumisen tuskaa, sitten nousi hillitön halu selvitä. Yrittämisen puutteesta minua ei voi syyttää. Mutta pikku hiljaa huomasin, että vaikka kuinka yritin, niin puhelin pysyi vahdittuna, mies ja puhelin ilmestyivät esiin ihmeellisissä paikoissa, tuttavat kertoivat kummallisista tapaamisista ja ennen kaikkea käytös oli kohteliasta ja korrektia, mutta kaikki läheisyys puuttui. Oli pakko lähteä.

Nyt vuoden erillisyyden jälkeen katselen puolisoani uudella tavalla. Tuntuu, että kyseessä on kolme eri miestä: ensimmäinen nuoruuteni suuri rakkaus 😍, jonka kanssa aikuistuin ja perustin perheen, toinen (uskoton)🙄, jota en tuntenut ollenkaan ja kolmas (nykyinen)🙂👍, joka on hellä ja huomaavainen ystävä. En syytä ensimmäistä ja kolmatta miestä keskimmäisen tekemisistä. Ikävät muistot hylätyksi tulemisesta tulevat ajoittain mieleen, mutten yhdistä niitä lempeästi katsovaan seuralaiseeni. Se elämäni rakkaus tämä mies ei enää ole. Ennemminkin hyvä ystävä, jota on kiva nähdä mutta jota en ikävöi enkä tarvitse. Minulla ei ole ajatuksia yhteisestä vanhuudesta eikä onnellisuuteni ole kiinni hänen tunteistaan.

Olen hirvittävän pahoillani kaikkien kohtalotovereiden puolesta. Tilanteet ja ihmiset ovat erilaisia, mutta elämä jatkuu. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin: aika tosiaan parantaa, mutta ehtona on se, ettei jää vellomaan paikoileen. Ensin tosin riittää, että selviää tunnista/päivästä/viikosta/kuukaudesta, mutta koko elämän ei pidä olla selviytymistä. Ei kannata pelätä tekevänsä huonoja ratkaisuja: nekin avaavat uusia ovia, joista pääsee taas eteenpäin.

XXX3, olet ilmeisen tyytyväisenä tilanteessa jossa olet irrottautunut parisuhteesta pettäneeseen puolisoon. Kuvauksesi antoi selkeän kuvan siitä mikä aiheuttaa itselläni surua, välillä vihaa ja osin pelkoa. Pelkään, että olen ajautumassa samaan suuntaan, että rakkaus haalistuu ja ajaudun kaveruuteen vaimon kanssa. Lapset ovat meille molemmille hyvin tärkeitä ja ne yhdistävät ja kunnioitamme toisiamme vanhempina. En vain oikein tiedä kuinka paljon kunnioitan vaimoani puolisonani ja kuinka paljon vaimo kunnioitti tai kunnioittaa minua. Lasten muutto kotoa tulee todennäköisesti olemaan tiukka paikka. Siihen on vielä monta vuotta ja siinä vaiheessa siintää eläkkeelle siirtyminen mahdollisia muita elämänmuutoksia.

Sanoisin, että yksi kriittinen asia tässä pettämisen jälkeen jatkamisessa on, että miten onnistuu pidemmällä aikavälillä hyväksymään sen, että puoliso on pettänyt. Vaarana on, että pettäminen jää taustalle varjostamaan ja sen varjossa joutuu elämään. Omalla kohdallani en ole oikein päässyt tästä varjosta eroon, vaikka olen oppinut paremmin hyväksymään inhimillistä heikkoutta. En ole varjosta huolimatta eroamassa, koska elämässä on paljon muutakin kuin ihanteellinen parisuhde. Ja lisäksi epäilen, että ne jotka etsivät täydellistä parisuhdetta, saavat jatkaa etsimistä.

Kaiken muun ohella tämä kokemus on opettanut suhteellisuutta. Erotessa on helppo perustella itselle, että esim. hyväksyy vain 100%:n rakkauden. Nyt näkee ehkä tarkemmin niitä harmaan sävyjä ja myös ehkä hyväksyy, että niistä elämässä suurimmaksi osaksi on kysymys.

Terve XXX3 ja muutkin,

Kiitos kysymästä, päivä kerrallaan tässä jaksellaan. Ei kai oikein muuta voi, mulla niin vähän aikaa vasta tästä tapahtumasta että mitään isompia asioita ei pysty edes miettimään vielä. Päivä kerrallaan, tai oikeastaan sekunti, minuutti, tunti, päivä ja viikko kerrallaan mennään. Sen pidemmälle ei ole tullut edes ajateltua asiaa.

Palsta on kullanarvoinen, kyllä ja oikeastaan aika mielenkiintoista nähdä miten esim. tuo Berenin teksti on kuin omalta näppikseltä. Kyllä tässä omien tunteiden tutkiskelu alkaa itseäkin pelottaa, huomaa että ihan aidosti alkaa epäillä omaa rakkauttaan vaimoa kohtaan. Miettii, että olisiko edes iso asia jos nyt paljastuisi että suhde jatkuukin? Haittaisiko se, vai olisiko jopa helpotus kun saisi "lopullisen" syyn lopettaa tämä.

Toisaalta taas miettii, että vaimon tämän hetkinen käytös on kyllä ainakin omaan silmään hyvin katuvaa ja hän mielestäni on ihan aidosti todella pahoillaan tapahtuneesta. Eihän se sitä tietenkään omasta mielestä poista, tuskin koskaan, mutta saa miettimään että olisiko tästä kuitenkin vielä johonkin. Tai vaihtoehtoisesti hän osaa näytellä erinomaisesti, sekin tässä vallitsevassa tilanteessa ihan validi vaihtoehto, sen verran hyvin tuo vuosikin tuossa meni esittäessä... Valitettavasti näin...

Eli tuo Berenin kommentti hyväksymisestä ja pettämisen varjosta eroon pääsemisestä tässä itseä huolettaa varmaan eniten. Tapahtuuko se koskaan, en rehellisesti osaa tässä vaiheessa sitä itsekään sanoa.

Paljon on tullut mietittyä myös erilaisia pelkoja mitä itsellä on, päällimmäisenä tietysti tällä hetkellä pelko siitä että tämä sama tapahtuu uudelleen. Ei välttämättä se itse suhde, mutta salasuhde ja paino sanalla SALA. Kuten jo aiemminkin kirjoittelin, itselle varmaan pahin paikka tässä kaikessa on se salailu ja manipulointi mitä vaimo tuon vuoden aikana harrasti. Se on saanut näkemään kyllä vaimon ihan toisin silmin, ja se näky ei ole niin kauhean mairitteleva vaimoa kohtaan... Ikävä kyllä... Kyllä tässä aika pelleksi itsensä tuntee kun ajattelee erinäisiä juttuja mitä itse järjesteli vaimolle meidän suhteen parantamiseksi ja mitä samaan aikaan oli menossa taas jossain toisaalla...

Toinen pelko on aiemmin ollut meidän tyttö, eli tottakai tyttö on mulle kaikki kaikessa. Olen miettinyt, että saattaa jopa olla että meidän suhteen viileneminen johtui osittain siitä, että kun meidän tyttö syntyi niin mä heittäydyin niin täysillä isän rooliin mukaan että se aviomiehen rooli unohtui. Mutta pelko on ollut siis siinä, miten meidän tyttö tämän kaiken ottaa. Jos ero esimerkiksi tulee, miten hän selviää. Menetänkö mä hänet elämästäni, se olisi jotain aivan liikaa. Tämän toisen pelon kanssa tässä on kyllä päässyt sen verran sinuiksi, että olen kyllä siinä uskossa että jos ero meille tulee, niin me pystymme sen hoitamaan järkevästi ja eroamaan "ystävinä". Joten eiköhän tyttö mun elämässäni tule olemaan, olin sitten hänen äitinsä kanssa naimisissa tai en.

Mutta tosiaan, kyllä mä tästä selviän sen olen jo itselleni päättänyt. Selviänkö tästä sitten parisuhteessa vaimon kanssa vai en, aika näyttää.

Tsemppiä kaikille ja hyvää kesän jatkoa! 🙂👍

Kun on tullut oman puolison huijaamaksi ja yllättäen oman parisuhteen todellisuus näyttäytyykin aivan erilaisena kuin on kuvitellut, aiheuttaa se todella ristiriitaisia ajatuksia. Toisaalta ei halua, että parisuhde joka aikaisemmin on ollut hyvä, riistetään pois ilman omaa syytä. Toisaalta ei halua joutua kynnysmatoksi ja eroamalla on helpompi päästä nöyryytyksen yli, kun petturin kanssa ei tarvitse jakaa elämää.

Ainakin niissä tutkimuksissa noita olen katsonut, eronneet ovat olleet keskimäärin onnellisempia kuin ne jotka ovat jatkaneet yhdessä pettämisen paljastuttua. Tähän on varmasti eri syitä. Yhtenä voi olla, että ne parit eroavat useammin jotka eivät ole olleet erityisen tyytyväisiä ennen pettämisen paljastumista. Voi olla jopa huojentunut, kun oli hyvä syy päästä koko ongelmavyyhdestä eroon. Toinen syy on varmasti ajatus puhtaalta pöydältä aloittamisesta. On mahdollisuus muutenkin hakea uuttaa suuntaa elämälleen ja tavallaan löytää itsensä. Kolmantena syynä eronneiden suurempaan tyytyväisyyteen lienee se, että yhteen jäävien onnellisuutta syö aikaisemmin kuvaamani ristiriitaisuus, että täytyy sietää petturia, joka tavallaan pääsee kuin koira veräjästä. Neljäntenä selittävänä tekijänä voi olla se, että vakiintuneesta elämästä luopuminen on tuskallista ja se saa jäämään huonompaankin parisuhteeseen. Eronnut sen sijaan on jo työstänyt luopumisen tuskan ja omilleen asetuttuaan olo lienee jo keventynyt ja onnellisuus suurempaa.

Miesten kohdalla Tunkin esille ottama yhteydenpito lapsiin on olennaisena tekijänä. Äitien ei yleensä tarvitse huolestua siitä, että saavat tavata lapsiaan. Omalla kohdallani varmasti saisin tavat lapsiani mutta en todellakaan haluaisi rikkoa toimivan perheen ja kodin kokonaisuutta. Ristiriitaisia tunteita tietysti aiheuttaa se, että vaimo on tämän vaarantanut, vaikka perhe on hänellekin tärkeä.

Toivotan kaikille voimia nauttia lyhyestä kesästä!

On niin surullista nähdä, että taas meitä petettyjä tulee lisää. Minun mieheni petti minua neljä vuotta sitten ja olemme edelleen naimisissa.

Minä olen ollut siitä erilainen tämän palstan petettyihin nähden, että kerroin heti miehelle hänen uskottomuuden paljastuttua, että avioero sopii minulle hyvin ja että en kaipaa enkä itke pettäjän perään, koska pettäminen tarkoittaa minulle sitä että omaa puolisoaan ei voisi vähempää kunnioittaa. Minulla ei ollut siinä kohtaa mitään avioliiton pelastustahtoa, minusta yhdessä ei ole pakko olla jos inhoaa puolisoaan niin paljon, että muut naiset ovat tärkeämpiä. Miehelleni tuli suuri hätä ja hän teki monia anteeksiantamattomia asioita, joilla pyrki estämään ja vaikeuttamaan avioeron ja hän halusi ehdottomasti jatkaa avioliittoa "suuresta virheestään" huolimatta. Olin itse aivan sekaisin ja shokissa ensimmäiset 6 kuukautta. En pystynyt kuin hädin tuskin huolehtimaan omasta syömisestäni ja jotenkin yritin saada käytännön asioita kuntoon samalla kun mies vaikeutti eron käytännön toteutusta.

Nyt jälkikäteen ajateltuna kukaan ystävistäni tai lähiomaisistani ei tullut sanomaan minulle, että "Kallantuoksu, jos haluat avioeron niin autan sinua käytännön asioiden järjestämisessä". Sitä olisin näin jälkikäteen tarvinnut. Sen sijaan kaikki tuttavani ja sukulaiseni kehottivat jatkamaan liittoa, kun elämä ei kuulemma aina ole sellaista kuin haluaisi ja mieheni on kuitenkin oikeastaan ihan hyvä mies. En ymmärrä edelleenkään tuota ajatusmallia sillä tarjosin avoimesti miehelleni mahdollisuutta aloittaa hekumaalinen yhteiselämä pettämiskumppanin kanssa sekä mahdollisuutta päästä nopeasti eroon näin huonosta vaimosta.

Eihän siinä loppujen lopuksi kaikki miehen seikkailut olleetkaan. Myöhemminhän paljastui muutakin. Mies tunnusti vain sen mistä jäi väkisin kiinni, oman salapoliisityön kautta selvisi muutakin. Oli niitä naisia metsästetty enemmänkin netissä.

Millaistako elämämme on nyt neljä vuotta miehen pettämisen jälkeen? Päivät ja viikot ailahtelevat. Mies on melko räjähdysherkkä. Itse olen rauhallinen viilipytty. Tällä hetkellä mies on hyvällä tuulella ja suunnittelee yhteisiä eläkepäiviämme. Itseäni puistattaa ajatus yhteisistä eläkepäivistä. Emme riitele minun toimestani, mutta mies aina aika ajoin muistaa haukkua ulkonäköäni minulle. Alkukesästä olin kuulemma lihava (olen normaalipainoinen), en käytä kuulemma tarpeeksi sellaisia vaatteita jotka paljastaisivat rintavakoni, käytän liian paksuja vaatteita ja pitäisi käyttää sellaisia joissa helmat heiluvat ja reidet vilahtavat. Just, olen nelikymppinen neljän lapsen äiti, en halua vilautella vaikka muuten pukeudunkin merkkivaatteisiin. Mies ostaa minulle edelleen kalliita lahjoja, kalliimpia kuin ennen pettämistä. Yksi päivä osti taas neljällä tonnilla minulle mieltymysteni mukaisia tuotteita. Luuleeko ostavansa anteeksiannon rahalla?

Mitä tunnen miestäni kohtaan nykyään? Menin aikoinaan rakkaudesta naimisiin. Mutta rakkaus on kyllä kuollut viimeisen neljän vuoden aikana. Niin tuhoavaa pettäminen on. Pettäminen käy edelleen joka päivä mielessä jollain tavalla, ihan vain ohimennen saattaa joku asia muistuttaa siitä.

Koen, että suhde mieheeni on nykyään kaverillinen. En rakasta, mutta tulemme toimeen, arki sujuu ja kun mies raivoaa niin päästän kommentit toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Vähän kuin työpaikalla esimies-alainen suhde, missä minä olen se esimies. Kun ei ole tunteita niin sitä ei enää osa surra miehen ajoittaisia haukkumisiakaan. Koen olevani tietyllä tapaa parempi ihminen kuin mieheni, pidän miestäni ehkä jopa tyhmänä.

Joku kysyi pääseekö pettämisestä yli. Ei pääse minun mielestäni. Jossain vaiheessa sitä toteaa, että näin kävi, mutta se ei ole minun vikani. Puolisoa ei enää koskaan näe sellaisena kuin kuin hän oli ennen pettämistä eikä suhde palaudu ennalleen. Aivan kuin olisikin yhtäkkiä avioliitossa aivan toisen ihmisen kanssa, jota ei tunne ja jonka sanaan ei voi luottaa enää yhtään. Ei, jos vaikka mies sanoo "huomenta" niin sitä miettii, että onko sekin valhetta ja oikeasti tarkoittikin "senkin ääl*ö".

Meillä mies ei siis halua avioeroa ja suunnittelee yhteisiä eläkepäivä. Minulle on ihan sama mitä suunnittelee. Yritän elellä tässä siihen asti kun nuorin menee lukioon, onneksi kaikki lapset ovat jo koululaisia. Haluan nyt elää arkea lasteni kanssa, en halua jakaa lapsiani tuntemattomia äitipuolien kanssa - he ovat minun lapsiani! Mutta jos tästä lähden omilleni niin en kyllä pysty enää uuteen parisuhteeseen. Yksinkin voi elää hyvää elämää.

Talousasiani olen nyt järjestänyt niin, että voin ostaa isohkon velattoman asunnon osituksen jälkeen, minulla on mukavasti käteisvaroja tallessa ja talostamme voin ottaa laadukkaat uudet kalusteet ja sisustustavarat mukaani. Tämä on tuonut minulle valtavan turvallisuuden tunteen.

Hei kaikille. Olen uusi tällä palstalla, mutta olen seuraillut täällä keskusteluja aiemminkin. Minulla on takana lähes 20 vuoden avoliitto, joka törmäsi pari päivää sitten täysin karille. Meillä on ollut vaikeaa viimeiset 2-3 vuotta. Mies on ollut kriisissä itsensä kanssa, ei ole tiennyt mitä haluaa. Rakastaako vai eikö. Pari vuotta sitten alkoi viestittely työkaverin kanssa. Jäi viesteistä kiinni kun luin hänen auki jääneitä fb-sivujaan. En lukenut kaikkea, mutta sen verran että siellä sydämiä ja pusuja vaihdeltiin. Asia käytiin silloin läpi, ja mies sai vakuuteltua että kyse oli vain harmittomasta viestittelystä. Väitti lopettaneensa viestittelyn.

Ongelmat kuitenkin meillä jatkuivat. Mies halusi enemmän omaa aikaa ja annoinkin sitä. Oli töissä enemmän, lähti kavereiden kanssa risteilylle, mökille, minne milloinkin. Kävi töiden puolesta matkoilla. Osti moottoripyörän ja ajeli sen kanssa tunteja putkeen. Huomasin, että viestittely työkaverin kanssa jatkui. Jokin sai kuitenkin minut uskomaan että kyse on vain kaveruudesta. Alkuvuodesta hän halusi lähteä yksin lomamatkalle, tarvitsi kuulemma itsensä takia tehdä niin. Annoin mennä. Tuli takaisin syyllisyydentuntoisena ja muuttuneena. Siitä lähtien meillä meni paljon paremmin ja asiat alkoivat hiljalleen kääntyä positiiviseen suuntaan. Miehen omat ongelmat sen sijaan jatkuivat, tuli masennusta ja univaikeuksia. Kuvittelin, että nämä asiat ovat erillään toisistaan. Meillähän meni jo paljon paremmin.

Kunnes sitten toissapäivänä iski pommi. Sain tältä mieheni työkaverilta pitkän viestin, jossa hän kertoi että ovat seurustelleet jo parin vuoden ajan. Hän oli ollut koko ajan siinä uskossa että me olimme mieheni kanssa eronneet. Hänellä oli alkaneet epäilykset heräämään mieheni salamyhkäisyyteen. Sitten hänelle selvisi että asumme samassa osoitteessa ja auto on molempien nimissä. Asiat alkoivat pikkuhiljaa valkenemaan. Jatkoimme viestittelyä tämän naisen kanssa, ja selvisi että he olivat käyneet mm. ulkomailla keskenään monesti, harrastaneet vaikka mitä yhdessä, mökkeilleet jne. Tämä "oma loma" jonka mies niin kovasti tarvitsi ja saikin, oli myös heidän yhteinen matkansa. Minulle selvisi, että mieheni työkaveritkaan eivät tienneet minusta mitään. Minusta, jonka kanssa mieheni oli ollut yhdessä lähes 20 vuotta. Hän oli viettänyt täydellistä kaksoiselämää reilut kaksi vuotta.

Miehelleni selvisi pian, että käry oli käynyt. Yritti tavoittaa minua puhelimitse mutten vastannut. Kun vihdoin saavuin töistä kotiin, hän oli jäähyväiskirje kourassa lähdössä tappamaan itseään. Onneksi ehdin ajoissa. Sitä tuskaa en nimittäin olisi enää jaksanut kantaa.

On selvää, että hänellä ei ole kaikki kunnossa. Jotain on päässä naksahtanut ja pahasti. Eihän tervejärkinen tuollaista tee. Nyt hän alkaa tajuamaan mitä on mennyt tekemään, että on todella menettämässä ihan kaiken. Anoo takaisin, toista mahdollisuutta. Haluaa näyttää, että osaa korjata virheensä. Kaiken tämän jälkeen en osaa tuntea vihaa, pelkkää sääliä vain. En voi silti antaa anteeksi. Tämä oli nyt tässä.

En oikein tiedä mitä ajatella. En ole koskaan aikaisemmin eronnut kenestäkään. Mieheni oli ensirakkauteni. Olen täysin uuden edessä ja se pelottaa valtavasti. Kuitenkin samalla uskon, että asiat kääntyy vielä paremmaksi. Nyt on vain jotenkin selviydyttävä tästä tuskasta. Onneksi olen saanut valtavasti tukea lähipiiristäni. Mies sen sijaan on täysin yksin tuskansa kanssa. Vanhemmatkin käänsivät selkänsä.

Kiitos, kun luit. Voimia kaikille jotka ovat, tai ovat olleet samassa tilanteessa.

Takana 20v yhteinen taival ja vaimoni 5v salasuhde paljastui lopullisesti 2v 4kk sitten. Tarinan tuntevat monet, joten ei siitä sen enempää. Tunteet ovat miedontuneet, mikään ei vahingoita, mikään ei riko. En haluaisi olla välinpitämätön, mutta en saa nyt jatkuneessa suhteessa sitä huomiota mitä toivoisin normaalissa parisuhteessa saavani. Olemme hyvä vanhempaintiimi, olemme hyvä, käytännönläheinen pari, joka kykenee selkeisiin pidemmänaikavälin suunnitelmiin, mutta emme me enää mikään rakkauspari ole.

Vaimollasi on edelleen salaisuutensa. Puhelimessa on edelleen keskustelu ja viestittelyohjelmia joiden olemassaolosta minulla ei ole tietoakaan. Ja kun avasin mitä siellä mahtaa olla, niin ensimmäisenä siellä oli vastassa kaveri jonka kanssa oli vienyt minua vuosia kuin litran mittaa. Vie ilmeisesti edelleenkin vaikka kovin hyvin yrittää peittää jälkensä. Mutta aina jää jotain.

Mutta miksi en lähde? Sama syy kuin kallantuoksulla. En varmasti jätä paikkaani, jotta siinä esitellään uusi isä minun lapsieni elämään. Mutta on käsittämätöntä kuinka tiukkaan koukkuun vaimoni voi jäädä rippuvaiseksi toisen ihmisen huomioon. Mutta en romahda enää. Koen vain vääryyttä, että tämä kolmas osapuoli elää omaa parisuhdettaan kuten mitään ei olisi koskaan tapahtunut. Hänen elämässään ei ole mikään tuhoutunut. Laittaa vain edelleen hymyileviä selfie-kuvia vaimolleni ja vinkkaa silmää, että kivaa on. Miten voi ihmisen moraali olla noin alhaalla? Tekisi mieli juottaa hänelle samaa katkeraa kalkkia, mutta oman sielunsa siinä vain myrkyttää.

Vaikka omaan parisuhteeseen investoisi vaikkapa kuun taivaalta, niin siitä saa takaisin vain sen mitä toinen on valmis osaltaan antamaan. Itse pitää punnita, että riittääkö se. Kaikkea ei voi saada. Olen saanut itselleni hyvän äidin lapsilleni, hyvän parin vanhempaintiimiin ja pragmaattisen myötäeläjän arjen sumplimiseen. En ole saanut häntä vain itselleni enkä intohimoisen rakkauden suhdetta vaikka seksi muuten toimiikin. Kyllä se nakertaa, mutta mikä olisi vaihtoehto? Tällä hetkellä status quo riittää minulle, mutta lopun elämääni en nykyistä tilannetta tule sietämään.

Kiitos monista rohkaisevista viesteistä. Meillä tilanne edelleen päällä ja olen väsynyt ja shokissa. Selvisi että noita naisia on ollut toinenkin. 3 vuotta sitte jo... kuinkahan monta loppupeleissä? Mökkeillyt nyt. En oikein jaksa mitään. Jotenkin rankkaa tietää että mieheni pettäny minua jo ainakin kolme vuotta sitten.. En tunne häntä enää? Etenkin ne kamalat viestit mitä luin. Muilla kokemusta sellaisista?

Lasagna kirjoitti 19.7.2017 16:51
En oikein tiedä mitä ajatella. En ole koskaan aikaisemmin eronnut kenestäkään. Mieheni oli ensirakkauteni. Olen täysin uuden edessä ja se pelottaa valtavasti. Kuitenkin samalla uskon, että asiat kääntyy vielä paremmaksi. Nyt on vain jotenkin selviydyttävä tästä tuskasta. Onneksi olen saanut valtavasti tukea lähipiiristäni.

Hei, tarinasi oli jotenkin hurja. Minua mietitytti ehkä eniten se, että miehesi oli pimittänyt sinut työkavereiltaankin ja sitten tosiaan ilmeisesti myös valehdellut tällä toiselle olevansa vapaa. Minusta kyseessä on niin paksu valheiden verkko ja todellinen kaksoiselämä, että minäkään en olisi valmis suhdetta kyseisen miehen kanssa jatkamaan. Yleensä pettämistarinat ovat vähän erilaisia. Mitä tulee pärjäämiseesi, niin tietenkin pärjäät. Älä edes epäile sitä. Pärjäisithän silloinkin, jos miehesi olisi vaikka kuollut yhtäkkiä liikenneonnettomuudessa. Elämä muuttuu ja sinä muutut, mutta elämä jatkuu. Elämääsi tulee väistämättä uusia juttuja, jos annat sellaisten tulla. Minulla on takana kaksi kipeää eroa. Toinen ero oli pidemmästä suhteesta ja toinen lyhyemmästä, mutta eron luonne oli kipeä. Molempien erojen jälkeen kärsin, mutta myös minä sain tukea ja siitä oli paljon hyötyä. Sinulla on kuitenkin työ ja varmasti paljon muitakin hyviä elementtejä elämässäsi. Anna niiden kannatella sinua pahimman ajan yli. Hanki itsellesi ammattiapua, jos olet sen tarpeessa. Älä omaksu häpeäroolia. Sinun ei tarvitse hävetä sitä, että olet tullut petetyksi tai että olet eronnut. Pidä huolta itsestäsi ihan fyysisestikin eli muista syödä, juoda, nukkua, ulkoilla jne. Jos sinulla on univaikeuksia, niin hanki niihin vaikka lyhytaikaisesti unilääkkeitä pahimman yli päästäksesi. Älä suostu taloudelliseen riistoon erotilanteessa, vaan pidä puolesi. Selviät kyllä ajan kanssa. Minun elämässäni on tällä hetkellä orastava romanssi, vaikka en ole ollut ns. haku päällä 😍 Elämä yllättää! Luota itseesi ja yritä suhtautua tulevaisuuteen positiivisesti.

petettypuoliso kirjoitti 20.7.2017 1:29

Kiitos monista rohkaisevista viesteistä. Meillä tilanne edelleen päällä ja olen väsynyt ja shokissa. Selvisi että noita naisia on ollut toinenkin. 3 vuotta sitte jo... kuinkahan monta loppupeleissä? Mökkeillyt nyt. En oikein jaksa mitään. Jotenkin rankkaa tietää että mieheni pettäny minua jo ainakin kolme vuotta sitten.. En tunne häntä enää? Etenkin ne kamalat viestit mitä luin. Muilla kokemusta sellaisista?

Kirjoitin tuossa edellä mieheni pettämisestä. Vanha sanonta kuuluu, että pettäjä kertoo vain sen mitä on pakko eikä yhtään enempää. Kaunistellaan kaikin puolin totuutta. Ja useimmiten se on totta.

Mieheni tunnusti minulle oma-aloitteisesti pettämisensä työmatkalla. Syy siihen tuli heti selväksi, miehellä oli pelko että hänellä on sukupuolitauteja. Jotenkin naisen vaistoni käski tutkailla asiaa, että olikohan siinä kaikki. Mies kuljetti puhelintaan kädessä ja taskussa kaikkialle, jopa vessaan ja suihkuun, joten en päässyt tutkimaan heti puhelinta. Jossain vaiheessa minulle tuli mahdollisuus tutkia miehen puhelin ja sieltähän sitä pettämistä löytyi lisää. Mies oli unohtanut tyhjentää kännykän "roskakorin" ja sieltä löytyi rekisteröitymistiedot netin seksitreffipalstalle. Lisäksi löytyi rekisteröityimistiedot toiselle seuranhakupalstalle. Kolmen kimpasta mies ilmoitti olevansa kiinnostunut tuolla palstalla, minulle ei ole koskaan sellaisesta puhunut. En tänä päivänäkään tiedä kuinka paljon hän on tavannut naisia tuon seksitreffipalstan kautta.

Lisäksi sain selville, että mies lähettelee viestejä entisen naisystävänsä kanssa. Mies seurusteli tuon naisen kanssa ennen minua (eli noin 20 vuotta sitten) ja he erosivat ennen kuin mies tapasi minut. En pääse näkemään mikä heidän viestiensä sisältö on, mutta näen että lähettävät viestejä. En ymmärrä miksi ovat yhteydessä, kun tosiaan eivät olleet koskaan naimisissa eikä kihloissa eikä heillä ole lapsia?

Kun sain nämä miehen lisäsynnit selville hänen kännykästään niin nykyään en enää pysty luottamaan häneen yhtään enkä missään asiassa. Kuinka paljon näitä naisia onkaan...

Tiedän, että olet nyt shokissa. Aivosi ehkä yrittävät uskotella sinulle, että jotenkin selviätte tästä ja mies varmaan kuitenkin rakastaa sinua. Vuoden kuluttua ymmärrät suurella todennäköisyydellä, että kaikki on menetetty tunnepuolella.

Jos jotain voin omasta kokemuksestani sanoa niin suosittelen eroa, jos vain mitenkään on käytännössä mahdollista (talousasiat, lasten huoltajuudet). Neuvoisin, että jos eroat niin pyydä joku luotettava ystävä, sisko tai äiti auttamaan sinua käytännön asioissa (laittamaan erohakemuksen, juristin hankinta ositukseen jne). Yksin taakka tuntuu kohtuuttomalta ja shokissa pää ei toimi.

Lukossa kirjoitti 20.7.2017 3:5

Hei, tarinasi oli jotenkin hurja. Minua mietitytti ehkä eniten se, että miehesi oli pimittänyt sinut työkavereiltaankin ja sitten tosiaan ilmeisesti myös valehdellut tällä toiselle olevansa vapaa. Minusta kyseessä on niin paksu valheiden verkko ja todellinen kaksoiselämä, että minäkään en olisi valmis suhdetta kyseisen miehen kanssa jatkamaan.

Kiitos vastauksestasi ja rohkaisevista sanoista. Nyt on 4 kokonaista päivää kulunut siitä, kun maailma romahti. Olemme pystyneet keskustelemaan mieheni kanssa sekä viestittelemällä että kasvotusten. Hän on nyt "tilapäismajoituksessa" muualla. Olen huomannut jotenkin vaistomaisesti alkavani ajattelemaan että miten tämä tilanne saataisiin korjattua. Alussa olin 100% varma, että se oli nyt tässä. Nyt en enää tiedä mitä tekisin. Mikä on saanut minut ajattelemaan näin? En tiedä, ehkä se kun näen miten hajalla ja rikki mieheni on. Säälin häntä. Ja edelleen rakastan häntä. Eihän se rakkaus kuin salamaniskusta mihinkään katoa.

Mutta koska en tosiaan aiemmin ole kokenut tällaista, en tiedä miten suhteuttaa nämä tunteeni tähän tilanteeseen. Olisi eri asia, jos mieheni olisi täysin välinpitämätön asiasta. Mutta näen, että hän on tajunnut jotain. Tällä hetkellä koen, että nyt on tarve ottaa aikalisä. Antaa ajan vähän kulua ja vietän aikaa itsekseni miettien tilannetta.